Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
     22. Eduskunta

Talousarvioesitys 2003

20. Yhdyskunnat, alueidenkäyttö ja luonnonsuojeluPDF-versio

Metsähallituksen luonnonsuojelutehtävien palvelu- ja muut toimintatavoitteet vuonna 2003 ovat:

Metsien ja soiden ennallistamista ja perinnebiotooppien hoitoa jatketaan laadittujen tarveselvitysten pohjalta sekä seurataan toimenpiteiden vaikuttavuutta.

Metsähallitus vastaa hallinnassaan olevien Natura 2000 ‐verkoston alueiden suojelutavoitteiden toteuttamisesta ja täydentää alueiden luontotyyppitietoja.

Metsähallitus vastaa useiden uhanalaisten eläin‐ ja kasvilajien valtakunnallisesta suojelusta ja seurannasta sekä osallistuu EU:n luontodirektiivin liitteen II kasvilajien seurantaan.

Luonnonsuojelualueiden virkistys‐ ja luontomatkailukäytön edellytyksiä tärkeimmissä kansallispuistoissa ja muilla vilkkaasti käytetyillä alueilla parannetaan. Luonnonsuojelualueiden kestävälle luontomatkailulle määritellyt periaatteet otetaan käyttöön. Jatketaan suojelualueisiin liittyvien erilaisten yleisöpalvelujen kehittämistä asiakkaan kannalta yhtenäiseksi palvelukokonaisuudeksi.

Metsähallitus ottaa käyttöönsä uusitun luonnonvarasuunnittelun. Metsähallituksen luontopalvelut toimii asiantuntijana luonnonvarasuunnitelmien ja alue-ekologisten suunnitelmien toimeenpanossa ja kehittämisessä.

Tiivistetään tutkimusyhteistyötä eri tutkimustahojen kanssa laadittujen yhteistyösopimusten ja tutkimusstrategian pohjalta.

Metsähallitus käyttää monipuolisesti hyväkseen EU:n rakennerahastoja ja Life‐Luonto ‐rahoitusta luonnonsuojelualueiden hoidossa ja käytössä.

Selvitysosa:Valtio varautuu vuoteen 2007 mennessä hankkimaan yksityisomistuksessa olevat luonnonsuojeluun varatut alueet omistukseensa tai maksamaan korvauksia alueiden käyttöoikeuksien rajoittamisesta. Toteuttamisvarat ja ‐valtuudet mitoitetaan toteuttamisaikana vuonna 1996 hyväksytyn luonnonsuojeluohjelmien rahoitusohjelman mukaisesti.

Eräät luonnonsuojeluun liittyvät korvaukset sisältävät alueiden käyttöoikeuksien rajoittamiskorvausten ohella myös määrärahavarauksen korvauksiin rauhoitettujen harvinaisten eläinten aiheuttamista vahingoista, niiden estämisestä ja rauhoitettujen harvinaisten eläinkantojen suojelemiseksi tarvittavista toimenpiteistä.

Koskiensuojelulain (35/1987) sekä Ounasjoen ja Kyröjoen erityissuojelusta annettujen lakien (703/1983 ja 1139/1991) mukaiset korvaukset vesivoiman omistajille tullevat pääosin maksetuiksi.

Luonnonsuojelualueiden hoitoon ja kunnossapitoon sekä talonrakennustöihin varatut määrärahat ohjataan pääosin Metsähallituksen ja Metsäntutkimuslaitoksen käyttöön. Osakkeiden hankinnassa on varauduttu Korpoströmin saaristokeskuksen rakentamisen loppurahoitukseen. Suojelualueiden hallinnan siirrot Metsäntutkimuslaitokselta ja puolustusministeriöltä Metsähallitukselle saadaan päätökseen vuonna 2003.

Hoidon ja kunnossapidon määrärahaa käytetään lisäksi yksityisten luonnonsuojelualueiden hoitoon ja merkintään, luontotyyppien ja uhanalaisten eliölajien suojeluun, luonnonsuojelusuunnitteluun, maisema‐alueiden ja perinnemaisemien hoidon tukemiseen sekä maa‐ainesten oton suunnitteluun ja eräissä tapauksissa vanhojen ottopaikkojen kunnostamiseen. Lisäksi määrärahaa käytetään Pohjois‐Suomen vanhojen metsien suojelun aiheuttamien taloudellisten menetysten kompensaatioihin.

Rakennusperintöavustuksilla edistetään valtioneuvoston hyväksymää rakennusperintöstrategiaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennusperinnön ja siihen liittyvän ympäristön säilyttämiseksi.

