Talousarvioesitys 2009
20. (32.20, osa ja 32.30, osa) Innovaatiopolitiikka
Selvitysosa:Innovaatiopolitiikalla edistetään elinkeinoelämän kilpailukykyä ja uudistumista. Kilpailukyvyn ja tuottavuuden parantaminen edellyttävät innovaatioiden ohella uusien liiketoimintamallien ja palvelukonseptien sekä työorganisaatioiden ja sosiaalisten innovaatioiden kehittämistä. Tärkeitä painopisteitä ovat lisäksi kasvuyrittäjyyden ja yritysten kansainvälistymisen edellytysten vahvistaminen. Tavoitteena on, että Suomi tarjoaa yrityksille kansainvälisesti korkeatasoisen toimintaympäristön, johon myös ulkomaiset yritykset ovat halukkaita sijoittamaan tutkimus- ja kehittämistoimintojaan.
Kansallisessa innovaatiostrategiassa määritellään keskeiset suositukset ja toimenpide-ehdotukset laaja-alaisen innovaatiopolitiikan toteutukselle.
Innovaatiostrategian keskeisenä uutena näkökulmana on kysyntä- ja asiakaslähtöisyyden painottaminen. Sillä tarkoitetaan muun muassa innovaatioiden kysyntää ja käyttöönottoa edistävää sääntelyä, julkisia hankintoja ja asiakkaiden tarpeista johdettuja liiketoimintamalleja. Luovan talouden innovaatiotoiminnan edistämiseen kiinnitetään kasvavaa huomiota. Innovaatiopolitiikan vahvistamiseksi laaditaan kansallinen teollis- ja tekijänoikeuksien strategia. Tavoitteena on parantaa pk-yritysten ja yksittäisten keksijöiden mahdollisuuksia hyödyntää erilaisia oikeudellisia suojamuotoja ja siten tehostaa tuotteiden kaupallistamista.
Uudistumiseen, tuottavuuden kasvuun ja kilpailukyvyn paranemiseen sekä tutkimuksen laadun nostamiseen voidaan vaikuttaa riittävällä kilpailuun perustuvalla tutkimus- ja kehitystyöllä. Tutkimus- ja innovaatiotoiminnan panostusten kasvaessa korostuu tarve arvioida rahoituksen ja muiden politiikkatoimien yhteiskunnallista ja taloudellista vaikuttavuutta. Yhteiskunnallisen päätöksenteon tietopohjaa vahvistetaan tutkimuksen, arvioinnin ja ennakoinnin keinoin.
Voimavarojen kohdentamisessa otetaan huomioon ne strategisesti tärkeät alat, joissa Suomessa on laadukkaita osaamiskeskittymiä ja joissa yrityksillä on tulevaisuudessa parhaat kasvun ja kilpailun edellytykset. Hallitusohjelman mukaisesti innovaatiotoiminnassa syvennetään entisestään koulutus- ja tutkimusyhteisöjen ja yritysten välistä yhteistyötä, missä keskeisen välineen muodostavat strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK). Klusteripohjaiseen verkottumiseen perustuvalla osaamiskeskusohjelmalla (OSKE-ohjelma) vahvistetaan puolestaan alueiden innovaatioperustaa. EU:n rakennerahasto-ohjelmien toimenpiteitä suunnataan tukemaan Lissabonin ohjelman tavoitteita painottamalla yritys- ja innovaatiotoiminnan ja verkostoitumisen edistämistä sekä osaamisrakenteiden vahvistamista.
Innovaatiopolitiikan tavoitteena on synnyttää Suomeen nykyistä enemmän innovatiivisia ja nopeaa kasvupotentiaalia omaavia kansainvälistyviä yrityksiä. Nopean kasvun yritysten riittävä määrä varmistaa sen, että yhteiskunnan panostukset innovointiin kanavoituvat työpaikoiksi ja luovat lisää hyvinvointia. Kasvuyrittäjyyttä edistetään ja nopean kasvun erityistarpeet pyritään ottamaan systemaattisesti huomioon. Tämä vaatii muun muassa riskirahoitusympäristön, kasvuyrityksille suunnattujen yrityspalvelujen sekä yrityshautomoiden toiminnan edelleen kehittämistä.
Kehityksen kärjessä pysyminen edellyttää tutkimus- ja innovaatiojärjestelmältä aktiivista hakeutumista kansainväliseen yhteistyöhön. Yhteistyöverkostoja kehitetään johtavien innovaatiokeskittymien kanssa. Innovaatiokeskusten (FinNode) avulla hankitaan tietoa ja luodaan yrityksiä ja uusia yhteistyömuotoja, jotka auttavat suomalaisia toimijoita hyötymään globaalista innovaatiotoiminnasta. Innovaatiokeskusten verkostoa ja sen ohjausta vahvistetaan. Eurooppalaisessa tutkimusyhteistyössä vaikutetaan aktiivisesti siihen, että tutkimusyhteisön rakenteita ja sisältöä uudistetaan.
Yritysten kansainvälistymistä tuetaan suuntaamalla rahoitusta ensisijaisesti pk-yrityksille, uusille yrityksille sekä kasvuyrityksille niiden kansainvälistymistä ja vientiä edistäviin yhteishankkeisiin. Matkailupolitiikassa toimintoja kohdistetaan entistä enemmän Suomi-matkailukuvan kirkastamiseen ulkomailla.
Matkailun edistämiskeskuksen (MEK) toimintaa suunnataan entistä enemmän Suomi-matkailukuvan edistämiseen ulkomailla. MEK tehostaa markkinatiedon siirtämistä matkailuelinkeinon käyttöön ja rakentaa matkailun sähköisen tutkimustietopankin. MEK vastaa valtakunnallisesta matkailun tuotekehityksen koordinaatiosta ja toteuttaa Suomen matkailun sähköisen kauppapaikan, joka valmistuu vuonna 2009.
Laaja-alaisen innovaatiopolitiikan tavoitteiden mukaisesti tehostetaan tekniseen turvallisuuteen ja luotettavuuteen sekä ympäristönsuojeluun ja kuluttajasuojeluun kohdistuvan lainsäädännön hyödyntämistä yritysten turvallisuuden ja kilpailukyvyn edistämisessä. Kotimaista ja yhteisötason sääntelyä pyritään kehittämään siten, että sitä voidaan hyödyntää myös innovaatioiden ja niihin perustuvan yritystoiminnan kannusteena. Standardoinnin avulla edistetään uusien tuotteiden kysyntää.
Mineraalisten luonnonvarojen hyödyntämistä edistetään uudistamalla kaivoslainsäädäntöä ja -hallintoa, tukemalla geologian alan tietopohjan parantamista sekä kehittämällä kaivoshankkeiden rahoitusta, infrastruktuurin rakentamista ja alan koulutusta.
Hallinnonalan tutkimuslaitoksiin liittyviä kehittämistoimia jatketaan julkisen tutkimusjärjestelmän uudistamista koskevien päätösten ja valtion tuottavuusohjelman mukaisesti.
Innovaatiopolitiikan tavoitteiden toteutumista ja toiminnan tuloksellisuutta seurataan ja arvioidaan. Ministeriö arvioi hallinnonalan yksiköidensä toimintaa vuosittain tulosohjausmenettelyllä ja teettämällä ulkopuolisia arviointeja. Yksiköt arvioivat myös itse toimintaansa ja sen vaikuttavuutta.
Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti innovaatiopolitiikan tulosalueelle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2009:
Yhteiskunnallinen vaikuttavuus
- Tehokas innovaatiojärjestelmä tukee taloudellista kasvua ja yhteiskunnallista kehitystä.
- Investoinnit innovaatiotoimintaan ovat edelleen maailman kärkeä.
- Uusia, kasvuhakuisia osaamiseen ja innovaatioihin perustuvia yrityksiä syntyy nykyistä enemmän.
- Yhä useampi yritys harjoittaa tutkimus- ja kehitystoimintaa, uudistaa toimintaansa innovaatioiden avulla ja ottaa käyttöön uusia liiketoimintamalleja.
- Alueiden kilpailukyky paranee innovaatioita hyödyntämällä.
- Suomessa on useita laadukkaita innovaatioympäristöjä, jotka houkuttelevat maailmanluokan toimijoita sijoittumaan niihin.
- Kysyntä- ja asiakaslähtöistä innovaatiotoimintaa edistäviä uusia innovaatiopolitiikan välineitä on otettu käyttöön.
- Tekninen turvallisuus ja luotettavuus ovat Suomessa kansainvälisesti korkealla tasolla.
Innovaatiopolitiikan toteuttamiseen osallistuvat ministeriön lisäksi Geologian tutkimuskeskus, Valtion teknillinen tutkimuskeskus, Turvatekniikan keskus, Mittatekniikan keskus, Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus ja Matkailun edistämiskeskus sekä valtionapuyhteisöistä Invest in Finland -säätiö, Kansainvälisen kaupan koulutuskeskus Fintra, Suomalais-ruotsalainen kauppakamari, Suomalais-venäläinen kauppakamari, Osuuskunta Viexpo, Finland Convention Bureau, Finpro ry, Music Export Finland, Suomen Taideteollisuusyhdistys ry /Design Forum, Keksintösäätiö, Suomen Standardisoimisliitto SFS ry ja Suomen Laatukeskus Oy/Suomen Laatuyhdistys ry.
Luvun nimike on muutettu.
01. Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 42 428 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten jäsenmaksujen maksamiseen.
Selvitysosa:Geologian tutkimuskeskuksen tehtävänä on tuottaa ja levittää geologista tietoa, jolla edistetään maankamaran hallittua ja kestävää käyttöä. Tutkimuskeskuksen toimintaa ohjaavana tavoitteena on hyödyn tuottaminen yhteiskunnalle, sidosryhmille ja ennen kaikkea elinkeinoelämälle. Tutkimuskeskusta kehitetään kansallisena geotietokeskuksena sekä eurooppalaisena huippuosaajana maankamaran luonnonvarojen ja niiden hyötykäytön tutkimuksessa.
Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti Geologian tutkimuskeskukselle (GTK) seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2009:
Vaikuttavuus
- Yhteiskunnan ja elinkeinoelämän tarvitsemien kallio- ja maaperän raaka-ainevarojen sekä kotimaisten energialähteiden kestävän käytön edellytykset paranevat.
