Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
       23. Valtioneuvosto
         01. Ympäristöministeriö
         10. Ympäristön suojelu
              77. Ympäristötyöt
         30. Asumisen edistäminen
         50. Ympäristölupavirastot
         60. Suomen ympäristökeskus
         70. Valtion asuntorahasto
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2005

10. Ympäristön suojeluPDF-versio

Selvitysosa:Ympäristön tilaa parannetaan ympäristönsuojelu- ja -hoitotöillä. Toteutetaan vesiensuojelua edistäviä siirtoviemärihankkeita ja vesistöjen kunnostushankkeita. Kunnostetaan pilaantuneita maa-alueita ja vanhoja, käytöstä poistettuja kaatopaikkoja.

Edistetään romuajoneuvodirektiivin toimeenpanoa ja öljyjätehuollon valtakunnallista järjestämistä.

Erityisesti Suomenlahden ympäristövahinkojen torjuntavalmiuden parantamiseksi valmistellaan öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaan sekä jäänmurtoon soveltuvan monitoimimurtajan palvelujen hankintaa.

Toteutetaan Suomen Itämeren suojeluohjelmaa, Itämeren suojelukomission toimintaohjelmaa sekä ympäristönsuojelun alueellisia toimintaohjelmia. Parannetaan ympäristövahinkojen torjuntavalmiutta ja huolehditaan öljyntorjunta-alusten valmiuksista toimia vahinkotilanteissa. Toteutetaan hankkeita, joiden tavoitteena on päästöjen vähentäminen, ympäristötiedon ja -osaamisen lisääminen Venäjällä sekä EU:n ympäristölainsäädännön tehokas toimeenpano Baltian maissa.

Valtiovarainvaliokunta:

Itämeren suojelu. Itämeren suojeluohjelma on edennyt öljyntorjuntavalmiuksien parantamisen osalta hyvin. Öljyvahinkojen torjuntavalmiuden parantamiseksi on muun muassa päätetty varustaa kolme alusta öljynkeräyslaittein. Erittäin merkittävää on myös se, että talousarvioehdotukseen sisältyy uuden monitoimimurtajan hankkimiseen liittyvä sopimusvaltuus. Ehdotuksen mukaan Suomen ympäristökeskus ja merenkulkulaitos oikeutetaan solmimaan palvelusopimus öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaan varustetun monitoimimurtajan palveluiden hankkimisesta. Myös öljyvahinkojen torjunnan osaamiskeskuksen perustamista selvittävän työryhmän työ on edennyt ja selvitys valmistuu vielä tämän vuoden aikana. Mahdolliset kustannusvaikutukset otetaan huomioon vuoden 2006 talousarviossa.

Itämeren rehevöitymistä aiheuttavat päästöt eivät sen sijaan ole vähentyneet suojeluohjelman edellyttämällä nopeudella. Myös merialueen sisäinen ravinnekuormitus on voimistunut.

Maatalouden vesiensuojelutoimien tehostaminen on eräs Itämeren suojelun merkittävimpiä haasteita. Onkin erittäin tärkeää, että Itämeren suojeluohjelmaa ja vesiensuojelun tavoiteohjelmaa toteutetaan erityisesti maatalouden ja myös haja-asutuksen aiheuttaman vesistönkuormituksen vähentämiseksi.

Veneliikenteen päästöjen osuus vesistöjen kokonaiskuormituksesta on verrattain pieni, mutta paikalliset haitat voivat olla kesällä tuntuvia vilkkaiden veneväylien tuntumassa. Alusjätevesilaki kieltää vuoden 2005 alusta lukien käymäläjätevesien johtamisen veneistä vesistöön sisävesillä sekä aluevesillä. Tämä edellyttää veneiden varustamista asianmukaisilla septitankeilla sekä myös riittävän tehokkaan ja toimivan käymäläjätevesien keräysjärjestelmän luomista. Olisi erittäin tärkeää, että keräysjärjestelmä saataisiin ripeästi mahdollisimman kattavaksi.

Valiokunta pitää tärkeänä, että keräysjärjestelmän toimivuutta seurataan ja että käymäläjätteiden vastaanottolaitteiden hankintaa tuetaan tarvittaessa valtion varoista.

Vesiensuojelulle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi valiokunta ehdottaa, että momentille 35.10.63 lisätään 1 000 000 euroa avustusten maksamiseen yhdyskuntien ja haja-asutuksen vesiensuojelua edistäviin investointeihin.

