Talousarvioesitys 0
90. (28.90, 29.10, osa, 29.80, osa ja 33.60, osa) Kuntien tukeminen
Selvitysosa:Vuoden 2010 alusta toteutettavassa valtionosuusuudistuksessa nykyiset sektorikohtaiset valtionosuudet (VM, OPM ja STM) keskitetään valtionvarainministeriöön hallitusohjelman edellyttämässä laajuudessa. Yhdistetyissä valtionosuuksissa on nykyinen yleinen valtionosuus, sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuudet kokonaisuudessaan sekä esi- ja perusopetus, yleiset kirjastot (pl. maakunta- ja keskuskirjastokorotukset), yleinen kulttuuritoimi sekä taiteen perusopetuksen asukaskohtainen osa.
Kuntien yleisellä peruspalvelujen rahoituksella ja verotuloihin perustuvalla valtionosuuksien tasauksella pyritään osaltaan siihen, että kuntien lakisääteiset tehtävät ja niiden kokonaisrahoitus ovat tasapainossa alueittain ja kuntaryhmittäin. Sosiaali- ja terveyspalvelujen, esi- ja perusopetuksen sekä kirjasto- ja kulttuuripalvelujen valtionavuilla pyritään turvaamaan kuntien mahdollisuudet pitää yllä riittävät peruspalvelut eri osissa maata.
Kuntien harkinnanvaraisella valtionosuuden korotuksella pyritään huolehtimaan siitä, että vaikeimmassakin taloudellisessa asemassa olevat kunnat pystyvät suoriutumaan peruspalveluiden tuottamisesta ja näiden kuntien talouden tasapainoa voidaan parantaa.
Kuntien yhdistymisavustuksilla edistetään vapaaehtoiselta pohjalta kuntien yhdistymisiä sekä muita sellaisia kunta- ja seuturakenteen muutoksia, jotka edesauttavat laadukkaiden ja tasavertaisten kunnallisten peruspalveluiden tuottamista taloudellisemmin.
Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus
Keskeiset uudistukset
Vuoden 2010 alusta lukien kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuudet siirretään valtiovarainministeriön pääluokkaan momentille 28.90.30.
Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuden korottamisella toteutetaan hallitusohjelmaa. Korotus kohdistetaan mm. 1.9.2009 voimaan tulevan vammaispalvelulain uudistuksen toteuttamiseen, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon sekä äitiys- ja lastenneuvolapalvelujen parantamiseen sekä perusterveydenhuollon ja ikäihmisten palvelujen kehittämiseen.
Vaikuttavuustavoitteet
Ehkäisevän toiminnan tavoitteena on terveyttä, sosiaalista turvallisuutta, elämänhallintaa ja itsenäistä selviytymistä tukevien olosuhteiden ja ympäristön luominen, ihmisten työ- ja toimintakyvyn edistäminen, elämänlaadun parantaminen, syrjäytymisen ehkäisy, väestöryhmien välisten terveyserojen vähentäminen sekä ympäristöterveydenhuollon toimintaedellytysten parantaminen. Tavoitteisiin pyritään johtamista ja rakenteita kehittämällä sekä tuottamalla ja levittämällä työvälineitä ja hyvän toiminnan malleja kuntien käyttöön. Vaikuttavuustavoitteita kuvataan tarkemmin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan pääluokkaan kuuluvassa luvussa 33.60 (kuntien järjestämä sosiaali- ja terveydenhuolto).
Sosiaali- ja terveyspalvelujen tavoitteena on julkisen vallan järjestämisvastuulla olevien, pääosin verovaroin kustannettavien sosiaali- ja terveyspalvelujen toimivuuden, saatavuuden ja kattavuuden sekä perustoimeentulon turvaaminen koko maassa.
