Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       30. Aikuiskoulutus
       70. Opintotuki
       80. Taide ja kulttuuri
       90. Liikuntatoimi
       91. Nuorisotyö

Talousarvioesitys 2011

70. OpintotukiPDF-versio

Selvitysosa:Opintotukilain (65/1994) mukainen opintotuki koostuu opintorahasta, opintotuen asumislisästä sekä opintolainan valtiontakauksesta. Opintoraha on veronalainen etuus. Korkeakouluopiskelijoiden ennen 1.7.1992 ja muiden opiskelijoiden ennen 1.7.1994 nostamille opintolainoille suoritetaan lisäksi opintotukilain (28/1972) nojalla määräytyvää korkotukea.

Opintotukitoiminnan tavoitteena on opiskeluaikaisen toimeentulon turvaaminen ja opintotuen mitoittaminen siten, että tuetaan omaehtoiseen koulutukseen hakeutumista ja päätoimista opiskelua. Opintotukea kehitetään koulutuspoliittisten tavoitteiden pohjalta. Tavoitteena on riittävä ja kannustava opintotuki, jolla edistetään suunnitelmallista ja päätoimista opiskelua ja opintoaikojen lyhenemistä.

Koulumatkatuen tarkoituksena on korvata lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden kohtuulliset päivittäiset koulumatkakustannukset. Tukea myönnetään, kun opiskelijan yhdensuuntainen koulumatka on vähintään kymmenen kilometriä ja koulumatkakustannukset ovat yli 54 euroa kuukaudessa. Opiskelijan omavastuuosuus on 43 euroa kuukaudessa.

Opintotuen toimeenpanotehtävät hoitaa Kansaneläkelaitos. Korkeakoulujen opintotukilautakunnat voivat myöntää opintotuen oman korkeakoulunsa opiskelijoille Kansaneläkelaitoksen kanssa solmitun sopimuksen perusteella. Kansaneläkelaitos maksaa korvauksen sopimuksen perusteella korkeakouluissa hoidettavista tehtävistä. Myös muilla oppilaitoksilla on opintotukiasioiden hoitamiseen liittyviä tehtäviä. Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa opintotukitoiminnan yleisestä johtamisesta, ohjauksesta ja kehittämisestä.

Opintotukimäärärahat ja opintotuen saajat

  2007 2009 2011
arvio
       
Opintotukimenot (milj. euroa)      
Opintoraha      
— korkea-aste 299,7 362,7 389
— toinen aste 102,7 136,6 152
Asumislisä 242,7 266,6 285
Koulumatkatuki 32,0 37,5 41,2
Ateriatuki 23,7 24,5 29,2
Opintotuen saajat      
Opintoraha      
— korkea-aste 191 244 189 513 204 000
— toinen aste 124 355 142 420 147 200
Asumislisä      
— korkea-aste 153 437 153 979 162 400
— toinen aste 60 038 64 609 67 600
Koulumatkatuki 65 475 65 793 69 000
Valtiontakauksen saajat      
Korkea-aste 90 694 90 793 103 400
Toinen aste 36 082 37 158 40 900

Valtion takaamien opintolainojen lainakanta oli vuoden 2009 lopussa 1 338,9 milj. euroa, josta ns. vanhojen opintolainojen osuus oli 17,3 milj. euroa. Opintolainaa oli vuoden lopussa 291 251 henkilöllä. Keskimääräinen opintolainan määrä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneella oli 7 050 euroa ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneella 7 950 euroa.

Määrärahan mitoitusperusteet

Keskimääräinen opintotuki 2007 2009 2011
arvio
       
Opintoraha, €/kk      
— korkea-aste 250 287 286
— toinen aste 139 164 157
Asumislisä, €/kk 184 197 196
Koulumatkatuki, €/kk 110 129 150

Vuonna 2011 määrärahan mitoituksessa säännönmukaisesti opintorahaa saavien määräksi arvioidaan 268 800, joista korkeakouluopiskelijoita 154 300 ja 114 500 muita opiskelijoita. Asumislisän saajamääräksi arvioidaan 172 050. Koulumatkatuen säännönmukaisen saajamäärän arvioidaan olevan noin 32 100 opiskelijaa.

Opintotukilain mukaisen opintorahan kuukausittaiset enimmäismäärät(/kk)
   
Korkeakouluopiskelijat  
— vanhempiensa luona asuvat, alle 20-vuotiaat 55
— vanhempiensa luona asuvat, 20 vuotta täyttäneet 122
— muualla asuvat, alle 18-vuotiaat 145
— muualla asuvat, 18 vuotta täyttäneet 298
Muissa oppilaitoksissa opiskelevat  
— vanhempiensa luona asuvat, alle 20-vuotiaat 38
— vanhempiensa luona asuvat, 20 vuotta täyttäneet 80
— muualla asuvat, alle 18-vuotiaat 100
— muualla asuvat, 18 vuotta täyttäneet 246

Opintotuen asumislisän määrä on 80 prosenttia määritellystä asumismenosta. Asumislisää myönnettäessä asumismenoja ei oteta huomioon 252 euron ylittävältä osalta. Ulkomailla opiskelevan asumislisän määrä on enintään 210 euroa kuukaudessa.

