Talousarvioesitys 2003
22. Valtion taidemuseon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 037 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös siviilipalvelusmiehistä aiheutuvien menojen maksamiseen.
Määrärahasta saa käyttää näyttelytoiminnan ja muun maksullisen palvelutoiminnan tukemiseen enintään 4 107 000 euroa.
Selvitysosa:Kulttuuripoliittisista syistä hintatuella katetaan noin 65 % maksullisen toiminnan erillismenoista.
Valtion taidemuseon päätulosalueet ovat kuvataiteen kulttuuriperinnön hoito (tulosalue I), näyttely- ja ohjelmistotuotanto sekä muu yleisölle suunnattu toiminta (tulosalue II) ja taidemuseoalan sekä tutkimus- ja muun yhteistyön kehittäminen (tulosalue III). Opetusministeriö on asettanut talousarvion valmistelun yhteydessä Valtion taidemuseolle vuodelle 2003 alustavasti seuraavat tulostavoitteet:
Tulosalueella I taidekokoelmien ja tietovarantojen kartuttamista jatketaan taidekokoelmaohjesäännön ohjelman mukaisesti. Kartuttamisen tavoitteet ovat lähes yksinomaan laadullisia. Kartunta on 150—300 taideteosta vuodessa. Taidekokoelmien hoidossa määrällisenä tavoitteena on noin 460 teokselle tehtävät konservointitoimenpiteet. Kuvataiteen dokumenttien kartuttamisessa pyritään tietovarantojen kasvuun ottaen samalla huomioon sisällölliset painotukset.
Tulosalueen II tärkeimpänä tavoitteena on vahvistaa entisestään Valtion taidemuseon eri yksiköiden roolia monipuolisten ja korkealaatuisten kulttuuripalvelujen tarjoajana niin pääkaupunkiseudun kuin koko maan väestölle terävöittämällä viestintä- ja markkinnointipalveluja sekä turvaamalla tuotetun tiedon ja elämysten saavutettavuus. Kansainvälinen toiminta muodostaa keskeisen osan museon toimintapolitiikkaa. Näyttely- ja ohjelmistotoiminnan tarjonta pyritään pitämään monipuolisena samalla kun kävijätutkimuksin seurataan yleisön tyytyväisyyttä ja pyritään vastaamaan sen toiveisiin.
Arvioidut näyttelyiden ja julkaisujen määrät ovat seuraavat: | |||
---|---|---|---|
2001 | 2002 | 2003 | |
Kokoelma- ja erikoisnäyttelyt | 23 | 29 | 29 |
Tutkimus- ja näyttelyjulkaisut | 10 | 11 | 14 |
Näyttelytoiminnan asiakasmäärätavoitteeksi asetetaan vähintään 330 000 kävijää, joista maksavia on noin 210 000. Näyttelytoiminnan asiakastyytyväisyystavoitteena on, että kävijöistä vähintään 80 % on tyytyväisiä palveluihin.
Tulosalueella III Taidemuseoalan kehittämisyksikkö jatkaa koko taidemuseokenttää koskevia kehityshankkeita yhdessä maan taidemuseoiden kanssa.
Menojen ja tulojen erittely: | € |
---|---|
Bruttomenot | 18 274 000 |
Maksullisen toiminnan erillismenot | 6 344 000 |
Muut toimintamenot | 11 930 000 |
Bruttotulot | 2 237 000 |
Maksullisen toiminnan tulot, muut suoritteet | 1 732 000 |
Muut tulot | 505 000 |
Nettomenot | 16 037 000 |
Määrärahan mitoituksessa on lisäyksenä otettu huomioon 297 000 euroa Sinebrychoffin taidemuseon peruskorjauksen ja laajennuksen aiheuttamaan vuokrankorotukseen sekä uuden interiöörimuseon kasvaneisiin käyttömenotarpeisiin ja 100 000 euroa Kiasman AV-laitteiston korvausinvestointeihin.
2003 talousarvio | 16 037 000 |
2002 talousarvio | 15 641 000 |
2001 tilinpäätös | 14 973 267 |