Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
     22. Eduskunta
       01. Työhallinto
            52. Työmarkkinatuki
            65. Liikkuvuusavustus

Talousarvioesitys 2003

77. Sijoitusmenot työllisyyden turvaamiseksi (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 15 810 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää työttömyyden torjumisesta aiheutuvien menojen maksamiseen hankkeissa, joilla edistetään uusien työpaikkojen syntymistä ottamalla samalla huomioon myös alueelliset työllisyysnäkökohdat.

Määrärahaa saa käyttää työllisyyslain 13 §:n mukaisiin valtion investointikohteisiin sekä investoinneiksi katsottavien valtion hankinnoista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Määräraha on alueiden kehittämiseen suunnattavaa rahoitusta.

Määrärahaa on tarkoitus osoittaa työllisyysasetuksen 4 §:n tarkoittamille työvirastoille työllisyyslain 13 §:n ja työllisyysasetuksen 5 §:n mukaisiin kohteisiin. Määrärahaa pyritään käyttämään virastojen ja laitosten investointihankkeiden osarahoitukseen ja sillä pyritään aientamaan työllisyyden hoidon kannalta merkittäviä hankkeita.

Hankkeiden valinnassa kiinnitetään huomiota erityisesti niiden valmistumisen jälkeisen toimintavaiheen työpaikkoihin sekä kohteen ympäristössä syntyviin sysäysvaikutuksiin ottaen huomioon alueelliset kehittämisohjelmat ja investointipaikkakunnan työllisyystilanne.

Momentilta rahoitettavien investointien rakennusaikaiset työllisyysvaikutukset ovat arviolta 150 henkilötyövuotta. Työllistämisen keskihinta on esitetty luvun 34.06 perustelujen selvitysosassa.

Vuoden 2003 valtuuden käytön johdosta arvioidaan valtiolle aiheutuvan menoja 8 444 000 euroa vuonna 2003, 5 684 000 euroa vuonna 2004 ja 1 682 000 euroa vuonna 2005. Aikaisemmin myönnettyjen valtuuksien käytön johdosta arvioidaan valtiolle aiheutuvan menoja 7 366 000 euroa vuonna 2003 ja 1 400 000 euroa vuonna 2004.

Valtuuksien käytöstä aiheutuva määrärahan tarve (milj. euroa)
  2003 2004 2005
       
1. Valtuudet v. 2002 ja aikaisemmin 7,366 1,400  
— talonrakennusvaltuudet 4,361 0,900  
— muut rakentamisvaltuudet 3,005 0,500  
2. Uudet valtuudet 8,444 5,684 1,682
— talonrakennusvaltuudet 4,780 3,184 1,100
— muut rakentamisvaltuudet 3,664 2,500 0,582
3. Yhteensä 15,810 7,084 1,682
— talonrakennusvaltuudet 9,141 4,084 1,100
— muut rakentamisvaltuudet 6,669 3,000 0,582


2003 talousarvio 15 810 000
2002 talousarvio 15 810 000
2001 tilinpäätös 15 809 665