Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
              21. Kansainvälinen yhteistyö
              50. Eräät avustukset
         70. (29.70, osa) Opintotuki
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2024

30. Lasten ja nuorten harrastustoiminta (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 14 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) lasten ja nuorten harrastustoiminnan järjestämisestä ja kehittämisestä aiheutuvien menojen ja avustusten maksamiseen

2) enintään yhtä henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Kohdassa 2) tarkoitettujen henkilöiden osalta työnantajalle maksetut sairausvakuutuksen mukaiset etuudet otetaan nettobudjetoitaessa tuloina huomioon.

Selvitysosa:Määrärahalla tuetaan lasten ja nuorten toiveisiin vastaavaa harrastustoimintaa paikallis- ja aluetasolla sekä lasten ja nuorten harrastamisen sekä perheiden hyvinvoinnin yhteensovittamista siten, että harrastustoiminta toteutetaan ennen tai jälkeen koulupäivän.

Harrastustoiminnan Suomen malli edistää koulujen ja harrastustoimijoiden monialaista yhteistyötä. Mahdollistamalla jokaiselle mieluinen maksuton harrastusmahdollisuus edistetään lasten ja nuorten hyvinvointia, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.

Harrastustoiminnan laajuutta kuvaavat tiedot

  Kevät 2021
(toteutuma)
Lukuvuosi 2021—2022
(toteutuma)
Lukuvuosi 2022—2023
(suunniteltu)
       
Avustusta saaneiden kuntien määrä 117 237 249
Avustuksella tuettujen harrastusryhmien määrä   8 097 10 863
Koulujen määrä, jossa avustuksella tuettuja harrastusryhmiä 998 1 841 1 896

Momentin määrärahalaji on muutettu.


2024 talousarvio 14 500 000
2023 talousarvio 14 500 000
2022 tilinpäätös 19 500 000