Talousarvioesitys 2005
05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus
Selvitysosa:EU:n ohjelmakauden 2000—2006 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä edistetään työllisyyden kasvua ja alennetaan työttömyyttä. Toimenpiteillä pyritään rakenteellisen työttömyyden alentamiseen, työvoiman saatavuuden parantamiseen, työvoiman osaamisen ja työssä pysymisen edistämiseen, yrittäjyyden lisäämiseen sekä syrjäytymisen ehkäisemiseen ja tasa-arvon lisäämiseen työmarkkinoilla.
Sosiaalirahaston määrärahat on budjetoitu kokonaisuudessaan työministeriön pääluokkaan momentille 34.05.61 ja EU:lta tulevat tulot momentille 12.34.40. Hankkeisiin käytettävä valtion rahoitusosuus on budjetoitu kunkin sosiaalirahaston toimeenpanoon osallistuvan ministeriön pääluokkaan yhdelle momentille. Kyseisten momenttien myöntämisvaltuus on mitoitettu siten, että ne yhteen laskettuina vastaavat rakennerahasto-ohjelmien vuotuisia kansallisen julkisen rahoituksen kehyksiä valtion osalta.
Sosiaalirahasto osallistuu tavoiteohjelmien 1, 2 ja 3 sekä yhteisöaloite Equalin hankkeiden rahoittamiseen. Varoja käytetään hyväksytyissä ohjelma-asiakirjoissa ja niiden täydennysosissa määriteltyyn toimintaan rakennerahasto-ohjelmien kansallisesta hallinnoinnista annetun lain (1353/1999) ja asetuksen (1354/1999) sekä kunkin viranomaisen omien kansallisten tukijärjestelmien mukaisesti.
ESR-toiminnan vaikuttavuus on osana koko toimialalle pääluokan ja luvun 06 perusteluissa esitettyjä vaikuttavuustavoitteita. Vuonna 2005 arvioidaan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteissä aloittavien määräksi 156 000 henkilöä, joista työhallinnon rahoittamissa toimenpiteissä 67 000 henkilöä.
Työhallinnon rahoittamien rakennerahasto-ohjelmien toimenpiteiden piirissä keskimäärin olevien määrät esitetään luvun 34.06 perustelujen selvitysosassa.
61. Euroopan sosiaalirahaston osallistuminen EU:n rakennerahasto-ohjelmiin (arviomääräraha)
Momentille myönnetään 137 055 000 euroa.
Vuonna 2005 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 148 026 000 eurolla.
Mikäli vuoden 2004 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta Kainuun maakunnassa toteutettavaa tavoite 1 -ohjelmaa lukuun ottamatta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2005.
Määrärahaa saa käyttää EU:n ohjelmakauden 2000—2006 tavoiteohjelmia 1, 2 ja 3 sekä yhteisöaloiteohjelma Equalia toteuttavien hankkeiden EU-rahoitusosuuden maksamiseen sekä ohjelmien toteutukseen liittyvään tekniseen apuun Euroopan sosiaalirahastosta maksettavan EU-rahoitusosuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa yhdessä hallinnonalojen vastinrahoitusmomenttien määrärahojen kanssa käyttää myös Euroopan sosiaalirahaston osarahoittamien ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan enintään 140 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen teknisen avun varoin.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu momentin myöntämisvaltuudesta 3 669 000 euroa ja määrärahasta 898 000 euroa Kainuun maakuntaan.
Selvitysosa:Määräraha on alueiden kehittämislaissa tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta.
Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa työllisyysohjelmaa ja yrittäjyyden politiikkaohjelmaa.
Määrärahasta arvioidaan käytettävän 40 037 000 euroa tavoiteohjelmassa 1, 18 271 000 euroa tavoiteohjelmassa 2, 65 147 000 euroa tavoiteohjelmassa 3 sekä 13 600 000 euroa Equal-yhteisöaloitteessa.
