Talousarvioesitys 2008
01. Puolustusvoimien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään lisäystä 3 404 000 euroa.
Valtuus
Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että Käyttöajoneuvojen hankinnat -tilausvaltuuden määrää lisätään 7 030 000 eurolla yhteensä 29 580 000 euroon. Lisäksi Käyttöajoneuvojen hankinnat -tilausvaltuuden menojen ajoitusta muutetaan siten, että tilausvaltuuden käytöstä saa aiheutua valtiolle menoja vuoden 2008 loppuun mennessä enintään 10 674 000 euroa, vuoden 2009 loppuun mennessä enintään 19 676 000 euroa ja vuoden 2010 loppuun mennessä enintään 29 580 000 euroa.
Lisäksi vuoden 2007 toimintamenojen tilausvaltuuden ja Maalilaitehankinnat -tilausvaltuuden sitomatta olevaa määrää vastaavasti saa tehdä sopimuksia edellyttäen, että näistä sopimuksista aiheutuvat vuotuiset maksut eivät ylitä tilausvaltuuksien rahoitussuunnitelmissa esitettyjä rahamääriä.
Selvitysosa:Lisämäärärahan tarve aiheutuu puolustusvoimien ajoneuvojen istuinhankinnan menojen siirrosta momentilta 27.10.18.
Käyttöajoneuvojen hankinnat -tilausvaltuuden määrän lisäämistarve aiheutuu siitä, että puolustusvoimien käyttösuunnitelmassa ajoneuvojen istuinhankintaan tarvittavat määrärahat oli alun perin kohdennettu virheellisesti momentille 27.10.18, jonka määrärahalla rahoitetaan ainoastaan sellaiset hankinnat, joiden kohde soveltuu pääasiallisesti sotilaalliseen käyttöön. Puolustusvoimien materiaalihankinnat, joihin sovelletaan julkisista hankinnoista (348/2007) annetun lain mukaisia menettelytapoja, rahoitetaan momentin 27.10.01 määrärahalla. Tilausvaltuuden lisäystä vastaavasti vähennetään momentilta 27.10.18 PVKEH 2007 -tilausvaltuutta 3 666 000 euroa ja saman momentin muista puolustusmateriaalihankinnoista 3 364 000 euroa, mikä näkyy momentin määrärahaa vähentävänä tekijänä.
Käyttöajoneuvojen hankinnat -tilausvaltuuden määrän lisäys kaikkine taloudellisine seurausvaikutuksineen toteutetaan puolustusministeriön hallinnonalalle vahvistettujen valtiontalouden kehysten puitteissa.
Vuoden 2007 toimintamenojen tilausvaltuuden uudistaminen 797 000 euron osalta ja Maalilaitehankinnat -tilausvaltuuden uudistaminen 123 000 euron osalta on tarpeen, koska kyseisiin tilausvaltuuksiin sisältyy hankintoja, joita koskevia sopimuksia ei ole ollut mahdollista tai tarkoituksenmukaista tehdä vuonna 2007. Lisäksi aiemmin tehtyjä sitoumuksia on purkautunut, jolloin tilausvaltuuksien käyttämättömät määrärahat on tarpeen käyttää vastaaviin hankintoihin. Valtuuksien menojen ajoitus ei muutu.
