Talousarvioesitys 2008
10. Yleissivistävä koulutus
01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään lisäystä 1 249 000 euroa.
Valtuus
Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että Jyväskylän näkövammaisten koulu saa vuoden 2008 aikana tehdä sopimuksen väliaikaisten majoitustilojen vuokraamisesta Jyväskylän näkövammaisten koulun käyttöön siten, että siitä aiheutuva kustannusten lisäys on vuositasolla enintään 600 000 euroa vuosina 2009—2011.
Selvitysosa:Lisämäärärahan tarpeesta 1 179 000 euroa aiheutuu valtion virka- ja työehtosopimuksessa sovitusta palkkausjärjestelmien siirtymäkausien loppuun saattamisesta sekä työnantajapäätöksillä toteutettavista palkkapoliittisista kehittämistoimenpiteistä, mistä 949 000 euroa on kertamenoa sekä 70 000 euroa Jyväskylän näkövammaisten koulun oppilasasuntolan väliaikaisten majoitustilojen lisävuokrakuluista.
2008 II lisätalousarvio | 1 249 000 |
2008 talousarvio | 47 906 000 |
2007 tilinpäätös | 44 414 000 |
2006 tilinpäätös | 43 202 000 |
02. Ylioppilastutkintolautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään lisäystä 9 000 euroa.
Selvitysosa:Lisämäärärahan tarve aiheutuu valtion virka- ja työehtosopimuksessa sovitusta palkkausjärjestelmien siirtymäkausien loppuun saattamisesta kertamenona.
2008 II lisätalousarvio | 9 000 |
2008 talousarvio | 6 000 |
2007 tilinpäätös | -26 774 |