Myöntämisvaltuuksien käytöstä valtiolle aiheutuvat menot (milj. euroa) | ||||
---|---|---|---|---|
Myöntämisvaltuusvuosi | 2005 | 2006 | 2007 | Yhteensä |
Vuoden 2003 sitoumukset | 34,265 | - | - | 34,265 |
Vuoden 2004 sitoumukset | 61,674 | 34,813 | - | 96,487 |
Vuoden 2005 sitoumukset | 41,116 | 66,611 | 40,299 | 148,026 |
Yhteensä | 137,055 | 101,424 | 40,299 | 278,778 |
Myöntämisvaltuuden ja määrärahan käyttö eri ohjelmiin (milj. euroa) | |||||
---|---|---|---|---|---|
Ohjelma Sosiaalirahasto |
Kauden 2000—2006 rahoituskehys valtuutena |
Budjetoitu valtuutta v. 2000—2004 talousarvio+ lisätalousarviot |
Myöntämis- valtuus v. 2005 |
Budjetoitu määrärahaa v. 2000—2004 talousarvio+ lisätalousarviot |
Määräraha v. 2005 |
Tavoite 1, Itä-Suomi | 183,592 | 130,524 | 28,515 | 118,280 | 27,175 |
— josta Kainuu | - | - | 3,669 | - | 0,898 |
Tavoite 1, Pohjois-Suomi | 89,375 | 64,780 | 12,851 | 57,570 | 12,862 |
Tavoite 2, Länsi-Suomi | 65,700 | 47,246 | 11,157 | 42,350 | 10,682 |
Tavoite 2, Etelä-Suomi | 44,469 | 31,983 | 8,061 | 28,707 | 7,589 |
Tavoite 3 | 415,811 | 298,468 | 67,260 | 269,824 | 65,147 |
Equal | 72,300 | 42,414 | 20,182 | 51,230 | 13,600 |
Yhteensä | 871,247 | 615,415 | 148,026 | 567,961 | 137,055 |
Vuoden 2005 ESR-myöntämisvaltuuden jakautuminen ohjelmittain ja hallinnonaloittain (milj. euroa) | |||||
---|---|---|---|---|---|
Tavoite 3 | Tavoite 1 | Tavoite 2 | Yhteisö- aloitteet |
Yhteensä | |
Työministeriö | 36,419 | 17,205 | 8,162 | 20,182 | 81,968 |
Opetusministeriö | 22,379 | 17,029 | 6,777 | - | 46,185 |
Kauppa- ja teollisuusministeriö | 7,090 | 2,094 | 1,739 | - | 10,923 |
Sisäasiainministeriö | - | 0,909 | 2,485 | - | 3,394 |
Sosiaali- ja terveysministeriö | 1,372 | 0,460 | 0,055 | - | 1,887 |
Kainuu | - | 3,669 | - | - | 3,669 |
Yhteensä | 67,260 | 41,366 | 19,218 | 20,182 | 148,026 |
Arvio valtion rahoitusosuuden (valtuus) jakautumisesta ESR:n osalta ohjelmittain ja hallinnonaloittain (milj. euroa) | |||||
---|---|---|---|---|---|
Tavoite 3 | Tavoite 1 | Tavoite 2 | Yhteisö-aloitteet | Yhteensä | |
Työministeriö (34.05.62) | 46,693 | 14,055 | 9,641 | 19,082 | 89,471 |
Opetusministeriö (29.01.62) | 25,321 | 13,295 | 8,491 | - | 47,107 |
Kauppa- ja teollisuusministeriö (32.30.62) | 12,432 | 1,976 | 2,434 | - | 16,842 |
Sisäasiainministeriö (26.98.62) | - | 0,863 | 2,967 | - | 3,830 |
Sosiaali- ja terveysministeriö (33.01.62) | 1,944 | 0,412 | 0,055 | - | 2,411 |
Kainuu | - | 2,880 | - | - | 2,880 |
Yhteensä | 86,390 | 33,481 | 23,588 | 19,082 | 162,541 |
Euroopan sosiaalirahastosta saatavat tulot on merkitty momentille 12.34.40 ja valtion rahoitusosuudet momenteille 26.98.62, 29.01.62, 32.30.62, 33.01.62 ja 34.05.62.
2005 talousarvio | 137 055 000 |
2004 lisätalousarvio | — |
2004 talousarvio | 132 827 000 |
2003 tilinpäätös | 121 867 434 |
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus työministeriön osalta (arviomääräraha)
Momentille myönnetään 85 585 000 euroa.
Vuonna 2005 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 102 494 000 eurolla.
Mikäli vuoden 2004 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta Kainuun maakunnassa toteutettavaa tavoite 1 -ohjelmaa lukuun ottamatta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2005.
Määrärahaa saa käyttää neuvoston asetuksen (EY 1260/1999) artiklan 39 (varainhoitoa koskevat oikaisut) ja neuvoston asetuksen (ETY 2082/1993) artiklan 24 (tuen vähentäminen, pidättäminen ja peruuttaminen) mukaisten Suomen velvoitteiden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää Euroopan sosiaalirahastosta ja Euroopan aluekehitysrahastosta rahoitettavien tavoiteohjelmien 1, 2 ja 3 sekä Equal-, Interreg- ja Urban-yhteisöaloitteiden ja innovatiivisten toimien hankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen yhdessä momenteilla 34.05.61 ja 26.98.61 olevien EU-osuuksien kanssa sekä EU:n ohjelmakauden 1995—1999 mukaisten sitoumusten maksamiseen.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.
Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu momentin myöntämisvaltuudesta 2 988 000 euroa ja määrärahasta 765 000 euroa Kainuun maakuntaan.
Selvitysosa:Määräraha on alueiden kehittämislaissa tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta.
Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa työllisyysohjelmaa ja yrittäjyyden politiikkaohjelmaa.