- Maankäyttö on taloudellisesti ja ympäristöllisesti kestävää ja se luo edellytyksiä alan teolliselle kehitykselle ja työllisyydelle sekä alueiden tasapainoiselle kehittymiselle.
Toiminnallinen tuloksellisuus
- Luonnonvarojen arviointitoiminta kohdennetaan perus- ja jalometalleihin, teollisuusmineraaleihin, luonnonkiviin sekä turve-, kiviaines- ja pohjavesivaroihin.
- Geologisten luonnonvarojen tilinpito laajennetaan kiviaineshuollosta kaivoskivennäisiin ja turvevaroihin.
- Tieteellistä tutkimusta ja yhteistyötä vahvistetaan luonnonvarojen kestävän käytön ja ilmastomuutoksen hillitsemis- ja sopeutumistoimien aihepiireissä.
Muut toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet
2007 toteutuma |
2008 tavoite |
2008 tavoite |
|
Toiminnallinen tehokkuus: | |||
---|---|---|---|
Tulosalueittaiset kustannukset, % | |||
— geologinen kartoitus | 20 | 18 | 18 |
— tutkimus ja kehittäminen | 28 | 27 | 28 |
— luonnonvarojen etsintä ja arviointi | 40 | 40 | 39 |
— tiedonhallinta | 12 | 15 | 15 |
Yhteisrahoitteinen toiminta | |||
— kustannusvastaavuus, % | 65 | 65 | 50 |
— osuus ydintoiminnan htv-kertymästä, % | 8,5 | 10,7 | 11,0 |
— hankkeiden lukumäärä | 73 | 80 | 80 |
Maksullinen toiminta | |||
— tulot, milj. euroa | 14,0 | 5,21) | 6,0 |
— ylijäämä, 1 000 euroa | 1 752 | 260 | 300 |
— ylijäämä, %:ia tuotoista | 12,5 | 5,0 | 5,0 |
Tuotokset ja laadunhallinta: | |||
Raportoidut kallioperän raaka-ainetutkimukset2) | |||
— laajat yhteenveto- ja myyntiraportit, kpl | 3 | 3 | 4 |
— muut raportit ja selvitetyt aiheet, kpl | 33 | 33 | 25 |
Turvevarojen kartoitus | |||
— kartoitettu suoala, km2 | 323 | 300 | 350 |
— raportoitu teknisesti käyttökelpoinen turvemäärä, milj. m3 | 137 | 100 | 100 |
Alueelliset kiviainesselvitykset, kpl | 5 | 3 | 3 |
Pohjavesialueiden geologiset rakenneselvitykset, kpl | 10 | 12 | 14 |
Merigeologinen kartoitus | |||
— kartoitettu pinta-ala, km2 | 330 | 500 | 500 |
— luotaukset linja-km | 1 900 | 1 000 | 1 000 |
Julkaiseminen | |||
— vertaisarvioidut kansainväliset julkaisut | 55 | 60 | 65 |
— muut julkaisut ja artikkelit | 334 | 325 | 325 |
1) Tulot vähenevät analyysipalvelujen yhtiöittämisen ja merkittävien vientiprojektien päättymisen seurauksena.
2) Metallimalmi-, teollisuusmineraali- ja luonnonkiviesiintymiä ja niiden potentiaalia koskevat raportit.
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen
2007 toteutuma |
2008 tavoite |
2009 tavoite |
|
Henkilötyövuosien kehitys | 763 | 699 | 675 |
---|---|---|---|
Henkilöstön hyvinvointi paranee | |||
— sairauspoissaolopäivät/htv | 9,1 | < 7,6 | < 8,5 |
— lyhytaikaiset (1—3 pvää) sairauspoissaolotapaukset | 839 | < 900 | < 850 |
— organisaation kannustavuus (1—5) | 2,9 | 2,9 | 3,0 |
Organisaation osaaminen kasvaa | |||
— koulutuspäivät/htv | 4,1 | 4,8 | 4,8 |
— pätevyysinvestoinnit, euroa/htv (sis. myös koulutusajan palkat) | 1 374 | 1 500 | 2 000 |
Organisaation työnantajakuva on houkutteleva | |||
— lähtövaihtuvuus, % (toisen organisaation palvelukseen siirtyneet) | 1,2 | < 0,7 | < 4,0 |
— työhakemukset/avoin työpaikka | 22 | > 34 | > 20 |
Momentin mitoituksessa on otettu huomioon 24 henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimien vuoksi.
Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) | |||
---|---|---|---|
2007 toteutuma |
2008 varsinaisen talousarvio |
2009 esitys |
|
Bruttomenot | 58 564 | 48 291 | 50 628 |
Bruttotulot | 16 534 | 7 400 | 8 200 |
Nettomenot | 42 030 | 40 891 | 42 428 |
Siirtyvät erät | |||
— siirtynyt edelliseltä vuodelta | 5 340 | ||
— siirtynyt seuraavalle vuodelle | 4 008 |
Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) | |||
---|---|---|---|
2007 toteutuma |
2008 varsinainen talousarvio |
2009 esitys |
|
Maksullisen toiminnan tuotot | |||
— suoritteiden myyntituotot | 14 032 | 5 200 | 6 000 |
— muut tuotot | 10 | - | - |
Tuotot yhteensä | 14 042 | 5 200 | 6 000 |
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset | 12 290 | 4 940 | 5 700 |
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) | 1 752 | 260 | 300 |
Kustannusvastaavuus, % (tuotot kustannuksista) | 114 | 105 | 105 |
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) | |
---|---|
Palkkojen tarkistukset | 1 478 |
Tasokorotus | 605 |
Tuottavuustoimet | -546 |
Yhteensä | 1 537 |
2009 talousarvio | 42 428 000 |
2008 II lisätalousarvio | 301 000 |
2008 talousarvio | 40 891 000 |
2007 tilinpäätös | 40 698 000 |
02. Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen toimintamenot(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 85 369 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös:
1) enintään 1 500 000 euroa kehitysyhtiöiden, teknologian hyödyntämiseen tähtäävien osakeyhtiöiden tai muiden rajoitetun vastuun yhteisöjen sekä toimintojen ulkoistamisissa vastaanottavan yrityksen osake- tai osuuspääomien merkitsemiseen. VTT saa käyttää tähän tarkoitukseen lisäksi omistamiaan immateriaalioikeuksia kuten keksintöjä, patentteja ja oikeuksia tietokoneohjelmiin sekä tutkimuslaitteistoja ja muuta käyttöomaisuutta sekä luopua käypää vastiketta vastaan omistuksesta näissä yrityksissä tarkoituksen mukaisella tavalla sekä
2) ydinenergialain (990/1987) ja valtion ydinjätehuoltorahastosta annetun asetuksen (161/2004) nojalla ydinjätehuoltomaksun maksamiseen Valtion ydinjätehuoltorahastossa olevaan varautumisrahastoon siten, että tutkimuskeskuksen rahasto-osuus varautumisrahastossa vastaa edellisen kalenterivuoden vahvistetun vastuumäärän mukaista rahastotavoitetta.
Selvitysosa:VTT tuottaa kansainvälistä kilpailukykyä lisääviä tutkimuspalveluja yrityksille, yhteiskunnalle ja muille asiakkaille innovaatioprosessin tärkeimmissä vaiheissa ja luo siten edellytyksiä kasvulle, työllisyydelle ja hyvinvoinnille.
Mikäli VTT merkitsee momentin päätösosan kohdassa 1 mainittuja osake- tai osuuspääomia ulkomaisiin yhtiöihin, tulee tästä olla työ- ja elinkeinoministeriön hyväksyntä.
Erilaisten rahoitusmuotojen ja kansainvälistymiseen liittyvien toimintamallien selvittämistä jatketaan. Markkinaehtoisesti tuotettavien asiantuntijapalvelujen yhtiöittäminen valmistellaan toteuttamiskelpoiseksi vuoden 2009 aikana. Tarkoitus on antaa asiaa koskeva lakiesitys vuoden 2009 keväällä.
Momentin henkilötyövuosiarvioissa on otettu huomioon 60 henkilötyövuoden väheneminen tuottavuutta lisäävien toimenpiteiden vuoksi.
Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti VTT:lle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2009:
Vaikuttavuus
- Suomalaisten yritysten ja tutkimusyksiköiden mahdollisuudet hyödyntää maailmanlaajuisia verkostoja ja kumppaneita vahvistuvat.
- Tutkimus tuottaa maailmanluokan tuloksia valituilla, Suomen elinkeinoelämälle tärkeillä painoalueilla ja parantaa yhteiskunnallisen päätöksenteon tietopohjaa.
- Uutta liiketoimintaa syntyy.
