Talousarvioesitys 0
20. Lähialueyhteistyö
Selvitysosa:Lähialueyhteistyötä ohjaavat vuonna 1992 solmittu Suomen ja Venäjän välinen lähialueyhteistyösopimus sekä valtioneuvoston vuonna 2004 vahvistama strategia. Yhteistyöllä tuetaan Suomen lähialueiden taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystä sekä kehitetään suomalaisen elinkeinoelämän, viranomaisten ja kansalaisten yhteistyöedellytyksiä lähialueilla. Lähialueyhteistyöllä edistetään ympäristönsuojelua ja ydinturvallisuutta sekä ehkäistään Suomeen haitallisesti kohdistuvia ilmiöitä kuten järjestäytynyttä rikollisuutta sekä huumeiden ja tartuntatautien leviämistä. Lisäksi tuetaan kansalaisyhteiskunnan vahvistumista sekä hallinnon ja oikeusjärjestelmän uudistuksia.
Lähialueyhteistyön ensisijainen kohdealue on Luoteis-Venäjän federaatiopiiri, erityisesti Karjalan tasavalta, Leningradin alue, Murmanskin alue ja Pietari. Etenkin taloudellista yhteistyötä voidaan lisäksi toteuttaa myös muilla Venäjän alueilla. Rahoitusta voidaan osoittaa myös säteily- ja ydinturvahankkeille Ukrainassa.
Lähialueyhteistyöllä tuetaan lisäksi monenkeskistä yhteistyötä, kuten pohjoisen ulottuvuuden kumppanuuksia, alueneuvostojen puitteissa tehtävää yhteistyötä sekä kansainvälisten rahoituslaitosten ja järjestöjen hankkeita. Rahoitusta osoitetaan lisäksi aluetason toimijoiden hankkeisiin, joilla täydennetään Eurooppalaisen naapuruuden ja kumppanuuden välineestä rahoitettavia raja-alueyhteistyöohjelmia (ENPI CBC).
Lähialueyhteistyötä pyritään toteuttamaan tasavertaisen kumppanuuden pohjalta. Venäläiseltä osapuolelta edellytetään sitoutumista hankkeiden rahoitukseen.
Suomi on kohdistanut vuosina 2002—2009 lähialueyhteistyön kohdemaihin yhteensä 279,5 milj. euroa. Valtion talousarvion kautta kanavoidun lahja-avun osuus on ollut 242,5 milj. euroa, josta Venäjälle mennyt osuus on ollut 147,3 milj. euroa.
| Lähialueyhteistyöhön tarkoitetut voimavarat vuosina 2002—2009 (milj. euroa) | |||
|---|---|---|---|
| 2002—2008 | 2009 | Yhteensä | |
| Lahja-apu | |||
| Venäjä | 128,7 | 18,6 | 147,3 |
| Baltia | 17,9 | 0,1 | 18,0 |
| Muut maat/erittelemätön | 74,7 | 2,5 | 77,2 |
| Lahja-apu yhteensä | 221,3 | 21,2 | 242,5 |
| Osakepääomamaksatukset | |||
| Suomen osuus EBRD:n osakepääomasta | 14,0 | 14,0 | |
| FINNFUNDin osakepääomasijoitukset | 0,6 | 3,0 | 3,6 |
| Osakepääomamaksatukset yhteensä | 14,6 | 3,0 | 17,6 |
| Luotot | |||
| FINNFUND-luotot | 7,8 | 11,6 | 19,4 |
| Luotot yhteensä | 7,8 | 11,6 | 19,4 |
| Yhteensä | 243,7 | 35,8 | 279,5 |
| Lahja-avun jakautuminen pääluokittain 2010 (milj. euroa) | |
|---|---|
| Ulkoasiainministeriön hallinnonalalla luvussa 24.20 | 19,5 |
| Oikeusministeriön hallinnonalalla | 0,1 |
| Opetusministeriön hallinnonalalla | 0,4 |
| Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla | 0,2 |
| Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla | 0,4 |
| Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla | 0,1 |
| Ympäristöministeriön hallinnonalalla | 0,4 |
| Yhteensä | 21,1 |
Vuonna 2010 ehdotetaan momentille 24.20.66 Lähialueyhteistyö 3,0 milj. euron sopimuksentekovaltuuksia.
66. Lähialueyhteistyö (siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 19 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) ensisijaisesti Venäjän Federaatiossa toteutettaviin yhteistyöhankkeisiin
2) Ukrainassa toteutettaviin säteily- ja ydinturvahankkeisiin
3) vuonna 2004 tai aikaisemmin myönnettyjen valtuuksien nojalla tapahtuviin maksatuksiin Baltian maissa toteutettavissa hankkeissa
4) kansainvälisten rahoituslaitosten yhteydessä toimivien rahastojen tukemiseen
5) kansainvälisissä järjestöissä, rahoituslaitoksissa tai näitä vastaavissa organisaatioissa toimivien asiantuntijoiden rahoittamiseen
6) aluetason toimijoiden hankkeisiin, joilla täydennetään ENPI CBC -ohjelmia
7) lähialueyhteistyöhön liittyvien valtion kulutusmenojen maksamiseen ja
8) enintään yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilömäärän palkkaamiseen määräaikaiseen työsopimussuhteeseen lähialueyhteistyön koordinointiin, hankevalmisteluun, arviointiin ja hallintoon sekä sen kehittämiseen liittyviin asiantuntijatehtäviin.
Momentilta voidaan myöntää valtionavustusta.
Valtuus
Vuoden 2010 aikana saa tehdä lähialueyhteistyötä koskevia sopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuoden 2010 jälkeisille vuosille yhteensä enintään 3 000 000 euron arvosta.
Selvitysosa:Tavoitteena on edistää taloudellista hankeyhteistyötä Suomen kannalta tärkeillä Venäjän alueilla. Lähialueyhteistyön vaikutusten arvioimiseksi suoritetaan lähialueyhteistyön laaja-alainen hanketoiminnan evaluointi.
| Määrärahan arvioitu käyttö | € |
|---|---|
| Taloudellisen yhteistyön edistäminen | 6 500 000 |
| Ympäristö | 4 000 000 |
| Maa- ja metsätalous | 2 000 000 |
| Ydinturvallisuus | 2 000 000 |
| Sosiaali- ja terveydenhuolto | 1 900 000 |
| Kansalaisjärjestömääräraha | 1 500 000 |
| Oikeus ja sisäasiat | 770 000 |
| Muut toimialat | 830 000 |
| Yhteensä | 19 500 000 |
| Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa) | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| 2010 | 2011 | 2012 | 2013 | Yhteensä vuodesta 2010 lähtien |
|
| Lähialueyhteistyövaltuus | |||||
| Ennen vuotta 2010 tehdyt sitoumukset | 1 961 | 2 051 | 143 | - | 4 155 |
| Vuoden 2010 sitoumukset | - | 1 000 | 1 000 | 1 000 | 3 000 |
| Yhteensä | 1 961 | 3 051 | 1 143 | 1 000 | 7 155 |
| 2010 talousarvio | 19 500 000 |
| 2009 talousarvio | 19 500 000 |
| 2008 tilinpäätös | 20 500 000 |