Momentin päätösosaan tehtyjen muutosten johdosta valtuustaulukko muuttuu seuraavaksi:
Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa) | ||||||
---|---|---|---|---|---|---|
2008 | 2009 | 2010 | 2011 | 2012— | Valtuuden käytöstä aiheutuvat kaikki menot yhteensä | |
KASI-järjestelmän huolto- ja ylläpito -tilausvaltuus | ||||||
Ennen vuotta 2008 tehdyt sitoumukset | 2 428 | 1 974 | 1 973 | 1 974 | 3 947 | 12 296 |
KASI-järjestelmän tilausvaltuus yhteensä | 2 428 | 1 974 | 1 973 | 1 974 | 3 947 | 12 296 |
ItOhj90-järjestelmän huolto -tilausvaltuus | ||||||
Ennen vuotta 2008 tehdyt sitoumukset | 2 360 | 2 430 | 4 790 | |||
ItOhj90-järjestelmän huolto -tilausvaltuus yhteensä | 2 360 | 2 430 | 4 790 | |||
Alkeislentokoulutuksen ulkoistamisen tilausvaltuus | ||||||
Ennen vuotta 2008 tehdyt sitoumukset | 4 105 | 4 105 | 3 079 | 11 289 | ||
Alkeislentokoulutuksen ulkoistamisen tilausvaltuus yhteensä | 4 105 | 4 105 | 3 079 | 11 289 | ||
Vuoden 2006 toimintamenojen tilausvaltuus | ||||||
Ennen vuotta 2008 tehdyt sitoumukset | 7 109 | 7 109 | ||||
Vuoden 2008 sitoumukset | 837 | 837 | ||||
Vuoden 2006 toimintamenojen tilausvaltuus yhteensä | 7 946 | 7 946 | ||||
NH90 koulutuspalvelut -tilausvaltuus | ||||||
Ennen vuotta 2008 tehdyt sitoumukset | 1 850 | 1 700 | 1 800 | 5 350 | ||
NH90 koulutuspalvelut -tilausvaltuus yhteensä | 1 850 | 1 700 | 1 800 | 5 350 | ||
Vuoden 2007 toimintamenojen tilausvaltuus | ||||||
Ennen vuotta 2008 tehdyt sitoumukset | 31 164 | 10 239 | 41 403 | |||
Vuoden 2008 sitoumukset | 736 | 61 | 797 | |||
Vuoden 2007 toimintamenojen tilausvaltuus yhteensä | 31 900 | 10 300 | 42 200 | |||
Maalilaitehankinnat -tilausvaltuus | ||||||
Ennen vuotta 2008 tehdyt sitoumukset | 2 977 | 2 900 | 5 877 | |||
Vuoden 2008 sitoumukset | 23 | 100 | 123 | |||
Maalilaitehankinnat -tilausvaltuus yhteensä | 3 000 | 3 000 | 6 000 | |||
Käyttöajoneuvojen hankinnat -tilausvaltuus | ||||||
Ennen vuotta 2008 tehdyt sitoumukset | 244 | 999 | 221 | 1 464 | ||
Vuoden 2008 sitoumukset | 10 430 | 8 003 | 9 683 | 28 116 | ||
Käyttöajoneuvojen hankinnat -tilausvaltuus yhteensä | 10 674 | 9 002 | 9 904 | 29 580 | ||
Taistelijan vaatetushankinnat -tilausvaltuus | ||||||
Ennen vuotta 2008 tehdyt sitoumukset | 2 000 | 2 000 | 4 000 | |||
Taistelijan vaatetushankinnat -tilausvaltuus yhteensä | 2 000 | 2 000 | 4 000 | |||
Sodankylän vaatetuskorjaamon palveluhankinta -tilausvaltuus | ||||||
Ennen vuotta 2008 tehdyt sitoumukset | 1 436 | 1 408 | 1 392 | 1 392 | 4 176 | 9 804 |
Sodankylän vaatetuskorjaamon palveluhankinta -tilausvaltuus yhteensä | 1 436 | 1 408 | 1 392 | 1 392 | 4 176 | 9 804 |
Vuoden 2008 toimintamenojen tilausvaltuus | ||||||
Vuoden 2008 sitoumukset | 30 905 | 6 685 | 37 590 | |||
Vuoden 2008 toimintamenojen tilausvaltuus yhteensä | 30 905 | 6 685 | 37 590 | |||
Maavoimien materiaalin kunnossapitopalvelut -tilausvaltuus | ||||||
Vuoden 2008 sitoumukset | 69 383 | 62 494 | 62 072 | 290 884 | 484 833 | |
Maavoimien materiaalin kunnossapitopalvelut -tilausvaltuus yhteensä | 69 383 | 62 494 | 62 072 | 290 884 | 484 833 | |
Valtuudet yhteensä | 65 849 | 136 357 | 87 227 | 67 238 | 299 007 | 655 678 |
2008 III lisätalousarvio | 3 404 000 |
2008 II lisätalousarvio | 18 531 000 |
2008 talousarvio | 1 449 858 000 |
2007 tilinpäätös | 1 368 802 000 |
2006 tilinpäätös | 1 334 348 000 |