Toiminnallinen tuloksellisuus
VTT:n toimintaa kuvaavia tunnuslukuja | |||
---|---|---|---|
2007 toteutuma |
2008 tavoite |
2009 tavoite |
|
Yhteiskunnallinen vaikuttavuus | |||
— Tuotannollisesti tai kaupallisesti hyödynnetyt hanketulokset, % | - | 70 | 70 |
— Yksityisen sektorin koti- ja ulkomaisten suurten asiakkaiden määrä (laskutus yli 200 000 euroa), kpl | 61 | 69 | 69 |
— Syntyneet spin-off -yritykset, kpl | 7 | 5 | 5 |
Toiminnallinen tehokkuus | |||
— Maksullinen toiminta (% liikevaihdosta) | 35 | 35 | 36 |
— Maksullisen toiminnan ylijäämä (1 000 euroa) | 3 400 | 2 000 | 3 000 |
— Tuotot yksityiseltä sektorilta (1 000 euroa) | 80 145 | 84 500 | 89 000 |
Tuottavuus | |||
— Liikevaihto (1 000 euroa/htv) | 92 | 97 | 99 |
Tuotokset ja laadunhallinta | |||
— Kansainväliset tieteelliset julkaisut, kpl | 1 162 | 950 | 1 000 |
— Uudet keksintö- ja ohjelmistoilmoitukset, kpl | 183 | 180 | 200 |
— Patenttisalkun uudistumis-% | 27 | 30 | 30 |
— Asiakastyytyväisyys (1—5) | 4,3 | 4,3 | 4,3 |
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen
2007 toteutuma |
2008 tavoite |
2009 tavoite |
|
Henkilötyövuosien kehitys | 2 530 | 2 486 | 2 432 |
---|---|---|---|
Henkilöstön hyvinvointi paranee | |||
— sairauspoissaolot/htv | 6,6 | < 6,5 | < 6,2 |
— lyhytaikaiset (1—3 pv) sairauspoissaolotapaukset, kpl | 2 225 | < 2 225 | < 2 000 |
— hyvinvointi-indeksi (1—5) | 3,2 | 3,3 | 3,5 |
Organisaation osaaminen kasvaa | |||
— koulutuspäivät/htv | 2,7 | 3,0 | 3,3 |
— pätevyysinvestoinnit, euroa/htv | 583 | 720 | 850 |
— tutkijoiden osuus henkilöstöstä, % | 61 | 61 | 61 |
— kansainvälinen tutkijainvaihto, henkilömäärä | 166 | 170 | 180 |
Organisaation työnantajakuva on houkutteleva | |||
— lähtövaihtuvuus, % | 5,4 | 5,5 | 5,5 |
— työhakemukset/avoin työpaikka | 20 | 20 | 20 |
— ulkoinen työnantajakuva (Uranus) | 2. sija | 2. sija | 2. sija |
— sisäinen työnantajakuva (1—5) | 2,8 | 3,5 | 3,8 |
Johtaminen (viestintä ja kannustavuus) | |||
— johtamiskulttuuri-indeksi (1—5) | 2,6 | 3,0 | 3,5 |
— esimiesindeksi (1—5) | - | 3,8 | 3,8 |
Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) | |||
---|---|---|---|
2007 toteutuma |
2008 varsinainen talousarvio |
2009 esitys |
|
Bruttomenot | 237 351 | 246 628 | 258 369 |
Bruttotulot | 158 206 | 166 188 | 173 000 |
Nettomenot | 79 145 | 80 440 | 85 369 |
Siirtyvät erät | |||
— siirtynyt edelliseltä vuodelta | 8 440 | ||
— siirtynyt seuraavalle vuodelle | 8 664 |
Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) | |||
---|---|---|---|
2007 toteutuma |
2008 varsinainen talousarvio |
2009 esitys |
|
Maksullisen toiminnan tuotot | |||
— suoritteiden myyntituotot | 79 646 | 84 290 | 88 300 |
— muut tuotot | 2 004 | 1 654 | 1 700 |
Tuotot yhteensä | 81 650 | 85 944 | 90 000 |
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset | 78 240 | 83 944 | 87 000 |
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) | 3 410 | 2 000 | 3 000 |
Kustannusvastaavuus, % | 104 | 102 | 103 |
Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) | |||
---|---|---|---|
2007 toteutuma |
2008 varsinainen talousarvio |
2009 esitys |
|
Yhteisrahoitteisen toiminnan tulot | |||
— muilta valtion virastoilta saatava rahoitus | 41 108 | 42 855 | 41 800 |
— EU:lta saatava rahoitus | 17 728 | 18 051 | 23 300 |
— muu valtionhallinnon ulkopuolinen rahoitus | 17 564 | 19 237 | 17 900 |
Tulot yhteensä | 76 400 | 80 143 | 83 000 |
Hankkeiden kokonaiskustannukset | 122 699 | 121 108 | 133 000 |
Kustannusvastaavuus (tulot - kustannukset) | -46 299 | -40 965 | -50 000 |
Kustannusvastaavuus, % | 62 | 66 | 62 |
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) | |
---|---|
Palkkojen tarkistukset | 2 068 |
2007 neljännessä lisätalousarviossa myönnettyä lisäystä vastaava vähennys vuosina 2009—2011 | -1 500 |
Tasokorotus | 4 361 |
Yhteensä | 4 929 |
2009 talousarvio | 85 369 000 |
2008 II lisätalousarvio | 305 000 |
2008 talousarvio | 80 440 000 |
2007 tilinpäätös | 79 369 000 |
03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 10 149 000 euroa.
Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon yhteishankkeista muilta osapuolilta saatava rahoitus.
Selvitysosa:Turvatekniikan keskus (Tukes) valvoo ja edistää Suomessa teknistä turvallisuutta ja luotettavuutta. Toiminnan tavoitteena on onnettomuuksien ennaltaehkäisy ja markkinoilla olevien tuotteiden tekninen vaatimustenmukaisuus. Toiminta kohdistuu teollisuuteen, kauppaan, julkishallintoon ja yksityisiin kansalaisiin.
Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti Turvatekniikan keskukselle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2009:
Vaikuttavuus
- Turvallisuusriskien hallinnan puutteista johtuvat henkilö-, ympäristö- ja omaisuusvahingot vähenevät Tukesin toimialueilla aikajaksolla 2004—2012: kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien osalta 10 % (v. 2004: 8,3 ja v. 2012: < 7,5) ja sähköpalokuolemien osalta 23 % (v. 2004: 22 ja v. 2012: < 17).
- Yritysten ja kansalaisten turvalliset toimintatavat paranevat.
- Tuotteiden, laitteistojen ja laitosten tekninen turvallisuus ja luotettavuus paranevat. Markkinoilla olevien vakavasti puutteellisten sähkötuotteiden määrän 5 vuoden keskiarvo vähenee alle 40 kappaleeseen vuodessa (v. 2012).
Toiminnallinen tuloksellisuus
Tulevan alueellistamissuunnitelman vaikutuksia ei ole tässä ehdotuksessa otettu huomioon.
Lukumäärä | 2007 toteutuma |
2008 tavoite |
2009 tavoite |
Valvonta on näkyvää ja suunnitelmallista | |||
---|---|---|---|
— Valvontakäynnit | 5 438 | 4 500 | 4 500 |
— Luvat ja ilmoitukset | 4 399 | 4 000 | 4 000 |
— Rekisteröinnit | 13 300 | 13 000 | 13 000 |
— Kyselyt ja selvitykset | 1 706 | 1 500 | 1 500 |
Kuluttajilla ja toiminnanharjoittajilla on käytettävissä tietoa erityisesti energiatehokkuudesta, mittauslaitteiden vaatimustenmukaisuudesta ja asumisturvallisuuden parantamisesta | |||
— Kävijät www.tukes.fi -etusivulla/päivä | 770 | 800 | 850 |
— Tiedotteet | 60 | 75 | 75 |
— Tavoiteajassa käsiteltyjen asioiden osuus (%) | 91 | 90 | 90 |
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen
2007 toteutuma |
2008 tavoite |
2009 tavoite |
|
Henkilötyövuosien kehitys | 117 | 120 | 118 |
---|---|---|---|
Henkilöstön fyysinen hyvinvointi paranee | |||
— sairauspoissaolopäivät/htv | 7,1 | < 4,8 | < 4,8 |
— lyhytaikaiset (1—3 pvää) sairauspoissaolotapaukset | 149 | - | < 149 |
Johtaminen (viestintä ja kannustavuus) | |||
— organisaation oma indeksi (asteikko 1—5) | - | 3,7 | 3,7 |
Organisaation osaaminen kasvaa | |||
— koulutuspäivät/htv | 7,0 | 7,0 | 7,0 |
— pätevyysinvestoinnit, euroa/htv | 2 400 | - | 3 000 |
Organisaation työnantajakuva on houkutteleva | |||
— lähtövaihtuvuus, % | 4,1 | < 4,0 | < 4,0 |
— työpaikkahakemukset/avoin työpaikka | 43 | - | 20 |
Momentin mitoituksessa on otettu huomioon kahden henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimien vuoksi.
Maksullisen toiminnan tulot on merkitty momentille 12.32.20.
Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) | |||
---|---|---|---|
2007 toteutuma |
2008 varsinainen talousarvio |
2009 esitys |
|
Bruttomenot | 10 200 | 9 303 | 10 165 |
Bruttotulot | 115 | 16 | 16 |
Nettomenot | 10 085 | 9 287 | 10 149 |
Siirtyvät erät | |||
— siirtynyt edelliseltä vuodelta | 1 293 | ||
— siirtynyt seuraavalle vuodelle | 508 |
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) | |
---|---|
Siirto momentilta 32.20.07 | 500 |
Palkkojen tarkistukset | 322 |
Tasokorotus | 150 |
Tuottavuustoimet | -110 |
Yhteensä | 862 |
2009 talousarvio | 10 149 000 |
2008 II lisätalousarvio | 96 000 |
2008 talousarvio | 9 287 000 |
2007 tilinpäätös | 9 300 000 |
05. Mittatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 6 783 000 euroa.
Selvitysosa:Mittatekniikan keskuksen tehtävänä on kehittää ja ylläpitää kansallista mittausjärjestelmää, tuottaa testaus-, tarkastus-, sertifiointi- ja kalibrointitoiminnan pätevyyttä ja luotettavuutta osoittavia akkreditointipalveluja sekä osallistua mittatekniikkaan liittyviin tutkimushankkeisiin ja niiden koordinointiin. Mittatekniikan keskuksen tehtävänä on mm. mittayksiköistä ja mittanormaalijärjestelmästä annetun lain (1156/1993) mukaisesti kansallisen mittanormaalijärjestelmän yleinen toteuttaminen, hallinnointi ja kehittäminen, kansallisten mittanormaalilaboratorioiden toiminnan ohjaus, kansallisen kalibrointipalvelun järjestäminen sekä mittatekniikan ja akkreditoinnin edistäminen. Keskuksen toiminta tukee yhteiskunnan palvelukyvyn kehitystä ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.
Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti Mittatekniikan keskukselle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2009:
Vaikuttavuus
- Mittaustekniikka- ja akkreditointipalveluja käyttävien asiakkaiden pätevyys- ja laatutaso sekä kilpailukyky paranevat.
- EU-rahoitteisilla yhteishankkeilla syntyy uutta ja sovellettavaa osaamista siirrettäväksi elinkeinoelämän käyttöön.
Toiminnallinen tuloksellisuus
- MIKESin osuus EU-alueen metrologian alan tutkimushankkeista on noin 2 %.
- Palveluiden valtakunnallinen sekä alueellinen saatavuus ja laatu paranevat.
- Palveluista noin 10 % tuotetaan pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
- Alueellisten mittauspalvelujen jäljitettävyys on varmistettu.
