Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2003

40. Yleissivistävä koulutusPDF-versio

34. Valtionosuus yleissivistävien ja ammatillisten oppilaitosten sekä ammattikorkeakoulujen perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 71 470 000 euroa.

Vuonna 2003 saa myöntää valtionosuutta perustamishankkeille siten, että hankkeista aiheutuvat valtionosuudet ovat tammikuun 2003 kustannustasossa yhteensä enintään 65 000 000 euroa. Valtionosuuksista yhteensä enintään 26 500 000 euroa saa myöntää toteutusaikaisena.

Selvitysosa:Päätösosan ensimmäinen kappale korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen ja päätösosan toinen kappale korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan kolmannen kappaleen ensimmäisen ja toisen virkkeen.

Lisäys 5 000 000 euroa talousarvioesityksen 66 470 000 euroon nähden sekä saman suuruiset myöntämisvaltuuksien lisäykset yleissivistävien ja ammatillisten oppilaitosten sekä ammattikorkeakoulujen home- ja kosteusvaurioiden poistamiseksi perustuvat tulopoliittista sopimusta vuosille 2003—2005 koskevaan hallituksen kannanottoon 18.11.2002 sisältyvistä työllisyyttä edistävistä toimenpiteistä.


2003 talousarvio 71 470 000
2002 talousarvio 67 550 000
2001 tilinpäätös 77 366 446