Talousarvioesitys 2011

3.3. EU:n talouspoliittinen koordinaatio

Talous- ja rahoituskriisin seurauksena Euroopan unioni käynnisti vuodenvaihteessa 2008—2009 elvytyssuunnitelman, joka perustui koordinoituihin väliaikaisiin tukitoimiin sekä unionin että jäsenvaltioiden tasolla. Tämän lisäksi koordinaatio koski myös rahoitusmarkkinoita. Kansallisia tukitoimia sovitettiin yhteen siten, että vältettiin rajat ylittäviä, mahdollisia markkinoiden toimintaa haittaavia sivuvaikutuksia. Tätä täydensivät Euroopan keskuspankin poikkeukselliset toimet, jotka tähtäsivät siihen, että rahoitusmarkkinoilla on riittävästi likviditeettiä. Yhä keskeisemmäksi on muodostunut myös globaali G20-tason yhteistyö talouspolitiikan ja erityisesti rahoitusmarkkinoiden alueella, johon EU-maat ovat osallistuneet. Sama koskee myös yhteistyötä EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) välillä. EU-maista Kreikka, Latvia, Romania ja Unkari ajautuivat kriisin syventyessä tilanteeseen, jossa tarvittiin sekä EU:n että IMF:n rahoitustukea.

Vuonna 2009 käynnistyi keskustelu ns. irtaantumisstrategioista. Yhteen sovitettuja toimia poikkeuksellisista tukitoimista irtaantumiseksi tarvitaan sekä finanssipolitiikassa että rahoitusmarkkinoilla. Finanssipolitiikan irtaantumisessa eteneminen sekä poikkeuksellisten tukitoimien purkaminen vaikuttavat osaltaan siihen, millä aikataululla toisaalta rahapolitiikan puolella ryhdytään luopumaan poikkeustoimista ja korkopolitiikkaa aletaan tiukentaa. Finanssipolitiikan irtaantumisen tulee käynnistyä viimeistään v. 2011, mutta erityisesti joidenkin haavoittuvien maiden osalta on katsottu, että toimiin on ryhdyttävä jo aiemmin. Irtaantumisstrategioiden täytäntöönpano ja sitä koskeva raportointi tapahtuu osana vakaus- ja kasvusopimuksen täytäntöönpanoa. Alijäämien mittasuhteiden vuoksi kysymys on monivuotisesta sopeutuksesta. Kullekin alijäämämaalle onkin määritelty oma sopeutusaikataulunsa ja -tavoitteensa alijäämien suuruuden ja velkaantumisasteen mukaisesti.

Kokonaan uusi tilanne syntyi keväällä 2010, kun Kreikan taloustilanne kärjistyi ja euroalueen jäsenvaltio joutui ensimmäisen kerran hakemaan ulkopuolista rahoitustukea. Tällä on ollut merkittäviä seurausvaikutuksia EU-tason talouspolitiikan koordinaation kehittämiseen, koska on voitu havaita, että tähänastiset menettelyt eivät ole olleet riittäviä estämään koko aluetta haittaavien kriisien syntymistä.

Markkinoiden huomio onkin kohdistunut ennen muuta julkisten talouksien velkaantumiseen, minkä vuoksi talous- ja rahoituskriisi sai vuoden 2010 puolelle tultaessa yhä enemmän julkisen talouden velkakriisin luonteen. Sopeutuspaineet ovat kohdistuneet erityisesti velkaantuneisiin maihin samalla, kun korkoerot euroalueen maiden välillä ovat kasvaneet. Ensimmäiseksi markkinoiden huomio kohdistui Kreikkaan, jonka alijäämäluvut kaiken lisäksi paljastuivat tilastovirheiden vuoksi ilmoitettua suuremmiksi. Vaikka Kreikka ryhtyi ECOFIN-neuvoston suositusten mukaisesti uusiin, varsin jyrkkiin sopeutustoimiin talvella 2010, markkinat eivät rauhoittuneet ennen kuin toukokuussa sovittiin laajasta tukipaketista yhteistyössä IMF:n kanssa.

Jotta velkakriisi ei laajenisi edelleen muihin euroalueen haavoittuviin maihin, sovittiin toukokuussa 2010 myös edellistä paljon laajemmasta yhteensä 750 mrd. euron rahoitusmekanismista, joka on käytettävissä jonkun euroalueen maan joutuessa vakaviin vaikeuksiin. Samaan aikaan kun tästä uudesta mekanismista sovittiin, käynnistyi myös työ EU-tason talouspolitiikan koordinaation uudistamiseksi Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja van Rompuyn johdolla. Tarkoitus on vahvistaa vakaus- ja kasvusopimuksen ennaltaehkäisevää luonnetta kehittämällä sanktiomekanismia, kiinnittämällä huomiota keskipitkän aikavälin tavoitteenasetteluun sekä painottamalla aiempaa enemmän velkakriteerin merkitystä. Samalla huomio kohdistetaan julkisen talouden vakauden ja kestävyyden rinnalla yhä enemmän myös yleiseen kokonaistaloudellisen vakauteen kuten ulkoiseen tasapainoon ja kilpailukykyyn.

Budjettikoordinaatiota ja keskipitkän aikavälin budjettikehikkoja kehitetään siten, että niistä on tarkoitus tehdä entistä velvoittavampia. Oman lisänsä talouspolitiikan koordinaatioon tuo Lissabonin strategian jatkoksi luotu Eurooppa 2020 -strategia, joka kiinnittää huomiota mm. talouskasvun pullonkauloihin ja yhteisiin tavoitteisiin, joilla unionialueen kasvua ja kilpailukykyä pyritään vahvistamaan pitemmällä aikavälillä.