Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
              20. Perusväylänpito
              31. Eräät avustukset
              78. Eräät väylähankkeet
              79. Elinkaarirahoitushankkeet
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2022

78. Eräät väylähankkeet (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

 

IV lisätalousarvioesitys HE 242/2022 vp (27.10.2022)

Valtuus

Väylävirasto oikeutetaan tekemään sopimuksia hankkeeseen Suhangon kaivoksen tieyhteyden rakentaminen liittyen siten, että siitä saa aiheutua valtiolle menoja enintään 3 150 000 euroa edellyttäen, että kaivostoiminta on käynnistynyt.

Selvitysosa:Suhangon kaivoksen tieyhteys -hankkeessa rakennetaan noin 10 kilometrin tieyhteys Rovaniemen ja Ranuan väliseltä kantatieltä 78 Suhangon kaivosalueelle. Kaivoksen rakentaminen ja toiminta edellyttävät tieyhteyttä. Hanke on yhteiskuntataloudellisesti kannattava hyöty-kustannussuhteen ollessa 5,4. Hanke on valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman mukainen.

Suhangon kaivostien rakentaminen sisältyy Väyläviraston investointiohjelmaan (kori 1B) ehdollisena yhteisrahoitusratkaisun löytymiselle. Tiehanke toteutettaisiin valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman mukaisella sopimuksellisen yhteisrahoituksen mallilla sekä jälkirahoitusmallilla, jossa kaivosyhtiö rahoittaisi tieyhteyden rakentamisen ensin kokonaan. Valtion osuus maantien osuudesta olisi 50 %, kuitenkin enintään 3,15 milj. euroa, jonka valtio maksaisi takaisin kaivosyhtiölle sillä edellytyksellä, että kaivostoiminta on käynnistynyt. Valtion määrärahatarpeet kohdistuvat arviolta vuosille 2027—2028.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2022 IV lisätalousarvio
2021 tilinpäätös 7 550 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 53/2022 vp (25.11.2022)

Valtuus

Väylävirasto oikeutetaan tekemään sopimuksia hankkeeseen Suhangon kaivoksen tieyhteyden rakentaminen liittyen siten, että siitä saa aiheutua valtiolle menoja enintään 3 150 000 euroa edellyttäen, että kaivostoiminta on käynnistynyt.