Valiokunta viittaa jäljempänä momentin 35.10.77 kohdalla lausumaansa ja toteaa, että Suomenlahden ja Itämeren tilaa voidaan parantaa suuntaamalla lisäresursseja myös siirtoviemäreiden rakentamiseen ja vesistöjen kunnostukseen.

27. Ympäristövahinkojen torjunta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 2 467 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää öljy- ja muiden ympäristövahinkojen torjunnan järjestämisestä, torjuntakaluston hankinnoista ja torjuntatoimenpiteistä sekä ympäristövahingon torjuntaan välittömästi liittyvistä tutkimuksista aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös alan kansainvälisestä yhteistyöstä ja koulutus- ja kehittämistoiminnasta sekä oikeudenkäynneistä aiheutuvien menojen ja sivutoimisten varastonhoitajien ja torjuntatöihin osallistuvien palkkioiden maksamiseen. Torjuntakaluston hankintamenot budjetoidaan sitoumusperusteisina.

Määrärahaa saa käyttää myös niiden menojen maksamiseen, jotka aiheutuvat toimivaltaiselle viranomaiselle siitä, että laittomasti tehtyjä kansainvälisiä jätesiirtoja joudutaan palauttamaan eikä kaikkia kustannuksia aina saada heti perityksi aiheuttajalta.

Suomen ympäristökeskus oikeutetaan yhdessä Merenkulkulaitoksen kanssa solmimaan monivuotinen sopimus öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntavalmiuteen sekä jäänmurtoon liittyvistä tehtävistä enintään 134 milj. euron kokonaiskustannusten määrästä, josta Suomen ympäristökeskuksen osuus on enintään 44 milj. euroa.

Selvitysosa:Suomen ympäristökeskukselle esitetään yhdessä Merenkulkulaitoksen (momentti 31.30.21) kanssa valtuutta tehdä öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntatehtävien sekä jäänmurron suorittamista koskeva pitkäaikainen palvelusopimus. Tarkoituksena on parantaa erityisesti Suomenlahden öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntavalmiutta kansainvälisen liikenteen kasvun aiheuttamien ympäristövahinkoriskien lisääntyessä. Sopimukseen liittyvistä kiinteäluonteisista palvelumaksuista arvioidaan aiheutuvan 20 vuoden sopimuksen aikana menoja yhteensä noin 134 milj. euroa, josta Suomen ympäristökeskuksen osuudeksi arvioidaan noin 44 milj. euroa. Kiinteäluonteisia menoja arvioidaan aiheutuvan Suomen ympäristökeskukselle vuodesta 2007 lähtien noin 2,2 milj. euroa vuodessa, josta investointikustannuksia vastaava osuus on noin 1,7 milj. euroa vuodessa. Näiden lisäksi tulevat maksettaviksi todellisten toimintapäivien edellyttämät kustannukset. Öljyntorjuntavalmiuteen liittyvien menojen osuutta vuotuisista maksuista on tarkoitus korvata öljysuojarahastosta.

Nykyisiä menoja vastaavien korvausten öljysuojarahastosta ja vahinkojen aiheuttajilta arvioidaan olevan 1 000 000 euroa vuonna 2005. Korvaukset tuloutetaan momentille 12.35.60.

Menot, jotka aiheutuvat laittomien kansainvälisten jätesiirtojen palauttamisesta toimivaltaiselle viranomaiselle, peritään takaisin jätteen viejältä ja tuloutetaan momentille 12.35.99.


2005 talousarvio 2 467 000
2004 talousarvio 2 467 000
2003 tilinpäätös 2 909 000

60. Siirto öljysuojarahastoon (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 1 736 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää öljyjätemaksusta annetun lain (894/1986) 7 §:n nojalla öljysuojarahastoon tehtävän siirron maksamiseen.

Selvitysosa:Osa öljyjätemaksuina kertyvistä  varoista voidaan valtion talousarviossa siirtää öljysuojarahastoon käytettäväksi öljyn saastuttamien maa-alueiden puhdistuskustannusten korvaamista varten.

Määräraha yhdessä momentin 35.10.65 määrärahan kanssa vastaa öljyjätemaksujen kertymää momentille 11.19.08.