| Kuntien järjestämän sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuuden laskennassa käytettäviä tietoja | ||||
|---|---|---|---|---|
| 2007 toteutunut |
2008 toteutunut |
2009 toteutunut |
2010 arvio |
|
| Sosiaalihuollon laskennalliset kustannukset | ||||
| 0—6-vuotiaat euroa/asukas | 4 916,24 | 5 931,23 | 6 082,40 | 6 240,81 |
| 7—64-vuotiaat euroa/asukas | 240,79 | 291,63 | 280,36 | 290,35 |
| 65—74-vuotiaat euroa/asukas | 652,71 | 781,55 | 824,65 | 845,84 |
| 75—84-vuotiaat euroa/asukas | 3 935,40 | 4 712,66 | 4 984,03 | 5 103,65 |
| 85-vuotiaat ja vanhemmat euroa/asukas | 10 965,83 | 13 129,18 | 13 865,60 | 14 014,05 |
| Työttömien lukumäärän mukaan euroa/työtön | 438,50 | 525,26 | 545,75 | 558,85 |
| Työttömyysasteen mukaan euroa/asukas | 40,04 | 47,91 | 49,78 | 50,97 |
| Vaikeasti vammaisten lukumäärän mukaan euroa/asukas | 11,93 | 14,28 | 14,84 | 15,20 |
| Lasten huostaanottojen määrän mukaan euroa/asukas | 33,70 | 40,36 | 41,93 | 42,93 |
| Terveydenhuollon laskennalliset kustannukset | ||||
| 0—6-vuotiaat euroa/asukas | 602,10 | 721,07 | 749,19 | 800,23 |
| 7—64-vuotiaat euroa/asukas | 686,35 | 822,39 | 854,85 | 879,25 |
| 65—74-vuotiaat euroa/asukas | 1 622,79 | 1 943,12 | 2 018,90 | 2 067,35 |
| 75—84-vuotiaat euroa/asukas | 3 129,86 | 3 748,02 | 3 894,19 | 3 987,65 |
| 85-vuotiaat ja vanhemmat euroa/asukas | 5 433,66 | 6 505,61 | 6 759,33 | 6 921,55 |
| Sairastavuuden mukaan euroa/asukas | 296,75 | 355,29 | 369,15 | 378,01 |
Esi- ja perusopetuksen sekä yleisten kirjastojen ja kulttuuritoimen rahoitus
Keskeiset uudistukset
Vuoden 2010 alusta opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuusjärjestelmästä siirretään kuntien peruspalvelujen järjestämiseen tarkoitetun valtionosuuden piiriin valtionosuudet, jotka koskevat esi- ja perusopetusta, yleisiä kirjastoja (pl. maakunta- ja keskuskirjastokorotus) ja yleistä kulttuuritoimintaa sekä asukaskohtaisesti rahoitettua taiteen perusopetusta. Tällöin esi- ja perusopetuksen rahoituksen perustana ovat oppilasmäärän sijasta esi- ja perusopetusikäisten osuus kunnan asukkaista. Valtionosuudet jäävät kuitenkin edelleen opetusministeriön hallinnonalalle momentille 29.10.30 siltä osin kun ne kohdistuvat sellaisten oppilasryhmien opetukseen, joissa valtionosuus on perusteltua määrätä suoriteperusteisesti, myöntää suoraan opetuksen järjestäjälle tai joissa valtionosuuden määräytyminen edellyttää muuten erityistä seurantaa ja ohjausta.
Yhteiskunnallinen vaikuttavuus
Lähtökohtana on koulutuksen perusturvan takaaminen ja vahvistaminen kaikille asuinpaikasta, kielestä ja taloudellisesta asemasta riippumatta koko maan kattavasti. Kunnille myönnettävän rahoituksen keskeisiä tavoitteita ovat sivistyksellisten perusoikeuksien turvaaminen jokaiselle oppilaalle ja opiskelijalle hänen kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaan sekä osana kansalaisten sivistyksellisiä oikeuksia turvata jokaiselle mahdollisuus kehittää itseään koko maan kattavilla kirjasto- ja tietopalveluilla sekä varmistaa väestön tasavertainen tiedon ja kulttuurin saatavuus.
| Kuntien järjestämän esi- ja perusopetuksen sekä yleisten kirjastojen ja kulttuuritoimen käyttökustannusten valtionosuuden laskennassa käytettäviä tietoja | ||||
|---|---|---|---|---|
| 2007 toteutunut |
2008 toteutunut |
2009 toteutunut |
2010 arvio |
|
| Esi- ja perusopetuksen laskennalliset kustannukset1) | ||||
| Perushinta, euroa/asukas | 6 583,23 | |||
| Yleisten kirjastojen, taiteen perusopetuksen ja yleisen kulttuuritoimen palvelujen laskennalliset kustannukset yhteensä | ||||
| Yleiset kirjastot | 45,83 | 51,25 | 53,24 | 54,53 |
| Kuntien yleinen kulttuuritoimi, euroa/asukas | 3,5 | 3,5 | 3,5 | 3,5 |
| Taiteen perusopetus, euroa/asukas (299 kuntaa vuonna 2010) | 1,4 | 1,4 | 1,4 | 1,4 |
1) Järjestelmämuutoksen vuoksi vuosilta 2007—2009 ei ole saatavissa vertailukelpoisia tietoja.