22. Luonnonsuojelualueiden hoito ja kunnossapito (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 16 367 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kansallispuistojen, muiden luonnonsuojelualueiden sekä erämaa‐alueiden hoitomenojen, opastustoiminnan menojen sekä rakennusten ja rakennelmien, teiden ja tieosuuksien korjaus‐ ja kunnossapitomenojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös sellaisten koneiden, laitteiden ja kaluston hankkimiseen, joiden hankintahinta on yli 8 500 euroa ja taloudellinen käyttöaika yli kolme vuotta.

Määrärahaa saa käyttää lisäksi yksityismaiden luonnonsuojelualueiden merkintään ja hoitomenoihin, suurten petolintujen pesäpuiden merkitsemiseen, uhanalaisten eliölajien ja maisema‐alueiden hoitoon sekä luonnonsuojelusuunnitteluun ja maa‐aineslain soveltamiseen liittyvän suunnittelun menoihin. Määrärahaa saa käyttää myös ennen maa‐aineslain voimaantuloa syntyneiden ainestenottopaikkojen kunnostamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös saimaannorpan suojeluun ja norppakannan hoitoon sekä norppien aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen.

Selvitysosa:Määrärahaa käytetään 440 luonnonsuojelualueen (1 477 000 ha) ja luonnonsuojelualuevarausten (530 000 ha) sekä erämaa‐alueiden (1 490 000 ha) hoitoon ja kunnossapitoon. Määrärahaa käytetään muun muassa metsien (250 ha) ja soiden (500 ha) ennallistamiseen, perinnebiotooppien hoitoon (1 400 ha), luontotyyppien perusinventointiin (100 000 ha), 220—250 saimaannorpan ja 350 maakotkan reviirin seurantaan sekä 955 polttopuuhuoltokohteen, 410 jätehuoltokohteen, retkeilyreittien ja hiihtoreittien ja latu‐urien ylläpitoon. Määrärahalla ylläpidetyissä 33 kansallispuistossa on 1 000 000 asiakaskäyntiä. Määrärahaa käytetään myös luontokeskusten ja muiden asiakaspalvelupisteiden ylläpitoon, joiden käyntimäärä on 690 000.

Suomessa on 2 800 yksityismaiden luonnonsuojelualuetta, joiden merkintä vaatii ylläpitoa. Valmistellaan ja toteutetaan uhanalaisten lajien luonnonsuojelulain mukaisia suojeluohjelmia sekä inventoidaan luonnonsuojelulain mukaisia luontotyyppejä lain toimeenpanemiseksi. Maa‐ainesten kestävään käyttöön ja pohjavesien suojeluun liittyviä hankkeita jatketaan. Valtakunnallisesti arvokkaille maisema‐alueille ja arvokkaille perinnemaisemille laaditaan hoitosuunnitelmia ja tehdään maatalouden ympäristötukijärjestelmää edistäviä hoitotoimenpiteitä.


2003 talousarvio 16 367 000
2002 talousarvio 15 335 000
2001 tilinpäätös 13 969 353

37. Avustukset kuntien kaavoitukseen ja maankäytön ohjaukseen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 1 261 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustusten maksamiseen aluearkkitehtitoiminnan menoihin sekä yhdyskuntakehityksen kannalta merkittävien kohteiden, luonnonsuojelun, maiseman ja rakennetun kulttuuriympäristön hoidon sekä virkistyskäytön kannalta valtakunnallisesti merkittävien alueiden yleiskaavojen laatimista varten. Lisäksi määrärahaa saa käyttää avustusten maksamiseen kunnille ja kuntien virkistysalueiden hankintaa varten perustamille yhteisöille seudullisten virkistysalueiden hankintaan.

Määrärahan käyttöä säätelee valtionavustuslaki (688/2001).

Selvitysosa:Osa määrärahasta on alueiden kehittämiseen suunnattavaa rahoitusta.

Määrärahalla edistetään aluearkkitehtitoimintaa maankäyttö- ja rakennuslain toteuttamiseksi pienissä kunnissa. Samoin edistetään yhdyskuntakehityksen kannalta merkittävien yleiskaavojen laatimista, valtioneuvoston 5.1.1995 tekemän periaatepäätöksen ja luonnonsuojelulain tarkoittamien maisema-alueiden maankäytön ohjausta sekä rantojensuojelua.


2003 talousarvio 1 261 000
2002 talousarvio 1 261 000
2001 tilinpäätös 1 261 409

44. Koskiensuojelulain mukaiset korvaukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 250 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää koskiensuojelulain sekä Ounasjoen ja Kyrönjoen erityissuojelusta annettujen lakien mukaisten korvausten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös korvaustoimitusten kustannuksiin ja valtion edun valvonnan kannalta välttämättömistä selvityksistä aiheutuviin menoihin.

Selvitysosa:Lähes kaikki varsinaiset koskiensuojelulain mukaiset korvaukset on maksettu. Vuosina 1988—2001 määrärahaa on käytetty yhteensä noin 72,3 miljoonaa euroa. Vuoden 2001 korvausmäärärahaa jäi käyttämättä 742 000 euroa.


