Talousarvioesitys 0
20. Maksuhäiriöt, ulosotto ja konkurssivalvonta
Selvitysosa:Ulosottolainsäädännön kokonaisuudistuksen viimeinen vaihe eli ulosottokaari tuli voimaan 1.1.2008. Ulosoton paikallisorganisaation muodostavat 22 ulosottopiiriä. Vuoden 2010 alusta aloittaa toimintansa Valtakunnanvoudinvirasto, jolle siirretään oikeusministeriöstä ulosottovirastoja koskevat operatiiviset tehtävät sekä lääninhallitusten ulosottotehtävät. Virasto aloittaa toimintansa pääkaupunkiseudulla ja Turussa, mutta toiminta siirtyy vuoteen 2015 mennessä Turkuun. Joitakin työpisteitä jää tuolloinkin pääkaupunkiseudulle välttämättömän pääkaupunkisidonnaisen työn helpottamiseksi.
Talousrikollisuuden ja harmaan talouden vastaista toimintaa tehostetaan vahvistamalla ulosoton erikoisperintää. Tavoitteena on periä erikoisperinnässä 30 milj. euroa (toteutuma v. 2008 15,7 milj. euroa, arvio v. 2009 20 milj. euroa).
Ulosottohenkilöstön rekrytointipohjan vahvistamiseksi jatketaan keväällä 2008 käynnistynyttä voutikoulutusta.
| Tietoja henkilöstöstä | |||
|---|---|---|---|
| 2008 toteutuma |
2009 arvio |
2010 arvio |
|
| Valtakunnanvoudinvirasto | |||
| Henkilötyövuodet | 22 | ||
| Ulosottolaitos | |||
| Henkilötyövuodet | 1 317 | 1 335 | 1 328 |
| Keski-ikä | 49,9 | 50,0 | 50,0 |
| Naisten osuus, % | 63,6 | 64,5 | 64,5 |
| Sairauspoissaolot, työpäivää/htv | 10,9 | 11,0 | 11,0 |
| Konkurssiasiamiehen toimisto | |||
| Henkilötyövuodet | 10 | 10 | 10 |
| Keski-ikä | 50,0 | 47,7 | 48,0 |
| Naisten osuus, % | 33,3 | 45,3 | 50,0 |
| Sairauspoissaolot, työpäivää/htv | 1,9 | 2,0 | 2,0 |
Tuottavuusohjelman mukainen tuottavuustoimenpitein aikaansaatava henkilöstövähennys ulosottolaitoksessa vuonna 2010 on 7 henkilötyövuotta. Toimintansa aloittavaan Valtakunnanvoudinvirastoon siirretään oikeusministeriöstä 6 ja lääninhallituksista 16 henkilöä.
01. Ulosottolaitoksen ja konkurssivalvonnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 97 314 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ulosottovirastojen, Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinviraston, Valtakunnanvoudinviraston ja Konkurssiasiamiehen toimiston toimintamenojen maksamiseen.
Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon Konkurssiasiamiehen toimiston erityistilintarkastuksista takaisin perittävät korvaukset.
Selvitysosa:Taloudellisen taantuman seurauksena ulosottoon saapuvien asioiden määrä kasvaa voimakkaasti. Vuonna 2010 asioita arvioidaan saapuvan runsaat 3,0 miljoonaa (2,4 milj. v. 2008, v. 2009 arviolta 2,9 milj.). Ulosottolaitokselle asiamäärän kasvusta aiheutuvat lisäkustannukset ovat noin seitsemän euroa asialta eli noin 4 900 000 euroa vuoteen 2008 verrattuna.
