Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       01. Hallinto
       02. Valvonta
       20. Työttömyysturva
       30. Sairausvakuutus
       40. Eläkkeet

Talousarvioesitys 2024

20. TyöttömyysturvaPDF-versio

Selvitysosa:Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan joko peruspäivärahana tai ansiopäivärahana. Päivärahan edellytyksenä on työssäoloehdon täyttäminen, joka edellyttää 26 viikon työhistoriaa. Myös Suomesta toiseen EU- tai ETA-maahan työnhakijaksi lähtevä työtön voi saada työttömyyspäivärahaa kolmen kuukauden ajan. Työmarkkinatuki turvaa niiden Suomessa asuvien työttömien toimeentulon, jotka eivät työssäoloehdon puuttumisen vuoksi ole oikeutettuja päivärahaan tai joiden oikeus päivärahaan on päättynyt.

Työttömyysturvan tavoitteena on kohtuullisen taloudellisen toimeentulon takaaminen kaikille työttömille. Kohtuullinen toimeentulo määritellään vähimmäistoimeentulona ja suhteessa aikaisempiin tuloihin. Työttömyysturvaa on kehitetty siten, että se kannustaa aktiivisuuteen ja työllistymiseen. Työllistymisen edistämiseksi työttömyysturvassa on 300 euron suojaosa. Sen ylittävät työtulot sovitellaan työttömyysetuuden kanssa siten, että puolet tulosta vähennetään etuudesta. Etuus yhdessä työtulojen kanssa voi enimmillään olla etuuden perusteena olevien tulojen suuruinen. Lisäksi on helpotettu yritystoiminnan aloittamista työttömyyden aikana siten, että yrittäjyyden päätoimisuutta ei arvioida ensimmäisten neljän kuukauden aikana.

Työttömyysetuutta maksetaan paitsi työttömyyden myös työllistymistä edistävien palvelujen ajalta. Tällöin hakijalle maksetaan sitä työttömyysetuutta, johon hänellä työttömänä ollessaan olisi oikeus. Työttömiä, irtisanottuja ja lomautettuja kannustetaan osallistumaan koulutukseen tai muihin työllistymistä tukeviin toimiin, jotta mahdollisuudet nopeaan uudelleen työllistymiseen paranevat. Ansio-osaa maksetaan korotettuna työllistymistä edistävien toimien ajalta. Työllistymistä edistävien toimien ajalta maksetaan lisäksi kulukorvausta. Lisäksi työttömiä kannustetaan ammatillisten valmiuksien parantamiseen tai yritystoiminnan aloittamista tukeviin opintoihin mahdollistamalla lyhytkestoinen päätoiminen opiskelu työttömyyden aikana.

Työelämän muutoksiin vastaamiseksi ammattitaitoa on pidettävä yllä ja tarvittaessa on varauduttava sen muokkaamiseksi uusiin tehtäviin sopivaksi. Työssä oleville maksettavan aikuiskoulutustuen tavoitteena on edistää työssä olevien työelämän tarpeista lähtevää osaamista ja elinikäistä oppimista, jolla samalla ennaltaehkäistään työttömyyttä. Palkansaajan aikuiskoulutustuki muodostuu peruspäivärahan suuruisesta perusosasta ja ansio-osasta. Työllisyysrahasto rahoittaa palkansaajan aikuiskoulutustuen kokonaisuudessaan. Yrittäjän aikuiskoulutustuki maksetaan perusosan suuruisena, jonka valtio rahoittaa. Lisäksi valtio suorittaa valtion palveluksessa olevan henkilöstön osalta Työllisyysrahastolle sen tilinpäätöksessä vahvistetut valtion henkilöstölle myönnetyistä ammattitutkintostipendeistä aiheutuneet kustannukset.

Kuntouttavan työtoiminnan tavoitteena on henkilön työkyvyn säilyttäminen tai palauttaminen. Kunta järjestää pitkään työttömänä olleille työmarkkinatukea ja toimeentulotukea saaville henkilöille kuntouttavaa työtoimintaa työllistymisen edistämiseksi.

Ikääntyvän työvoiman työssä pysymistä on päätetty edistää poistamalla työttömyysturvan lisäpäivät vaiheittain vuoden 2023 jälkeen.

Vuorottelukorvausta maksetaan työntekijälle, joka siirtyy vuorotteluvapaalle työnantajan palkatessa työttömän henkilön vastaavaksi ajaksi.

