Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       30. Aikuiskoulutus
       70. Opintotuki
       80. Taide ja kulttuuri
       90. Liikuntatoimi
       91. Nuorisotyö

Talousarvioesitys 2011

34. Valtionosuus ja -avustus oppilaitosten perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 53 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukaisten perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja taiteen perusopetuksen perustamishankkeiden valtionavustusten sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) nojalla myönnettyjen perusopetuksen, lukiokoulutuksen, taiteen perusopetuksen, ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen perustamishankkeiden valtionosuuksien maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Valtuus

Vuonna 2011 saa myöntää valtionavustusta yleissivistävän koulutuksen perustamishankkeille siten, että hankkeista aiheutuvat valtionavustukset ovat yhteensä enintään 36 000 000 euroa. Valtionavustuksista enintään 17 000 000 euroa saa myöntää toteutusaikaisena.

Selvitysosa:Myönnettävillä valtionavustuksilla arvioidaan voitavan rakentaa tai peruskorjata tilat 5 100 oppilaalle.

Määrärahan arvioitu käyttö
   
Vuonna 2011 myönnettävät valtionavustukset  
— yleissivistävä koulutus 12 000 000
Vuosina 2001—2010 myönnetyt valtionosuudet ja -avustukset  
— yleissivistävä koulutus 37 300 000
— ammatillinen koulutus ja ammattikorkeakoulut 3 900 000
Yhteensä 53 200 000

Myönnetyistä valtionosuuksista ja -avustuksista arvioidaan valtiolle aiheutuvan menoja seuraavasti (milj. euroa)
  2012 2013 2014 2015–
         
Ennen vuotta 2011 myönnetyt valtionosuudet ja -avustukset        
— yleissivistävät oppilaitokset 47,4 46,5 42,3 103,0
— ammatilliset oppilaitokset ja ammattikorkeakoulut 3,1 1,5 0,1 -
Vuonna 2011 myönnettävät valtionavustukset        
— yleissivistävät oppilaitokset 5,6 2,9 3,5 14,9
Yhteensä 56,1 50,9 45,9 117,9


2011 talousarvio 53 200 000
2010 talousarvio 55 700 000
2009 tilinpäätös 64 700 000