Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta

Talousarvioesitys 2004

20. Yhdyskunnat, alueidenkäyttö ja luonnonsuojeluPDF-versio

Metsähallituksen luonnonsuojelutehtävien palvelu- ja muut toimintatavoitteet vuonna 2004 ovat:

Metsien ja soiden ennallistamista, perinnebiotooppien hoitoa ja kunnostusta sekä luontotyyppien inventointia jatketaan laadittujen tarveselvitysten pohjalta ja 23.10.2002 vahvistetun Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman mukaisesti. Ennallistamis- ja hoitotoimien vaikuttavuutta seurataan.

Metsähallitus osallistuu biologisen monimuotoisuuden kansallisen toimintaohjelman vaikutusten arviointiin.

Metsähallitus vastaa hallinnassaan olevien Natura 2000 -verkoston alueidensuojelutavoitteiden toteuttamisesta sekä luontotyyppien- ja lajien inventoinnista ja osallistuu Natura 2000 -verkoston alueellisten yleissuunnitelmien laadintaan yhteistyössä alueellisten ympäristökeskusten kanssa.

Metsähallitus vastaa useiden uhanalaisten eläin- ja kasvilajien valtakunnallisesta suojelusta ja seurannasta sekä osallistuu useiden EU:n luontodirektiivin liitteen II kasvilajien seurantaan.

Luonnonsuojelualueiden virkistys- ja luontomatkailukäytön edellytyksiä parannetaan erityisesti kansallispuistoissa ja muissa suosituissa kohteissa. Luonnonsuojelualueiden kestävälle luontomatkailulle määritellyt periaatteet ja menettelytavat otetaan kattavasti käyttöön.

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden huomioon ottaminen ja luonnonsuojelun kannalta arvokkaiden alueiden inventointi ja suojelu toteutetaan metsätalouden ja luonnonsuojelun yhteisprojektina.

Selvitysosa:Valtio varautuu vuoteen 2007 mennessä hankkimaan yksityisomistuksessa olevat luonnonsuojeluun varatut alueet omistukseensa tai maksamaan korvauksia alueiden käyttöoikeuksien rajoittamisesta vuonna 1996 hyväksytyn rahoitusohjelman mukaisesti.

Luonnonsuojelualueiden hoitoon ja kunnossapitoon sekä talonrakennustöihin varatut määrärahat ohjataan pääosin Metsähallituksen ja Metsäntutkimuslaitoksen käyttöön. Määrärahaa käytetään lisäksi yksityisten luonnonsuojelualueiden hoitoon ja merkintään, luontotyyppien ja uhanalaisten eliölajien suojeluun, luonnonsuojelusuunnitteluun, maisema-alueiden ja perinnemaisemien hoidon tukemiseen sekä maa-ainesten oton suunnitteluun ja eräissä tapauksissa vanhojen ottopaikkojen kunnostamiseen. Määrärahaa käytetään Pohjois-Suomen vanhojen metsien suojelun aiheuttamien taloudellisten menetysten kompensaatioihin.

Luonnonsuojelualueiden hoidon ja kunnossapidon määrärahan tasossa on otettu huomioon valtioneuvoston 23.10.2002 tekemä periaatepäätös Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden turvaamiseen tähtäävästä toimintaohjelmasta ja 13.2.2003 tekemä periaatepäätös luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun kehittämisohjelmasta. Metsien monimuotoisuusohjelman mukaan pyritään entistä tehokkaammin turvaamaan ja lisäämään luonnonarvoja jo olemassa olevilla luonnonsuojelualueilla. Myös luonnonsuojelualueiden virkistys- ja matkailukäyttöä kehitetään valtion omistamilla alueilla ja erityisesti kansallispuistoissa.

Erityisesti pienten kuntien aluearkkitehtitoimintaa tuetaan maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteiden toteuttamiseksi.

Rakennusperintöavustuksilla toteutetaan valtioneuvoston hyväksymää rakennusperintöstrategiaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennusperinnön ja siihen liittyvän ympäristön säilyttämiseksi. Asuntokohteiden avustukset siirretään maksettavaksi valtion asuntorahastosta ja avustustoimintaa yhteensovitetaan muiden asuntokorjausavustusten kanssa.