- Maksullisen palvelutoiminnan hankekoko on 25 000—100 000 euroa ja kustannusvastaavuus vähintään 115 %.
- Pätevyydenarviointitoiminnan tuottavuus paranee 5 %.
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen
2007 toteutuma |
2008 tavoite |
2009 tavoite |
|
Henkilötyövuosien kehitys | 69,9 | 69,0 | 67,8 |
---|---|---|---|
Henkilöstön fyysinen hyvinvointi paranee | |||
— sairauspoissaolopäivät/htv | 8,1 | < 4,0 | < 4,0 |
— lyhytaikaiset (1—3 päivää) sairauspoissaolotapaukset | 62 | < 50 | < 50 |
—Organisaation osaaminen kasvaa | |||
— koulutuspäivät/htv | 3,9 | 4,0 | 4,0 |
— pätevyysinvestoinnit, euroa/htv | 1 007 | 1 100 | 1 100 |
Organisaation työnantajakuva on houkutteleva | |||
— lähtövaihtuvuus, % | 3,0 | < 10,0 | < 10,0 |
— työhakemukset/avoin työpaikka | 10 | 15 | 15 |
Momentin mitoituksessa on otettu huomioon yhden henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimien vuoksi.
Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) | |||
---|---|---|---|
2007 toteutuma |
2008 varsinainen talousarvio |
2009 esitys |
|
Bruttomenot | 8 554 | 8 034 | 9 783 |
Bruttotulot | 2 555 | 2 750 | 3 000 |
Nettomenot | 5 999 | 5 284 | 6 783 |
Siirtyvät erät | |||
— siirtynyt edelliseltä vuodelta | 1 501 | ||
— siirtynyt seuraavalle vuodelle | 699 |
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) | |
---|---|
Palkkojen tarkistukset | 163 |
Siirto momentilta 32.20.07, toimitilavuokrat ja käyttömenot | 895 |
Tuottavuustoimet | -59 |
Tasokorotus | 500 |
Yhteensä | 1 499 |
2009 talousarvio | 6 783 000 |
2008 II lisätalousarvio | 280 000 |
2008 talousarvio | 5 284 000 |
2007 tilinpäätös | 5 197 000 |
06. (32.20.06 ja 32.20.21) Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 686 000 euroa.
Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon EU:lta saatavat muut kuin momentilta 28.60.20 maksettavat matkakustannusten korvaukset ja muut tulot sekä Tekesin vastuulla toteutettavista kansainvälisistä ja muista yhteishankkeista tuloina saatavat muiden hankeosapuolten maksuosuudet.
Määrärahaa saa käyttää myös:
1) työelämän tuottavuuden ja laadun kehittämisohjelman menoihin sekä
2) enintään 15 005 000 euroa hanke- ja ohjelmatoiminnan sekä aktivoinnin tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden parantamiseen.
Selvitysosa:Tekesin tehtävänä on edistää teollisuuden ja palvelujen kehittymistä teknologian ja innovaatioiden keinoin.
Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti Tekesille seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2009:
Vaikuttavuus
- Korkealaatuinen tutkimus- ja kehittämistoiminta lisääntyy Suomessa ja siihen osallistuu yhä useampi yritys ja tutkimusorganisaatio.
- Suomessa toimivat yritykset ja tutkimusyksiköt kehittävät ja hyödyntävät innovaatiotoiminnassaan osaamista, yhteistyöverkostoja ja kumppanuuksia maailmanlaajuisesti.
- Teknologiaa ja innovaatioita kehittäviä ja hyödyntäviä yrityksiä syntyy nykyistä enemmän ja ne kasvavat nykyistä nopeammin.
- Yritykset ja elinkeinoelämä uusiutuvat, ja teollisuuden ja palvelujen tuottavuus paranee.
- Osaaminen, erikoistuminen ja verkottuminen tukevat alueiden kehittymistä.
- Teknologia ja innovaatiot edistävät yhteiskunnan hyvinvointi- ja ympäristötavoitteita sekä taloudellisen kehityksen kautta että suoraan.
Tekesin tulostavoitteiden saavuttamiseen osallistuvat Tekesin oman henkilöstön lisäksi TE-keskusten Tekes-tehtäviä hoitava henkilöstö. Tulostavoitteiden saavuttamiseen käytetään myös momenttien 32.30.01 (TE-keskukset ja työvoimatoimistot), 32.20.20 (tutkimustoiminta), 40 (avustukset) ja 83 (lainat) määrärahoja ja valtuuksia. Valtuuksilla Tekes rahoittaa Tekes-ohjelmia, työelämän kehittämisohjelmia sekä riskipitoisia tutkimus- ja kehittämisprojekteja, jotka toteutetaan pääosin vuosina 2009—2012. Tutkimus- ja kehitystoiminnan tulokset näkyvät täysimääräisesti useiden vuosien viiveellä.
Tekesin siirtomenojen vaikuttavuus
Tunnusluku | 2007 toteutuma |
2008 ennakoitu |
2009 tavoite |
---|---|---|---|
Talousarviovuoden aikana käynnistyville projekteille: | |||
Projektien haastavuus, indeksi (0—100) | 77 | > 75 | > 80 |
Verkottuneiden projektien osuus, yritysprojektit, % | 78 | > 80 | > 80 |
Osallistumisten määrä teknologiaohjelmissa, kpl | 3 857 | 2 800 | 2 800 |
Alkavien yritysten määrä asiakkaina, lkm | 359 | > 300 | > 310 |
Kansainvälisten projektien osuus, julkinen tutkimus, % | 89 | > 60 | > 60 |
Kansainvälisten projektien osuus, yritysprojektit, % | 40 | > 50 | > 50 |
Pääkaupunkiseudun ulkopuolisen rahoituksen osuus, % | 57 | 55—65 | 55—65 |
Rahoituksen kohdistuminen terveys- ja hyvinvointi- sekä ympäristö- ja energiasovelluksiin, milj. € | 215 | > 170 | > 175 |
Talousarviovuoden aikana päättyville projekteille: | |||
Patentoitavat keksinnöt, kpl | 695 | > 730 | > 730 |
Uudet tai korvaavat tuotteet, kpl | 504 | > 520 | > 520 |
Uudet tai korvaavat palvelut, kpl | 402 | > 330 | > 330 |
Kehitetyt tuotantoprosessit, kpl | 222 | > 200 | > 200 |
Tunnuslukuihin perustuvat vuositason tulostavoitteet ovat toiminnan varsinaisten päämäärien kannalta suuntaa-antavia välitavoitteita.
Toiminnallinen tuloksellisuus
Tehokkuus
Tunnusluku | 2007 toteutuma |
2008 ennakoitu |
2009 tavoite |
---|---|---|---|
Käyttömenot (Tekes)/teknologiarahoitus, % | 6,2 | 5,9—6,0 | 5,9—6,0 |
Toimintamenojen sekä hanke- ja ohjelmatoiminnan menojen käyttö ydinprosesseittain, %-jakauma | |||
— innovaatiotoiminnan aktivointi | 29 | 25 | 25 |
— teknologiaohjelmat | 37 | 40 | 40 |
— hankerahoitus | 34 | 35 | 35 |
Käynnistyvä projektivolyymi, milj. €/htv | 2,4 | > 2,4 | > 2,4 |
Laadunhallinta
Tunnusluku | 2007 toteutuma |
2008 ennakoitu |
2009 tavoite |
---|---|---|---|
Hankerahoituksen asiakaspalaute Tekesin toiminnasta, yleisarvio, indeksi (1—5) | 3,67 | > 3,7 | > 3,7 |
Oikaisuvaatimukset/muutoksenhakukelpoiset päätökset, % | 0,7 | < 0,9 | < 0,9 |
Uuden rahoitushakemuksen käsittelyaika yrityksille, vrk | - | < 70 | < 65 |
Maksupyynnön ja raportin käsittelyaika pk-yritykselle, vrk | 24 | < 25 | < 25 |
Rahoitusta saavien yritysasiakkaiden lukumäärä | 1 292 | > 1 350 | > 1 350 |
Tekesin ohjelmien osuus rahoituksesta, % | 48 | 50—55 | 50—55 |
Pk-yritysten osuus yritysrahoituksesta, % | 56 | 50—60 | 50—60 |
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen
Tunnusluku | 2007 toteutuma |
2008 ennakoitu |
2009 tavoite |
---|---|---|---|
Henkilötyövuosien kehitys | 275 | 284 | 284 |
Kokonaistyöpanoksen jakauma ydinprosesseittain, % | |||
— innovaatiotoiminnan aktivointi | 20 | > 25 | > 25 |
— teknologiaohjelmat | 32 | > 25 | > 25 |
— hankerahoitus | 48 | > 40 | > 40 |
Henkilöstön hyvinvointi paranee | |||
— sairauspoissaolopäivät/htv | 7,9 | < 8,0 | < 8,0 |
— henkilöstötyytyväisyys (1—5) | 3,7 | > 3,7 | > 3,7 |
Organisaation osaaminen kasvaa | |||
— koulutuspäivät/htv | 6,9 | 10 | 10 |
— vähintään ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden %-osuus henkilöstöstä | 66,1 | 65—75 | 65—75 |
Organisaation työnantajakuva on houkutteleva | |||
— lähtövaihtuvuus, % | 7,8 | 5—10 | 5—10 |
— työhakemukset/avoin työpaikka | 48 | > 30 | > 30 |
Johtaminen (viestintä ja kannustavuus) | |||
— organisaation oma indeksi (1—5) | 3,6 | > 3,7 | > 3,7 |
Työelämän kehittämisohjelmille asetettavat tavoitteet
Tunnusluku | 2007 toteutuma |
2008 ennakoitus |
2009 tavoite |
---|---|---|---|
Pk-yritysten osuus kehittämisprojektirahoituksesta, % | 48 | 40 | 45 |
Käynnistyviin kehittämisprojekteihin osallistuvien työntekijöiden määrä | 23 000 | 30 000 | 30 000 |
Päättyneiden kehittämisprojektien osuus, joissa parannusta, % | |||
— työn tuottavuudessa | 75 | 76 | 76 |
— henkilöstön mahdollisuudessa kehittää ammattitaitoaan työssä | 71 | 72 | 75 |
— henkisessä hyvinvoinnissa työpaikalla | 71 | 70 | 75 |
Toiminnasta kertyvät maksullisen toiminnan tulot on merkitty momentille 12.32.99. Tekes osallistuu EU:n puiteohjelmien yhteishankkeisiin. Vastaavat tulot on merkitty momentille 12.32.99.
Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) | |||
---|---|---|---|
2007 toteutuma |
2008 varsinainen talousarvio |
2009 esitys |
|
Bruttomenot | 43 553 | 43 862 | 48 286 |
Bruttotulot | 896 | 750 | 600 |
Nettomenot | 42 657 | 43 112 | 47 686 |
Siirtyvät erät | |||
— siirtynyt edelliseltä vuodelta | 15 941 | ||
— siirtynyt seuraavalle vuodelle | 11 804 |
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) | |
---|---|
Palkkojen tarkistukset | 803 |
Siirto momentilta 32.01.(20) | 3 200 |
Tasokorotus | 571 |
Yhteensä | 4 574 |
2009 talousarvio | 47 686 000 |
2008 II lisätalousarvio | 789 000 |
2008 talousarvio | 43 112 000 |
2007 tilinpäätös | 38 520 000 |
07. (32.30.02) Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 14 800 000 euroa.
Selvitysosa:Matkailun edistämiskeskus (MEK) on valtakunnallinen matkailun asiantuntija ja aktiivinen kansainvälinen toimija, joka tuottaa lisäarvoa matkailuelinkeinolle ja yhteiskunnalle. MEK tekee Suomea tunnetuksi, kehittää ja markkinoi Suomen matkailupalveluja ulkomailla ja vientivalmentaa matkailun pk-yrityksiä. MEK toimii yhdessä Suomen matkailuelinkeinon ja muiden sidosryhmien kanssa.
Uusina tehtävinä Suomen matkailustrategiassa MEK:lle on vastuutettu valtakunnallisten tuotekehitysohjelmien koordinointi, Suomi-portaalin toteutus ja matkailun sähköisen tutkimustietopankin luominen ja ylläpito. MEK tiivistää yhteistyötä suuralueiden ja alueiden matkailutoimijoiden kanssa. Toiminnan painopisteet suunnataan entistä enemmän matkailun kehittymisen kannalta olennaisiin toimenpiteisiin.
MEK keskittyy päämarkkina-alueillaan Suomi-kuvaan ja Suomen matkailustrategian mukaisiin tuoteryhmiin. Tuoteryhmien sisällä palvelujen laatu nousee entistä merkittävämmäksi tekijäksi.
Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti Matkailun edistämiskeskukselle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2009:
Yhteiskunnallinen vaikuttavuus
Vaikuttavuustavoitteet kuvaavat matkailun kokonaiskehitystä, joihin MEK:in toimenpiteillä on vain osittainen vaikutus.
2007 toteutuma |
2008 tavoite |
2009 tavoite |
|
Suomen houkuttelevuus matkailumaana paranee | |||
---|---|---|---|
— Ulkomailta Suomeen saapuvan matkailun tulojen kehittyminen, % | + 8,8 | + 3,7 | + 3,3 |
— Rekisteröityjen ulkomaisten yöpymisten kehittyminen, % | + 6,3 | + 5,0 | + 3,3 |
— Rekisteröimättömien ulkomaisten yöpymisten kehittyminen, % | + 11,5 | + 2,0 | + 2,0 |
— Suomen markkinaosuus Pohjoismaissa rekisteröidyistä ulkomaisista yöpymisistä | 16,0 | 15,9 | 16,0 |
Toiminnallinen tuloksellisuus
- Ulkoisen asiakastyytyväisyyden keskiarvo on 8,3 (v. 2006: 8,2).
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen
2007 toteutuma |
2008 tavoite |
2009 tavoite |
|
Henkilötyövuosien kehitys | 87 | 88 1) | 35 |
---|---|---|---|
Työvoimakustannukset, 1 000 euroa | 5 062 | 4 800 | 2 036 |
Henkilöstön fyysinen hyvinvointi paranee | |||
— sairauspoissaolopäivät/htv | 6,9 | < 5,0 | < 5,0 |
Organisaation osaaminen kasvaa | |||
— koulutuspäivät/htv | 1,1 | 3,0 | 3,0 |
— vähintään ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden %-osuus henkilöstöstä | 19,0 | 19,0 | 25,0 |
Organisaation työnantajakuva on houkutteleva | |||
— lähtövaihtuvuus, % | 18 | 24 | 60 |
1) Luku on TA 2008:n mukainen. MEKin johtokunnan rationointipäätöksen johdosta henkilötyövuosien määrä tulee toteutumaan pienempänä.
Määrärahojen päätoiminnoittainen jakauma (1 000 euroa) | ||
---|---|---|
2009 | ||
arvio | % | |
Suomikuva | 3 000 | 20,3 |
Tuotemarkkinointi | 6 435 | 43,5 |
Tutkimus- ja tuotekehitys | 900 | 6,1 |
Portaali | 965 | 6,5 |
Hallinto- ja muu tukitoiminta | 3 500 | 23,6 |
Yhteensä | 14 800 | 100,0 |
Momentin mitoituksessa on otettu huomioon 30 henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimien vuoksi.
Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) | |||
---|---|---|---|
2007 toteutuma |
2008 varsinainen talousarvio |
2009 esitys |
|
Bruttomenot | 17 467 | 18 757 | 15 302 |
Bruttotulot | 2 093 | 2 500 | 502 |
Nettomenot | 15 374 | 16 257 | 14 800 |
Siirtyvät erät | |||
— siirtynyt edelliseltä vuodelta | 1 123 | ||
— siirtynyt seuraavalle vuodelle | 1 863 |
Bruttotulojen ja vastaavien menojen väheneminen johtuu siitä, että kampanja-, messu- ym. toiminta on tarkoitus jatkossa toteuttaa ulkomailla Finpron vientikeskuksen avulla, ja MEKille kirjautuvat vain Suomessa maksettavat laskut.
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) | |
---|---|
Siirto momentille 32.20.03 | -500 |
Siirto momentille 32.20.05 | - 895 |
Palkkojen tarkistukset | 131 |
Muut muutokset | -193 |
Yhteensä | -1 457 |
2009 talousarvio | 14 800 000 |
2008 talousarvio | 16 257 000 |
2007 tilinpäätös | 16 114 000 |
20. Julkinen tutkimus- ja kehittämistoiminta (arviomääräraha)
Momentille myönnetään 194 750 000 euroa.
Valtuus. Vuonna 2009 uusia rahoituspäätöksiä saa tehdä enintään 198 557 000 eurolla.
Valtuutta ja määrärahaa saa käyttää:
1) sellaiseen valtion budjettitalouden piiriin kuuluvassa organisaatiossa harjoitettavaan tutkimukseen ja kehitykseen, joka edistää teknologisen, liiketoiminnallisen sekä muun elinkeinoelämän ja yhteiskunnan kehittymisen kannalta merkittävän osaamisen syntymistä, kehittymistä ja laaja-alaista hyödyntämistä
2) valtion budjettitalouden piiriin kuuluvien organisaatioiden kansallisiin ja kansainvälisiin ohjelmiin ja hankkeisiin, hankkeiden valmisteluun sekä osaamisen ja strategisten toimintaedellytysten kehittämiseen
3) valtion budjettitalouden piiriin kuuluvien organisaatioiden sellaisten innovatiivisten hankintojen suunnitteluun ja toteuttamiseen, joilla tilaaja tavoittelee toimintansa tai palveluidensa laadun ja tehokkuuden merkittävää parantamista ja jotka edellyttävät tarjoajilta uuden tuotteen, tuotantomenetelmän, palvelun tai muun innovatiivisen ratkaisun kehittämistä
4) EU:n hyväksymien tutkimushankkeiden maksamiseen
5) kansainvälisen yhteistyön ja ohjelmien sekä hankkeiden osallistumismaksuihin, laitetoimituksiin ja Tekesin puolesta tehtävistä matkoista muille kuin Tekesin henkilöstölle aiheutuviin matkakustannuksiin
6) valtion budjettitalouden piiriin kuuluvien organisaatioiden työelämän kehittämishankkeisiin sekä
7) kansallisiin rahoitusosuuksiin eurooppalaisissa yhteistyöhankkeissa.
Selvitysosa:Momentin tavoitteet vaikuttavuudelle ja toiminnalliselle tuloksellisuudelle on esitetty Tekesin toimintamenomomentin (32.20.06) yhteydessä.
Eurooppalaisia yhteistyöhankkeita koskevat EU-tulot on merkitty momentille 12.32.99.
Valtuudesta arvioidaan käytettävän 250 000 euroa budjettitalouden piiriin kuuluvien organisaatioiden työelämän kehittämishankkeisiin.
Valtuuden ja määrärahan käytön arvioitu jakautuminen (1 000 euroa) | ||
---|---|---|
Valtuus | Määräraha | |
Julkisen tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoitus | 178 057 | 178 250 |
Euroopan avaruusjärjestön (ESA) ohjelmamaksut: pakolliset ja valinnaiset ohjelmat | 20 500 | 16 500 |
Yhteensä | 198 557 | 194 750 |
Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa) | ||||||
---|---|---|---|---|---|---|
2009 | 2010 | 2011 | 2012 | 2013— | Yhteensä vuodesta 2009 lähtien | |
Ennen vuotta 2009 tehdyt sitoumukset | 176 673 | 68 286 | 6 646 | - | - | 251 605 |
Vuoden 2009 sitoumukset | 18 077 | 93 237 | 57 611 | 5 990 | 23 642 | 198 557 |
Yhteensä | 194 750 | 161 523 | 64 257 | 5 990 | 23 642 | 450 162 |
Vuonna 2009 myönnettävän rahoituksen kokonaiskustannukset (nykyarvo) valtiolle ovat 185,4 milj. euroa.
Määrärahan ja valtuuden mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) | ||
---|---|---|
Määräraha | Valtuus | |
Tasokorotus | 10 804 | 9 727 |
Siirto momentilta 32.01.(63) | 250 | 250 |
Eurooppalaisten yhteishankkeiden kansallinen rahoitusosuus | 3 000 | 3 000 |
Yhteensä | 14 054 | 12 977 |
2009 talousarvio | 194 750 000 |
2008 talousarvio | 180 696 000 |
2007 tilinpäätös | 144 179 801 |
40. Avustukset tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatiotoimintaan(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 189 850 000 euroa.