2003 talousarvio 250 000
2002 talousarvio 336 000
2001 tilinpäätös 98 759

63. Eräät luonnonsuojeluun liittyvät korvaukset (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 9 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää korvausten maksamiseen maanomistajille tai erityisen oikeuden haltijoille luonnonsuojelulain 24, 25, 29 ja 47 §:n mukaisten päätösten tai sopimusten aiheuttamista taloudellisista menetyksistä. Määrärahaa saa käyttää Natura 2000 ‐verkoston toteuttamisesta aiheutuviin luonnonsuojelulain 53 §:n, maankäyttö‐ ja rakennuslain 197 §:n sekä yksityistielain 7 a §:n mukaan valtiolle määrättyjen korvausten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää maa‐aineslain 8 ja 26 §:n mukaisesti suojelusta aiheutuvien korvausten maksamiseen. Tämän lisäksi määrärahaa saa käyttää luonnonsuojelulain 55 §:n 2 momentin mukaisiin haitankorvauksiin. Mahdollisten korvaustoimitusten kulut katetaan myös määrärahasta.

Määrärahaa saa käyttää myös alueellisten ympäristökeskusten maksamiin korvauksiin rauhoitettujen harvinaisten eläinten aiheuttamista vahingoista sekä vahinkojen estämisestä ja rauhoitettujen harvinaisten eläinkantojen suojelemiseksi tarvittavista toimenpiteistä aiheutuvien menojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää koron maksamiseen jaksotetuille korvausten maksuerille. Koron suuruus on kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 95 §:n 1 momentin mukainen.

Määrärahaa saa käyttää myös vahingoittuneiden luonnonvaraisten eläinten sekä EU:n CITES‐asetuksen edellyttämän eläinten hoidon järjestämiseen.

Valtioneuvoston vahvistamien luonnonsuojeluohjelmien toteuttamiseksi saa tehdä vuonna 2003 sopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuoden 2003 jälkeisille vuosille yhteensä enintään 16 000 000 euroa. Valtuudesta saa aiheutua menoja vuoden 2004 loppuun mennessä enintään 8 000 000 euroa, vuoden 2005 loppuun mennessä enintään 13 000 000 euroa ja vuoden 2007 loppuun mennessä yhteensä enintään 16 000 000 euroa.

Selvitysosa:Korvausmenettelyllä perustetaan suojelualueita pääasiassa valtioneuvoston vahvistamiin luonnonsuojeluohjelmiin kuuluville yksityismaille. Vapaaehtoisuuteen perustuvina uusina suojelukeinoina otetaan käyttöön ns. luonnonarvokauppa ja tarjouskilpailut.

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon siirtyvän määrärahaerän suuruus.

Valtuuksista arvioidaan valtiolle aiheutuvan menoja seuraavasti (milj. euroa):
  2004 2005 2006 2007
         
Vuoden 2003 valtuuksista 8,0 5,0 2,0 1,0
Aikaisempien vuosien valtuuksista 1,5 0,5 0,2 -
Yhteensä 9,5 5,5 2,2 1,0


2003 talousarvio 9 000 000
2002 talousarvio 15 405 000
2001 tilinpäätös 11 604 967

64. Avustukset rakennusperinnön hoitoon (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 1 241 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää rakennussuojelulain (60/1985) 11 ja 13 §:n nojalla suoritettavien korvausten ja suojelun toteuttamisesta valtiolle aiheutuvien menojen maksamiseen sekä maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 57 §:n 3 momentin mukaisten avustusten maksamiseen kunnille.

Määrärahaa saa lisäksi käyttää avustusten maksamiseen yksityiselle omistajalle, rakennusperinnön hoitoa edistäville yhteisöille, kunnille ja kuntayhtymille kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden ja niiden välittömän ympäristön kunnossapitoon, suojeluun ja parantamiseen sekä säilyttämisen edellyttämiin selvityksiin ja tietopalveluun. Määrärahaa saa käyttää myös avustuksen maksamiseen merkittäviin maisema-alueisiin ja kansallisiin kaupunkipuistoihin kuuluvan rakennetun ympäristön hoitoon ja kunnostukseen.

Kunnille ja kuntayhtymille voidaan myöntää avustusta myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kohteen hankkimiseksi, jolloin avustus myönnetään niissä tapauksissa, kun siitä aiheutuvat kustannukset muodostuvat kunnan tai kuntayhtymän taloudelliseen asemaan nähden kohtuuttomiksi.

