Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
     22. Eduskunta
       01. Työhallinto

Talousarvioesitys 2002

23. Työelämäohjelmien toteuttaminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 10 091 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kansallisen työelämän kehittämisohjelman, kansallisen tuottavuusohjelman ja työssä jaksamisen tutkimus- ja toimenpideohjelman eri kokeilu-, kehittämis- ja tutkimushankkeiden käynnistämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Lisäksi määrärahaa saa käyttää ohjelmien julkaisuista, erillisselvityksistä, asiantuntijapalkkioista, seminaarien järjestämisestä, koti- ja ulkomaisten yhteistyöverkostojen luomisesta sekä enintään kahtatoista henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkauksesta ja ohjelmien hallinnointiin osallistuvan väliaikaisen henkilöstön palkkauksesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Ohjelmien hankkeiden piirissä olevien henkilöiden määrän arvioidaan olevan koko ohjelmakaudella 2000—2003 arviolta 80 000 henkilöä. Työvoima- ja elinkeinokeskusten osuutta ohjelmien hyödyntämisessä edelleen vahvistetaan.

Työssä jaksamisen tutkimus- ja toimenpideohjelman varoja käytetään yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.

Määrärahan käytön arvioidaan jakautuvan seuraavasti:
   
Työelämän kehittämisohjelma 7 737 000
Tuottavuusohjelma 673 000
Työssä jaksamisen tutkimus- ja toimenpideohjelma 1 681 000
Yhteensä 10 091 000


2002 talousarvio 10 091 000
2001 talousarvio 10 091 276
2000 tilinpäätös 8 409 396