Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
       23. Valtioneuvosto
            (10.) Hallinto
         30. Yrityspolitiikka
         60. Energiapolitiikka
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2008

01. (32.10, 34.01, osa ja 26.01, osa) HallintoPDF-versio

Selvitysosa:Pääluokkaperusteluissa on esitetty ministeriön ja hallinnonalan strategiset päämäärät ja tavoitteet. Vuoden 2008 alussa toimintansa aloittavan työ- ja elinkeinoministeriön strategisten tavoitteiden lähtökohtana on poliittisen tason ohjaus, joka on linjattu hallitusohjelmassa. Toimintaa ohjaa lisäksi uudistustyön alla oleva ministeriön strategia erilaisine toimeenpanosuunnitelmineen. Eri säädöksissä, uusittavasta valtioneuvostolaista lähtien ministeriölle annetut tehtävät asettavat reunaehdot strategiselle tavoitteenasettelulle.

Työvoima- ja elinkeinokeskukset

Työvoima- ja elinkeinokeskukset ovat alueensa elinkeinojen, työmarkkinoiden ja maaseudun muuttuviin tarpeisiin vastaavia valtion kehittämis- ja palvelukeskuksia. TE-keskukset toimivat itsenäisinä aluehallinnon virastoina. Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa TE-keskusten yleishallinnollisesta ohjauksesta. TE-keskukset toimivat eri hallinnonalojen tehtäviä hoitaessaan työ- ja elinkeinoministeriön, maa- ja metsätalousministeriön, sisäasiainministeriön, Maaseutuviraston sekä Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen ohjauksessa. TE-keskusten maaseutu-, maatalous- ja kalastuspolitiikan toimeenpanoon liittyviä tulostavoitteita on esitetty myös maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan pääluokassa.

TE-keskukset tukevat ohjaavien ministeriöiden päämääriä vahvistaa yrittäjyyttä ja edistää yritystoimintaa sekä tukea alueellista kehitystä, säilyttää maaseudun elinvoimaisuus sekä parantaa työmarkkinoiden toimivuutta ja ehkäistä syrjäytymistä. TE-keskukset edistävät myös yhteiskunnan, elinkeinoelämän ja alueiden kansainvälistä kilpailukykyä osana Tekesin tavoitteita.

TE-keskusten yhteisessä maakuntien kehittämisvisiossa korostuvat maakunnan menestys ja vetovoimaisuus, joiden saavuttamiseksi tähdätään korkeaan työllisyysasteeseen ja toimeentuloon, monipuoliseen elinkeinorakenteeseen sekä kasvavien ja kansainvälisesti kilpailukykyisten yritysten kehittämiseen. Yhteinen visio korostaa osaamisen kehittämistä ja elinkeinojen kasvua tukevaa toimintaympäristöä, osaavaa työvoimaa, huippuosaamista, yrityshenkistä ja aktiivista väestöä sekä elinvoimaista maaseutua. Visiossa korostetaan myös puhdasta ja viihtyisää ympäristöä.

01. (32.10.21, 34.01.21, osa ja 26.01.21, osa) Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 50 545 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) enintään 17 000 euroa kuluttajatiedon julkistamispalkintoa varten,

2) ministeriön tutkimus- ja selvitystoimintaan sekä kansainvälisen yhteistyön hankkeisiin,

3) EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien hankkeiden menoihin ja muihin yksittäisiin yhteishankkeisiin,

4) työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelman palkkaus-, matka-, kokous- ja koulutus- ja tiedotus- sekä muihin vastaaviin toimintamenoihin sekä

5) julkisten hankintojen neuvontayksikön toimintaan liittyviin avustuksiin.