22. Luonnonsuojelualueiden hoito ja kunnossapito (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 20 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kansallispuistojen, muiden luonnonsuojelualueiden sekä erämaa-alueiden hoitomenojen, opastustoiminnan menojen sekä rakennusten ja rakennelmien, teiden ja tieosuuksien korjaus- ja kunnossapitomenojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös sellaisten koneiden, laitteiden ja kaluston hankkimiseen, joiden hankintahinta on yli 8 500 euroa ja taloudellinen käyttöaika yli kolme vuotta.

Määrärahaa saa käyttää lisäksi yksityismaiden luonnonsuojelualueiden merkintään ja hoitomenoihin, suurten petolintujen pesäpuiden merkitsemiseen, uhanalaisten eliölajien ja maisema-alueiden hoitoon sekä luonnonsuojelusuunnitteluun ja maa-aineslain soveltamiseen liittyvän suunnittelun menoihin. Määrärahaa saa käyttää myös ennen maa-aineslain voimaantuloa syntyneiden ainestenottopaikkojen kunnostamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös saimaannorpan suojeluun ja norppakannan hoitoon sekä norppien aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös vahingoittuneiden luonnonvaraisten eläinten sekä EU:n CITES-asetuksen edellyttämän eläinten hoidon järjestämiseen.

Selvitysosa:Määrärahaa käytetään 472 luonnonsuojelualueen (1 488 000 ha) ja luonnonsuojelualuevarausten (624 000 ha) sekä erämaa-alueiden (1 490 000  ha) hoitoon ja kunnossapitoon. Määrärahaa käytetään muun muassa metsien ja soiden (3 000 ha) ennallistamiseen, perinnebiotooppien hoitoon (1 000 ha) ja kunnostamiseen (80 ha), luontotyyppien inventointiin (260 000 ha), 220—250 saimaannorpan, 350 maakotkan ja 60 valkoselkätikan reviirin seurantaan sekä 950 polttopuuhuoltokohteen, 410 jätehuoltokohteen, retkeilyreittien ja hiihtoreittien sekä latu-urien ylläpitoon. Määrärahalla ylläpidetyissä 34 kansallispuistossa on 1 000 000 asiakaskäyntiä vuosittain. Määrärahaa käytetään myös luontokeskusten ja muiden asiakaspalvelupisteiden ylläpitoon, joiden asiakaskäyntimäärä on 700 000.

Suomessa on 3 100 yksityismaiden luonnonsuojelualuetta, joiden merkintä vaatii jatkuvaa ylläpitoa. Lisäksi painotetaan Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman mukaisesti yksityismaiden hoitoa ja ennallistamista. Määrärahalla valmistellaan ja toteutetaan uhanalaisten lajien luonnonsuojelulain mukaisia suojeluohjelmia sekä inventoidaan luonnonsuojelulain mukaisia luontotyyppejä lain toimeenpanemiseksi. Maa-ainesten kestävään käyttöön ja pohjavesien suojeluun liittyviä hankkeita jatketaan. Valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille ja arvokkaille perinnemaisemille laaditaan hoitosuunnitelmia ja tehdään maatalouden ympäristötukijärjestelmän käyttöä edistäviä hoitotoimenpiteitä.

Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon 100 000 euroa siirtona momentilta 35.20.63 vahingoittuneiden luonnonvaraisten eläinten sekä EU:n CITES-asetuksen edellyttämän eläinten hoidon järjestämiseen.


2004 talousarvio 20 000 000
2003 lisätalousarvio 4 346 000
2003 talousarvio 17 867 000
2002 tilinpäätös 15 335 000

37. Avustukset kuntien kaavoitukseen ja maankäytön ohjaukseen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 925 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustusten maksamiseen aluearkkitehtitoiminnan menoihin sekä valtakunnallisesti erityisen merkittävien yleiskaavojen laatimista varten. Lisäksi määrärahaa saa käyttää avustusten maksamiseen kunnille ja kuntien virkistysalueiden hankintaa varten perustamille yhteisöille seudullisten virkistysalueiden hankintaan.

Määrärahan käyttöä säätelee valtionavustuslaki.

Selvitysosa:Määräraha on osittain alueiden kehittämislaissa tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta.

Aluearkkitehtitoimintaa avustamalla edistetään maankäyttö- ja rakennuslain toteuttamista pienissä kunnissa.


2004 talousarvio 925 000
2003 talousarvio 1 261 000
2002 tilinpäätös 1 261 000

44. Koskiensuojelulain mukaiset korvaukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää koskiensuojelulain sekä Ounasjoen ja Kyrönjoen erityissuojelusta annettujen lakien mukaisten korvausten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös korvaustoimitusten kustannuksiin ja valtion edun valvonnan kannalta välttämättömistä selvityksistä aiheutuviin menoihin.