Määrärahasta arvioidaan käytettävän 75 665 000 euroa Euroopan sosiaalirahaston hankkeiden valtion rahoitusosuutena ja 9 920 000 euroa Euroopan aluekehitysrahaston hankkeiden valtion rahoitusosuutena.
Myöntämisvaltuuden mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon 108 000 euroa ja määrärahan mitoituksessa 60 000 euroa siirtona momentilta 32.30.62 käytettäväksi Kainuun hallintokokeilualueella toteutettaviin yritysten koulutus- ja kehittämispalveluihin. Määrärahan lisäystä vastaavat osallistujilta perittävinä maksuina kertyvät tulot on kirjattu momentille 12.34.99.
Myöntämisvaltuuksien käytöstä valtiolle aiheutuvat menot (milj. euroa) | ||||
---|---|---|---|---|
Myöntämisvaltuusvuosi | 2005 | 2006 | 2007 | Yhteensä |
Vuoden 2003 sitoumukset | 21,442 | - | - | 21,442 |
Vuoden 2004 sitoumukset | 38,486 | 22,200 | - | 60,686 |
Vuoden 2005 sitoumukset | 25,657 | 46,120 | 30,717 | 102,494 |
Yhteensä | 85,585 | 68,320 | 30,717 | 184,622 |
Momentin myöntämisvaltuuden arvioitu jakautuminen rahastoittain (milj. euroa) | |||||
---|---|---|---|---|---|
Tavoite 3 | Tavoite 1 | Tavoite 2 | Yhteisö- aloitteet |
Yhteensä1) | |
Euroopan sosiaalirahasto | 46,693 | 14,055 | 9,641 | 19,082 | 89,471 |
Euroopan sosiaalirahasto/Kainuu | - | 2,880 | - | - | 2,880 |
Euroopan aluekehitysrahasto | - | 3,678 | 4,489 | 1,868 | 10,035 |
Yhteensä | 46,693 | 20,613 | 14,130 | 20,950 | 102,386 |
1) Myöntämisvaltuudesta puuttuu Kainuun hallintokokeiluun liittyvä KTM:n hallinnonalan palautumakorotus, joka on 0,108 milj. euroa.
Myöntämisvaltuuden ja määrärahan käyttö eri ohjelmiin (milj. euroa) | |||||
---|---|---|---|---|---|
Ohjelma | Kauden 2000—2006 rahoituskehys valtuutena |
Budjetoitu valtuutta v. 2000—2004 talousarvio+ lisätalousarviot |
Myöntämis- valtuus v. 2005 |
Budjetoitu määrärahaa v. 2000—2004 talousarvio+ lisätalousarviot |
Määräraha v. 20051) |
Euroopan sosiaalirahasto (ESR) | |||||
Tavoite 1, Itä-Suomi | 145,299 | 48,732 | 11,643 | 49,455 | 10,720 |
— josta Kainuu | 2,880 | 0,705 | |||
Tavoite 1, Pohjois-Suomi | 76,592 | 29,340 | 5,292 | 25,543 | 5,430 |
Tavoite 2, Länsi-Suomi | 79,239 | 24,503 | 4,971 | 26,225 | 5,115 |
Tavoite 2, Etelä-Suomi | 53,969 | 18,093 | 4,670 | 17,865 | 3,929 |
Tavoite 3 | 537,835 | 205,549 | 46,693 | 187,378 | 44,363 |
Yhteisöaloite Equal ja innovatiiviset toimet | 67,728 | 26,338 | 19,082 | 27,768 | 6,048 |
ESR yhteensä | 960,662 | 352,555 | 92,351 | 334,234 | 75,605 |
Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) | |||||
Tavoite 1, Itä-Suomi | 263,735 | 11,066 | 1,460 | 16,146 | 1,710 |
Tavoite 1, Pohjois-Suomi | 135,287 | 7,931 | 2,218 | 8,455 | 1,161 |
Tavoite 2, Länsi-Suomi | 225,271 | 16,915 | 2,068 | 14,666 | 2,730 |
Tavoite 2, Etelä-Suomi | 178,114 | 12,704 | 2,421 | 11,939 | 2,496 |
Yhteisöaloite Interreg | 120,700 | 9,282 | 1,537 | 8,459 | 1,510 |
Yhteisöaloite Urban | 6,728 | 1,250 | 0,331 | 0,856 | 0,313 |
EAKR yhteensä | 929,835 | 59,148 | 10,035 | 60,521 | 9,920 |
ESR + EAKR YHTEENSÄ | 1 890,497 | 411,703 | 102,386 | 394,755 | 85,525 |
1) Luvuista puuttuu Kainuun halllintokokeiluun liittyvä KTM:n hallinnonalan palautumakorotus, joka on 0,108 milj. euroa myöntämisvaltuutta ja 60 000 euroa arviomäärärahaa.
2005 talousarvio | 85 585 000 |
2004 lisätalousarvio | — |
2004 talousarvio | 87 689 000 |
2003 tilinpäätös | 78 574 944 |