Opintotuen saajamäärän ja käyttöasteen arvioitu kehitys
  2007 2009 2011
arvio
       
Lukiokoulutus 27 354 (24 %) 32 057 (29 %) 33 000 (31 %)
Ammatillinen peruskoulutus 97 203 (71 %) 109 003 (76 %) 112 700 (76 %)
Ammattikorkeakouluopinnot 93 348 (72 %) 93 336 (72 %) 102 500 (79 %)
Yliopisto-opinnot 94 139 (62 %) 92 188 (64 %) 101 500 (67 %)

01. Opintotuen muutoksenhakulautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 686 000 euroa.

Selvitysosa:Opintotuen muutoksenhakulautakunta toimii ensimmäisenä muutoksenhakuasteena opintotukiasioissa. Vuonna 2011 arvioidaan valituksia tulevan vireille noin 3 500. Valitusten tavoitteellinen keskimääräinen käsittelyaika on korkeintaan 5,5 kuukautta.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Palkkausten tarkistukset 6
Kelamaksun kertaluonteisen poiston palautus 3
Uudelleenkohdentaminen -12
Muu muutos yhteensä -10
Yhteensä -13


2011 talousarvio 686 000
2010 III lisätalousarvio 4 000
2010 talousarvio 699 000
2009 tilinpäätös 685 000

52. Opintolainojen valtiontakaus (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 37 400 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opintotukilain (65/1994) mukaisista valtiontakauksista aiheutuviin menoihin.

Selvitysosa:

Määrärahan arvioitu käyttö
   
Takausvastuusuoritukset 27 100 000
Maksuvapautukset 4 000 000
Tileistä poistot 4 900 000
Korkoavustukset 1 400 000
Yhteensä 37 400 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Takausvastuusaatavien kasvu 5 000
Maksuvapautusten väheneminen -3 000
Tileistä poistojen lisääntyminen 3 700
Korkoavustuksen käytön muutos -800
Yhteensä 4 900


2011 talousarvio 37 400 000
2010 talousarvio 32 500 000
2009 tilinpäätös 36 333 945

55. Opintoraha ja asumislisä (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 825 305 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opintotukilain (65/1994) mukaisten opintorahojen ja opintotuen asumislisän maksamiseen.

Selvitysosa:

Määrärahan arvioitu käyttö
   
Korkeakouluopiskelijoiden opintorahat 000
Muiden oppilaitosten opiskelijoiden opintorahat 000
Asumislisä 000
Yhteensä 825 305 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Opintorahan ja asumislisän käytön kasvu 33 348
Ammatillisen koulutuksen opiskelijamäärän lisäyksestä aiheutuva saajamäärän kasvu 4 000
Opintotuen ja sairauspäivärahan yhteensovitus 1.8.2010 lukien -563
Yhteensä 36 285


2011 talousarvio 825 305 000
2010 talousarvio 789 020 000
2009 tilinpäätös 765 921 244

57. Korkeakouluopiskelijoiden ateriatuki (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 27 400 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) avustuksen maksamiseen opiskelijaravintoloille alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa, ammattikorkeakoulututkintoa tai ylempää ammattikorkeakoulututkintoa suorittavien korkeakouluopiskelijoiden sekä opintotukeen oikeuttaviin ammatillisiin tai erikoistumiskoulutusohjelmiin taikka poikkeuskoulutukseen osallistuvien opiskelijoiden aterioiden hinnan alentamiseksi 1,67 eurolla ateriaa kohti

2) ylimääräisen avustuksen maksamiseen muualla kuin korkeakoulun tiloissa sijaitsevan opiskelijaravintolan pitäjälle enintään 0,84 euroa, kuitenkin enintään opiskelijaruokailusta aiheutuvien tila- ja laitekustannusten määrä, sellaista ateriaa kohden, josta maksetaan ateriatukea.

Selvitysosa:

Määrärahan arvioitu käyttö
   
Korkeakouluopiskelijoiden ateriatuki 25 850 000
Opiskelijaravintoloiden ylimääräinen avustus 1 550 000
Yhteensä 27 400 000

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon lisäyksenä 300 000 euroa johtuen ateriatuen käytön kasvusta.


2011 talousarvio 27 400 000
2010 talousarvio 27 100 000
2009 tilinpäätös 24 466 388

58. Avustus vuokrakustannusten korvaamiseen(siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 4 744 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) avustuksen maksamiseen Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiölle korkeakouluopiskelijoiden terveydenhoitoa varten tarvittavien tilojen vuokrakustannusten korvaamiseen

2) avustuksen maksamiseen opiskelija-asuntotarkoitukseen luovutettujen valtion maa-alueiden vuokrakustannusten korvaamiseen silloin, kun kiinteistöä käytetään lähinnä opintotuen asumislisään tai asumistukeen oikeutettujen opiskelijoiden asumiseen edellyttäen, että asianomainen kunta tukee opiskelija-asumista vastaavalla määrällä.

Käyttösuunnitelma
   
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö 3 380 000
Opiskelija-asuntoyhteisöt 1 364 000
Yhteensä 4 744 000

Selvitysosa:Vuokrat on hinnoiteltu siten, että ne sisältävät arvonlisäveron määrän, jonka yliopistot joutuvat maksamaan Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiölle jälleenvuokraamistaan tiloista.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
YTHS:n vuokramenojen määrän kasvu 236
Opiskelija-asumiseen tarkoitettujen maa-alueiden vuokrakustannusten kasvu 14
Yhteensä 250


2011 talousarvio 4 744 000
2010 talousarvio 4 494 000
2009 tilinpäätös 4 494 000

59. Lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuki (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 40 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain (48/1997) mukaisen tuen maksamiseen.

Selvitysosa:Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon lisäyksenä 3 400 000 euroa johtuen matkalippujen hinnan noususta.


2011 talousarvio 40 000 000
2010 talousarvio 36 600 000
2009 tilinpäätös 37 565 644