Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2020

01. Maahanmuuttoviraston ja valtion vastaanottokeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 39 713 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös maahanmuuttohallinnon toiminnan kehittämiseen ja vastaanottojärjestelmän kehittämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Sisäministeriö ohjaa ja kehittää maahanmuuttohallintoa ja vastaa maahanmuuttopolitiikan sekä maahanmuuttoa ja kansalaisuutta koskevan lainsäädännön valmistelusta ja edustaa maahanmuuttoasioissa Suomea Euroopan unionissa ja kansainvälisessä yhteistyössä. Sisäministeriö yhteensovittaa maahanmuuttoasioihin liittyvää toimintaa hallinnonalojen välillä.

Sisäministeriö vastaa turvapaikanhakijoiden vastaanoton yleisestä kehittämisestä, suunnittelusta, ohjauksesta, seurannasta, valvonnasta ja yhteensovittamisesta.

Sisäministeriö huolehtii Maahanmuuttoviraston toimintaedellytyksistä. Maahanmuuttovirasto käsittelee ja ratkaisee ulkomaalaisten maahantuloon, maassa oleskeluun, pakolaisuuteen ja kansalaisuuteen liittyviä asioita. Virasto vastaa turvapaikanhakijoiden vastaanoton, ulkomaalaisten säilöönottoyksiköiden ja ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän käytännön toiminnasta, ohjauksesta, suunnittelusta ja valvonnasta. Virasto toteuttaa turvapaikanhakijoiden vastaanottopalvelut viraston vastaanottokeskuksissa sekä ostopalveluina. Lisäksi Maahanmuuttovirasto ylläpitää ulkomaalaisasioiden sähköistä asiankäsittelyjärjestelmää (UMA) ja tuottaa tietoja viranomaisille ja kansainvälisille järjestöille.

Maahanmuuttovirasto käsittelee ja ratkaisee maahantuloon, maassa oleskeluun, pakolaisuuteen sekä Suomen kansalaisuuteen liittyviä asioita hyödyntäen ja kehittäen ulkomaalaisasioiden sähköistä asiankäsittelyjärjestelmää viranomaisten ajantasaisena asianhallinta- ja tietopalvelurekisterinä. Virasto tuottaa ajankohtaista tietoa maahanmuutto- ja kansalaisuusasioista. Virasto vastaa turvapaikanhakijoiden ja tilapäistä suojelua saavien vastaanoton, ulkomaalaisten säilöönottoyksiköiden ja ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän käytännön toiminnasta, ohjauksesta, suunnittelusta ja valvonnasta.

Sisäministeriö asettaa Maahanmuuttovirastolle alustavasti seuraavat toiminnalliset tulostavoitteet:

Tunnusluku 2018
toteutuma
2019
arvio
2020
tavoite
       
Maahanmuuttoviraston päätösten pysyvyys muutoksenhaussa, laintulkinta- ja menettelyvirheet (%)1) 96,9 >95 >95
Kuntaan sijoituksen odotusaika vastaanottokeskuksissa oleskelulupapäätöksestä laskien keskimäärin enintään (vrk) 72 60 60
Maahanmuuttovirastossa ratkaistut/vireille tulleet (%) 98 100 100
Vastaanottokeskusten käyttöaste keskimäärin (%) 88 90 90

1) Tavoitteena on, että päätöksiä kumotaan valitusasteissa enintään viidessä prosentissa tapauksista sillä perusteella, että viranomainen on tehnyt laintulkinta- tai menettelyvirheen.