Selvitysosa:Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen ministeriön toiminnalle asetetaan alustavasti seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2008:

Vaikuttavuus

Toiminnan tuloksellisuus

Määrärahan arvioitu käyttö
   
Kauppa- ja teollisuusministeriön toimintamenot (tutkimus- ja selvitystoiminta 2 514 000 €) 25 377 000
Työministeriön toimintamenot 21 916 000
Sisäasiainministeriöstä siirtyneet toimintamenot 2 952 000
Työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelman palkkaus- ja muut menot 300 000
Yhteensä 50 545 000

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

  2008
tavoite
   
Henkilötyövuosien kehitys 620
Henkilöstön hyvinvointi paranee  
— sairauspoissaolopäivät/htv < 7,0
— työtyytyväisyysindeksi (1—5) 3,5
Organisaation osaaminen kasvaa  
— pätevyysinvestoinnit, euroa/htv 1 150

Momentin mitoituksessa on otettu huomioon seitsemän henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimien vuoksi.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
  2006
toteutuma
2007
budjetoitu
2008
varsinainen
talousarvio
       
Bruttomenot 48 285 52 822 52 845
Bruttotulot 2 392 2 450 2 300
Nettomenot 45 893 50 372 50 545
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 9 673    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 10 133    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
 
Virka- ja työehtosopimus 1 645
Siirto 11 htv momentille 23.02.21 (1.5.2007) -238
Siirto 2 htv momentille 26.01.01 -169
Siirto 2 htv momentille 28.01.21 (1.4.2007) -37
Siirto 2 htv momentille 33.01.01, toimeentuloturvatehtävät -140
Siirto 5,65 htv:n palkkaus- ja muut menot momentille 30.01.01 -402
Siirto momentilta 28.20.02, valtioneuvoston tietohallintoyksikön tuottamien palvelujen osto 390
Vähennys 4 htv, 2 ohjelmajohtajaa ja 2 sihteeriä (1.5.2007) -94
Lisäys 2 htv, ohjelmajohtaja ja sihteeri 180
Tuottavuustoimet -330
Tasokorotus 500
Yrittäjyyspolitiikkamenojen vähennys -290
Lisäys 2 htv, valtiosihteeri ja sihteeri 160
Siirto momentille 32.01.03 -300
Siirto 1 htv momentilta 29.01.02 96
Teemavuosi 2007 (kertameno) -150
Uusi palkkausjärjestelmä 67
Työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelma (kertameno) 300
Muut muutokset -72
Yhteensä 1 116

Työ- ja elinkeinoministeriön perustamisen valmistelu jatkuu syksyn 2007 aikana. Talousarvioesitykseen tarvittavat ratkaisut täsmentyvät valmistelun edettyä, ja niitä koskevat ehdotukset tehdään loppusyksystä annettavassa talousarvioesityksen täydentävässä esityksessä.

Täydentävän esityksen (HE 157/2007 vp) selvitysosa:Muutos talousarvioesityksen 49 069 000 euroon nähden on 1 476 000 euroa, missä on otettu lisäyksenä huomioon 1 645 000 euroa valtion virka- ja työehtosopimuksen johdosta ja vähennyksenä 169 000 euroa kahden maahanmuuttoasioita hoitavan henkilön palkkaus- ja muiden menojen siirtona momentille 26.01.01 sekä momentille aiemmin ehdotettujen siirtojen tarkistuksien johdosta.

Kohdan viisi lisäys aiheutuu vuoden 2007 neljännessä lisätalousarvioesityksessä ehdotetuista muutoksista.