Valtuus. Vuonna 2009 uusia avustuspäätöksiä saa tehdä enintään 231 018 000 eurolla.
Avustuksilla kannustetaan yrityksiä ja muita yhteisöjä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan sekä yhteisiin teknologia-, tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelmiin, joiden avulla pyritään nopeuttamaan kehitystä sekä kasvattamaan jalostusarvoa ja tuottavuutta sekä edistämään työelämän kehitystä. Avustuksia myönnettäessä otetaan huomioon hankkeella tavoiteltavat suorat ja välilliset hyödyt, hankkeiden haastavuus ja innovatiivisuus, käytettävät resurssit, kehitettävä ja hyödynnettävä yhteistyö, edistettävät yhteiskunnan, työelämän ja ympäristön hyvinvointitekijät sekä Tekesin rahoituksen ja asiantuntijatyön lisävaikutus hankkeen toteutukseen ja tulosodotuksiin.
Avustuksia saa myöntää:
1) valtioneuvoston asetuksella (298/2008) tarkemmin säädettävin perustein ja Euroopan komission vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen (EY 1998/2006) mukaisesti yrityksille ja muille yhteisöille tuotteiden, tuotantomenetelmien ja palveluiden kehittämistä ja hyödyntämistä koskevaan teknologiseen, liiketoiminnalliseen ja muuhun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan
2) EU:n hyväksymiin tutkimushankkeisiin sekä
3) kansallisiin rahoitusosuuksiin eurooppalaisissa yhteistyöhankkeissa.
Avustusta voidaan maksaa myös palveluseteleinä. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.
Selvitysosa:Avustuksia myönnetään erityisesti:
- riskipitoisiin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeisiin ja ohjelmiin, joilla tähdätään uuden teknologian ja osaamisen hyödyntämiseen sekä energiatalouden, ympäristö- ja hyvinvointiteknologioiden kehittämiseen teollisuudessa ja palveluissa,
- tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tulosten hyödyntämiseen edistämällä uuden liiketoiminnan käynnistämistä nuorissa, pienissä ja keskisuurissa innovatiivisissa yrityksissä sekä parantamalla uusien ja nuorten innovatiivisten yritysten ja liiketoimintojen käynnistämisessä tarvittavien palveluiden saatavuutta ja laatua,
- pienille ja keskisuurille yrityksille uuden teknologian, teollisoikeuksien sekä innovaatiopalvelujen hankkimiseen tutkimus-, tuotekehitys- ja innovaatiohankkeen osana,
- innovatiivisten tuotantotekniikoiden ja -prosessien kehittämiseen ja kokeilemiseen pilottikoossa tai laitosmittakaavassa sekä koetuotantoon,
- yritysten ja muiden yhteisöjen kehityshankkeiden esiselvityksiin, asiantuntijapalveluihin sekä hankkeiden valmisteluun,
- kunnallisten organisaatioiden, yritysten ja muiden yhteisöjen sellaisten innovatiivisten hankintojen suunnitteluun ja toteuttamiseen, joilla tilaaja tavoittelee toimintansa tai palveluidensa laadun ja kustannustehokkuuden merkittävää parantamista ja jotka edellyttävät tarjoajilta uuden tuotteen, tuotantomenetelmän, palvelun tai muun innovatiivisen ratkaisun kehittämistä,
- ammattikorkeakoulujen ja kunnallisten organisaatioiden sekä voittoa tavoittelemattomien yritysten ja muiden yhteisöjen sellaiseen tutkimukseen ja kehitykseen, joka edistää teknologisen, liiketoiminnallisen sekä muun elinkeinoelämän ja yhteiskunnan kehittymisen kannalta merkittävän osaamisen syntymistä, kehittymistä ja hyödyntämistä näissä organisaatioissa. Valtionavustusta voidaan toiminnan julkishyödykkeeseen verrattavan luonteen vuoksi myöntää täyttä kustannusta vastaava määrä sekä
- valtion budjettitalouden ulkopuolella toteutettaviin työelämän kehittämishankkeisiin.
Tavoitteet vaikuttavuudelle ja tukijärjestelmän toiminnalliselle tuloksellisuudelle on esitetty Tekesin toimintamenomomentin (32.20.06) yhteydessä.
Momentin valtuudesta arvioidaan käytettävän 8 050 000 euroa valtion budjettitalouden ulkopuolella toteutettaviin kehittämishankkeisiin.
Eurooppalaisia yhteistyöhankkeita koskevat EU-tulot on merkitty momentille 12.32.99.
Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa) | ||||||
---|---|---|---|---|---|---|
2009 | 2010 | 2011 | 2012 | 2013— | Yhteensä vuodesta 2009 lähtien | |
Ennen vuotta 2009 tehdyt sitoumukset | 168 970 | 133 048 | 22 289 | 207 | - | 324 514 |
Vuoden 2009 sitoumukset | 20 880 | 54 349 | 120 499 | 23 451 | 11 839 | 231 018 |
Yhteensä | 189 850 | 187 397 | 142 788 | 23 658 | 11 839 | 555 532 |
Vuonna 2009 myönnettävien avustusten kokonaiskustannukset (nykyarvo) valtiolle ovat 214,1 milj. euroa.
Määrärahan ja valtuuden mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) | ||
---|---|---|
Määräraha | Valtuus | |
Siirto momentille 32.20.45 | -7 000 | -7 000 |
Tasokorotus | 13 643 | 12 865 |
Siirto momentilta 32.01.(63) | 8 050 | 8 050 |
Eurooppalaisten yhteistyöhankkeiden kansallinen rahoitusosuus | 4 000 | 4 000 |
Yhteensä | 18 693 | 17 915 |
Momentin nimike on muutettu.
2009 talousarvio | 189 850 000 |
2008 II lisätalousarvio | -2 500 000 |
2008 talousarvio | 171 157 000 |
2007 tilinpäätös | 154 882 939 |
41. (32.20.41 ja 32.30.47) Valtionavustus eräille yhteisöille ja järjestöille elinkeinopolitiikan edistämiseksi (siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 39 142 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) työ- ja elinkeinoministeriön toimintaan liittyvien järjestöjen ja sopimusyhteisöjen valtionapuun ja lähinnä pk-yritysten kehittämispalvelujen tuottamiseen sekä ulkomaisten investointien edistämiseen
2) valtionavustusten maksamiseen pk-yritystoiminnan edistämisyhteisöille, pk-yrityksille tarkoitettujen palvelujen kehittämiseen sekä alueellisiin elinkeinojen kehittämishankkeisiin
3) julkisten yhteisöjen hankkeiden rahoittamiseen
4) ulkomaankauppaa edistävien järjestöjen ja Finpro ry:n tarjoaman perusneuvonnan, koulutuksen ja asiantuntijapalveluiden tuottamiseen sekä
5) Yritys-Suomi -portaalin ylläpitoon ja kehittämiseen.
Keksintötoiminnan tukemiseen ja edistämiseen sekä sen hallintomenoista aiheutuviin kustannuksiin ja ulkomaisten investointien edistämisestä aiheutuviin kustannuksiin voidaan palvelun julkishyödykkeeseen verrattavan luonteen vuoksi myöntää EU:n julkisen palveluvelvoitteen määritelmän mukaisesti valtionavustusta täyttä kustannusmäärää vastaavasti. Myös pk-yrityksille tarkoitettujen palvelujen, luovien alojen yritystoiminnan ja talouden edistämiseen voidaan erityisissä tapauksissa niiden yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden perusteella myöntää valtionapua kustannusten täyttä määrää vastaavasti. Samoin osa Finpro ry:n toiminnasta voi olla sellaista julkisen palveluvelvoitteen piiriin kuuluvaa toimintaa, joka rahoitetaan täysimääräisesti.
Elinkeinopolitiikkaa edistävien järjestöjen avustukset myönnetään valtioneuvoston tarkemmin päättämien perusteiden mukaisesti.
Yleisavustusta myönnetään elinkeinopolitiikkaa ja ulkomaankauppaa edistäville järjestöille valtionavustuslain (688/2001) ja yritysten yhteishankkeisiin myönnettävästä kansainvälistymisavustuksesta sekä yleisavustuksesta ulkomaankauppaa ja yritysten kansainvälistymistä edistäville järjestöille ja yhteisöille annetun valtioneuvoston asetuksen (1186/2005) mukaisesti. Yleisavustusta voidaan em. asetuksen nojalla myöntää järjestöille pääsääntöisesti yhteensä enintään 75 prosenttia yleisavustukseen hyväksyttävistä kustannuksista.
Avustusten käytöstä ja käytön valvonnasta määrätään ministeriön päätöksillä. Valtionavustuksen käytön kannalta on perusteltua maksaa Keksintösäätiölle avustusta ennakkona.
Selvitysosa:Keksintösäätiö edistää keksinnöllisyyttä ja tukee keksintöjen kehittämistä ja hyödyntämistä riskialttiin alkuvaiheen yli. Säätiö on ainoa julkinen rahoittaja, joka voi avustaa yksityishenkilö- tai tutkijakeksijää. Säätiön perustoiminnot ovat neuvonta, keksintöjen arviointi, keksintöjen suojauksen, tuotekehityksen ja markkinoinnin rahoitus sekä keksintöjen kaupallistamisen muu edistäminen. Keksintösäätiön rahoitus on riskirahoitusta. Säätiön keksintöasiamiehet (KAM) TE-keskuksissa ja innovaatioasiamiehet (IAM) eri yliopistoissa varmistavat sen, että keksijät joka puolella Suomea saavat asiantuntevaa ohjausta keksintöjen kehittämiseen ja säätiön muutkin palvelut ovat lähellä. Säätiö osallistuu myös yleistä keksinnöllisyyttä ja innovatiivisuutta edistäviin projekteihin.