01. (28.90.03) KuntaIT:n toimintamenot(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 7 369 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) enintään seitsemää henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen sekä muihin toimintamenoihin
2) kuntien informaatioteknologiaan kohdennettuihin, kuntien tietovarantojen hyväksikäytön edellytyksiä parantaviin kehittämishankkeisiin sekä tietoteknisten palveluiden järjestämiseen ja
3) harkinnanvaraisiin valtionavustuksiin sekä EU:n hyväksymien ja rahoittamien hankkeiden maksamiseen.
Selvitysosa:KuntaIT ohjaa kuntien tietohallintokehitystä. Se toimii verkostomaisesti yhteistyössä kuntasektorin, valtionhallinnon ja yksityisen sektorin toimijoiden kanssa. Määrärahalla vahvistetaan ja nopeutetaan kuntien tietohallintokehitystä tavoitteena parantaa tuottavuutta sekä edistetään kuntien ja julkishallinnon yhteisiä informaatioteknologian kehittämishankkeita ja sähköisten toimintatapojen käyttöönottoa. Hankkeista päätetään yhdessä kuntasektorin kanssa.
| Tuloksellisuuden tavoitteet | Toimenpiteet |
|---|---|
| Palvelurakenneuudistuksen ja sähköisten toimintatapojen edistäminen kuntahallinnossa. | Käynnistetään ja koordinoidaan kuntasektorin käyttöön tarkoitettuja valtakunnallisia tietohallinnon kehittämiseen ja sähköisiin palveluihin liittyviä hankkeita yhteistoiminnassa kuntatoimijoiden ja muun julkishallinnon kanssa. Toimeenpannaan jo käynnistyneitä tietohallinnon ja sähköisen asioinnin kehittämistoimenpiteitä ja niissä saavutettujen tulosten jalkautusta kuntasektorille, kuten asiakaspalvelukeskushanketta, tietojohtamisen ja kunnallisten palvelualueiden kehittämishankkeita sekä kuntien tietohallinnon arkkitehtuurin kehittämistoimenpiteitä. |
| Kuntien ja koko julkishallinnon tietohallinnon yhteistyön tiivistäminen. | Edistetään perusrekisterien täysimääräistä hyödyntämistä julkishallinnon palvelutoiminnan järjestämistä ja tuottamista tukevissa tietojärjestelmissä. |
| Määrärahan arvioitu käyttö | € |
|---|---|
| KuntaIT:n toimintamenot | 2 369 000 |
| Kuntien informaatioteknologian kehittämishankkeet | 5 000 000 |
| Yhteensä | 7 369 000 |
Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon 131 000 euroa uudelleenkohdentamisen johdosta.
| 2010 talousarvio | 7 369 000 |
| 2009 talousarvio | 7 500 000 |
| 2008 tilinpäätös | 7 500 000 |
20. Valtion ja kuntien yhteiset tietojärjestelmähankkeet (siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 5 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtion ja kuntien yhteisten sähköisten asiointipalvelujen ja tietojärjestelmäratkaisujen suunnitteluun ja hankintaan.
Selvitysosa:Määrärahalla käynnistetään ja toteutetaan Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelman (Sade-ohjelma) linjausten mukaisesti valtion ja kuntien yhteisiä hankkeita tavoitteena tuottavuuden edistäminen julkisessa hallinnossa.
| 2010 talousarvio | 5 000 000 |
30. (28.90.30, 28.90.32, 29.10.30, osa, 29.80.30, osa, 29.80.33, osa ja 33.60.30) Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha)
Momentille myönnetään 7 749 601 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) kuntien peruspalvelujen yleisestä valtionosuudesta annetun lain mukaisen valtionosuuden maksamiseen
2) verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen maksamiseen sekä
3) enintään 20 000 000 euroa harkinnanvaraisen korotuksen maksamiseen valtionosuuteen.