2008 talousarvio 50 545 000
2007 IV lisätalousarvio 663 000
2007 II lisätalousarvio 280 000
2007 talousarvio 49 429 000
2006 tilinpäätös 46 353 000

02. (32.10.22) Työvoima- ja elinkeinokeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 83 007 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) 1 682 000 euroa pk-yritysten osaamisen kehittämispalveluihin,

2) euroneuvontakeskuksista sekä Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen projektiluontoisista tehtävistä aiheutuvien menojen maksamiseen mukaan lukien henkilöstön osaamisen kehittäminen,

3) työvoima- ja elinkeinokeskusten järjestämistä pk-yritysten osaamisen kehittämispalveluista, pk-yrityksille suunnatuista neuvonta- ja informaatiopalveluista sekä näiden palvelujen kehittämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen,

4) yritysneuvonnan asiantuntijapalvelujen ostamiseen ja yritysneuvontaa suorittaville henkilöille tarkoitettujen koulutuspalvelujen ostamiseen sekä

5) porotilalain, luontaiselinkeinolain, kolttalain ja maatilalakia edeltävän lainsäädännön mukaisesti valtion hallinnassa olevien kiinteistöjen hoitomenojen maksamiseen.

Pk-yritysten osaamisen kehittämispalveluista annetun lain (971/2004) perusteella vuonna 2008 osaamisen kehittämispalveluihin osallistuvilta peritään rahoitusosuus, joka on noin kuudesosa niistä erilliskustannuksista, joita palvelujen tuottamisesta aiheutuu.

Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon maksullisen toiminnan tulot, yhteisrahoitteisten hankkeiden tulot sekä Euroopan sosiaalirahaston artiklan 6 mukaiset innovatiiviset toimet eli niin sanottuihin pilottihankkeisiin liittyvät tulot.

Selvitysosa:Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen ohjaavat ministeriöt (työ- ja elinkeinoministeriö sekä maa- ja metsätalousministeriö) asettavat alustavasti työvoima- ja elinkeinokeskuksille seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2008:

Vaikuttavuus

  • Työllisyysaste nousee ja työttömyys alenee jokaisen TE-keskuksen alueella.
  • Osaamisen, yrittäjyyden ja muut kasvun edellytykset vahvistuvat jokaisen TE-keskuksen alueella.
  • Aluerakenne on tasapainoinen ja maaseutu elinvoimainen Suomessa ja kunkin TE-keskuksen alueella.
TE-keskusten yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet
  2006
toteutuma
2007
tavoite
2008
tavoite
       
Yrittäjyyden ja yritystoiminnan edistäminen      
1. Yritysten kasvun tukeminen      
— uusien kasvuyrityspalveluun osallistuneiden yritysten määrä, kpl - 121 150
— uusien hankeasiakkaiden määrä, kpl - 3 778 4 000
— uusien neuvonta-asiakkaiden määrä, kpl - 2 743 3 000
2. Yritysten kansainvälistyminen      
— kansainvälinen verkottuminen yrityshankkeissa, % - 75 75
— kansainvälistymisneuvontaan osallistuneiden määrä (ml. Globaali), kpl - 1 073 1 000
— kasvuyrityspalveluun osallistuneiden yritysten viennin osuus liikevaihdosta, kasvu-% - 10 10
3. Yrittäjyyskasvatus ja uuden yritystoiminnan aikaansaaminen      
— aloittaneiden yritysten lukumäärä rahoitustoimenpitein (ml. starttiraha ja maaseudun pienyritykset), kpl 9 100 7 739 8 200
Osaavan työvoiman saatavuus      
4.Työpaikat täyttyvät nopeasti      
— rekrytointiongelmat enintään, % 32 26 29
— työpaikkojen avoinna olon kesto enintään, vrk 21 19 17
5. Työvoimavarat on käytössä      
— vaikeasti työllistettävien määrä enintään, hlöä 145 940 125 000 115 000
6. Työurat pitenevät      
— virta yli 3 kuukauden työttömyyteen enintään, % 27 25 23
Alueen vetovoimaisuuden ja kilpailukyvyn vahvistuminen      
7. Innovaatioympäristön ja muun yritysten toimintaympäristön vahvistaminen      
— yhteistyö projekteissa, % 68 75 75
8. Alueiden elinvoimaisuuden edistäminen      
— harvaan asutulla ja ydinmaaseudulla syntyneiden uusien yritysten määrä, kpl 298 360 340
Alkutuotannon toimintaedellytysten turvaaminen      
9. Maatilojen kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantaminen      
— maatilakytkentäisten yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden määrä, kpl 1 749 1 335 1 700
— investointihankkeita toteuttavien tilojen osuus kaikista tiloista, % 9,1 11,6 10,0
10. Tukivalvontojen asianmukainen hoito      
— valvontojen toteutuminen syyskuun loppuun mennessä, % - - 90