Toiminnan laajuus 2022—2024

  2022
toteutunut
2023
arvio
2024
arvio
       
Työttömyysaste (%) 6,8 7,0 6,8
       
Kuntouttava työtoiminta      
Toimintaan osallistuvat henkilöt keskimäärin vuodessa 35 000 41 000 43 000
Toimintapäiviä keskimäärin vuodessa/osallistuja 70 70 70
       
Ansiopäiväraha      
Saajia keskimäärin kuukaudessa 111 060 115 000 110 000
— miehiä 54 360 56 500 54 000
— naisia 56 700 58 500 56 000
Korvauspäiviä yht. milj. kpl 27,5 28,3 27,5
— työttömyysajalta 25,2 25,9 25,2
— työllistymistä edistävien palvelujen ajalta yht. 2,3 2,4 2,3
Keskimääräinen päiväraha (€/pv) 65,93 67,50 68,00
       
Peruspäiväraha      
Saajia keskimäärin kuukaudessa 28 919 29 800 28 800
— miehiä 14 622 15 100 14 500
— naisia 14 297 14 700 14 300
Korvauspäiviä yht. milj. kpl 7,8 7,0 7,0
— työttömyysajalta 6,9 6,0 6,0
— työllistymistä edistävien palvelujen ajalta 0,9 1,0 1,0
Keskimääräinen päiväraha (€/pv) 31,66 34,80 35,90
— miehillä 33,33 36,60 37,80
— naisilla 29,94 32,90 34,00
       
Työmarkkinatuki      
Saajia keskimäärin kuukaudessa 165 090 166 100 162 500
— miehiä 86 834 87 400 85 500
— naisia 78 256 78 700 77 000
Korvauspäiviä yht. milj. kpl 43,2 44,0 43,0
— työttömyysajalta 31,1 30,0 29,0
— työllistymistä edistävien palvelujen ajalta 12,1 14,0 14,0
Keskimääräinen työmarkkinatuki (€/pv) 36,98 39,90 41,00
— miehillä 36,51 39,40 40,50
— naisilla 37,51 40,40 41,60
       
Vuorottelukorvaus      
Saajia keskimäärin kuukaudessa 1 655 1 600 1 700
— miehiä 475 400 450
— naisia 1 180 1 200 1 250
Korvauspäiviä ansioturvassa, milj. kpl 0,4 0,4 0,4
Korvauspäiviä perusturvassa, milj. kpl 0,0 0,0 0,0
Keskimääräinen korvaus ansioturvassa (€/pv) 57,24 58,2 58,3
Keskimääräinen korvaus perusturvassa (€/pv) 22,60 24,80 25,60
— miehillä 21,30 23,40 24,20
— naisilla 23,20 25,50 26,30

31. Valtion korvaus hyvinvointialueille kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 30 484 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain (189/2001) mukaisen valtion korvauksen maksamiseen hyvinvointialueille kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Hyvinvointialueille maksettava korvaus on 10,09 euroa toimintapäivää ja toimintaan osallistujaa kohti. Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvia arvioidaan olevan vuonna 2024 noin 43 160 henkilöä ja toimintapäiviä arvioidaan olevan keskimäärin 70 osallistujaa kohti. Valtion korvausta maksetaan jokaisesta kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvasta niiltä päiviltä, joina henkilö osallistuu kuntouttavaan työtoimintaan, kuitenkin enintään neljältä päivältä viikossa.


2024 talousarvio 30 484 000
2023 talousarvio 30 484 000
2022 tilinpäätös 17 616 272

50. Valtionosuus työttömyysetuuksien ansioturvasta ja vuorottelukorvauksesta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 737 600 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) työttömyysturvalain (1290/2002) mukaisen ansiopäivärahan rahoittamiseen siten kuin työttömyysetuuksien rahoittamisesta annetussa laissa (555/1998) ja työttömyyskassalaissa (603/1984) on säädetty valtion osuudesta

2) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) tarkoitettujen kulukorvausten rahoittamiseen työttömyysturvalain mukaisesti

3) työttömyyskassojen hallintokuluosuuden maksamiseen työttömyyskassalain (603/1984) mukaisesti

4) työttömyysturvalain (1290/2002) 8 luvun perusteella maksettavaan liikkuvuusavustukseen

5) vuorotteluvapaalain (1305/2002) mukaisen vuorottelukorvauksen valtion osuuden maksamiseen siten, kuin työttömyysetuuksien rahoituksesta annetussa laissa (555/1998) ja työttömyysturvalaissa (1290/2002) säädetään valtionosuudesta

6) työllisyyden edistämisen kuntakokeiluihin osallistuvien kuntien tekemien palkkatuki- ja starttirahapäätösten maksamiseen siten kuin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa on säädetty palkkatuen ja starttirahan rahoituksesta

7) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain perusteella valtiolle työllistämisen, työnantajalle maksettavan palkkatuen ja yrittäjäksi ryhtyvälle maksettavan starttirahan työttömyyspäivärahan valtionosuutta vastaavan osuuden maksamiseen.

