Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
     22. Eduskunta
            65. Eräät avustukset

Talousarvioesitys 2002

26. Eräät korvaukset (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 740 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ympäristönsuojelulain (86/2000) 22 §:n 3 momentin mukaisesta polttonesteiden laadunvalvonnasta tullilaitokselle aiheutuvien kustannusten kattamiseen, otsonikerrosta heikentävistä aineista annetun Euroopan yhteisöjen asetuksen edellyttämästä laitteiden huoltajien pätevyyden valvonnasta Turvatekniikan keskukselle aiheutuviin menoihin, Ilmatieteen laitokselle ilmanlaatumittauksen laadunvarmistuksen kansallisena vertailulaboratoriona toimimisesta aiheutuviin menoihin, Euroopan unionin ympäristömerkin myöntämisjärjestelmän mukaisten tehtävien hoitamisesta Suomen Standardisoimisliitolle aiheutuviin menoihin sekä CE‐merkittyjen rakennustuotteiden markkinavalvonnasta Turvatekniikan keskukselle aiheutuviin menoihin.

Selvitysosa:Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon 67 000 euroa siirtona momentilta 35.10.63.

Tiettyjen nestemäisten polttoaineiden rikkipitoisuuden vähentämisestä ja direktiivin 93/12/ETY muuttamisesta annetun neuvoston direktiivin (1999/32/EY) 6 artiklan mukaan jäsenvaltioiden tulee varmistaa näytteitä ottamalla, että direktiivin määräyksiä rikkipitoisuudesta noudatetaan. Bensiinin ja dieselpolttoaineiden laadusta ja neuvoston direktiivin 93/12/ETY muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (98/70/EY) 8 artiklan mukaan jäsenvaltioiden tulee valvoa vaatimusten noudattamista.

Direktiivit on saatettu voimaan valtioneuvoston asetuksilla, jotka on annettu ympäristönsuojelulain (86/2000) nojalla. Ympäristönsuojelulain 22 §:n 3 momentin mukaan tullilaitos valvoo lain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamista toimialallaan. Polttonesteiden laadun valvonta järjestetään tullin valvontana, koska tullilaitos valvoo vastaavasti sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annettua lakia (1260/1996) ottamalla näytteitä polttoaineista.

Otsonikerrosta heikentävistä aineista annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 2037/2000 edellyttää, että valvottavia aineita sisältävien kylmälaitteiden sekä sammutus- ja torjuntalaitteiden huoltajilla sekä jätehuollosta vastaavilla on riittävä pätevyys. Pätevyyden toteamiseksi huoltoliikkeiden tulee tehdä ilmoitus Turvatekniikan keskukselle. Toiminnan tulot tuloutetaan momentille 12.32.20.

Ilmanlaadun arvioimisesta ja hallinnasta annetun Euroopan unionin neuvoston direktiivin (96/62/EY) (ns. puitedirektiivi) artiklan 3 säännökset tulevat voimaan 19.7.2001. Tämän jälkeen alkaa ensimmäisen tytärdirektiivin (99/30/EY) soveltaminen käytäntöön. Direktiivit saatetaan voimaan valtioneuvoston asetuksella ilmanlaadusta.

Puitedirektiivin artiklan 3 mukaan jäsenvaltioiden tulee nimetä ja ilmoittaa komissiolle vastuuviranomaiset ja tahot, jotka huolehtivat direktiivin täytäntöönpanosta, ilmanlaadun arvioinnista, mittausten laadunvarmennuksesta sekä tulosten luotettavuudesta ja vertailukelpoisuudesta. Ympäristönsuojelulain 24 §:n mukaan ympäristöministeriö voi määrätä asiantuntijalaitoksen toimimaan ympäristöalan kansallisena vertailulaboratoriona. Ilmanlaatumittausten laadunvarmistukseen liittyviä tehtäviä varten kansalliseksi vertailulaboratorioksi on tarkoitus nimetä Ilmatieteen laitos.

Euroopan yhteisön ympäristömerkin myöntämisjärjestelmästä annetun asetuksen (2000/1980/EY) 14 artikla edellyttää, että jäsenvaltiot nimeävät toimivaltaisen elimen hoitamaan asetuksessa säädettyjä tehtäviä kansallisella tasolla. Suomen Standardisoimisliitto SFS ry on lailla Euroopan yhteisön ympäristömerkin myöntämisjärjestelmästä (958/1997, muut. 890/1998) nimetty kansalliseksi toimivaltaiseksi elimeksi. Se osallistuu yhteisötasolla ympäristömerkin myöntämisperusteluiden valmisteluun ja käsittelee kansallisella tasolla yhteisön ympäristömerkin käyttöä koskevat hakemukset sekä valvoo merkin käyttöä.

Rakennustuotedirektiivin (89/106/ETY) 15 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava, että rakennustuotteiden CE-merkintää käytetään oikein. Direktiivin voimaansaattaminen sisältyy maankäyttö- ja rakennuslain 152 §:ään. Markkinoilla olevien CE-merkittyjen rakennustuotteiden on oltava direktiivin vaatimusten mukaisia. Turvatekniikan keskus (TUKES) hoitaa CE-merkittyjen rakennustuotteiden markkinavalvontaa ympäristöministeriön toimeksiannosta. CE-merkittyjen tuotteiden määrä kasvaa asteittain eurooppalaisen harmonisoinnin edistyessä.


2002 talousarvio 740 000
2001 talousarvio 380 105