Toiminnallinen tuloksellisuus

  2006
toteutuma
2007
tavoite/
arvio
2008
arvio
       
Yhteishankintakoulutuksen osuus hankituista opiskelijatyöpäivistä vähintään, % 6 9 15
Tuella palkatuista yrityksissä vähintään, % 25 27 30
Työhönosoituksesta täyttyneiden työpaikkojen osuus, % 9 12 15
Työttömänä 3 kk ammatillisen koulutuksen jälkeen enintään, % 35 36 32
Työttömänä 3 kk palkkatuen jälkeen enintään, % 50 44 42
Tuottavuus (suorite/htv)      
— yritystuet 47 48 48
— teknologiahankkeet 21 21 21
— ESR-hanketyö 4 249 4 200 4 200
— työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen toimeenpano ja yhteishankintakoulutus 678 705 705
— palkkaturva 69 83 83
— maahanmuutto- ja pakolaisasiat 34 43 43
— maaseudun kehittämishankkeet 18 14 14
— maaseutuyritysten yrityshankkeet 46 29 29
— peltoalavalvonta 33 30 30
Palvelukyky ja laadunhallinta (tavoite)      
— palveluiden hyödyllisyys asiakkaille (1—5) 4,6 4,6 4,7
— palveluista tiedottamisen riittävyys asiakkaille (1—5) 3,5 3,6 3,7
— tunnettuus potentiaalisessa asiakaskunnassa, % 69 73 75
— asiakastyytyväisyyteen perustuva laatutaso (4—10) 8,1 8,2 8,3
— palvelumielikuva (4—10) 7,3 7,4 7,5

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

  2006
toteutuma
2007
tavoite
2008
tavoite
       
Henkilötyövuosien kehitys 1 510 1 502 1 496
— josta maksullisen toiminnan osuus 15 15 15
Työvoimakustannukset, 1 000 euroa 78 053 79 000 79 000
Henkilöstön fyysinen hyvinvointi paranee      
— sairauspoissaolopäivät/htv 9,4 < 8,0 < 8,0
Organisaation osaaminen kasvaa      
— koulutuspäivät/htv 5,5 7,0 7,0
— vähintään ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden %-osuus henkilöstöstä 25 27 27
Organisaation työnantajakuva on houkutteleva      
— lähtövaihtuvuus (toisen työnantajan palvelukseen), % 2,6 2,0 2,0
Henkilöstöbarometrin työtyytyväisyysindeksi (1—5) 3,3 3,4 3,5
— johtaminen 3,1 3,3 3,4
— työn sisältö ja haasteellisuus 3,8 3,9 3,9
— työn kuormittavuus 3,7 3,8 3,8

Pk-yritysten osaamisen kehittämispalvelut

Osaamisen kehittämispalvelutoiminnassa korostuvat palvelualojen yritysten kehittäminen ja kansainvälistäminen, erityisesti informaatio- ja viestintäteknologian (ICT) soveltamisen ja hyödyntämisen nopeuttaminen yritysten kilpailukykytekijänä, uusien luovien toimialojen ja kehittyvän palvelusektorin kilpailukyvyn parantaminen sekä innovaatioiden kaupallistaminen. Joustavien toimintamallien, osaamisen ja teknologian edistynyt soveltaminen liiketoiminnassa ml. kansainvälistyminen lisääntyy.

Kehittämispalvelujen vaikuttavuustavoitteet on esitetty yrityspolitiikan lukuperustelujen (32.30) yhteydessä. EU-osarahoitteisen toiminnan toiminnalliset tulostavoitteet on esitetty luvussa 32.70.

