Talousarvioesitys 2009
01. Ulkoasiainhallinto
Selvitysosa:
Tuotokset ja laadunhallinta
- Ulkoasiainhallinnon strategian pohjalta kehitetään hallinnonalan johtamista ja organisaatiota. Tavoitteena on, että toiminnan tuloksia ja vaikuttavuutta voidaan arvioida entistä järjestelmällisemmin. Vuonna 2009 panostetaan organisaatioon tehtyjen uudistusten vakiinnuttamiseen.
- Ulkoasiainministeriön edustustoverkko kattaa tällä hetkellä 97 toimipistettä. Edustustot toimivat Suomen ja suomalaisten kansainvälisenä tukiverkkona. Suomen edustautumista maailmalla koskevan selvityksen suositusten toimeenpano käynnistetään ja uusien edustautumismallien pilotointia jatketaan ja laajennetaan.
- Konsuli- ja muita asiakaspalveluita kehitetään asiakaspalautteen perusteella asiakkaiden tarpeita paremmin vastaaviksi. Toiminnan onnistumista mitataan asiakastyytyväisyyden kehityksellä.
Toiminnallinen tehokkuus
- Ulkoasiainhallinnon tuottavuusohjelman mukaisesti hallinnonalalta vähenee yhteensä 191 henkilötyövuotta vuoteen 2015 mennessä verrattuna vuoteen 2005. Hallinnonalalle voidaan lisäksi rekrytoida 15 henkilötyövuotta kehitysyhteistyöhallinnon vahvistamiseksi vuoteen 2011 mennessä. Vuonna 2009 hallinnonalalta vähenee 30 henkilötyövuotta.
- Palvelusopimuksen mukaiset palkka- ja taloushallinnon prosessit siirretään puolustushallinnon palvelukeskuksen hoidettaviksi vuoden 2009 alussa.
- Ulkoasiainhallinnon tietoliikennestrategia jalkautetaan ja hallinnonalan tietoturvallisuuden kehittämistä jatketaan samalla kun etäyhteyksien käyttöä lisätään. Verkkoviestinnän osuutta ministeriön ja edustustojen tiedonvälityksessä lisätään.
- Ulkoasiainministeriö hallinnoi kirjanpitoarvoltaan noin 274 milj. euron kiinteistöomaisuutta. Vuonna 2009 jatketaan ministeriön kiinteistöstrategian mukaisesti kiinteistöohjelman laatimista ja toteuttamista täydentävin kuntokartoituksin entistä paremman taloudellisuuden, tehokkuuden ja tuottavuuden saavuttamiseksi.
- Suomen Venäjän edustustojen viisumitoimintojen osalta selvitetään mahdollisuudet uusien toimintatapojen käyttöönottamiseksi. Tavoitteena on viisumitoimintojen tehostuminen siten, että EU:n Schengen-viisumeille antamia määräaikoja voidaan noudattaa kaikissa Suomen Venäjän toimipisteissä.
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen
- Ulkoasiainhallinnon henkilöstöstrategian 2005—2010 mukaisesti tavoitteena on oikein mitoitettu, ammattitaitoinen ja kehittyvä sekä motivoitunut, sitoutunut ja työssään hyvinvoiva henkilöstö. Periaatteena on myös sukupuolten välisen tasa-arvon toteutuminen rekrytoinneissa ja tehtävään määrättäessä.
- Osaamisen johtamista kehitetään edelleen siten, että osaamista koskevat tiedot ovat järjestelmällisesti hyödynnettävissä henkilöstön kohdentamisessa, uranhallinnassa, kannustamisessa ja henkilöstökoulutuksessa.
- Työhyvinvointiin kiinnitetään erityistä huomiota mm. työtyytyväisyysbarometrin tuloksia hyödyntämällä.
Ulkoasiainhallinnolle asetettujen tavoitteiden mukaiset tunnusluvut | |||
---|---|---|---|
2007 toteutuma |
2008 ennakoitu |
2009 tavoite |
|
Toiminnallinen tehokkuus | |||
Rakenteisten maatiedostojen käyttöönotto | - | 30 % | 40 % |
Etäyhteyksien käytön laajentaminen, yhteyksien määrä | 600 | 700 | 900 |
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen | |||
Työtyytyväisyys barometriin osallistumisaste | 31,7 % | 47,4 % | 55,0 % |
Työtyytyväisyys barometrin mukaan | tyydyttävä+ (3,2) |
tyydyttävä+ (3,4) |
tyydyttävä+ (3,4) |
01. Ulkoasiainhallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 202 058 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös:
1) kunniakonsulien menojen maksamiseen
2) valtion virastoille maksettavien tutkimus- ja kehittämistoiminnasta aiheutuvien kulutusmenojen maksamiseen
3) ulkoasiainhallinnon toimialaan liittyvien tutkimusapurahojen maksamiseen ja
4) Suomeen suuntautuvien ministerivierailujen menojen ja niihin liittyvän tilapäisen työvoiman palkkioiden ja työnantajamaksujen maksamiseen.