Maahanmuuttovirasto ja valtion vastaanottokeskukset 2018
toteutuma
2019
arvio
2020
tavoite
       
Tuotokset      
Ratkaistut asiat 137 727 144 350 143 850
Panokset      
Toimintamenot (1 000 €)      
Maahanmuuttovirasto 42 572 40 513 39 713
Valtion vastaanottokeskukset 13 341 14 625 13 000
Henkilötyövuodet 984 1 026 950
Maahanmuuttovirasto 827 869 795
Valtion vastaanottokeskukset 157 157 155
Tehokkuus      
Toiminnallinen tuloksellisuus      
— tuottavuus (päätöstä/Maahanmuuttoviraston htv) 140 184 184
— taloudellisuus (nettomenot €/päätös) 309 290 290
— maksullisen toiminnan kustannusvastaavuus (%) 75 91 91
Nopea ja oikeusvarma päätöksenteko

Vireille tulleiden hakemusten käsittelyajat lyhenevät. Perheenyhdistämishakemusten käsittelyaika on enintään yhdeksän kuukautta. Turvapaikkahakemusten enimmäiskäsittelyaika on kuusi kuukautta. Asiakkaiden oikeusturva ei heikkene menettelyä nopeutettaessa. Henkilö- ja teknisiä resursseja käytetään joustavasti ja tehokkaasti. Päätöksentekoprosessit ovat laadullisesti mitattavia sekä läpinäkyviä. Ulkomaalaislainsäädännön soveltamisen yhdenmukaisuus varmistetaan sisäisellä ohjeistuksella.

Vireille tulleet ja ratkaistut asiat 2018—2020

  2018
toteutuma
Vireille
tulevat
Ratkaistut 2019
ennuste
Vireille
tulevat
Ratkaistut 2020
tavoite
Vireille
tulevat
Ratkaistut
             
Maahanmuutto yhteensä 96 474 90 597 94 200 94 000 95 700 94 500
— työntekijän oleskelulupa 10 805 9 447 10 000 10 000 10 500 10 500
— opiskelijan oleskelulupa 6 280 5 851 6 000 6 000 6 000 6 000
— muut oleskeluluvat (sis. kv. suojelu) 11 085 11 840 12 500 12 500 12 500 12 500
joista kv. suojelua saaneen perheenjäsen 1 723 2 543 2 500 3 000 2 000 2 000
— oleskeluluvan uusiminen (jatkoluvat ja pysyvät) 37 771 40 368 41 000 41 000 41 000 40 000
— muut oleskeluluvat 483 394 700 700 700 700
— voimassa olevaa oleskelulupaa koskevat asiat (peruutukset ja kortin uusimiset) 19 758 12 902 13 000 12 800 13 000 12 800
— EU-kansalaisten ja heidän perheenjäsenten rekisteröiminen 10 292 9 795 11 000 11 000 12 000 12 000
Maasta poistaminen1) 10 703 9 142 9 000 9 000 9 000 9 000
Kansainvälinen suojelu yhteensä 19 820 25 200 26 750 27 250 25 850 26 350
— turvapaikkahakemukset2) 4 548 6 379 8 500 9 000 7 500 8 000
— kiintiöpakolaiset 750 750 750 750 850 850
— matkustusasiakirjat 10 356 13 667 12 000 12 000 12 000 12 000
— muut 4 166 4 404 5 500 5 500 5 500 5 500
Kansalaisuus yhteensä 14 196 12 788 14 100 14 100 14 100 14 100
— kansalaisuushakemukset 11 676 10 405 12 000 12 000 12 000 12 000
— kansalaisuusilmoitukset 1 020 1 015 900 900 900 900
— muut kansalaisuusasiat 1 500 1 368 1 200 1 200 1 200 1 200
Yhteensä 141 193 137 727 144 050 144 350 144 650 143 950

1) Sisältää karkottaminen, kielteiseen lupapäätökseen liittyvä käännyttäminen sekä rikosperusteinen käännyttäminen, maahantulokielto.

2) Sisältää uudet hakemukset, uusintahakemukset, Dublin-asetuksen perusteella Suomeen palautetut sekä valitusasteista viraston käsittelyyn palautuneet.