Toiminnallinen tuloksellisuus

Pk-yritysten osaamisen kehittämispalvelut (puhtaasti kansallinen toiminta)
  2006
toteutuma
2007
tavoite
2008
tavoite
       
Osallistuneiden yritysten lukumäärä 626 500 600
Koulutus- ja konsultointipäivien lukumäärä 663 700 600
Henkilötyöpäivät 3 536 2 600 3 500

Pk-yritysten osaamisen kehittämispalveluihin osallistuvilta perittävinä rahoitusosuuksina arvioidaan momentille 12.32.10 kertyvän 300 000 euroa.

Momentin mitoituksessa on otettu huomioon seitsemän henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimien vuoksi.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
  2006
toteutuma
2007
budjetoitu
2008
varsinainen
talousarvio
       
Bruttomenot 79 782 79 986 84 507
Bruttotulot 1 485 50 1 500
Nettomenot 78 297 79 936 83 007
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 6 503    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 6 523    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Virka- ja työehtosopimus 3 300
Uusi palkkausjärjestelmä 240
Siirto 1 htv momentilta 32.20.06 83
Siirto 1 htv momentille 26.01.03 -37
Tuottavuustoimet -322
Tasokorotus 200
Siirto momentilta 32.20.06 teknologian kehittämiseen liittyvät lisääntyneet tehtävät 120
Yhteensä 3 584

Täydentävän esityksen (HE 157/2007 vp) selvitysosa:Lisäys 3 300 000 euroa talousarvioesityksen 79 707 000 euroon nähden aiheutuu valtion virka- ja työehtosopimuksesta.


2008 talousarvio 83 007 000
2007 IV lisätalousarvio 513 000
2007 talousarvio 79 423 000
2006 tilinpäätös 78 318 000

03. (34.01.22) Työvoimaopiston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 090 000 euroa.

Selvitysosa:Työvoimaopistolle on siirretty valtakunnallisen henkilöstökoulutuksen kokonaisvaltainen kehittäminen samoin kuin työvoimaopiston ulkopuolisen valtakunnallisen koulutuksen suunnittelu- ja koulutuspalvelujen hankinta.

Määrärahan mitoitusperusteena on käytetty 10 000 opiskelijatyöpäivää ja päivähintana noin 110 euroa.

Henkisten voimavarojen hallinta

  2006
toteutuma
2007
tavoite
2008
tavoite
       
Työtyytyväisyysindeksi (astekko 1—5) 3,7 3,9 3,9
Henkilöstöinvestoinnit, päiviä 9,6 10,0 9,0

Toiminnallinen tehokkuus

  2006
toteutuma
2007
tavoite
2008
tavoite
       
Opiskelijapalautteen arvosana (1—5) 4,4 4,6 4,5
Koulutukseen osallistuneiden määrä (henkilöä) 1 048 1 000 1 350

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
  2006
toteutuma
2007
budjetoitu
2008
varsinainen
talousarvio
       
Bruttomenot 964 869 1 185
Bruttotulot 102 95 95
Nettomenot 862 774 1 090
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 228    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 133    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Virka- ja työehtosopimus 16
Uusi palkkausjärjestelmä 2
Siirto momentilta 32.01.01 300
Yhteensä 318

Momentilta 32.01.01 siirretystä 300 000 eurosta arvioidaan käytettävän noin 100 000 euroa verkkokoulutuspalvelujen ja oppilashallintojärjestelmän hankintaan sekä noin 200 000 euroa työvoimaopiston ulkopuolisen valtakunnallisen koulutuksen suunnittelu- ja koulutuspalvelujen hankintaan.

Täydentävän esityksen (HE 157/2007 vp) selvitysosa:Lisäys 16 000 euroa talousarvioesityksen 1 074 000 euroon nähden aiheutuu valtion virka- ja työehtosopimuksesta.