Talousarvioesityksen valmistelun yhteydessä oikeusministeriö on asettanut ulosottolaitoksen toiminnalle vuodelle 2010 alustavasti seuraavat tulostavoitteet:
| Tunnuslukutaulukko | |||
|---|---|---|---|
| 2008 toteutuma |
2009 tavoite/arvio |
2010 tavoite/arvio |
|
| Käsitellyt asiat (1 000 kpl) | 2 438 | 2 850 | 3 000 |
| Tilitetty hakijoille (milj. €) | 702 | 680 | 690 |
| Onnistunut perintä | |||
| Asiamääristä, % | 40 | 42 | 42 |
| Rahamääristä, % | 19 | 23 | 23 |
| Keskimääräinen käsittelyaika, kk | 6,3 | 6,1 | 6,0 |
| Taloudellisuus(€/käsitelty asia) | |||
| Ulosottovirastot | 34 | 37 | 37 |
| Tuottavuus(käsitellyt asiat/htv) | 1 860 | 1 802 | 1 900 |
Ulosottovirastojen toiminnassa pyritään nopeaan asioiden käsittelemiseen velallisten lisävelkaantumisen ehkäisemiseksi ja luottotappioiden torjumiseksi. Tässä tarkoituksessa virastoille on asetettu laatutavoitteita, joiden mukaan tietyt toimenpiteet pitää suorittaa kolmen kuukauden kuluessa asian vireille tulosta.
Konkurssiasiamiehen toimisto. Julkisselvitysmenettelyllä pyritään erityisesti torjumaan harmaata taloutta ja talousrikollisuutta. Julkisselvitys käynnistetään konkurssiasiamiehen aloitteesta sellaisissa vähävaraisissa konkurssipesissä, joissa havaitaan velallisen toimintaan liittyviä erityisiä selvitystarpeita. Tavoitteena on vuosittain ottaa selvitettäväksi vähintään 60 tapausta.
Julkisselvityskäytäntöjen kehittämistä jatketaan neuvonnalla ja koulutuksella. Myös konkurssipesien erityistarkastuksia kehitetään paremmin vähävaraisten konkurssipesien ja julkisselvitystilanteiden tarpeet huomioon ottaviksi. Tavoitteena on suorittaa vuosittain 90 erityistilintarkastusta. Erityistarkastuskustannuksista arvioidaan saatavan perittyä valtiolle takaisin 20—25 %.
| Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) | |||
|---|---|---|---|
| 2008 toteutuma |
2009 varsinainen talousarvio |
2010 esitys |
|
| Bruttomenot | 92 305 | 92 648 | 97 394 |
| Bruttotulot | 122 | 70 | 80 |
| Nettomenot | 92 183 | 92 578 | 97 314 |
| Siirtyvät erät | |||
| — siirtynyt edelliseltä vuodelta | 5 913 | ||
| — siirtynyt seuraavalle vuodelle | 4 440 | ||
| Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) | |
|---|---|
| Palkkojen tarkistukset (missä kertaluonteista vähennystä 292 000 euroa) ja työnantajan kela-maksun poistaminen (missä kertaluonteista vähennystä 319 000 euroa) | 29 |
| Vuoden 2009 kertaluonteinen lisäys palkkojen tarkistuksiin | -299 |
| Tuottavuustoimet | -339 |
| Asiamäärien kasvu ja toimintaedellytysten turvaaminen | 4 000 |
| Siirto Valtakunnanvoudinvirastoon momentilta 28.01.(10) (16 htv) | 1 300 |
| Siirto Valtakunnanvoudinvirastoon momentilta 25.01.01 (6 htv) | 578 |
| Valtakunnanvoudinviraston kertameno | 200 |
| Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelumaksun oikaisu, siirto momentilta 25.40.01 | 70 |
| Uudelleenkohdentaminen | -800 |
| Muu muutos yhteensä | -3 |
| Yhteensä | 4 736 |
Ulosottomaksutuloina arvioidaan momentille 12.25.20 kertyvän noin 58 000 000 euroa. Maksuilla voidaan kattaa 60 prosenttia ulosottolaitoksen kokonaismenoista. Ulosottomaksuja korotetaan 1.11.2009 alkaen siten, että valtion tulojen lisäys on 4 000 000 euroa vuositasolla. Alimpia taulukkomaksuja ei koroteta, sillä ne yleensä kohdistuvat vähävaraisimpiin velallisiin.
| 2010 talousarvio | 97 314 000 |
| 2009 talousarvio | 92 578 000 |
| 2008 tilinpäätös | 90 710 000 |