2005 talousarvio 1 736 000
2004 talousarvio 2 000 000
2003 tilinpäätös 1 682 000

63. (35.10.63 ja 64) Ympäristönsuojelun edistäminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 2 750 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää vesihuollon tukemisesta annetun lain (686/2004) mukaisten avustusten maksamiseen yhdyskuntien ja haja-asutuksen vesiensuojelua edistäviin investointeihin.

Määrärahaa saa käyttää myös luottolaitosten varoista myönnettävistä eräistä korkotukilainoista annetun lain (1015/1977) mukaisiin yhdyskuntien vesiensuojeluinvestointeihin ennen vuotta 1995 myönnettyjen lainojen korkohyvitysten maksamiseen.

Yhdyskuntien vesiensuojelulainoille maksettavan korkohyvityksen määrä on kahdeksan ensimmäisen lainavuoden aikana neljä prosenttiyksikköä ja lainavuosina 9—16 kaksi prosenttiyksikköä. Kuudennentoista lainavuoden jälkeen korkohyvitystä ei makseta. Korkohyvitys on kaikissa lainoissa aina enintään luottolaitoksen perimän koron suuruinen.

Selvitysosa:Määräraha on osittain alueiden kehittämislaissa tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta.

Yhdyskuntien vesiensuojelua edistävillä investoinneilla toteutetaan vesiensuojelulle vuoteen 2005 määriteltyjä tavoitteita.

Aikaisempien vuosien korkotukilainoista arvioidaan valtiolle aiheutuvan menoja 55 000 euroa vuonna 2006, 40 000 euroa vuonna 2007, 25 000 euroa vuonna 2008 ja sen jälkeen yhteensä 20 000 euroa.

Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon 50 000 euroa siirtona momentille 26.98.63.

Valtiovarainvaliokunta:

Edellä esitettyyn viitaten momentille lisätään 1 000 000 euroa avustusten maksamiseen yhdyskuntien ja haja-asutuksen vesiensuojelua edistäviin investointeihin.


2005 talousarvio 2 750 000
2004 talousarvio 1 793 000
2003 tilinpäätös 1 834 582

65. Öljyjätemaksulla rahoitettava öljyjätehuolto (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 1 364 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää öljyjätemaksusta annetun lain 7 §:n nojalla öljyjätteistä ja niiden keräilystä, kuljetuksesta, varastoinnista ja käsittelystä aiheutuvien menojen maksamiseen öljyjätemaksuina kertyvien varojen käytöstä öljyjätehuoltoon annetussa valtioneuvoston päätöksessä (1191/1997) tarkemmin säädetyin perustein.

Selvitysosa:Määräraha yhdessä momentin 35.10.60 määrärahan kanssa vastaa öljyjätemaksujen kertymää momentille 11.19.08.


2005 talousarvio 1 364 000
2004 talousarvio 1 364 000
2003 tilinpäätös 1 682 000

66. Romuajoneuvojen jätehuoltoavustus(siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 6 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ajoneuvojen romutusavustuksesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (582/2004) säädetyin perustein romuajoneuvoista aiheutuvien jätehuoltokustannusten kattamiseen.

Selvitysosa:Romutusavustusta myönnetään vuosina 2004—2006 romuajoneuvojen jätehuollosta aiheutuneiden kustannusten kattamiseen. Avustus romuajoneuvoa kohden on enintään 80 % todellisten romutuskustannusten keskimääräisestä määrästä, kuitenkin enintään 80 euroa.


2005 talousarvio 6 000 000
2004 talousarvio 10 000 000

67. Ympäristöyhteistyön edistäminen Suomen lähialueen maissa (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 2 441 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Suomen lähialueilla, erityisesti Luoteis-Venäjällä, toteutettavien ympäristönsuojelun teknisen avun yhteistyöhankkeiden sekä alueidenkäytön, asumisen ja rakentamisen kehittämishankkeiden tukemiseen. Määrärahaa saa lisäksi käyttää avustusten maksamiseen yrityksille ja yhteisöille suunnittelu- ja toimeenpanokustannuksiin Suomen lähialueilla toteutettavissa pienehköissä ympäristönsuojelun investointihankkeissa.

Määrärahaa saa käyttää myös enintään viittä henkilötyövuotta vastaavan henkilömäärän palkkaamiseen ympäristöhallintoon lähialueyhteistyön hankkeiden valmisteluun, toteuttamiseen ja valvontaan liittyviin tehtäviin.

