Talousarvioesitys 2006

3.5. EU:n talouspoliittinen koordinaatio

Finanssipoliittinen koordinaatio

Euroalueen julkisen talouden tilanteen ei odoteta kohentuvan vuoden 2005 aikana, sillä talouskehitys on jäämässä heikommaksi kuin budjetteja laadittaessa arvioitiin. Julkisen talouden alijäämäksi arvioidaan 2,6 % BKT:sta, mikä on lähes sama kuin edellisenä vuonna. Euroalueen maista liiallinen alijäämä on Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Kreikassa. Heinäkuussa 2005 komissio esitti myös Portugalia koskevan alijäämämenettelyn käynnistämistä, koska Portugalin vakausohjelman mukaan alijäämän odotetaan kohoavan tänä vuonna 6,2 prosenttiin BKT:sta. Italian tilanne on ongelmallinen erityisesti sen vuoksi, että julkisen talouden velkaantuminen säilyy edelleen korkeana. Tämä tekee maan taloudesta haavoittuvan. Neuvosto päätti helmikuussa 2005, että Kreikkaa koskevassa alijäämämenettelyssä siirrytään uuteen vaiheeseen perustamissopimuksen artiklan 104(9) perusteella. Uusi askel lisää menettelyn velvoittavuutta. Samalla liiallisen alijäämän poistamisen takarajaa kuitenkin pidennettiin vuodella siten, että Kreikan edellytetään saavuttavan 3 prosentin viitearvon vasta v. 2006. Alankomaiden osalta neuvosto päätti toukokuussa 2005 alijäämämenettelyn purkamisesta, kun oli osoittautunut, että julkisen talouden tilanne oli kohentunut odotettua nopeammin ja 3 prosentin raja alitettiin jo v. 2004.

Liialliset alijäämät ja kansantuotteen hidas nimellinen kasvu ovat vaikuttaneet siihen, että euroalueen julkinen velka suhteessa BKT:hen ei ole alentunut. Velkasuhteen odotetaan säilyvän nykytasollaan, joka selvästi ylittää 70 % BKT:sta. Neuvoston arvion mukaan useassa jäsenvaltiossa julkinen talous ei ole kestävällä pohjalla joko korkean velkaantumisen tai väestön ikääntymisestä aiheutuvien menojen nopean kasvun seurauksena.

Euroalueen ulkopuolisista maista liiallinen alijäämä on myös kuudessa uudessa jäsenvaltiossa. Niiden tilanteiden odotetaan kuitenkin parantuvan lähentymisohjelmien mukaisesti ajan myötä.

Vakaussopimus

Syyskuussa 2004 komissio antoi tiedonannon vakaus- ja kasvusopimuksen uudistamisesta hallitusten ja valtioiden päämiesten suositusten mukaisesti. Uudistusta käsiteltiin tämän jälkeen useita kertoja neuvostossa. Maaliskuussa 2005 neuvosto antoi sen päälinjoista raportin Eurooppa-neuvostolle. Tarvittavat muutokset sekundaarilainsäädäntöön on sen jälkeen toteutettu ja uudistettua sopimusta on ryhdytty jo soveltamaan mm. päätettäessä Italian ja Portugalin liiallisista alijäämistä. Uudistetussa vakaussopimuksessa on pyritty hakemaan parempaa tasapainoa pitemmän aikavälin kestävyyden ja lyhyen ajan joustavuuden välillä. Keskeinen osa uutta kehikkoa ovat jäsenvaltioita velvoittavat maakohtaiset keskipitkän aikavälin tavoitteet, joiden tulee olla pitkän aikavälin kestävyystavoitteiden mukaisia. Joustavuutta sopimuskehikkoon tuo se, että alijäämämaille voidaan antaa hieman aiempaa pitempiä sopeutusjaksoja. Näin voidaan välttää se, että jäsenvaltion on ryhdyttävä kiristäviin toimiin taantumavaiheessa. Uudessa sopimuskehikossa tavoitteenasettelu on muuttunut vaativammaksi myös siinä suhteessa, että jäsenvaltioilta vaadittuja korjaustoimia arvioitaessa otetaan huomioon vain rakenteelliset toimet, ei kertaluontoisia ja väliaikaisia toimenpiteitä, joihin monet maat ovat viime aikoina turvautuneet julkisen talouden tunnuslukuja kaunistaakseen.