Valtionosuuden määräytymisperusteena käytettävä taiteen perusopetuksen perushinta on 1,40 euroa ja yleisen kulttuuritoimen perushinta 3,50 euroa asukasta kohden.
Selvitysosa:
| Määrärahan arvioitu käyttö (1 000 euroa) | |
|---|---|
| Kunnan valtionosuuden yleinen osa | 283 189 |
| Sosiaali- ja terveydenhuollon, esi- ja perusopetuksen sekä yleisten kirjastojen ja kulttuuritoimen rahoitus | 7 038 813 |
| — sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuudet | 5 682 706 |
| — esi- ja perusopetuksen sekä yleisten kirjastojen ja kulttuuritoimen valtionosuudet | 1 356 107 |
| Laskennalliset kustannukset | 20 679 405 |
| — sosiaali- ja terveydenhuollon laskennalliset kustannukset | 16 697 337 |
| — esi- ja perusopetuksen sekä yleisten kirjastojen ja kulttuuritoimen laskennalliset kustannukset | 3 982 068 |
| Kuntien rahoitusosuus | -13 601 474 |
| Harkinnanvarainen valtionosuuden korotus | 20 000 |
| Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus | -4 210 |
| Valtionosuuteen tehtävät lisäykset ja vähennykset | 411 809 |
| Yhteensä | 7 749 601 |
Kuntien peruspalvelujen valtionosuusprosentti on 34,04. Valtionosuuksiin on tehty 2,4 prosentin kustannustason tarkistus lukuun ottamatta kuntien yleistä kulttuuritoimea ja asukaskohtaista taiteen perusopetusta. Valtionosuuksien määräytymisen perusteena oleva vuodenvaihteen 2008/2009 asukasluku on 5 298 858.
Määrärahan mitoitukseen liittyvät hallituksen esitykset
Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi kunnan peruspalvelujen yleisestä valtionosuudesta, laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta sekä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta vuoden 2010 alusta.
Hallitus esittää, että kunnan peruspalvelun yleisestä valtionosuudesta annettavaan lakiesitykseen sisällytetään säännös kunnan verotulomenetysten kompensaatiosta siten, että valtionosuudet lisääntyvät 375 000 000 euroa vuodesta 2010 lukien ja säännös valtionosuuteen tehtävästä ylimääräisestä korotuksesta siten, että valtionosuudet lisääntyvät 30 000 000 euroa vuonna 2010.
Hallitus esittää, että kunnan peruspalvelujen yleisestä valtionosuudesta annettavaan lakiesitykseen sisällytetään säännös, jonka mukaan kunnille vuosina 2010—2014 maksettavaa valtionosuutta lisätään kunnille korvattavien elatustuen takautumissaatavien ja takaisinperintäsaatavien johdosta. Tämä lisää valtionosuuksia 31 900 000 euroa vuonna 2010.
Lisäksi hallitus esittää, että kunnan peruspalvelujen yleisestä valtionosuudesta annettavaan lakiesitykseen sisällytetään säännös, jolla kunnille maksettavaa valtionosuutta vähennetään 1 000 000 euroa yhteispalveluiden rahoittamiseen liittyen vuonna 2010 ja säännös, jolla kuntien informaatioteknologian kehittämishankkeiden rahoittamiseen liittyvää määräaikaista 5 086 000 euron vähennystä jatketaan vuosiksi 2010 ja 2011.
Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain (1128/1996) muuttamisesta siten, että osittaisen hoitorahan tasoa nostetaan 1.1.2010 lukien 90 euroon. Samalla laajennetaan oikeus osittaiseen hoitorahaan myös yrittäjille. Määrärahan mitoituksessa on lisäyksenä otettu huomioon 1 550 000 euroa lain muutoksen johdosta.