Palkkatuki ja starttiraha budjetoidaan maksuperusteisina.

Selvitysosa:Ansiopäivärahaa maksetaan sekä työttömyyden että työllistymistä edistävien palvelujen ajalta. Ansiopäivärahan rahoittavat Työllisyysrahasto, työttömyyskassat ja valtio. Palkansaajien päivärahoista työttömyyskassojen osuus on pääsääntöisesti 5,5 % kuitenkin siten, että ansioturvan korotusosat Työllisyysrahasto rahoittaa kokonaan. Valtio rahoittaa peruspäivärahaa vastaavan osuuden ja rahasto loppuosan. Valtio ei osallistu lomautusajalta eikä ns. lisäpäiviltä maksettavien päivärahojen eikä myöskään lapsikorotusten rahoitukseen. Yrittäjien päivärahoista valtio rahoittaa peruspäivärahaa vastaavan osuuden ja lapsikorotukset, yrittäjäkassat rahoittavat loppuosan. Valtio rahoittaa työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavat kulukorvaukset.

Vuorottelukorvaus rahoitetaan samoin kuin vastaavat työttömyysetuudet. Valtionosuus kassan jäsenille maksetuista korvauksista vastaa peruspäivärahan osuutta täydestä ansiopäivärahasta.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

 
Valtionosuus maksetuista päivärahoista  
— työttömyysajalta 578 800 000
— työllistymistä edeltävien palvelujen ajalta 72 000 000
Palkkatuet ja starttirahat 39 300 000
Kulukorvaukset 15 000 000
Liikkuvuusavustus 5 000 000
Valtionosuus hallintokuluihin 15 000 000
Vuorottelukorvaus 12 500 000
Yhteensä 737 600 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Lomakorvausten jaksotuksen palauttaminen 1.1.2024 (BudjL) (HO 2023) -38 000
Omavastuupäivien palauttaminen viidestä seitsemään 1.1.2024 (BudjL) (HO 2023) -6 000
Perhevapaauudistus 100
Tarvearvion muutos -65 760
Tuloperusteinen työssäoloehto (euroistaminen) soveltaminen 1.9.2024 (BudjL) (HO 2023) 4 000
Työttömyysturvan suojaosista luopuminen 1.1.2024 (BudjL) (HO 2023) -21 000
Työttömyysturvan työssäoloehdon pidentäminen 12 kuukauteen soveltaminen 1.9.2024 (BudjL) (HO 2023) -40 000
Velvoitetyöllistettyjen palkkatuki (siirto momentille 32.30.55) -13 700
Vuorotteluvapaajärjestelmän lakkauttaminen 1.8.2024 (BudjL) (HO 2023) -2 000
Yhteensä -182 360

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2024 talousarvio 737 600 000
2023 I lisätalousarvio -3 425 000
2023 talousarvio 919 960 000
2022 tilinpäätös 843 390 606

52. Valtionosuus työttömyysetuuksien perusturvasta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 294 690 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) työttömyysturvalain (1290/2002) sekä kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) perusteella maksettavien peruspäivärahan tai työmarkkinatuen ja niihin liittyvien lapsikorotusten ja työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavien korotusosien maksamiseen siten kuin työttömyysturvalaissa on säädetty valtion osuudesta

2) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) mukaisten lakisääteisten kulukorvausten rahoittamiseen työttömyysturvalain mukaisesti

3) työttömyysturvalain (1290/2002) 8 luvun perusteella maksettavaan liikkuvuusavustukseen

4) vuorotteluvapaalain (1305/2002) mukaisen vuorottelukorvauksen valtion osuuden maksamiseen siten, kuin työttömyysetuuksien rahoituksesta annetussa laissa (555/1998) ja työttömyysturvalaissa (1290/2002) säädetään valtionosuudesta

5) työllisyyden edistämisen kuntakokeiluihin osallistuvien kuntien tekemien palkkatuki- ja starttirahapäätösten maksamiseen siten kuin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa on säädetty palkkatuen ja starttirahan rahoituksesta

6) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain perusteella valtiolle työllistämisen, työnantajalle maksettavan palkkatuen ja yrittäjäksi ryhtyvälle maksettavan starttirahan peruspäivärahan ja työmarkkinatuen valtionosuutta vastaavan osuuden maksamiseen.