Standardisointi on yhteisten ohjeiden ja toimintatapojen laatimista helpottamaan elinkeinoelämän, viranomaisten ja kuluttajien toimintaa sekä jokapäiväistä elämää. Suomalainen standardisointijärjestelmä käsittää kansallisena keskusjärjestönä toimivan Suomen Standardisoimisliitto SFS ry:n sekä sen 14 toimialayhteisöä, jotka kukin vastaavat omaan toimialaansa liittyvästä standardisoinnista. SFS on elinkeinoelämälle ja julkishallinnolle palveluja tuottava järjestö, jonka tehtävänä on luoda puitteet standardisointiin osallistumiseksi, ylläpitää alan tietojärjestelmää ja tiedottaa standardisoinnista ja standardeista sekä olla vaikutuskanava kansalliseen ja kansainväliseen standardisointiin. SFS vastaa teknisten määräysten ja standardien ilmoittamista koskevan EU-direktiivin (98/34/EY) sekä maailman kauppajärjestön WTO/TBT -sopimuksen alaisista tehtävistä.
Laadun kehittämistoiminnalla vaikutetaan elinkeinoelämän kilpailukykyyn ja taloudelliseen kasvuun. Ministeriön tehtävänä on teollisen laatutoiminnan sekä laatupoliittista päätöksentekoa tukevien laatuhankkeiden edistäminen. Keskeinen laadunhallinnan työväline on laatupalkintojärjestelmä, jonka ylläpitämiseen Suomen Laatukeskus Oy/Suomen Laatuyhdistys ry:lle valtion avustus kohdistetaan.
Momentin määrärahaa käytetään myös ulkomaisten investointien edistämiseen liittyvien palvelujen tuottamiseen, Suomen Taideteollisuusyhdistys ry:n / Design Forumin toiminnan rahoittamiseen sekä luovien alojen yritystoiminnan kehittämishankkeen toteuttamiseen. Invest in Finland lisää yhteistyötään kotimaassa alueellisten investointien edistämispalveluita tarjoavien yksiköiden kanssa. Invest in Finland laajentaa toimintojaan ulkomaille, ensivaiheessa Kiinaan.
Elinkeinopolitiikkaa ja ulkomaankauppaa edistävät järjestöt ja Finpro ry tarjoavat kansainvälistyville kasvuyrityksille, uusille yrityksille ja pk-yrityksille monipuolisia perusneuvonnan palveluita, asiantuntija- ja neuvontapalveluita ja koulutuspalveluita niin kotimaassa kuin ulkomailla. Kansainvälistymistä ja vientiä edistetään yhteishankkeilla kuten kansainvälisillä näyttelyosallistumisilla ulkomailla, vientiverkostohankkeilla ja yritysten liiketoimintaosaamisen vahvistamisella. Pk-yrityksille tarjottavat perusneuvonnan palvelut ovat pääosin maksuttomia, laajemmat asiantuntijapalvelut ja konsulttiselvitykset ovat maksullisia. Finpron toiminnassa keskeisenä kehitystyön kohteena on maakunnallisen verkoston toiminnan kehittäminen ja toiminnan vakiinnuttaminen. Finpro laajentaa palvelutarjontaansa kasvavilla markkinoilla Aasiassa ja Intiassa. Finpro tarjoaa julkisen palveluvelvoitteensa (Euroopan yhteisöjen komission päätös 2005/842 EY) mukaisesti asiantuntija- ja neuvontapalveluita ulkomailla myös matkailualan yrityksille.
Hallitusohjelmassa linjataan erityisrahoituksen turvaaminen naisyrittäjyyden edistämiseksi. Myös hallituksen työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelmassa todetaan, että naisyrittäjyyttä tulee rohkaista turvaamalla riittävä erityisrahoitus.
Elinkeinopolitiikkaa ja ulkomaankauppaa edistävien järjestöjen ja yhteisöjen toiminnassa huomioidaan sekä ministeriön että viennin ja kansainvälistymisen edistämistä koskevan VKE-strategian tavoitteet.
Vaikuttavuus
- Keksintöjen edistämistoiminta on kiinteä osa kansallista innovaatiotoimintaa.
- Organisaatioiden laatukilpailukyky paranee kansainvälisesti vertailukelpoisella tavalla.
- Standardisointi tukee uusien teknologioiden ja markkinoiden kehittymistä ja kaupallistumista.
- Tuotteiden ja järjestelmien yhteensopivuus ja vaihdettavuus paranevat.
- Kulutus ohjautuu ympäristöä säästäviin tuotteisiin ja palveluihin.
- Suomeen kohdistuvien ulkomaisten investointien määrä kasvaa.
- Yritysten kansainvälistyminen vahvistuu ja vienti lisääntyy.
Toiminnallinen tuloksellisuus
- Finpron maksuttomista ja osin maksullisista asiantuntija- ja neuvontapalveluista vähintään kaksi kolmasosaa kohdennetaan pk-yrityksille (v. 2005: 66 %, v. 2006: 66 %, v. 2007: 66 %).
- Elinkeinopolitiikka ja ulkomaankauppaa edistävien järjestöjen ja yhteisöjen välinen tiedonvaihto ja yhteistyö lisääntyvät.
Määrärahan mitoituksessa on otettu tasokorotuksena huomioon 1 670 000 euroa.
Määrärahan arvioitu käyttö | € |
---|---|
Keksintösäätiö | 5 560 000 |
Standardisointitoiminta | 2 000 000 |
Laatutoiminta | 350 000 |
Muotoilun hyödyntämisen tehostaminen elinkeinotoiminnassa | 685 000 |
Luovat alat | 350 000 |
Kansainvälisen kaupan koulutuskeskus Fintra | 2 200 000 |
Suomalais-ruotsalainen kauppakamari | 430 000 |
Suomalais-venäläinen kauppakamari | 433 000 |
Osuuskunta Viexpo | 270 000 |
Finland Convention Bureau | 233 000 |
Music Export Finland | 210 000 |
Finpro ry | 21 395 000 |
Invest in Finland | 3 098 000 |
Yritys-Suomi -portaali | 1 000 000 |
Yrityspalvelukonseptien ja verkkopalvelujen kehittäminen | 505 000 |
Yrittäjyyden edistäminen | 423 000 |
Yhteensä | 39 142 000 |
Momentin nimike on muutettu.
2009 talousarvio | 39 142 000 |
2008 talousarvio | 37 472 000 |
2007 tilinpäätös | 35 872 000 |
42. Osaamiskeskusohjelman klustereiden koordinointi(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 2 600 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen osaamiskeskusohjelmaan nimettyjen klustereiden kansallisille koordinaattoreille sekä ohjelmassa käynnistettävien yhteishankkeiden siemenrahoitukseen. Määrärahaa saa käyttää myös ohjelman kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä tukevien kehittämishankkeiden rahoittamiseen.
Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena ja kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena.
Selvitysosa:Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa osaamiskeskusohjelmaa.
Momentin määrärahaa käytetään osaamiskeskusohjelmaan nimettyjen klusteriohjelmien kansallisen koordinaation rahoittamiseen sekä ohjelman toimintamallien ja palvelujen kehittämiseen.
Osaamiskeskusohjelma on alueiden kehittämisestä annetun lain (602/2002) mukainen määräaikainen erityisohjelma, jonka tavoitteena on parantaa kansainvälisesti kilpailukykyisen, korkeaa osaamista vaativan yritys- ja tutkimustoiminnan sijoittumisen ja kehittämisen edellytyksiä.
Ohjelmalla tuetaan alueellista erikoistumista ja työnjakoa osaamiskeskusten välillä. Ohjelman toimenpiteet kohdistetaan elinkeinojen ja toimialojen uudistumiseen, jonka perustana ovat teknologisten innovaatioiden lisäksi uudenlaiset palvelut, toimintatavat sekä uudet organisatoriset ratkaisut. Osaamisperustaisen innovaatiotoiminnan lisäksi klusterit tukevat kysyntä- ja käyttäjälähtöisen innovaatiopolitiikan toteuttamista.
Työ- ja elinkeinoministeriö on nimennyt 13 klusterille kansalliset koordinaattorit, jotka vastaavat sopimuspohjaisesti yhteisesti hyväksytyistä tehtävistä. Klustereiden koordinaattoreiden nimeäminen ja rahoitus hallinnoidaan noudattaen Euroopan komission päätöksen (tehty 28.11.2005) EY:n perustamissopimuksen 86 artiklan 2 kohdan määräysten mukaisia soveltamisohjeita (tiedoksi annettu numerolla K(2005)2673 (2005/842/EY). EY-säädösten perusteella koordinaattorien rahoitus on korvaus yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottaville yrityksille. Näin ollen koordinaattorien valintaa ei kilpailutettu erillisenä hankintamenettelynä.
Yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet
- Alueiden välinen yhteistyö innovaatiotoiminnassa lisääntyy.
- Pienten ja keskisuurten yritysten kansainvälistyminen lisääntyy.
Toiminnallinen tuloksellisuus
- Eri sektoreiden ja toimialojen yhteistyö tiivistyy.
2009 talousarvio | 2 600 000 |
2008 talousarvio | 2 600 000 |
2007 tilinpäätös | 2 600 000 |
43. (32.30.40) Kansainvälistymisavustus yritysten yhteishankkeisiin(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 21 480 000 euroa.
Valtuutta ja määrärahaa saa käyttää yritysten yhteishankkeisiin myönnettävästä kansainvälistymisavustuksesta sekä yleisavustuksesta ulkomaankauppaa ja yritysten kansainvälistymistä edistäville järjestöille ja yhteisöille annetun valtioneuvoston asetuksen (1186/2005) mukaisten hankkeiden maksamiseen ja toteuttamiseen.
Valtuutta ja määrärahaa saa käyttää yllä mainitun asetuksen mukaisten ulkomailla toteutettujen hankkeiden lisäksi:
1) uusien toimialojen ja palvelualojen yhteishankkeisiin, yrityslähtöisten kulttuurivientihankkeiden tukemiseen sekä matkailualan valtakunnallisiin hankkeisiin sekä
2) Shanghain vuoden 2010 maailmannäyttelyyn osallistumisen valmistelun ja paviljongin rakentamisen kustannuksiin.
Avustus pk-yrityksille on enintään 50 %. Avustusta voidaan myöntää korkeammin prosenttiosuuksin valtakunnallisiin ja alueellisesti merkittäviin hankkeisiin, joihin ei osallistu yrityksiä tai joiden kulut ovat vaikeasti yrityskohtaisesti kohdennettavissa tai jos hankkeen hyödyn katsotaan koituvan laajalle yritysjoukolle tai hanke on luonteeltaan poikkeava ja riskialtis.
