Talousarvioesitys 2012
02. Korkeimman hallinto-oikeuden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 10 499 000 euroa.
Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon EU:lta saatavat tulot sekä yhteistoiminnasta virastojen, laitosten ja talousarvion ulkopuolisten osapuolten kanssa saatavat tulot.
Selvitysosa:Korkein hallinto-oikeus ratkaisee hallintolainkäyttöasiat ylimpänä oikeusasteena. Suurimpia asiaryhmiä ovat verotus, rakentaminen ja kaavoitus, ympäristöasiat, sosiaali- ja terveydenhuolto, ulkomaalaisasiat, kunnallishallinto sekä kilpailuasiat ja julkiset hankinnat. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisemista asioista noin 80 % koskee alueellisten hallinto-oikeuksien antamia päätöksiä. Lisäksi korkein hallinto-oikeus ratkaisee muun muassa markkinaoikeuden sekä valtioneuvoston ja ministeriöiden päätöksistä tehdyt valitukset.
Sen lisäksi, että hallintotuomioistuinten päätökset ovat tärkeitä asianosaisille, niillä on usein myös laajempaa ohjaavaa vaikutusta. Korkeimman hallinto-oikeuden on voitava ratkaista muutoksenhakuasiat joutuisasti ja oikeusvarmasti. Korkein hallinto-oikeus valvoo hallintolainkäyttöä muun muassa seuraamalla hallintotuomioistuinten toiminnan joutuisuutta, voimavarojen riittävyyttä ja päätösten laatua sekä järjestämällä neuvottelupäiviä. Tällä valvontatehtävällä on oikeusturvan kokonaisuuden kannalta olennainen merkitys.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätösten merkitystä koko julkisen vallan toimivuudelle ja luottamukselle on arvioitu joulukuussa 2009 valmistuneessa tutkimuksessa. Siinä selvitettiin hallinnon ja hallintolainkäytön toiminnallisia yhteyksiä ja osoitettiin hallintotuomioistuinten ratkaisujen merkitys hallinnon toimivuudelle. Monilla päätöksillä on laaja yhteiskunnallinen merkitys oikeus- ja hallintokäytäntöä ohjaavina ennakkopäätöksinä ja keskeinen asema EU-oikeuden soveltamisessa.
Työtilanteen ruuhkautumisesta johtuen asioiden keskimääräistä käsittelyaikaa on nykyisin voimavaroin vaikea saada laskemaan, vaikka pidemmän aikavälin tavoitteena on 9,5 kuukauden keskimääräinen käsittelyaika. Tavoitteena on, että asioista 30 % ratkaistaan alle 6 kuukaudessa ja 50 % alle 9 kuukaudessa. Yli 24 kuukauden käsittelyaikoja voi olla vain poikkeuksellisesti. Myös turvapaikka-asioiden tehostettuun käsittelyyn on varauduttava.
Tunnuslukutaulukko | |||
---|---|---|---|
2010 | 2011 | 2012 | |
toteutuma | tavoite/arvio | tavoite/arvio | |
Ratkaistut asiat, kpl | 4 200 | 4 300 | 4 300 |
Keskimääräinen käsittelyaika (kk) | 11,1 | 11,0 | 11,0 |
Toiminnallinen tehokkuus | |||
— taloudellisuus (€/ratkaistu asia) | 2 346 | 2 405 | 2 469 |
— tuottavuus (ratkaistut asiat/htv) | 42 | 43 | 43 |
Korkeimman hallinto-oikeuden suoritteista lain 701/1993 mukaisesti perittävinä maksuina arvioidaan kertyvän 345 000 euroa momentille 12.25.10.
Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) | |||
---|---|---|---|
2010 toteutuma |
2011 varsinainen talousarvio |
2012 esitys |
|
Bruttomenot | 9 879 | 10 348 | 10 507 |
Bruttotulot | 21 | 8 | 8 |
Nettomenot | 9 858 | 10 340 | 10 499 |
Siirtyvät erät | |||
— siirtynyt edelliseltä vuodelta | 111 | ||
— siirtynyt seuraavalle vuodelle | 436 |
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) | |
---|---|
Toimintamenosäästö (HO) | -103 |
Yhteishankintojen lisääminen (HO) | -14 |
Palkkausten tarkistukset | 149 |
Vuoden 2010 kertaluonteisen lisäyksen jäljellä olevan erän poisto | -150 |
Tietotekniikan uusiminen ja käyttömenojen kasvu | 280 |
Palkeet-hinnoittelun yhtenäistäminen | -3 |
Yhteensä | 159 |
2012 talousarvio | 10 499 000 |
2011 III lisätalousarvio | 123 000 |
2011 talousarvio | 10 340 000 |
2010 tilinpäätös | 10 183 000 |