Avustusta rakennusperinnön hoitoon saa myöntää enintään 50 prosenttia toimenpiteiden kustannuksista. Erittäin arvokkaaseen, rakennustavaltaan tyypilliseen tai ainutlaatuiseen kohteeseen, johon uusi käyttötapa on vaikeasti sovitettavissa tai jolla on valtakunnallista merkitystä, voidaan avustusta myöntää tätä enemmän, kuitenkin enintään 80 prosenttia kustannuksista.

Määrärahan käyttöä säätelee valtionavustuslaki (688/2001).


2003 talousarvio 1 241 000
2002 talousarvio 1 241 000
2001 tilinpäätös 840 940

74. Luonnonsuojelualueiden talonrakennustyöt (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 345 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää luonnonsuojelualueiden talonrakennustöiden lisäksi luonnonsuojelualueilla sijaitsevien tai niitä varten tarvittavien rakennusten ostamiseen sekä luonnonsuojelualueiden teiden ja tieosuuksien rakentamis- ja perusparannusmenojen maksamiseen.

Selvitysosa:Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon 160 000 euroa siirtona momentille 35.20.88 Korpoströmin saaristokeskuksen loppurahoitusta varten.


2003 talousarvio 345 000
2002 talousarvio 505 000
2001 tilinpäätös 504 564

87. Luonnonsuojelualueiden hankkiminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 6 760 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maa‐ ja vesialueiden sekä rakennusten ostamiseen ja lunastamiseen luonnonsuojelutarkoituksia varten sekä erämaa‐alueisiin liitettävien alueiden ostamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin hankittavien alueiden arvioinnista, maanmittaustoimituksista ja hankintatehtävistä aiheutuvien menojen maksamiseen sekä ympäristöministeriön hallinnassa olevien alueiden kiinteistönhoidon kustannuksiin. Lisäksi määrärahaa saa käyttää koron maksamiseen jaksotetuille kauppahinnan maksuerille. Koron suuruus on kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 95 §:n 1 momentin mukainen.

Valtion omistukseen hankitaan luonnonsuojelualueita myös vaihtamalla niitä valtion maa‐alueisiin.

Valtioneuvoston vahvistamien luonnonsuojeluohjelmien toimeenpanoa varten saa tehdä vuonna 2003 sopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuoden 2003 jälkeisille vuosille yhteensä enintään 15 800 000 euroa. Valtuudesta saa aiheutua menoja vuoden 2004 loppuun mennessä enintään 5 000 000 euroa, vuoden 2005 loppuun mennessä enintään 10 000 000 euroa sekä vuoden 2007 loppuun mennessä yhteensä enintään 15 800 000 euroa.

Selvitysosa:Hankkimalla maata valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin pannaan täytäntöön valtioneuvoston vahvistamia luonnonsuojeluohjelmia, uhanalaisten eliölajien suojelusuunnitelmia ja vahvistettujen kaavojen suojelualuevarauksia. Vuoden 2001 loppuun mennessä valtiolle oli hankittu alueita yhteensä noin 272 000 ha.

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon siirtyvän määrärahaerän suuruus.

Valtuuksista arvioidaan valtiolle aiheutuvan menoja seuraavasti
(milj. euroa):
  2004 2005 2006 2007
         
Vuoden 2003 valtuuksista 5,0 5,0 3,0 2,8
Aikaisempien vuosien valtuuksista 1,0 0,6 0,5 -
Yhteensä 6,0 5,6 3,5 2,8


2003 talousarvio 6 760 000
2002 talousarvio 13 355 000
2001 tilinpäätös 17 155 168

88. Osakkeiden hankkiminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 160 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Korpoströmin saaristokeskuksen rakentamiseksi perustetun Kiinteistöosakeyhtiö Fastighets Ab Sunnan loppurahoitukseen.

Selvitysosa:Korpoströmin saaristokeskuksen rakentamiseksi on perustettu Kiinteistöosakeyhtiö Fastighets Ab Sunnan, jossa ovat osakkaina Stiftelsen för Åbo Akademi, Metsähallitus ja Korppoon kunta. Keskukseen sijoitetaan Saaristomeren kansallispuiston Metsähallituksen huoltotukikohta ja opastuspiste, Åbo Akademin meribiologinen tutkimus ja opetusta sekä Korppoon kunnan vastuulla oleva saaristokeskuksen kulttuuri- ja näyttelytoiminta. Yhtiön osakepääoma on 150 000 euroa, josta kukin osakas merkitsee kolmasosan. Metsähallituksen osuus kokonaispanostuksesta on enintään 340 000 euroa, joka koostuu kiinteistöyhtiölle vuonna 2002 myydyistä kiinteistöistä ja vuoden 2003 talousarviorahoituksesta. Kukin osapuoli vastaa osaltaan saaristokeskuksen toiminnan ja kiinteistön ylläpidon aiheuttamista menoista.

Määräraha on siirtoa momentilta 35.20.74.


2003 talousarvio 160 000
2002 lisätalousarvio