Selvitysosa:Lähes kaikki varsinaiset koskiensuojelulain mukaiset korvaukset on maksettu. Vuosina 1988—2002 määrärahaa on käytetty yhteensä noin 72,4 milj. euroa. Vuoden 2002 korvausmäärärahaa jäi käyttämättä 277 000 euroa.


2004 talousarvio 200 000
2003 talousarvio 250 000
2002 tilinpäätös 59 209

63. Eräät luonnonsuojeluun liittyvät korvaukset (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 16 350 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää korvausten maksamiseen maanomistajille tai erityisen oikeuden haltijoille luonnonsuojelulain 24, 25, 29 ja 47 §:n mukaisten päätösten tai sopimusten aiheuttamista taloudellisista menetyksistä. Määrärahaa saa käyttää Natura 2000 -verkoston toteuttamisesta aiheutuviin luonnonsuojelulain 53 §:n, maankäyttö- ja rakennuslain 197 §:n sekä yksityistielain 7 a §:n mukaan valtiolle määrättyjen korvausten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää maa-aineslain 8 ja 26 §:n mukaisesti suojelusta aiheutuvien korvausten maksamiseen. Tämän lisäksi määrärahaa saa käyttää luonnonsuojelulain 55 §:n 2 momentin mukaisiin haitankorvauksiin sekä metsien suojeluun liittyviin luonnonarvokaupan, tarjouskilpailun ja yhteistoimintaverkoston kokeiluhankkeiden toteuttamiseen. Mahdollisten korvaustoimitusten kulut katetaan myös määrärahasta. Lisäksi määrärahaa saa käyttää koron maksamiseen jaksotetuille korvausten maksuerille. Koron suuruus on kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 95 §:n 1 momentin mukainen.

Määrärahaa saa käyttää myös alueellisten ympäristökeskusten maksamiin korvauksiin rauhoitettujen harvinaisten eläinten aiheuttamista vahingoista sekä vahinkojen estämisestä ja rauhoitettujen harvinaisten eläinkantojen suojelemiseksi tarvittavista toimenpiteistä aiheutuvien menojen maksamiseen.

Valtioneuvoston vahvistamien luonnonsuojeluohjelmien toteuttamiseksi saa tehdä vuonna 2004 sopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuoden 2004 jälkeisille vuosille yhteensä enintään 16 000 000 euroa. Valtuudesta saa aiheutua menoja vuoden 2005 loppuun mennessä enintään 7 000 000 euroa, vuoden 2006 loppuun mennessä enintään 12 000 000 euroa ja vuoden 2007 loppuun mennessä yhteensä enintään 16 000 000 euroa.

Selvitysosa:Korvausmenettelyllä perustetaan suojelualueita pääasiassa valtioneuvoston vahvistamiin luonnonsuojeluohjelmiin kuuluville yksityismaille. Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon 100 000 euroa siirtona momentille 35.20.22.

Valtuuksista valtiolle aiheutuvat menot (milj. euroa):
  2005 2006 2007
       
Vuoden 2004 valtuuksista 7,0 5,0 4,0
Aikaisempien vuosien valtuuksista 4,0 2,0 1,0
Yhteensä 11,0 7,0 5,0


2004 talousarvio 16 350 000
2003 talousarvio 9 200 000
2002 tilinpäätös 16 405 000

64. Avustukset rakennusperinnön hoitoon (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 850 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää rakennussuojelulain (60/1985) 11 ja 13 §:n nojalla suoritettavien korvausten ja suojelun toteuttamisesta valtiolle aiheutuvien menojen maksamiseen sekä maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 57 §:n 3 momentin mukaisten avustusten maksamiseen kunnille.

Määrärahaa saa lisäksi käyttää avustusten maksamiseen yksityiselle omistajalle, rakennusperinnön hoitoa edistäville yhteisöille, kunnille ja kuntayhtymille kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden, muuhun kuin asuinkäyttöön tarkoitettujen kohteiden ja niiden välittömän ympäristön kunnossapitoon, suojeluun ja parantamiseen sekä säilyttämisen edellyttämiin selvityksiin ja tietopalveluun. Määrärahaa saa käyttää myös avustuksen maksamiseen merkittäviin maisema-alueisiin ja kansallisiin kaupunkipuistoihin kuuluvan rakennetun ympäristön hoitoon ja kunnostukseen.

