Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       04. Tarkastuslautakunta
       07. Työterveyslaitos
       08. Kansanterveyslaitos
       10. Säteilyturvakeskus
       12. Valtion koulukodit
       17. Työttömyysturva
       18. Sairausvakuutus
       19. Eläkevakuutus
       20. Tapaturmavakuutus
       57. Lomatoiminta

Talousarvioesitys 2005

17. TyöttömyysturvaPDF-versio

Selvitysosa:Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki (mom. 34.06.52). Työttömyyspäivärahaa maksetaan joko peruspäivärahana tai ansioon suhteutettuna ansiopäivärahana. Päivärahan edellytyksenä on työssäoloehdon täyttäminen. Myös Suomesta toiseen EU- tai ETA-maahan työnhakijaksi lähtevä työtön voi saada työttömyyspäivärahaa kolmen kuukauden ajan. Työmarkkinatuki turvaa niiden Suomessa asuvien työttömien toimeentulon, jotka eivät työssäoloehdon puuttumisen vuoksi ole oikeutettuja päivärahaan tai joiden oikeus päivärahaan on päättynyt.

Pitkään työelämässä olleille työttömille maksetaan omaehtoisen, ammatillisen opiskelun ajalta koulutuspäivärahaa sekä työelämässä oleville aikuiskoulutustukea. Työvuorottelukorvausta maksetaan työntekijälle, joka siirtyy vuorotteluvapaalle työnantajan palkatessa työttömän henkilön vastaavaksi ajaksi.

Työttömyysturvan tavoitteena on kohtuullisen taloudellisen toimeentulon takaaminen kaikille työttömille. Kohtuullinen toimeentulo määritellään vähimmäistoimeentulona ja suhteessa aikaisempiin tuloihin.

Työllisyysasteen kohottaminen ja työttömyyden aiheuttaman syrjäytymisen ehkäiseminen on hallituksen keskeisiä tavoitteita. Työllisyysohjelman tavoitteena on erityisesti alentaa rakenteellista työttömyyttä ja edistää työvoiman tarjontaa. Työttömyysturvajärjestelmää, mukaan lukien aikuiskoulutustukea, pyritään kehittämään erityisesti työllistymistä tukevaan suuntaan.

Yrittäjyyden politiikkaohjelmaan liittyen tarkistetaan yrittäjien työttömyysturvaa yrittäjäksi ryhtymisen kynnyksen alentamiseksi.

Osana eläkejärjestelmän uudistamista työssä pysymisen, työkyvyn ja työllistymisen edistämiseksi myös työttömyysturvajärjestelmää on uudistettu. Työttömyyseläkkeen lakkauttamisen johdosta 59—65-vuotiaille työttömille myönnettiin oikeus saada lisäpäivärahaa. Lisäpäivärahaa korotettiin pitkän työhistorian omaavien henkilöiden osalta. Uudistus koskee 1.1.1950 jälkeen syntyneitä ja vaikuttaa pääosin vuoden 2009 jälkeen. Lisäksi lisäpäivien rahoitusta uudistettiin siten, että työnantajien rahoitusvastuu säilyy vastaavana kuin työttömyyseläkkeissä.

Toiminnan laajuus2002—2005
  2002 2003 2004 2005
  toteutunut toteutunut arvio arvio
         
Työttömyysaste (%) 9,1 9,0 8,8 8,5
Ansiopäiväraha        
Korvatut ansiopäivärahapäivät (milj. kpl) 30,0 31,3 30,6 28,8
Keskimääräinen päiväraha (€/pv) 41,3 43,7 45,6 47,3
Peruspäiväraha        
Korvatut peruspäivärahapäivät (milj. kpl) 4,5 5,0 5,5 5,3
Keskimääräinen päiväraha (€/pv) 22,1 22,6 22,8 23,0
Koulutuspäiväraha        
Työttömyyskassojen jäsenille korvatut päivät 211 000 255 000 260 000 260 000
Työttömyyskassaan kuulumattomille korvatut päivät 101 000 131 000 140 000 140 000
Kassan jäsenelle maksettu keskimääräinen päiväraha (€/pv) 46,1 47,8 48,1 48,4
Kassaan kuulumattomalle maksettu keskimääräinen päiväraha (€/pv) 25,1 25,9 26,1 26,2
Aikuiskoulutustuki        
Saajia keskimäärin kuukaudessa 2 200 2 600 3 300 4 000
Keskimäärin maksettu etuus (€/kk) 787 796 865 874
Vuorottelukorvaus        
Kassan jäsenille korvatut päivät  1 595 000 1 971 000 1 970 000 1 970 000
Kassaan kuulumattomille korvatut päivät 19 000 23 000 22 000 22 000
Kassan jäsenelle maksettu keskimääräinen korvaus (€/pv) 34,8 37,5 38,8 39,4
Kassaan kuulumattomalle maksettu keskimääräinen korvaus (€/pv) 15,5 15,7 16,2 16,3

50. Valtionosuus työttömyyskassoille (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 541 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää työttömyysturvalain (1290/2002) mukaisen ansiosidonnaisten etuuksien rahoittamiseen siten kuin työttömyysetuuksien rahoituksesta annetussa laissa (555/1998) ja työttömyyskassalaissa (603/1984) on säädetty valtion osuudesta.

