Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2010

Sosiaaliturvarahastot kansantalouden tilinpidon mukaan

Sosiaaliturvaetuudet kasvavat v. 2009 edellisvuodesta n. 10 %. Nopeimmin kasvavat työttömyysvakuutusmenot työttömyyden nopean kasvun takia sekä työeläkemenot poikkeuksellisen suuren indeksikorotuksen takia. Sosiaalietuudet, -avustukset ja korvaukset kasvavat selvästi edellisvuodesta, ja ovat 18½ % suhteessa kokonaistuotantoon. Sosiaaliturvarahastojen maksutulot supistuvat v. 2009 4½ % edellisvuodesta. Tämä poikkeuksellinen tilanne johtuu lähinnä palkkasumman supistumisesta suhteessa edellisvuoteen sekä siitä, että työnantajan kansaneläkemaksua alennettiin huhtikuussa 2009 ennen sen lopullista poistamista vuoden 2010 alusta lukien. Kansaneläkevakuutusmaksutulojen poistuminen korvataan valtion talousarviosta. Sosiaaliturvarahastojen rahoitusylijäämän arvioidaan supistuvan selvästi edellisvuodesta 2,4 prosenttiin suhteessa kokonaistuotantoon.

Vuonna 2010 sosiaaliturvaetuuksien arvioidaan lisääntyvän runsaat 6 %. Työttömyysmenot jatkavat voimakasta kasvuaan. Työeläkkeiden indeksitarkistukset jäävät hidastuneen inflaation takia poikkeuksellisen pieniksi. Kansaneläkeindeksin arvioitaisiin jopa kääntyvän negatiiviseksi, mutta kansaneläkkeitä ja muita kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia ei kuitenkaan alenneta v. 2010. Eläkkeelle siirtymisen odotetaan nopeutuvan suurten ikäluokkien tullessa eläkeikään. Sosiaalietuudet, -avustukset ja korvaukset jatkavat siten kasvuaan suhteessa kokonaistuotantoon. Sosiaaliturvarahastojen maksutulot kasvavat selvästi hitaammin kuin etuusmenot, n. 1½ %, johtuen palkkasumman vaatimattomasta kasvusta ja työnantajan kansaneläkemaksun poistumisesta. Palkansaajien ja yksityisen sektorin työnantajien työeläkemaksuprosentit nousevat jonkin verran. Myös sairaus- ja työttömyysvakuutusmaksuissa on nousupainetta. Tulonsiirrot valtion talousarviosta Kansaneläkelaitokselle kasvavat edellisvuodesta selvästi kansaneläkemaksun poistumisen ja työttömyysmenojen kasvun takia. Sosiaaliturvarahastojen ylijäämä supistuu 2,1 prosenttiin suhteessa kokonaistuotantoon.