Selvitysosa:Määrärahan käytöstä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksessa avustusten myöntämisestä ympäristöhankkeisiin Suomen lähialueilla Itä- ja Keski-Euroopassa (1197/2002). Lähialueilla toteutettaviin investointihankkeisiin sekä suurehkoihin teknisen avun hankekokonaisuuksiin käytetään momentin 24.50.66 määrärahaa. Teknisen avun pienimuotoisilla kehittämishankkeilla myötävaikutetaan ympäristönsuojelun korkean tason saavuttamiseen ja ympäristöhallinnon vahvistumiseen lähialueilla sekä edistetään Itämeren tilan parantamiseen tähtäävien investointien ja kansainvälisten yhteisesti toimeenpantavien ympäristö-ohjelmien toteutumista. EU:n uusissa jäsenmaissa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa, toteutetaan hankkeita, joilla vahvistetaan maiden omia valmiuksia EU:n rahoitusinstrumenttien käyttöönotossa.


2005 talousarvio 2 441 000
2004 talousarvio 2 441 000
2003 tilinpäätös 2 441 000

(70.) Ympäristövahinkojen torjunta-alusten peruskorjaus (siirtomääräraha 3 v)

Selvitysosa:Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.


2004 talousarvio 8 000 000
2003 tilinpäätös 12 600 000

77. Ympäristötyöt (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 11 900 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ympäristötöiden suunnittelusta ja rakentamisesta, peruskorjauksista ja rakentamisvelvoitteista aiheutuvien menojen maksamiseen sekä vesihuollon tukemisesta annetun lain (686/2004) mukaisten valtion vesihuoltotöiden ja jätelaissa (1072/1993) säädettyjen valtion jätehuoltotöiden toteuttamisesta aiheutuvien  menojen maksamiseen. Valmistunut työ saadaan sopia luovutettavaksi kunnan tai muun yhteistyökumppanin omistukseen. Samalla on sovittava niistä ehdoista, joita työn vastaanottajan on luovutuksen jälkeen noudatettava. Uusia hankkeita koskevia sitoumuksia saa tehdä siten, että niistä vuoden 2005 jälkeen aiheutuva määrärahan tarve on enintään 7 000 000 euroa.

Selvitysosa:Määräraha on alueiden kehittämislaissa tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta.

Määrärahalla rahoitetaan yhteisrahoitteisia ja valtion töinä toteutettavia siirtoviemäreitä ja yhdysvesijohtoja, pilaantuneiden alueiden kunnostuksia, vesistökunnostuksia ja muita ympäristötöitä.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)
  2006 2007 2008 Valtuuden käytöstä aiheutuvat kaikki menot yhteensä
         
Ennen vuotta 2005 tehdyt sitoumukset 1 000 500 - 1 500
Vuoden 2005 sitoumukset 5 000 2 000 - 7 000
Yhteensä 6 000 2 500 - 8 500

Määrärahan käytön arvioitu jakautuminen
    Työn kokonais-
kustannus-
arvio
Valtion
osuus
edellisestä
Myönnetty Myönnetään
  Työkohde 1 000 € 1 000 € 1 000 €
           
1. Uudet hankkeet        
  Pyhätunturin—Pelkosenniemen siirto-
viemäri ja yhdysvesijohto, Pelkosenniemi
1 250 1 000 - 200 000
  Tottijärven—Sorvan siirtoviemäri ja syöttövesijohto, Nokia 1 200 600 - 200 000
  Kuortaneen—Lapuan siirtoviemäri, Kuortane, Lapua 2 400 1 200 - 200 000
  Hausjärven siirtoviemärit ja yhdysvesi-
johdot, Hausjärvi, Riihimäki
4 600 2 000 - 200 000
  Tolkkisten jätetäytön kunnostus, Porvoo 2 000 800 - 350 000
  Risteen—Uusi-Värtsilän—Tengan siirto-
viemäri, Tohmajärvi
700 350 - 100 000
  Kerimäen—Savonlinnan siirtoviemäri, Kerimäki, Savonlinna 3 100 1 300 - 200 000
  Anjalankosken—Kotkan siirtoviemäri, Anjalankoski, Kotka 10 000 3 000 - 1 950 000
  Uudet hankkeet yhteensä 25 250 10 250 - 3 400 000
           
2. Keskeneräiset hankkeet 17 130 6 645 2 615 3 000 000
3. Pilaantuneiden alueiden kunnostus - - - 3 000 000
4. Vesistöjen kunnostus ja muut ympäristötyöt - - - 2 500 000
Yhteensä 42 380 16 895 2 615 11 900 000

Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon 600 000 euroa siirtona momentille 26.98.63.

