Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Ulkoasiainhallinto
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2009

20. (24.50) LähialueyhteistyöPDF-versio

Selvitysosa:Lähialueyhteistyötä ohjaavat vuonna 1992 solmittu Suomen ja Venäjän välinen lähialueyhteistyösopimus sekä valtioneuvoston vuonna 2004 vahvistama strategia. Yhteistyöllä tuetaan Suomen lähialueiden taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystä sekä edistetään suomalaisten viranomaisten, elinkeinoelämän ja kansalaisten yhteistyöedellytyksiä lähialueilla. Lisäksi tuetaan hallinnon ja oikeusjärjestelmän uudistuksia sekä kansalaisyhteiskunnan vahvistumista, edistetään ympäristönsuojelua ja ydinturvallisuutta sekä ehkäistään Suomeen haitallisesti kohdistuvia ilmiöitä kuten järjestäytynyttä rikollisuutta sekä huumeiden ja tartuntatautien leviämistä. Toimintaa suunnataan aiempaa enemmän taloudellisen yhteistyön edistämiseen.

Lähialueyhteistyön ensisijainen kohdealue on Luoteis-Venäjän federaatiopiiri, erityisesti Karjalan tasavalta, Leningradin alue, Murmanskin alue ja Pietari. Ukrainassa ja Valko-Venäjällä lähialuerahoitusta voidaan osoittaa vain sellaisiin hankkeisiin, joita ei voida pitää kehitysyhteistyöhankkeina. Ensisijaisesti tällaisia ovat säteily- ja ydinturvahankkeet.

Osa rahoituksesta kanavoidaan kansainvälisten rahoituslaitosten tai järjestöjen toteuttamiin hankkeisiin. Suomi osallistuu myös Euroopan unionin pohjoisen ulottuvuuden kumppanuuksiin sekä laajenevaan energia-alan yhteistyöhön. Rahoitusta voidaan lisäksi osoittaa aluetason toimijoiden hankkeisiin, joilla täydennetään Eurooppalaisen naapuruuden ja kumppanuuden välineestä rahoitettavia raja-alueyhteistyöohjelmia (ENPI CBC).

Lähialueyhteistyötä pyritään toteuttamaan tasavertaisen kumppanuuden pohjalta. Venäläiseltä osapuolelta edellytetään sitoutumista hankkeiden rahoitukseen.

Suomi on kohdistanut vuosina 2002—2008 lähialueyhteistyön kohdemaihin yhteensä 245 milj. euroa. Valtion talousarvion kautta kanavoidun lahja-avun osuus on ollut 221 milj. euroa, josta Venäjälle mennyt osuus on ollut 129 milj. euroa.

Lähialueyhteistyöhön tarkoitetut voimavarat vuosina 2002—2008 (milj. euroa)1)
  2002—2007 2008 Yhteensä
       
Lahja-apu      
Venäjä 109,3 19,4 128,7
Baltia 17,8 0,1 17,9
Muut maat/erittelemätön 71,7 3,0 74,7
Lahja-apu yhteensä 198,8 22,5 221,3
       
Osakepääomamaksatukset      
Suomen osuus EBRD:n osakepääomasta 14,0   14,0
Osakepääomamaksatukset yhteensä 14,0   14,0
       
Luotot      
FINNFUND-luotot 6,8 3,0 9,8
Luotot yhteensä 6,8 3,0 9,8
       
Yhteensä 219,6 25,5 245,1

1) Vuosina 1990—2001 yhteistyöhön Keski- ja Itä-Euroopan, Venäjän ja muiden IVY-maiden kanssa osoitettiin lahja-apuun, osakepääomamaksatuksiin, luottoihin ja takuisiin yhteensä 1 000 milj. euroa. Lahja-avusta Venäjän osuus oli 145 milj. euroa ja Baltian osuus 143 milj. euroa.

Lahja-avun jakautuminen pääluokittain 2009 (milj. euroa)
   
Ulkoasiainministeriön hallinnonalalla luvussa 24.20 18,5
Oikeusministeriön hallinnonalalla 0,1
Opetusministeriön hallinnonalalla 0,5
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla 0,2
Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla 0,4
Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla 0,2
Ympäristöministeriön hallinnonalalla 0,3
Yhteensä 20,2

Vuonna 2009 ehdotetaan momentille 24.20.66 Lähialueyhteistyö 3,0 milj. euron sopimuksentekovaltuuksia.

66. (24.50.66) Lähialueyhteistyö (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 18 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ensisijaisesti Venäjän Federaatiossa toteutettaviin lähialueyhteistyöhankkeisiin

2) Ukrainassa ja Valko-Venäjällä toteutettaviin hankkeisiin, joita ei voida pitää kehitysyhteistyöhankkeina

3) vuonna 2004 tai aikaisemmin myönnettyjen valtuuksien nojalla tapahtuviin maksatuksiin Baltian maissa toteutettavissa hankkeissa

4) kansainvälisten kehitysrahoituslaitosten yhteydessä toimivien rahastojen tukemiseen

5) kansainvälisissä järjestöissä, rahoituslaitoksissa tai näitä vastaavissa organisaatioissa toimivien asiantuntijoiden rahoittamiseen

6) aluetason toimijoiden hankkeisiin, joilla täydennetään ENPI CBC -ohjelmia

7) lähialueyhteistyöhön liittyvien valtion kulutusmenojen maksamiseen ja

8) enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilömäärän palkkaamiseen määräaikaiseen työsopimussuhteeseen lähialueyhteistyön koordinointiin, hankevalmisteluun, yhteisrahoitukseen, arviointiin ja hallintoon sekä sen kehittämiseen liittyviin asiantuntijatehtäviin.

Momentilta voidaan myöntää valtionavustusta.

Valtuus

Vuoden 2009 aikana saa tehdä lähialueyhteistyötä koskevia sopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuoden 2009 jälkeisille vuosille yhteensä enintään 3 000 000 euron arvosta.

Selvitysosa:Tavoitteena on tiivistää aluetason toimijoiden ja ministeriöiden välistä yhteistyötä lähialueyhteistyön ja ENPI CBC -hankkeiden yhteensovittamiseksi. Lähialuehankkeiden laadunvalvontaa tehostetaan lisäämällä hanketoiminnan tarkastuksia. Aluetason toimijoiden mahdollisuuksia toteuttaa taloudellista yhteistyötä edistäviä hankkeita parannetaan.

Määrärahan arvioitu käyttö
   
Taloudellisen yhteistyön edistäminen 5 350 000
Ympäristö 4 650 000
Sosiaali- ja terveydenhuolto 1 800 000
Ydinturvallisuus 1 800 000
Kansalaisjärjestömääräraha 1 300 000
Maa- ja metsätalous 1 100 000
Oikeus ja sisäasiat 800 000
Muut toimialat 800 000
Kansainvälinen yhteistyö sekä teknisen avun rahastot 500 000
Varalla käynnissä olevien lähialuehankkeiden lisärahoitukseen ja mahdollisiin uusiin hankkeisiin 400 000
Yhteensä 18 500 000

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)
  2009 2010 2011 2012 Yhteensä
vuodesta 2009
lähtien
           
Lähialueyhteistyövaltuus          
Ennen vuotta 2009 tehdyt sitoumukset 1 016 339 101 - 1 456
Vuoden 2009 sitoumukset - 1 000 1 000 1 000 3 000
Yhteensä 1 016 1 339 1 101 1 000 4 456


2009 talousarvio 18 500 000
2008 talousarvio 20 500 000
2007 tilinpäätös 23 533 000