Päätösten lakisääteinen enimmäiskäsittelyaika (vrk) ja enimmäiskäsittelyajassa käsitellyt hakemukset, osuus (%)

 
Lakisääteinen enimmäiskäsittelyaika, vrk, tavoite
2018
Käsitelty lakisääteisessä enimmäiskäsittelyajassa %, toteutuma
2019
Käsitelty lakisääteisessä enimmäiskäsittelyajassa %, arvio
2020
Käsitelty lakisääteisessä enimmäiskäsittelyajassa %, tavoite
         
Maahanmuutto        
— työntekijän oleskelulupa, käsittelyaika enintään (sis. TE-toimiston osapäätöksen, vrk), 120 69 75 100
josta käsittelyaika Maahanmuuttovirastossa enintään (vrk) 30 65 70 100
— oleskelulupa, opiskelija, käsittelyaika enintään (vrk) 30 76 80 100
Kansainvälinen suojelu, käsittelyaika enintään ilman muutoksenhakua (vrk)1) 180 100 75 100
Kansalaisuushakemukset, käsittelyaika enintään (vrk)2) 365 94 100 100

1) Laki turvapaikkahakemusten enimmäiskäsittelyajoista tuli voimaan 20.7.2018.

2) Ei lakisääteistä enimmäiskäsittelyaikaa

Maahanmuuttohallinnon prosessien sähköistäminen

Maahanmuuttohallinnon kaikkien viranomaisten sähköistä asianhallintajärjestelmää (UMA) käytetään tehokkaasti ja sen ylläpidosta huolehditaan. Ylläpidon lisäksi järjestelmää kehitetään erityisesti nostamalla järjestelmän digitalisaatio-, automaatio- ja itsepalvelutasoa. Sähköisten palvelujen käyttöä laajennetaan ja samalla nopeutetaan prosessien kulkua automatisoinnin mahdollisuuksia hyödyntäen.

Henkisten voimavarojen hallinta

Henkiset voimavarat, Maahanmuuttovirasto ja valtion vastaanottokeskukset

  2018
toteutuma
2019
arvio
2020
tavoite
       
Henkilötyövuodet 984 1 026 950
Sairauspoissaolot (työpäivää/htv) 9,6 8,0 8,0
Työtyytyväisyysindeksi (1—5) 3,6 3,6 3,6

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2018
toteutuma
2019
varsinainen
talousarvio
2020
esitys
       
Bruttomenot 79 065 51 611 62 713
Bruttotulot 22 956 23 000 23 000
Nettomenot 56 109 28 611 39 713
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 31 860    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 25 501    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2018
toteutuma
2019
varsinainen
talousarvio
2020
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 19 817 22 218 22 218
Tuotot yhteensä 19 817 22 218 22 218
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 11 849 10 059 10 059
— osuus yhteiskustannuksista 14 747 14 475 14 475
Kustannukset yhteensä 26 596 24 534 24 534
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) -6 779 -2 316 -2 316
Kustannusvastaavuus, % 75 91 91

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kertaluonteisen vähennyksen poistuminen 15 000
Maahanmuuttoviraston Älykäs digitaalinen virasto -hanke (v. 2019 rahoitus) (siirto momentille 28.70.20) -2 000
Pakolaiskiintiön korottaminen (HO 2019) 50
S-TUVE-verkkopalvelumaksu (siirto momentilta 26.01.20) 455
Turvapaikkahakijamäärän aiheuttaman lisäresurssitarpeen pieneneminen -2 500
Vapaaehtoisen paluun matkat ja paluuavustukset -1 000
Vapaaehtoisen paluun matkat ja paluuavustukset (siirto momentilta 26.40.22) 1 000
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -26
JTS-miljardin tuottavuussäästö -170
Lomarahojen alentaminen (Kiky) 450
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-kiinteistöjen vuokrissa -93
Palkkausten tarkistukset -82
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) 120
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -103
Tasomuutos 1
Yhteensä 11 102

2020 talousarvio 39 713 000
2019 II lisätalousarvio 100 000
2019 I lisätalousarvio 5 063 000
2019 talousarvio 28 611 000
2018 tilinpäätös 49 750 000