Valtiovarainvaliokunta:

Talousarvioesityksen mukaan ympäristötöihin suunnataan ensi vuonna 10 miljoonaa euroa, josta 9,4 miljoonaa euroa osoitetaan varsinaiselle ympäristötyömomentille ja 600 000 euroa Kainuun hallintokokeiluun liittyviin menoihin. Määrärahataso säilyy näin ollen kuluvan vuoden tasolla. Menokehyksen mukaan määräraha alenee kuitenkin 7,85 miljoonaan euroon vuonna 2006 ja edelleen 7,35 miljoonaan euroon vuonna 2007.

Momentin määrärahaa käytetään pääasiassa siirtoviemäreiden rakentamiseen, pilaantuneiden maa-alueiden kunnostamiseen sekä vesistöjen kunnostukseen. Määräraha on kuitenkin täysin riittämätön yhä kasvaviin tarpeisiin nähden.

Tehtyjen selvitysten mukaan lähivuosina olisi tarvetta käynnistää 50 uutta siirtoviemärihanketta, joiden vuotuinen määrärahatarve olisi 10 miljoonaa euroa. Talousarvioesityksen mukaan uusien hankkeiden aloittamiseen varataan 1,3 miljoonaa euroa, jolla voidaan käynnistää seitsemän uutta hanketta. Siirtoviemärien rakentaminen olisi tärkeää myös Itämeren sekä sisävesien suojelun tehostamiseksi. Etenkin Etelä- ja Lounais-Suomessa sekä Pohjanmaalla toteutettavilla hankkeilla voitaisiin vähentää Itämeren rehevöitymistä.

Myös pilaantuneiden maa-alueiden kunnostukseen kaivataan lisäresursseja, jotta edes pahimmilla riskialueilla olevat pilaantuneet maa-alueet voitaisiin kunnostaa kohtuullisella aikataululla. Mahdollisesti pilaantuneita maa-alueita arvioidaan olevan noin 20 000. Ympäristö- ja terveysriskien vuoksi tulisi kunnostaa kiireellisesti 250 kohdetta. Kuntien taloudelliset mahdollisuudet osallistua alueiden puhdistukseen ovat usein heikot. Pilaantuneita maa-alueita löytyy koko ajan lisää ja viimeisimpien arvioiden mukaan pilaantuneiden maa-alueiden kunnostuksiin tarvitaan seuraavien 20 vuoden aikana yhteensä noin 1,2 miljardia euroa, josta valtion ja kuntien osuus olisi 300—400 miljoonaa euroa.

Myös vesistöjen tila on heikentynyt rehevöitymisen vuoksi. Tehtyjen selvitysten mukaan kunnostuksen tarpeessa on noin 1 500 järveä ja 500 jokiosaa, joiden kunnostuskustannukset ovat yhteensä 225 miljoonaa euroa. Valtion tukea tarvittaisiin erityisesti sellaisten hankkeiden edistämiseen, joiden kustannuksiin alueen kunnat ja muut toimijat ovat sitoutuneet. Esimerkiksi Hiidenveden kunnostusta tulisi vauhdittaa. Hiidenvesi kuuluu Etelä-Suomen merkittävimpiin järviin ja se toimii Helsingin vedenhankinnan varavesialtaana.

Hallitusohjelman mukaan saastuneiden maa-alueiden kunnostusta edistetään. Määrärahataso ei kuitenkaan anna siihen juuri minkäänlaisia mahdollisuuksia. Mikäli määrärahakehystä ei koroteta, ympäristötyöt vähenevät ja hidastuvat entisestään. Valiokunta toteaa, että ympäristötyöt ovat paitsi ympäristönsuojelun myös työllisyyden kannalta merkityksellisiä.

Valiokunta ehdottaa, että momentille lisätään 2 500 000 euroa.


2005 talousarvio 11 900 000
2004 talousarvio 10 000 000
2003 tilinpäätös 10 900 000