Valtuus. Uusia avustuksia saa vuonna 2009 myöntää 17 528 000 euroa. Mikäli vuoden 2008 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saadaan käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vielä vuonna 2009. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.
Selvitysosa:Yritysten yhteishankkeita toteuttavat elinkeinopolitiikkaa edistävät järjestöt ja Finpro ry, eri yhteisöt, toimialaliitot sekä yritykset.
Määrärahalla toteutetaan erityisesti vientiään käynnistävien yritysten ja jo vakiintuneiden viejien kansainvälistymisen edistämiseksi monipuolisia yhteishankkeita yritysten valitsemilla kohdealueilla ja kehittyvillä uusilla markkina-alueilla. Määrärahaa suunnataan ensisijaisesti pienten ja keskisuurten yritysten, uusien alkavien yritysten ja innovatiivisten kasvuyritysten toteuttamiin yhteishankkeisiin etenkin korkean teknologian toimialoilla. Yhteishankkeisiin osallistuminen madaltaa yritysten kansainvälistymisen kynnystä ja nopeuttaa pk-yritysten uusille markkinoille pääsyä. Määrärahalla toteutetaan yritysten verkottumista edistäviä yhteishankkeita, useimmiten yhteisosallistumisia kansainvälisiin näyttelyihin, viennin kumppanuusohjelmia sekä vientiverkostohankkeita.
Yhteishankkeista tehdyn arvioinnin mukaan kohdistuvat yritysten yhteishankkeisiin osallistumisesta saamat suurimmat hyödyt yritysten tunnettuuden ja näkyvyyden lisäämiseen, uusien asiakaskontaktien saantiin ja oman markkinatuntemuksen ja -tiedon lisäämiseen.
Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti viennin ja kansainvälistymisen edistämisen tulosalueelle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2009:
Yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet
- Pk-yritysten liiketoimintaosaaminen ja kansainvälistymisen taidot vahvistuvat.
- Kasvuyritykset kansainvälistyvät ja hyötyvät yhteishankkeiden tarjoamasta lisäarvosta.
- Uusien vientiyritysten määrä kasvaa.
Toiminnallinen tuloksellisuus
- Yhteishankkeisiin osallistuvien yritysten lukumäärä kasvaa (v. 2005: 2 644, v. 2006: 2 336, v. 2007: 2 565).
- Pk-yritysten osuus yhteishankkeiden avustuksista on vähintään kaksi kolmasosaa (v. 2005: 66 %, v. 2006: 72 %, v. 2007: 71 %).
- Pk-yrityksille suunnattujen vientiverkostohankkeiden lukumäärä pysyy vähintään ennallaan (kasvu v. 2006: 22 % ja v. 2007: 36 %).
Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa) | |||||
---|---|---|---|---|---|
2009 | 2010 | 2011 | 2012 | Yhteensä vuodesta 2009 lähtien | |
Ennen vuotta 2009 tehdyt sitoumukset | 8 452 | 8 600 | 1 500 | 500 | 19 052 |
Vuoden 2009 sitoumukset | 13 028 | 2 500 | 1 300 | 700 | 17 528 |
Yhteensä | 21 480 | 11 100 | 2 800 | 1 200 | 36 580 |
Vuonna 2009 myönnettävien avustusten kokonaiskustannukset (nykyarvo) valtiolle ovat 17,2 milj. euroa.
2009 talousarvio | 21 480 000 |
2008 II lisätalousarvio | 1 675 000 |
2008 talousarvio | 19 638 000 |
2007 tilinpäätös | 15 138 269 |
45. Yritysten tutkimus- ja kehittämishankkeiden valmistelu(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 7 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää pk-yritysten tutkimus- ja kehittämishankkeiden valmistelua sekä yrityksen toiminnan alkuvaiheen kehittämistoimenpiteitä koskevien avustusten maksamiseen siten kuin valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi annetussa valtioneuvoston asetuksessa (675/2007) tarkemmin säädetään.
Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.
Selvitysosa:Avustuksilla kannustetaan pk-yrityksiä tutkimus- ja kehittämistoimenpiteiden valmisteluun. Valmistelurahoitusta myönnetään enintään 15 000 euroa suuruisena avustuksena, joka myönnetään de minimis -ehtoisena. Momentin määräraha on siirtoa momentilta 32.20.40.
TE-keskukset suuntaavat valmistelurahoitusta hankkeisiin, joilla edistetään pk-yritysten valmiuksia käynnistää uusia tutkimus- ja kehityshankkeita, nopeutetaan uusien liiketoimintojen käynnistämistä sekä autetaan pk-yrityksiä kansainvälistymään ja nostamaan kehittämiseen liittyvää teknologista ja muuta osaamista.
Vaikuttavuustavoitteet
- Yhä useampi pk-yritys käynnistää t&k-hankkeita.
2009 talousarvio | 7 000 000 |
(50.) Avustus kansainvälisen teknologiapalkinnon maksamiseen(siirtomääräraha 2 v)
Selvitysosa:Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.
2008 talousarvio | 1 000 000 |
83. Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha)
Momentille myönnetään 75 032 000 euroa.
Valtuus. Vuonna 2009 uusia lainoja saa myöntää enintään 88 728 000 eurolla.
Lainoilla kannustetaan sekä suuria että pk-yrityksiä ja muita yhteisöjä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan sekä yhteisiin teknologia-, tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelmiin, joiden avulla pyritään nopeuttamaan kehitystä sekä kasvattamaan jalostusarvoa ja tuottavuutta. Lainoja myönnettäessä otetaan huomioon tavoiteltavat suorat ja välilliset hyödyt, hankkeiden haastavuus ja edistyksellisyys, käytettävät resurssit, kehitettävä ja hyödynnettävä yhteistyö, edistettävät yhteiskunnan ja ympäristön hyvinvointitekijät sekä Tekesin rahoituksen ja asiantuntijatyön vaikutukset.
Määrärahaa saa käyttää valtion lainanannosta sekä valtion takauksesta ja valtion takuusta annetun lain (449/1988), valtioneuvoston asetuksilla tarkemmin säädettävin perustein ja Euroopan komission vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen (EY 1998/2006) mukaisesti yrityksille ja muille yhteisöille tuotteiden, tuotantomenetelmien ja palveluiden kehittämistä ja hyödyntämistä koskevaan teknologiseen, liiketoiminnalliseen ja muuhun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan.
Lainoja voidaan myöntää riskiehtoisena. Mikäli kehitystyö epäonnistuu teknisesti tai ei johda taloudellisesti hyödynnettävään tulokseen, Tekesillä on lainansaajan hakemuksesta oikeus antaa lainansaajalle valtioneuvoston asetuksella tarkemmin määriteltyjen ehtojen puitteissa lisää takaisinmaksuaikaa, muuttaa takautuvasti alun perin vieraan pääoman ehtoisena myönnetty laina tai osa siitä pääomalainaksi tai poikkeustapauksessa jättää lainan maksamaton pääoma ja korot osittain tai kokonaan takaisin perimättä. Suurille yrityksille lainaa voidaan myöntää vain erittäin painavista syistä erityisesti silloin, kun lainan riskiehto on oleellinen hankkeen toteuttamiselle ja se voidaan etukäteen määritellä.
Maksuvapautuksen piiriin tulevien lainojen enimmäismäärä on 20 000 000 euroa.
Lainat myönnetään vakuutta vaatimatta. Osa rahoituksesta voidaan maksaa ennakkona.
Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.
Selvitysosa:Rahoitusta myönnetään erityisesti:
1) yrityksille ja muille yhteisöille tutkimus- ja kehitystyöhön, jonka tavoitteena on edistää kansainvälisesti kilpailukykyisten tuotteiden, tuotantomenetelmien ja palveluiden kehittämistä ja parantamista,
2) riskipitoisiin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeisiin ja ohjelmiin, joilla tähdätään uuden teknologian ja osaamisen hyödyntämiseen sekä energiatalouden, ympäristö- ja hyvinvointiteknologioiden kehittämiseen teollisuudessa ja palveluissa,
3) alkavien innovatiivisten yritysten ja olemassa olevien yritysten uusien liiketoimintojen käynnistämiseen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan ja tulosten liiketaloudellisen hyödyntämisen edistämiseen,
4) markkinaläheisiin riskipitoisiin kehitys- ja tuotteistushankkeisiin erityisesti pk-yrityksille,
5) innovatiivisten tuotantotekniikoiden ja -prosessien kehittämiseen ja kokeilemiseen pilottikoossa tai laitosmittakaavassa sekä koetuotantoon sekä
6) pienille ja keskisuurille yrityksille teknologiahankintoihin ja teollisoikeuksien sekä innovaatiopalvelujen hankkimiseen tutkimus-, tuotekehitys- ja innovaatiohankkeen osana.
Pääomalainan ehdot määräytyvät osakeyhtiölain (624/2006) mukaisesti. Valtiokonttorin hoidossa olevien Tekesin tuoteparannus-, tuotekehitys- ja pääomaehtoisten tuotekehityslainojen lainakanta oli vuoden 2007 tilinpäätöksessä 409 milj. euroa.
Lainojen takaisinmaksuista saatavat tulot on merkitty momentille 15.01.04.
Tavoitteet on esitetty Tekesin toimintamenomomentin (32.20.06) yhteydessä.
Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa) | ||||||
---|---|---|---|---|---|---|
2009 | 2010 | 2011 | 2012 | 2013— | Yhteensä vuodesta 2009 lähtien | |
Ennen vuotta 2009 tehdyt sitoumukset | 47 372 | 15 142 | 1 738 | 56 | - | 64 308 |
Vuoden 2009 sitoumukset | 27 660 | 36 512 | 14 530 | 1 785 | 8 241 | 88 728 |
Yhteensä | 75 032 | 51 654 | 16 268 | 1 841 | 8 241 | 153 036 |
Vuonna 2009 myönnettävien lainojen kokonaiskustannukset (nykyarvo) valtiolle ovat 27,644 milj. euroa.
Määrärahan ja valtuuden mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) | ||
---|---|---|
Määräraha | Valtuus | |
Tasokorotus | 141 | 4 225 |
Momentin nimike on muutettu.
2009 talousarvio | 75 032 000 |
2008 talousarvio | 74 891 000 |
2007 tilinpäätös | 65 565 330 |