| Valtionosuuden yleinen osa, laskentaperusteet (1 000 euroa) | |
|---|---|
| Perushinta (30,46 euroa/as) * vv. 2008/2009 asukasluku (30,37 euroa/asukas) | 160 926 |
| Korotusosat | |
| — saaristokorotus | 9 032 |
| — syrjäisyyskorotus | 32 118 |
| — taajamarakennekorotus | 32 657 |
| — kielikorotus | 4 993 |
| — asukasmäärän muutokseen perustuva korotus | 13 467 |
| Lisäosat | |
| — erityisen harvan asutuksen lisäosa (20 kuntaa) | 22 171 |
| — saaristokunnan lisäosa (8 kuntaa) | 4 590 |
| — saamelaisten kotiseutualueen kunnan lisäosa | 3 235 |
| Valtionosuus yhteensä | 283 189 |
| Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus, laskentaperusteet (1 000 euroa) | |
|---|---|
| Perushinta | 7 145 127 |
| — 0—6-vuotiaat (6 240,81 euroa/as) | 2 537 782 |
| — 7—64-vuotiaat (290,35 euroa/as) | 1 162 764 |
| — 65—74-vuotiaat (845,84 euroa/as) | 397 834 |
| — 75—84-vuotiaat (5 103,65 euroa/as) | 1 601 689 |
| — 85-vuotiaat ja vanhemmat (14 014,05 euroa/as) | 1 445 059 |
| Työttömien lukumäärän mukaan (558,85 euroa/as) | 113 703 |
| Työttömyysasteen mukaan (50,97 euroa/as) | 272 748 |
| Vammaisten lukumäärän mukaan (15,20 euroa/as) | 80 376 |
| Lastensuojelun tarpeen mukaan (42,93 euroa/as) | 228 236 |
| Sosiaalihuollon laskennalliset kustannukset yhteensä | 7 840 191 |
| Perushinta | 6 784 250 |
| — 0—6-vuotiaat (800,23 euroa/as) | 325 590 |
| — 7—64-vuotiaat (879,25 euroa/as) | 3 521 131 |
| — 65—74-vuotiaat (2 067,35 euroa/as) | 972 362 |
| — 75—84-vuotiaat (3 987,65 euroa/as) | 1 251 452 |
| — 85-vuotiaat ja vanhemmat (6 921,55 euroa/as) | 713 716 |
| Sairastavuuden mukaan (378,01 euroa/as) | 2 001 084 |
| Terveydenhuollon laskennalliset kustannukset yhteensä | 8 785 334 |
| Syrjäisyyskerroin | 71 432 |
| Saaristokerroin | 380 |
| Sosiaali- ja terveydenhuollon laskennalliset kustannukset yhteensä | 16 697 337 |
| Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuus yhteensä | 5 682 706 |
| Esi- ja perusopetuksen sekä yleisten kirjastojen ja kulttuuritoimen rahoitus, laskentaperusteet (1 000 euroa) | |
|---|---|
| Perushinta (6 583,23 euroa/6—15 v.) | 3 001 311 |
| Korotukset | |
| — Asukastiheys | 184 759 |
| — 13—15-vuotiaat | 378 656 |
| — Kaksikielisyys | 45 231 |
| — Saaristoisuus | 1 709 |
| — Ruotsinkieliset 6—15-vuotiaat | 24 648 |
| — Vieraskieliset 6—15-vuotiaat | 28 806 |
| Esi- ja perusopetuksen laskennalliset kustannukset yhteensä | 3 665 120 |
| Kirjastot (54,53 euroa/as) | 291 119 |
| Kuntien yleinen kulttuuritoimi (3,50 euroa/as) | 18 546 |
| Taiteen perusopetus (1,40 euroa/as, 299 kuntaa) | 7 283 |
| Yleisten kirjastojen, taiteen perusopetuksen ja yleisen kulttuuritoimen laskennalliset kustannukset yhteensä | 316 948 |
| Esi- ja perusopetuksen sekä yleisten kirjastojen ja kulttuuritoimen laskennalliset kustannukset yhteensä | 3 982 068 |
| Esi- ja perusopetuksen sekä yleisten kirjastojen ja kulttuuritoimen valtionosuudet yhteensä | 1 356 107 |
| Kuntien rahoitusosuus | |
|---|---|
| Asukasluku | 5 298 858 |
| Rahoitusosuus, euroa/as | 2 566,45 |
| Rahoitusosuus, 1 000 euroa | 13 601 474 |
| Valtionosuuden tasaus (1 000 euroa) | ||
|---|---|---|
| Lisäykset | Vähennykset | Netto |
| 785 310 | -789 520 | -4 210 |
| Muut valtionosuuteen tehtävät vähennykset ja lisäykset (1 000 euroa) | |
|---|---|
| Valtionosuuden vähennykset (-1,33 euroa/as) | |
