Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
     22. Eduskunta
       01. Opetusministeriö
       05. Kirkollisasiat
       07. Opetushallitus
       70. Opintotuki
       88. Tiede
       90. Taide ja kulttuuri
            50. Eräät avustukset
            70. Kaluston hankinta
       98. Liikuntatoimi
       99. Nuorisotyö

Talousarvioesitys 2002

34. Valtionosuus yleisten kirjastojen perustamiskustannuksiin(arviomääräraha)

Momentille myönnetään 6 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten perustamishankkeiden sekä peruskoulun, lukion ja yleisen kirjaston valtionosuuksista ja -avustuksista annetun lain (1112/1978) mukaisten perustamiskustannusten valtionosuuksien maksamiseen.

Vuonna 2002 saa myöntää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaista valtionosuutta kirjastojen perustamishankkeille tammikuun 2002 hintatasossa yhteensä enintään 5 000 000 euroa.

Vuonna 2002 saa edellisen lisäksi vahvistaa laajuuksia sellaisille perustamishankkeille, joille valtionosuus tullaan myöntämään vuonna 2003 tai sen jälkeen siten, että arvio hankkeista aiheutuvista valtionosuuksista vuoden 2002 tammikuun hintatasossa on yhteensä enintään 5 000 000 euroa.

Selvitysosa:

Valtionosuuden käytön arvioidaan jakautuvan seuraavasti:
   
Vuosien 1993—2001 rahoituspäätösten edellyttämät valtionosuudet 5 849 000
Ennen vuotta 1993 myönnettyjen
rakentamislupien edellyttämät
valtionosuudet
151 000
Yhteensä 6 000 000

Valtionosuuden myöntämisvaltuudesta arvioidaan aiheutuvan valtiolle menoja
seuraavasti (1 000 euroa):
  2003 2004 2005 Myöh. vuodet yht.
         
Ennen vuotta 2002 myönnetyt luvat ja tehdyt rahoituspäätökset 5 796 5 283 4 731 7 647
Vuonna 2002 tehtävät rahoituspäätökset 259 940 888 3 547
Yhteensä 6 055 6 223 5 619 11 194


2002 talousarvio 6 000 000
2001 talousarvio 6 054 765
2000 tilinpäätös 6 054 765