Selvitysosa:
Ulkoasiainhallinnon toimintamenot vuonna 2009 | € |
---|---|
Ministeriö,990 hlöä | 75 182 000 |
Toimintamenot | 17 598 000 |
Henkilöstömenot | 57 584 000 |
Edustustot, 97 toimipistettä, 695 lähetettyä hlöä | 100 216 000 |
Eurooppa, 36 toimipistettä, 228 lähetettyä hlöä | 43 708 000 |
Toimintamenot | 22 596 000 |
Henkilöstömenot | 21 112 000 |
Itä, 5 toimipistettä, 177 lähetettyä hlöä | -11 053 000 |
Toimintamenot | -21 037 000 |
Henkilöstömenot | 9 984 000 |
Aasia ja Amerikka, 29 toimipistettä, 141 lähetettyä hlöä | 31 342 000 |
Toimintamenot | 16 707 000 |
Henkilöstömenot | 14 635 000 |
Afrikka ja Lähi-itä, 20 toimipistettä, 80 lähetettyä hlöä | 17 249 000 |
Toimintamenot | 8 646 000 |
Henkilöstömenot | 8 603 000 |
Pysyvät ja erityisedustustot, 7 toimipistettä, 69 lähetettyä hlöä | 18 970 000 |
Toimintamenot | 12 381 000 |
Henkilöstömenot | 6 589 000 |
Hallinnonalan yhteiset menot | 26 660 000 |
Tietohallinto | 15 610 000 |
Kiinteistöhallinto | 9 550 000 |
Turvallisuus | 1 500 000 |
Yhteensä | 202 058 000 |
Edustustojen henkilöstömenoissa on esitetty lähetetyn henkilökunnan peruspalkkojen lisäksi seuraavat ulkomaan edustautumisen korvaukset: paikallis-, puoliso- ja lapsikorvaus, olosuhdekorvaus, lasten koulutuskorvaukset, hautajais- ja tapaamismatkat, lähetetyn henkilöstön terveydenhuoltoon liittyvät korvaukset, varustaumiskorvaus sekä muuttoihin liittyvät korvaukset. Paikalta palkatun henkilöstön henkilöstömenot sisältyvät edustustojen toimintamenoihin.
Hallinnonalan julkisoikeudellisista suoritteista saamat tulot kertyvät pääasiassa edustustoista saatavista viisumituloista ja ne esitetään osana edustustojen toimintamenoja. Suurin osa tuotoista kertyy Venäjän edustustojen viisumituloista.
Hallinnonalan yhteisillä menoilla katetaan vuoden mittaan ko. toimialojen menoja sekä ministeriössä että edustustoissa.
Momentin mitoituksessa on otettu huomioon 41,75 henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimien vuoksi.
Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) | |||
---|---|---|---|
2007 toteutuma |
2008 budjetoitu |
2009 varsinainen talousarvio |
|
Bruttomenot | 211 742 | 222 354 | 239 676 |
Bruttotulot | 31 632 | 26 083 | 37 618 |
Nettomenot | 180 110 | 196 271 | 202 058 |
Siirtyvät erät | |||
— siirtynyt edelliseltä vuodelta | 11 638 | ||
— siirtynyt seuraavalle vuodelle | 20 129 |
Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma, julkisoikeudelliset suoritteet (1 000 euroa) | |||
---|---|---|---|
2007 toteutuma |
2008 budjetoitu |
2009 varsinainen talousarvio |
|
Maksullisen toiminnan tuotot | |||
— suoritteiden myyntituotot | 25 840 | 23 300 | 34 687 |
— muut tuotot | - | 200 | - |
Tuotot yhteensä | 25 840 | 23 500 | 34 687 |
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset | 16 801 | 17 736 | 23 877 |
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) | 9 039 | 5 764 | 10 810 |
Kustannusvastaavuus, % | 154 | 132 | 145 |
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) | |
---|---|
Siirto momentilta 24.90.(20) | 300 |
Siirto momentilta 28.20.02 | 50 |
Siirto momentille 28.20.06 (Valtion IT-palvelukeskus) | -140 |
Kehitysyhteistyöhallinnon vahvistaminen, siirto momentilta 24.30.66 | 4 113 |
Tuottavuustoimet | -620 |
Palkkojen tarkistukset | 4 005 |
Muut muutokset | -1 000 |
Yhteensä | 6 708 |
Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon nettobudjetoitavina tuloina ulkoasiainhallinnon suoritteiden maksusta annetun asetuksen (1173/2005) mukaiset tulot sekä edustustojen pankkitilien korkotulot.
Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon lisäyksenä 4 113 000 euroa siirtona momentilta 24.30.66. Lisäys on tarkoitettu kehitysyhteistyöhallinnon vahvistamiseen mm. kehittämällä kehitysmaaedustustojen tietojärjestelmä- ja turvallisuusinfrastruktuuria, kouluttamalla henkilöstöä sekä lisäämällä ministeriössä henkilöstöä ja edustustojen lähetettyä henkilöstöä asteittain siten, että kehitysyhteistyöhallinnon henkilöstön määrän nettolisäys on vuodesta 2007 vuoteen 2011 yhteensä enintään 15 henkilötyövuotta.
Valtiovarainvaliokunta:Ulkoasianministeriön edustustoverkko kattaa 97 toimipistettä. Edustustoverkon menot ovat kaiken kaikkiaan noin kaksi kolmasosaa koko ministeriön toimintamenoista.
Hallitusohjelman mukaisesti on käynnistetty selvitys Suomen edustautumisesta ulkomailla. Tarkoituksena on tehostaa eri toimijoiden yhteistyötä ja selvittää minne ja miten voimavarat on järkevintä kohdistaa ottaen huomioon niin kansalaisten, elinkeinoelämän kuin valtiovallan kasvavat ja muuttuvat tarpeet. Selvitystyötä vaikeuttavat edustustojen kasvanut työmäärä ja samanaikaisesti toteutettavat tuottavuusohjelman vaatimukset. Tehtäviä ovat lisänneet erityisesti työperäisen maahanmuuton kasvaminen, yritysten palvelu kaukomaissa, kansalaispalveluiden kasvu ja niiden tasoon kohdistuvat odotukset.
Valiokunta pitää tärkeänä, että tulevissa ratkaisuissa huolehditaan kattavasta ja riittävästi resursoidusta edustustoverkosta, joka ottaa huomioon myös muutokset kansainvälisessä ympäristössä. Valiokunta kiinnittää lisäksi huomiota pysyvien edustustojen toimitiloihin ja korostaa, että kiinteistöjen omistusta tulee tarpeen mukaan harkita varsinkin kiinteistöjen hintojen alentuessa.
Valiokunta nostaa esiin myös ulkoasianhallinnon ammattitaitoisen työvoiman saannin. Erityisesti viisumityöntekijöiden saanti Venäjälle on vaikeutunut. Valiokunta pitää tärkeänä huolehtia siitä, että hallinnonalan tehtävät kiinnostavat jatkossakin uusia työntekijöitä ja palkkaus on kilpailukykyinen muun valtionhallinnon kanssa.
2009 talousarvio | 202 058 000 |
2008 II lisätalousarvio | 921 000 |
2008 talousarvio | 195 350 000 |
2007 tilinpäätös | 188 601 000 |
29. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 16 994 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös kehitysyhteistyöhön ja lähialueyhteistyöhön käytettyjen ja kotimaasta hankittujen palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäveromenojen maksamiseen.
Selvitysosa:Arvonlisäverolain mukaan ministeriöiden kehitysyhteistyötä ja lähialueyhteistyötä varten kotimaasta ostamat palvelut ovat arvonlisäverollisia. Jotta arvonlisäverolla ei rasiteta Suomen kehitysyhteistyötä ja lähialueyhteistyötä arvonlisäveromenot budjetoidaan erikseen.
2009 talousarvio | 16 994 000 |
2008 talousarvio | 16 608 000 |
2007 tilinpäätös | 11 747 956 |
74. Talonrakennukset (siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 6 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös valtiolle vuokrattujen tilojen peruskorjausluonteisten korjaus- ja muutostöiden maksamiseen.
2009 talousarvio | 6 000 000 |
2008 talousarvio | 6 000 000 |
2007 tilinpäätös | 4 805 000 |
(76.) Kiinteistöjen ja huoneistojen hankkiminen(siirtomääräraha 3 v)
Selvitysosa:Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.
2008 talousarvio | 30 000 000 |