2008 talousarvio 1 090 000
2007 IV lisätalousarvio 2 000
2007 talousarvio 772 000
2006 tilinpäätös 767 000

20. (34.01.23) Työelämäohjelmat(siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 3 380 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Työelämän tuottavuuden ja laadun kehittämisohjelman (Tykes):

1) eri kokeilu-, kehittämis- ja tutkimushankkeiden käynnistämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista aiheutuvien menojen maksamiseen,

2) julkaisuista ja niihin liittyvästä tiedottamisesta, erillisselvityksistä, asiantuntijapalkkioista ja seminaarien järjestämisestä, koti- ja ulkomaisten yhteistyöverkostojen luomisesta,

3) enintään 12 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkauksesta ja ohjelmien hallinnointiin osallistuvan väliaikaisen henkilöstön palkkauksesta aiheutuvien menojen maksamiseen sekä

4) EU:n hyväksymiin ja muihin yksittäisiin yhteishankkeisiin osallistumisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Määrärahan mitoituksessa on lisäyksenä otettu huomioon 80 000 euroa työ- ja elinkeinoministeriön osallistumisesta EU:n kuudenteen puiteohjelmaan kuuluvaan ERA-NET-kokonaisuudesta rahoitettavaan WORK-IN-NET-yhteishankkeeseen. Vastaavat tulot on merkitty momentille 12.32.99.

Ohjelmalle on asetettu seuraavat tavoitteet:

  2006 2007 2008
  toteutuma arvio tavoite
       
Käynnistyvien projektien lukumäärä 153 140 140
Pk-yritysten osuus kehittämisprojektirahoituksesta, % 40 40 40
Käynnistyviin kehittämisprojekteihin osallistuvien työntekijöiden määrä 23 000 30 000 30 000
Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten osuus projektirahoituksesta, % 37 45 45
Ohjelman www-sivujen kävijämäärä 72 000 90 000 100 000
Päättyneiden kehittämisprojektien osuus, joissa parannusta, %      
— työn tuottavuudessa   70 76
— tuotteiden/palvelujen laadussa   65 81
— johdon ja henkilöstön välisessä yhteistoiminnassa   74 78
— henkilöstön mahdollisuudessa kehittää ammattitaitoaan työssä   67 72
— henkisessä hyvinvoinnissa työpaikalla   57 70

Tavoitteet koskevat Tykes -ohjelmaa kokonaisuutena kattaen momentit 32.01.20 ja 32.01.63. Ohjelman piirissä olevien kehittämishankkeiden ja -projektien määrän arvioidaan olevan yhteensä 850 koko ohjelmakaudella 2004—2009 ja niihin arvioidaan osallistuvan noin 200 000 henkilöä, joista puolet on naisia. Ohjelmien hyödyntämisessä avustavat myös työvoima- ja elinkeinokeskukset.


2008 talousarvio 3 380 000
2007 II lisätalousarvio 30 000
2007 talousarvio 3 300 000
2006 tilinpäätös 4 733 000

21. (32.10.25) Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha(siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 737 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ministeriön hallinnonalan tuottavuuden edistämiseen tähtäävien investointien, tutkimusten, selvitysten sekä koulutus- ja muiden palvelujen hankkimiseen.

Selvitysosa:Määrärahaa on tarkoitus käyttää sellaisiin hallinnon tuottavuutta edistävien hankkeiden rahoittamiseen, joista työ- ja elinkeinoministeriö on tehnyt hallinnonalansa viraston tai virastokokonaisuuden kanssa tuottavuuden lisäämistä ja tuottavuushyötyjen toteuttamista koskevan sopimuksen.