| — kuntaIT (-0,96 euroa/as) | -5 086 |
| — Virve-rahoitus (-0,37 euroa/as) | -1 961 |
| — valtion koulujen kotikuntakorvaukset valtiolle | -46 912 |
| — harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen lisäys | -5 000 |
| — yhteispalvelupisteiden rahoitus | -1 000 |
| Vähennykset yhteensä | -59 959 |
| Valtionosuuden lisäykset | |
| — työmarkkinatukeen liittyvä korjauserä | 29 549 |
| — elatustuen takaisinperinnän palautukset | 31 900 |
| — verotulomenetysten kompensaatio | 375 000 |
| — vuoden 2010 valtionosuuksiin tehtävä ylimääräinen korotus | 30 000 |
| — kotikuntaa vailla olevien kotikuntakorvaukset | 2 178 |
| — yksityisille maksettava alv (kotikuntakorvaus) | 3 141 |
| Lisäykset yhteensä | 471 768 |
| Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset ( 1 000 euroa) | |
|---|---|
| Valtionosuuden yleinen osa | |
| Valtionosuusuudistus, lisävaltionosuus 28 kunnalle | 30 085 |
| Valtionosuuden vähennysten poistaminen (pysyvät vähennykset) | 107 567 |
| Kuntien yhdistymisten vaikutus | 231 |
| Kustannustason muutos (2,4 %) | 6 431 |
| Asukasluvun muutos ja määräytymistekijöiden muutos | 339 |
| Yhteensä | 144 653 |
| Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuus | |
| Vo-%-muutokset | |
| Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman (KASTE) toimeenpanoon irrotetun rahan palautus | 1 500 |
| Avo- ja laitoslaitoshoidon rajanvedon poistaminen | -62 200 |
| Tulkkauspalvelujen siirto 1.9.2010 lukien momenteille 33.10.60 (5 400 000 euroa) ja 33.10.28 (540 000 euroa) | -5 940 |
| Elatustuen siirto momenteille 33.10.55 (20 100 000 euroa) ja 33.10.28 (3 900 000 euroa) | -24 000 |
| Hallitusohjelman mukainen valtionosuuksien lisäys (perusterveydenhuollon ja ikäihmisten palvelujen parantaminen) | 7 508 |
| Hallitusohjelman mukaiset muutokset | |
| Hallitusohjelman mukainen valtionosuuksien lisäys: | |
| Vammaisten henkilökohtaisen avun kehittäminen | 4 286 |
| Palvelutarpeen viivytyksetön arviointi | 206 |
| Neuvola-asetus | 9 250 |
| Osittaisen hoitorahan korottaminen | 1 550 |
| Muut muutokset | |
| Mammografiaseulontojen laajentaminen | 729 |
| Kustannustason muutos (2,4 %) | 125 052 |
| Toimeentulotuen toimintarahan korotus | 203 |
| Asukasluvun muutokset ja määräytymistekijöiden muutokset | 57 888 |
| Yhteensä | 116 032 |
| Esi- ja perusopetuksen sekä yleisten kirjastojen ja kulttuuritoimen valtionosuus | |
| Kustannustason muutos (2,4 %) | 31 989 |
| Ikäluokan (6—15 vuotta) ja määräytymistekijöiden muutokset | -22 318 |
| Yhteensä | 9 671 |
| Kuntien rahoitusosuus | |
| Valtionosuusuudistus, lisävaltionosuus 28 kunnalle | -30 085 |
| Valtionosuuden yleinen osa, pysyvien vähennysten poistaminen | -107 567 |
| Harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen lisäys | -5 000 |
| Yhteensä | -142 652 |
| Harkinnanvarainen valtionosuuden korotus | 5 000 |
| Kuntien verotulomenetysten kompensaatio | 375 000 |
| Elatustuen takaisinperinnän palautukset | 31 900 |
| Yhteispalvelupisteiden rahoitus, siirto momentille 28.40.03 | -1 000 |
| Vuoden 2010 valtionosuuksiin tehtävä ylimääräinen korotus | 30 000 |
| Muut muutokset | |
| Laskentaperusteiden muutokset (LTA 2009) | 1 300 |
| Laskentaperusteiden muutokset (TAE 2010) | -3 696 |
| Yhteensä | -2 396 |
| Yhteensä | 566 208 |
Momentin nimike on muutettu.