Kunnille ja kuntayhtymille voidaan myöntää avustusta myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kohteen hankkimiseksi, jolloin avustus myönnetään niissä tapauksissa, kun siitä aiheutuvat kustannukset muodostuvat kunnan tai kuntayhtymän taloudelliseen asemaan nähden kohtuuttomiksi.

Avustusta rakennusperinnön hoitoon saa myöntää enintään 50 prosenttia toimenpiteiden kustannuksista. Erittäin arvokkaaseen, rakennustavaltaan tyypilliseen tai ainutlaatuiseen kohteeseen, johon uusi käyttötapa on vaikeasti sovitettavissa tai jolla on valtakunnallista merkitystä, voidaan avustusta myöntää tätä enemmän, kuitenkin enintään 80 prosenttia kustannuksista.

Määrärahan käyttöä säätelee valtionavustuslaki.

Selvitysosa:Määrärahaa käytetään pääasiassa yksityisten omistajien avustamiseen arvokkaan rakennusperinnön säilymisen turvaamiseksi suojeluarvojen mukaisella tavalla. Asuinkäyttöön tarkoitettujen rakennusperintökohteiden avustukset maksetaan 1.1.2004 alkaen valtion asuntorahastosta.


2004 talousarvio 850 000
2003 talousarvio 1 241 000
2002 tilinpäätös 1 241 000

74. Luonnonsuojelualueiden talonrakennustyöt (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 505 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää luonnonsuojelualueiden talonrakennus- ja purkutöiden lisäksi luonnonsuojelualueilla sijaitsevien tai niitä varten tarvittavien rakennusten ostamiseen sekä luonnonsuojelualueiden teiden ja tieosuuksien rakentamis- ja perusparannusmenojen maksamiseen.


2004 talousarvio 505 000
2003 lisätalousarvio 1 000 000
2003 talousarvio 345 000
2002 tilinpäätös 505 000

76. (35.20.87) Luonnonsuojelualueiden hankkiminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 13 950 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maa- ja vesialueiden sekä rakennusten ostamiseen ja lunastamiseen luonnonsuojelutarkoituksia varten sekä erämaa-alueisiin liitettävien alueiden ostamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin hankittavien alueidenarvioinnista, maanmittaustoimituksista ja hankintatehtävistä aiheutuvien menojen maksamiseen sekä ympäristöministeriön hallinnassa olevien alueiden kiinteistönhoidon kustannuksiin. Lisäksi määrärahaa saa käyttää koron maksamiseen jaksotetuille kauppahinnan maksuerille. Koron suuruus on kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 95 §:n 1 momentin mukainen.

Valtion omistukseen hankitaan luonnonsuojelualueita myös vaihtamalla niitä valtion maa-alueisiin.

Valtioneuvoston vahvistamien luonnonsuojeluohjelmien toimeenpanoa varten saa tehdä vuonna 2004 sopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuoden 2004 jälkeisille vuosille yhteensä enintään 15 800 000 euroa. Valtuudesta saa aiheutua menoja vuoden 2005 loppuun mennessä enintään 5 000 000 euroa, vuoden 2006 loppuun mennessä enintään 10 000 000 euroa sekä vuoden 2007 loppuun mennessä yhteensä enintään 15 800 000 euroa.

Selvitysosa:Hankkimalla maata valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin pannaan täytäntöön valtioneuvoston vahvistamia luonnonsuojeluohjelmia, uhanalaisten eliölajien suojelusuunnitelmia ja vahvistettujen kaavojen suojelualuevarauksia. Vuoden 2002 loppuun mennessä valtiolle oli hankittu alueita yhteensä noin 290 000 ha.

Valtuuksista valtiolle aiheutuvat menot (milj. euroa):
  2005 2006 2007
       
Vuoden 2004 valtuuksista 5,0 5,0 5,8
Aikaisempien vuosien valtuuksista 4,0 2,0 1,0
Yhteensä 9,0 7,0 6,8


2004 talousarvio 13 950 000
2003 talousarvio 6 760 000
2002 tilinpäätös 13 355 000

(88.) Osakkeiden hankkiminen (siirtomääräraha 3 v)

Selvitysosa:Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.


2003 talousarvio 160 000
2002 tilinpäätös