Vastuu vakaus- ja kasvusopimuksen toimeenpanosta on siirtynyt jäsenvaltioiden hallituksille. Tämä heijastaa kesällä 2004 tehtyä Euroopan tuomioistuimen päätöstä, jonka mukaan neuvostolla on huomattava liikkumavara liiallisen alijäämän menettelyn täytäntöönpanossa. Kun vastuu sopimuksesta on yhä enemmän jäsenvaltioiden hallituksilla, voidaan arvioida, että myös rahoitusmarkkinoiden kautta tulevat paineet julkisen talouden kurinalaisuuden ja kestävyyden ylläpitämiseksi kasvavat. Uudistus lisää paineita vahvistaa EU-tason talouspolitiikan koordinaatiota.

Toinen talouspolitiikan koordinaation kannalta merkittävä EU-tason uudistus on Lissabonin strategian välitarkistus, josta sovittiin maaliskuun Eurooppa-neuvostossa. Strategian uudistaminen oli välttämätöntä, koska oli käynyt ilmeiseksi, ettei viisi vuotta aikaisemmin asetettuja kasvu- ja työllisyystavoitteita tulla saavuttamaan vuoteen 2010 mennessä. Uudistus kohdistaa strategian huomion ennen muuta kasvuun ja työllisyyteen. Sen mukaisesti jäsenvaltiot laativat kolmivuotiset kansalliset Lissabon-ohjelmansa, jotka rakentuvat yhdennettyjen suuntaviivojen varaan. Yhdennetyt suuntaviivat muodostavat kokonaisuuden, joka koostuu kahdesta osiosta. Talouspolitiikan laajat suuntaviivat kattavat makro- ja mikrotalouden ja työllisyyssuuntaviivat työllisyyspolitiikan. Tarkoituksena on se, että jäsenvaltiot sitoutuvat omista lähtökohdistaan keskeisiin uudistuksiin näillä kolmella alueella. Talouspolitiikan tehokkuuden kannalta on tärkeää, että makrotalous, rakenneuudistukset ja työllisyyspolitiikka ovat kiinteässä vuorovaikutuksessa ja tukevat kasvua ja kasvupotentiaalin sekä kilpailukyvyn vahvistamista. Väestön ikääntyessä ja globaalin kilpailun kiristyessä kestävyyttä ei EU-alueella voida turvata yksinomaan panostamalla julkisen talouden vakauteen, vaan tämän lisäksi tarvitaan myös rakenteellisia uudistuksia erityisesti eläke- ja terveydenhuoltojärjestelmissä mutta myös laaja-alaisemmin.

Euroopan tulevaisuus riippuu viime kädessä talouden kasvupotentiaalista. Lissabonin strategia ei ole tähän mennessä kyennyt lunastamaan siihen liitettyjä odotuksia. Uudistuksen myötä vastuu strategian täytäntöönpanosta siirtyy yhä enemmän jäsenvaltioille, joiden odotetaan sen yhteydessä sitoutuvan välttämättömien uudistusten täytäntöönpanoon. Samalla on nähty tärkeäksi se, että myös Euroopan unionin alueella jatketaan uudistuksia markkinaintegraation nopeuttamiseksi. Erityisen keskeisellä sijalla ovat rahoitusmarkkinaintegraatio ja palveluiden sisämarkkinat. Myös innovaatiotoiminnan ja talouden dynamiikan vahvistaminen ovat strategiassa keskeisellä sijalla. Tältä kannalta on tärkeää, että unionialueen avoimuus — myös ulkoinen avoimuus — lisääntyy.