Selvitysosa:Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa yrittäjyyden politiikkaohjelmaa.

Ansioon suhteutettu päiväraha rahoitetaan siten, että työttömyyskassojen osuus on 5,5 %, ja valtio vastaa peruspäivärahaa vastaavasta osuudesta. Valtio ei kuitenkaan osallistu lomautusajalta ja ns. lisäpäiviltä maksettavien päivärahojen eikä myöskään lapsikorotusten rahoitukseen.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa 1.1.2005 lukien siten, että eläkemaksun ja työttömyysvakuutusmaksun vaikutus otetaan huomioon työttömyyspäivärahaan vaikuttavien ansiotulojen määrittelyssä.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen työttömyysturvalain muuttamisesta 1.1.2005 lukien siten, että yrittäjien työttömyysturvaa tarkistetaan. Lainmuutoksella on vain vähäisiä muutoksia kokonaiskustannuksiin.

Momentin määrärahan tarpeeseen vaikuttaa vähentävästi vuorottelukorvaus momentilla 33.17.55.


2005 talousarvio 541 000 000
2004 talousarvio 563 000 000
2003 tilinpäätös 562 000 000

51. Työttömyysturvalain mukainen perusturva (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 87 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää työttömyysturvalain mukaisen peruspäivärahan ja siihen liittyvän lapsikorotuksen maksamiseen.

Selvitysosa:Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa yrittäjyyden politiikkaohjelmaa.

Työttömyysvakuutusmaksu, joka peritään työttömyyskassoihin kuulumattomilta henkilöiltä tilitetään Kansaneläkelaitokselle. Tämä alentaa määrärahan tarvetta 38 000 000 euroa.

Vuonna 2005 peruspäivärahan määrää tarkistetaan elinkustannusten muutosta vastaavasti. Arvion mukaan täysimääräinen peruspäiväraha nousee 0,14 eurolla 23,30 euroon vuonna 2004. Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon 700 000 euroa.

Viitaten momentin 33.17.50 perustelujen selvitysosaan määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon työttömyysturvalain muutos yrittäjien työttömyysturvan tarkistamisen johdosta.

Momentin määrärahan tarpeeseen vaikuttaa vähentävästi vuorottelukorvaus momentilla 33.17.55.

Momentin määrärahan tarpeeseen vaikuttaa vähentävästi työmarkkinatuki momentilla 34.06.52.


2005 talousarvio 87 000 000
2004 talousarvio 86 000 000
2003 tilinpäätös 95 700 000

53. Valtionosuus koulutuspäivärahasta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 9 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää työttömyysturvalain mukaisen koulutuspäivärahana maksettavan peruspäivärahan, työmarkkinatuen ja näihin liittyvien lapsikorotusten maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää työttömyysturvalain mukaisen koulutuspäivärahana maksettavan ansiopäivärahan rahoitukseen siten kuin työttömyysetuuksien rahoituksesta annetussa laissa ja työttömyyskassalaissa on säädetty valtion osuudesta.

Määrärahaa saa käyttää myös pitkäaikaistyöttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain (709/1997) mukaisen vuosien 1997—1999 valtion tuen maksatusten oikaisuihin.

Selvitysosa:Momentin nimike on muutettu.

Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa työllisyysohjelmaa.

Työttömän koulutuspäiväraha rahoitetaan samoin kuten vastaavat työttömyysetuudet. Tällöin valtio kustantaa kokonaan peruspäivärahaa vastaavan osuuden.

Keskimäärin koulutuspäivärahan saajia arvioidaan vuonna 2005 olevan 1 500, joista ansioturvan piirissä 1 000 ja peruspäivärahan piirissä 500 henkilöä.


2005 talousarvio 9 500 000
2004 talousarvio 9 000 000
2003 tilinpäätös 3 612 293

54. Valtionosuus aikuiskoulutustuesta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 24 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää aikuiskoulutustuesta annetun lain (1276/2000) mukaisen valtionosuuden maksamiseen.

Selvitysosa:Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa työllisyysohjelmaa.

Valtio rahoittaa aikuiskoulutustuen perusosan ja työttömyysvakuutusrahasto ansio-osan.

Aikuiskoulutustukea on maksettu 1.8.2001 lukien ja sitä arvioidaan maksettavan vuonna 2005 keskimäärin 4 000 saajalle.


2005 talousarvio 24 000 000
2004 talousarvio 20 000 000
2003 tilinpäätös 15 174 096

55. Valtionosuus vuorottelukorvauksesta(arviomääräraha)

Momentille myönnetään 35 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää vuorotteluvapaalain (1305/2002) mukaisen valtion osuuden maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää myös vuorotteluvapaakokeilusta annetun lain (1663/1995) mukaisten vuosien 1995—2002 valtion tuen maksatuksen oikaisuun.

Selvitysosa:Vuorottelukorvausmenot rahoitetaan samoin kuin vastaavat työttömyysetuudet. Valtionosuus kassan jäsenille maksettavista korvauksista vastaa peruspäivärahan osuutta täydestä ansiopäivärahasta. Kassaan kuulumattomien henkilöiden vuorottelukorvaukset valtio rahoittaa kokonaan.

Vuorottelukorvaukset on budjetoitu aikaisemmin momenteilla 33.17.50 ja 33.17.51.


2005 talousarvio 35 000 000