Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2008

20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminenPDF-versio

55. Avustukset korjaustoimintaan (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään lisäystä 10 000 000 euroa.

Selvitysosa:Lisämääräraha on osa hallituksen ilmasto- ja energiastrategiaan liittyvää toimenpidekokonaisuutta. Lisämääräraha käytetään energia-avustusten myöntämiseen vuoden 2008 loppuun saakka voimassa olevien avustusperusteiden mukaisesti, minkä jälkeen vuoden 2009 talousarvioesityksen mukaisesti energiakorjausten kannusteita on tarkoitus lisätä korottamalla kotitalousvähennystä ja suuntaamalla energia-avustukset kerros- ja rivitalojen energiakatselmuksiin ja -parannuksiin sekä kohteisiin, joissa kotitalousvähennystä ei tulojen pienuuden vuoksi voi hyödyntää. Toimenpidekokonaisuudella luodaan suotuisat ja aiempaa oleellisesti joutuisammat edellytykset asuinrakennusten energiansäästöinvestoinneille ja ympäristöystävällisille lämmitystapamuutoksille, jotka energianhintojen nousun vuoksi ovat muodostuneet kotitalouksille taloudellisesti hyvin kannattaviksi.


2008 III lisätalousarvio 10 000 000
2008 talousarvio 60 500 000
2007 tilinpäätös 50 500 000
2006 tilinpäätös 70 000 000

60. Siirto valtion asuntorahastoon

Momentin perusteluja täydennetään siten, että vuonna 2008 saa vuokratalojen rakentamislainojen valtiontakauksesta annetun lain mukaisia lainoja hyväksyä takauslainoiksi siten, että niistä valtiolle aiheutuvien takausvastuiden määrä on yhteensä enintään 62 500 000 euroa.

Selvitysosa:Vuokra-asuntotarjonnan ja -tuotannon edistämiseksi hallitus antaa eduskunnalle lisätalousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi vuokratalojen rakentamislainojen valtiontakauksesta. Järjestelmällä luodaan perinteisen korkotukituotannon ja markkinaehtoisen tuotannon väliin sijoittuva uusi tuotantomuoto, jossa täytetakauksella minimoidaan korkokustannukset omistajan sitoutuessa pitämään asunnot 20 vuotta vuokra-asuntoina. Tarvetta ja kiinnostusta uuteen tuotantomuotoon synnyttää yhtäältä vuokra-asuntokysynnän kasvu ja toisaalta halu vakaisiin vähäriskisiin sijoituskohteisiin rakennusalan resurssitilanteen asteittain helpottuessa huippusuhdannevaiheen jälkeen. Takauslainoilla arvioidaan vuonna 2008 käynnistettävän noin 500 asuntoa.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2008 III lisätalousarvio
2008 II lisätalousarvio
2008 talousarvio
2007 tilinpäätös
2006 tilinpäätös