2008 talousarvio 737 000
2007 talousarvio 725 000

29. (32.10.29 ja 34.01.29, osa) Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot(arviomääräraha)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 61 240 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös momentin 32.80.51 menoihin liittyvien arvonlisävero-osuuksien maksamiseen ja momentilta 32.80.64 rahoitettavien valtion investointihankkeisiin liittyvien sekä momentilta 32.50.63 hankittavaan työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen ja työllisyysperusteisiin valtion investointihankkeisiin liittyvien arvonlisävero-osuuksien maksamiseen.


2008 talousarvio 61 240 000
2007 talousarvio 61 240 000
2006 tilinpäätös 59 662 361

63. (34.01.63) Valtionavustus työelämäohjelmahankkeisiin (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 8 300 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Työelämän tuottavuuden ja laadun kehittämisohjelman (Tykes):

1) valtionavustuslain (688/2001) soveltamisen piiriin kuuluvien kokeilu- ja kehittämishankkeiden avustusten maksamiseen ja

2) hankkeista valtion virastoille ja laitoksille aiheutuvien menojen maksamiseen mukaan lukien arvonlisäveromenot.


2008 talousarvio 8 300 000
2007 talousarvio 8 300 000
2006 tilinpäätös 8 300 000

66. (32.10.66 ja 34.01.67) Kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 9 295 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksujen, rahoitusosuuksien ja velvoitteiden suorittamiseen,

2) erityisohjelmien tukemisesta aiheutuvien menojen maksamiseen sekä

3) kansainvälisestä yhteistyöstä aiheutuvien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:

Määrärahan arvioitu käyttö
   
Pohjoismainen ydin- ja säteilyturvallisuusalan tutkimusyhteistyö 310 000
YK:n teollisen kehityksen järjestön (UNIDO) jäsenmaksut 600 000
Kansainvälisen Atomienergiajärjestön (IAEA) jäsenmaksu 1 550 000
OECD:n energia-alan järjestöjen toimintaan liittyvät maksut ja rahoitusosuudet 778 000
Suomen osuus Kansainvälisen Atomienergiajärjestön (IAEA) teknisen avun ja yhteistyön rahastoon 350 000
Euroopan energiaperuskirjan sihteeristökulut 46 000
Euroopan avaruusjärjestön (ESA) jäsenmaksu 2 800 000
ILO:n jäsenmaksu 1 350 000
Muut kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut ja OECD:n maksuosuudet 511 000
Yhteistyön maksuosuudet kansainvälisille rahoituslaitoksille, järjestöille ja yhteistyöorganisaatioille 1 000 000
Yhteensä 9 295 000


2008 talousarvio 9 295 000
2007 talousarvio 9 230 000
2006 tilinpäätös 8 635 557

92. (32.10.92) Korvaus valtion ydinjätehuoltorahastolle (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 6 909 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ydinenergialain (990/1987) 52 §:n mukaisen korvauksen maksamiseen valtion ydinjätehuoltorahastolle.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Ydinenergialain nojalla on valtion ydinjätehuoltorahastossa olleita varoja siirretty vuosina 1989—1996 valtiovarastoon siltä osin kuin niitä ei lainattu jätehuoltovelvollisille. Vuodesta 1997 alkaen siirtojen sijasta valtio lainaa varat rahastolta. Valtiovarastoon siirretyistä varoista on vuosittain suoritettava rahastolle korvausta, joka määrältään vastaa jätehuoltovelvollisille rahastosta annettavien lainojen korkoa.

Korko on 3,065 % ajalta 1.1.—2.4.2007 ja 4,018 % ajalta 3.4.—31.12.2007.


2008 talousarvio 6 909 000
2007 talousarvio 5 235 000
2006 tilinpäätös 3 906 599

95. (32.10.95) Maanomistajien osuus vanhoista kaivospiirimaksuista (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 10 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kaivoslain (503/1965) perusteella maanomistajille suoritettavien puolustusmaksujen osuuksien maksamiseen.


2008 talousarvio 10 000
2007 talousarvio 10 000
2006 tilinpäätös 8 000