| 2010 talousarvio | 7 749 601 000 |
| 2009 I lisätalousarvio | 1 300 000 |
| 2009 talousarvio | 7 183 393 000 |
| 2008 tilinpäätös | 6 757 130 693 |
31. Kuntien yhdistymisen taloudellinen tuki ja kuntien yhteistoiminta-avustukset (arviomääräraha)
Momentille myönnetään 114 008 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) kuntajakolain (1196/1997) 38 §:n mukaisiin laskennallisiin yhdistymisavustuksiin
2) lain 39 §:n mukaisten valtionosuuksien vähenemisen korvaamiseen
3) ennen vuotta 2008 voimassa olleen kuntajakolain 40 §:n (167/2005) mukaiseen investointi- ja kehittämishankkeiden tukeen
4) enintään 760 000 euroa kuntajakolain 8 §:n mukaisten erityisten selvitysten toimittamisesta aiheutuneiden kustannusten maksamiseen sekä avustuksiin kunnille niistä kustannuksista, joita niille aiheutuu yhdistymiseen liittyvistä esiselvityksistä ja
5) enintään 1 000 000 euroa kuntien valtionosuuslain 13 a §:n mukaisten yhteistoiminta-avustusten maksamiseen.
Selvitysosa:Säännökset yhdistymisavustusten muodosta ja tasosta on uudistettu vuoden 2008 alusta ja sen jälkeen toteutettavissa kuntajaon muutoksissa. Samalla on luovuttu kuntajaon muutosten yhteydessä erikseen maksettavasta investointi- ja kehittämishankkeiden tuesta.
| Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon (1 000 euroa) | |
|---|---|
| Yhdistymisavustus | |
| — vuoden 2010 kuntien yhdistymiset, 4 liitosta | 6 104 |
| — vuoden 2009 kuntien yhdistymiset, 32 liitosta | 67 100 |
| — vuoden 2008 kuntien yhdistymiset, 1 liitos | 1 114 |
| — vuoden 2007 kuntien yhdistymiset, 14 liitosta | 9 912 |
| — vuoden 2006 kuntien yhdistymiset, 1 liitos | 448 |
| Yhteensä, 52 liitosta | 84 678 |
| Valtionosuusmenetysten kompensaatio | |
| — vuoden 2010 yhdistymiset | 976 |
| — vuoden 2009 yhdistymiset | 22 805 |
| — vuoden 2008 yhdistymiset | 933 |
| — vuoden 2007 yhdistymiset | 1 956 |
| Yhteensä | 26 670 |
| Investointi- ja kehittämishankkeiden tuki | |
| — vuoden 2007 yhdistymiset | 900 |
| Kuntajakolain mukaiset selvityskustannukset ja yhdistymisiin | |
| liittyviin esiselvityksiin myönnettävä avustus (enintään) | 760 |
| Yhteistoiminta-avustukset | 1 000 |
| Kaikki yhteensä | 114 008 |
| 2008 toteutuma |
2009 toteutuma |
2010 arvio |
2011 arvio |
|
| Kuntien yhdistymisiä | 1 | 32 | 4 | 5 |
| Kuntien määrän vähennys | -1 | -67 | -6 | -12 |
| Määräraha, milj. € | 44,0 | 142,0 | 114,0 | 129,8 |
| — josta ko. vuoden yhdistymisten osuus, milj. € | 2,1 | 110,0 | 84,7 | 98,1 |
| Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) | |
|---|---|
| Yhdistymisavustus | -25 326 |
| Valtionosuusmenetysten kompensaatio | -19 |
| Investointi- ja kehittämishankkeiden tuki | -3 100 |
| Yhteensä | -28 445 |
Momentin nimike on muutettu.
| 2010 talousarvio | 114 008 000 |
| 2009 talousarvio | 142 453 000 |
| 2008 tilinpäätös | 39 388 934 |
(33.) Holhoustoimen edunvalvonta(arviomääräraha)
Selvitysosa:Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.
| 2009 talousarvio | 3 700 000 |
| 2008 tilinpäätös | 3 697 574 |