Valtion talousarvioesitykset
 


  Etusivu  

  2018  

  2017  

  2016  

  2015  

  Aiemmat talousarviot 

  Ohje  

Valtiovarainministeriö    Svenska    
 
Sisällysluettelo
 Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2009
   Yleisperustelut
     1. Yhteenveto
     2. Lähivuosien talousnäkymät
     3. Talousarvioesityksen talouspoliittiset lähtökohdat ja tavoitteet
     4. Talousarvioesityksen tuloarviot
     5. Talousarvioesityksen määrärahat
     6. Peruspalvelubudjettitarkastelu
     7. Valtion resurssihallinto
     8. Valtion talousarvion ulkopuolella olevat rahastot ja liikelaitokset sekä valtion omistajapolitiikka
   Numerotaulu
   Yksityiskohtaiset perustelut

Talousarvioesitys 2009

YLEISPERUSTELUTPDF-versio

Suomen 200. budjetti

Nyt käsillä oleva hallituksen esitys vuoden 2009 talousarvioksi on Suomen 200. talousarvioesitys. Ensimmäinen, vuotta 1810 koskeva talousarvioesitys valmistui Suomen suuriruhtinaskunnan hallituskonseljissa 25. toukokuuta 1810 ja sen hyväksyi keisari Aleksanteri I. Ensimmäisen budjetin loppusumma oli 2 452 241 hopearuplaa ja se oli selvästi ylijäämäinen, sillä arvioidut menot (1 583 332 hopearuplaa) olivat vain kaksi kolmannesta tulojen summasta. Suuri ylijäämä johtui siitä, että kaikkia tulossa olevia menoja ei vielä budjettiesitystä laadittaessa voitu arvioida. Niihin kuuluivat muun muassa sotaväen lakkautuspalkat ja suuriruhtinaskunnan hallintokoneiston rakentamisen aiheuttamat kulut.

Oma budjetti vahvisti keisarin Porvoon valtiopäivillä 1809 antaman lupauksen, että Suomella oli oleva oma valtiontaloutensa. Se merkitsi sitä, että Suomessa kerättävät verot käytettiin maan omiin tarpeisiin, mutta myös sitä, että niillä oli tultava toimeen. Oma valtiontalous oli jatkossa Suomen vähitellen vahvistuvan itsehallinnon tärkeä perusta. Se teki mahdolliseksi oman valtiokoneiston rakentamisen ja omaleimaisen taloudellisen kehityksen. Oma valtiontalous pohjusti tietä valtiolliseen itsenäisyyteen.

Suomen valtion ensimmäisen talousarvioesityksen valmisteli hallituskonseljin valtiovaraintoimituskunta. Hallituskonselji lähetti ruotsinkielisen esityksensä Pietariin, jossa se käännettiin sekä venäjäksi että ranskaksi, jolla kielellä keisari-suuriruhtinas Aleksanteri I antoi budjetin hyväksymisestä tiedottavan käskykirjeensä 20.7/1.8.1810. Siitä lähtien on Suomen valtion talousarvio laadittu vuosittain.

Vuoden 1809 lokakuussa toimintansa aloittanut konselji oli Suomen suuriruhtinaskunnan ylin hallintoelin. Vuonna 1816 sen nimi vaihtui senaatiksi, ja vuonna 1918 senaatista tuli valtioneuvosto ja samalla toimituskunnista tuli ministeriöitä. Valtiovaraintoimituskunnasta tuli valtiovarainministeriö, jonka keskeisiin tehtäviin kuului jatkossakin valtion budjettiesityksen valmistelu. Vuoden 1810 budjetin hyväksyi hallitsija; kansaedustuselimillä ei ollut budjettiin sanan sijaa. Valtiopäivät eivät kokoontuneet yli viiteen vuosikymmeneen Porvoon valtiopäivien jälkeen. Vasta 1860-luvulla valtiopäivät pääsivät osallistumaan budjetin laadintaan. Samaan aikaan (1862) tuli budjetista julkinen asiakirja, jonka tiivistelmä ilmestyi asetuskokoelmassa.

Ensimmäistä talousarvioesitystä laadittaessa noudatettiin Ruotsin valtion tulo- ja menoarvion laadintatapoja ja pääosin vuoden 1696 menosäännön rakennetta. Tulot ryhmiteltiin pääosin eri veromuotojen mukaisesti noin neljäänkymmeneen erään ja menot virastoittain ja erilaisiin toiminnallisiin tarkoituksiin noin viiteenkymmeneen erään. Menojen ja tulojen luokittelu ei ollut kovin systemaattinen ennen kuin ryhmittely pääluokkiin otettiin vuonna 1841 käyttöön.

Keisari oli Porvoon valtiopäivillä luvannut pitää voimassa maan lait ja omistusoikeuden rikkumattomuuden ja siten Venäjän yhteyteen suuriruhtinaskuntana liitetyssä Suomessa noudatettiin perustaltaan ruotsalaista lakia ja hallintokäytäntöä. Tämä vaikutti jatkossa ratkaisevasti Suomen valtiolliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen. Tämän kehityksen tärkeä ainesosa oli oma valtiontalous, oma budjetti.

Talousarvio on rakenteeltaan ja laajuudeltaan muuttunut paljon 200-vuotisen historiansa aikana. Pohjimmiltaan on kuitenkin kysymys samasta eli talousarvio antaa valtioneuvostolle (vuonna 1810 hallituskonseljille) valtuuden käyttää valtion varoja talousarviossa määritellyissä rajoissa.