Palkkatuki ja starttiraha budjetoidaan maksuperusteisina.

Selvitysosa:Peruspäivärahaa maksetaan sekä työttömyyden että työllistymistä edistävien palvelujen ajalta. Peruspäiväraha ja siihen liittyvä lapsikorotus sekä korotusosa rahoitetaan valtion varoista ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun tuotosta. Valtio rahoittaa työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavat kulukorvaukset. Työttömyysvakuutusmaksu, joka peritään työttömyyskassoihin kuulumattomilta henkilöiltä, tilitetään Kansaneläkelaitokselle.

Kunnat ja valtio rahoittavat puoliksi työttömyyden perusteella vähintään 300 päivää työmarkkinatukea saaneiden henkilöiden työttömyysaikaisen työmarkkinatuen. Kuntien rahoitusosuus on 70 prosenttia työmarkkinatukea yli 1 000 päivää saaneiden työttömyysaikaisen työmarkkinatuen osalta. Muun työmarkkinatuen valtio rahoittaa kokonaan. Lisäksi valtio huolehtii Kansaneläkelaitoksen maksuvalmiudesta työmarkkinatuen osalta (maksuvalmiussuoritus).

Vuorottelukorvaukset rahoitetaan kuten vastaavat työttömyysetuudet. Kassaan kuulumattomien henkilöiden vuorottelukorvaukset valtio rahoittaa kokonaan.

Määrärahan arvioitu käyttö ja siihen vaikuttavat tekijät (euroa)

   
Työmarkkinatuet  
— työttömyysajalta 1 119 900 000
— kuntien rahoitusosuus -443 000 000
— työllistymistä edistävien palvelujen ajalta 542 100 000
— kulukorvaukset 56 800 000
— liikkuvuusavustus 1 000 000
— korotusosa 24 100 000
Työmarkkinatuki yhteensä 1 300 900 000
   
Peruspäiväraha  
— työttömyysajalta 216 300 000
— työllistymistä edistävien palvelujen ajalta 46 500 000
— korotusosa 3 300 000
— kulukorvaus 4 400 000
Palkansaajan tt-maksun osuus -266 200 000
Peruspäiväraha yhteensä 4 300 000
   
Perusturvan palkkatuki 130 000 000
Vuorottelukorvaus 100 000
Yhteensä 1 294 690 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Lapsikorotusten lakkauttaminen 1.1.2024 (BudjL) (HO 2023) -83 000
Lomakorvausten jaksotuksen palauttaminen 1.1. 2024 (BudjL) (HO 2023) -5 000
Omavastuupäivien palauttaminen viidestä seitsemään 1.1.2024 (BudjL) (HO 2023) -5 000
Pakolaiskiintiön alentaminen 850:stä 500:aan (HO 2023) -200
Perhevapaauudistus 200
Tarvearvion muutos -45 200
Tuloperusteinen työssäoloehto (euroistaminen) soveltaminen 1.9.2024 (BudjL) (HO 2023) -4 000
Työttömyysturvan suojaosista luopuminen 1.1.2024 (BudjL) (HO 2023) -27 000
Työttömyysturvan työssäoloehdon pidentäminen 12 kuukauteen soveltaminen 1.9.2024 (BudjL) (HO 2023) 40 000
Velvoitetyöllistettyjen palkkatuki (siirto momentille 32.30.55) -12 000
Vuorotteluvapaajärjestelmän lakkauttaminen 1.8.2024 (BudjL) (HO 2023) -10
Väliaikaisen lapsikorotuksen poistuminen -16 000
Yhteensä -157 210

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2024 talousarvio 1 294 690 000
2023 I lisätalousarvio -3 000 000
2023 talousarvio 1 451 900 000
2022 tilinpäätös 1 229 763 741

55. Valtionosuudet Työllisyysrahastolle (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 3 300 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää aikuiskoulutusetuuksista annetun lain (1276/2000) mukaisen valtionosuuden maksamiseen.

Selvitysosa:Momentilta maksetaan yrittäjien aikuiskoulutustuki. Lisäksi valtio suorittaa valtion palveluksessa olevan henkilöstön osalta Työllisyysrahastolle sen tilinpäätöksessä vahvistetut valtion henkilöstölle myönnetyistä ammattitutkintostipendeistä aiheutuneet kustannukset.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen 1.8.2024 lukien (BudjL) (HO 2023) -500
Tarvearvion muutos 300
Yhteensä -200

2024 talousarvio 3 300 000
2023 talousarvio 3 500 000
2022 tilinpäätös 2 657 529