Hoppa till innehåll
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
              43. Maakunnan kehittämisraha
              63. Kainuun kehittämisraha
         60. Energiapolitiikka
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 0

64. (32.50.64 ja 32.50.65) EU:n rakennerahastojen ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-ohjelmiin ohjelmakaudella 2007—2013 (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 504 583 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) EU:n ohjelmakauden 2007—2013 alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -tavoitetta toteuttavien Euroopan aluekehitysrahastosta osarahoitettavien toimenpideohjelmien hankkeiden EU- ja valtion rahoitusosuuden maksamiseen sekä Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen (tavoite 3) ja Eurooppalaisen naapuruuden ja kumppanuuden välineen rajayhteistyöosion (ENPI CBC) valtion rahoitusosuuden maksamiseen

2) EU:n ohjelmakauden 2007—2013 Manner-Suomen ESR -ohjelmaa toteuttavien hankkeiden EU-rahoitusosuuden maksamiseen

3) edellä mainittujen ohjelmien toteutukseen liittyvän teknisen avun sekä ohjelmien toteuttamisen kannalta välttämättömien kulutusmenojen maksamiseen

4) Euroopan aluekehitysrahaston osarahoittamien ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan enintään 114 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen

5) Euroopan sosiaalirahaston osarahoittamien ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan enintään 430 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen

6) EU:n ohjelmakauden 2000—2006 ohjelmiin liittyvien Suomen velvoitteiden maksamiseen sekä EU:n ohjelmakauden 1995—1999 ohjelmiin liittyvien neuvoston asetuksen ETY 2082/1993 24 artiklan (tuen vähentäminen, pidättäminen ja peruuttaminen) ja neuvoston asetuksen (EY 1260/1999) 39 artiklan (varainhoitoa koskevat oikaisut) mukaisten Suomen velvoitteiden maksamiseen sekä

7) Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi 2010 -toimenpideohjelman EU-rahoitusosuuden maksamiseen.

Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu momentin myöntämisvaltuudesta 24 805 000 euroa ja määrärahasta 23 428 000 euroa Kainuun maakuntaan.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Valtuus. Vuonna 2010 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 534 801 000 eurolla. Mikäli vuoden 2009 myöntämisvaltuutta on jäänyt momenteilta 32.50.64 ja 32.50.65 käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2010.

Selvitysosa:Määräraha on osittain alueiden kehittämislaissa tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta. Myöntämisvaltuudesta yhteensä 273 549 000 euroa on EU:n rakennerahastojen rahoitusosuutta ja 261 252 000 euroa on valtion rahoitusosuutta. Määrärahasta yhteensä 262 887 000 euroa on tarkoitus käyttää EU:n rakennerahastojen rahoitusosuuden maksatuksiin ja 241 696 000 euroa on tarkoitus käyttää valtion rahoitusosuuden maksatuksiin.

Rahoituksen käytössä sovelletaan kunkin hallinnonalan rahoittamassa toiminnassa sovellettavia kansallisia ja EU:n säännöksiä ja rahoitus kohdennetaan kullakin hallinnonalalla mainittujen säännösten ja rakennerahasto-ohjelmien puitteissa asianomaisen ministeriön määrittelemällä tavalla. Maksettavien kustannusten tukikelpoisuuden tulee lisäksi olla kansallisten ja Euroopan unionin säännösten mukaisesti etukäteen tarkastettu, lukuun ottamatta työvoimapoliittisten kustannusten maksamista siirtomenojen osalta.

Teknisen avun toimeenpanemisesta päätetään Euroopan yhteisöjen rakennerahastosäännöksissä ja kansallisissa rakennerahastosäännöksissä säädetyssä menettelyssä.

Rakennerahasto-ohjelmien rahoitusta suunnataan meneillään olevan suhdannetilanteen edellyttämällä tavalla nopeasti yrittäjyyttä, uutta liiketoimintaa ja uusia työpaikkoja luoviin toimenpiteisiin sekä työllisyys- ja koulutustoimenpiteisiin.

Myöntämisvaltuudesta 86 854 000 euron ja määrärahasta 1 700 000 euron osuus aiheutuu ohjelmakauden 2007—2013 EU:n rakennerahasto-ohjelmien myöntämisvaltuuden budjetoinnin aikaistamisesta siten, että kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen ohjemien vuoden 2010 myöntämisvaltuuksia lisätään 20 %. Aikaistetusta myöntämisvaltuudesta yhteensä 4 148 000 euroa ja määrärahasta yhteensä 92 000 euroa kohdistuu Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti Kainuun maakuntaan. EU:n rakennerahasto-ohjelmien myöntämisvaltuuden budjetoinnin aikaistamisella tehostetaan ohjelmien toimeenpanoa ja vastataan taloudellisen kehityksen haasteisiin. Aikaistaminen ei lisää ohjelmakauden 2007—2013 myöntämisvaltuuden kokonaismäärää, koska vähennys tehdään kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen tulevien vuosien rahoituksesta.

Myöntämisvaltuuden käytöstä aiheutuvat menot, Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahasto (ESR) ja valtion rahoitusosuudet yhteensä (milj. euroa)
  2010 2011 2012 2013 Yhteensä vuodesta 2010
lähtien
           
Vuoden 2008 sitoumukset 214,834 21,483 - - 236,317
Vuoden 2009 sitoumukset 200,659 214,060 21,407 - 436,126
Vuoden 2010 sitoumukset 65,662 112,438 219,193 112,703 509,996
Yhteensä 481,155 347,981 240,600 112,703 1 182,439
           
Kainuu          
Vuoden 2008 sitoumukset 10,291 1,030 - - 11,321
Vuoden 2009 sitoumukset 9,934 10,668 1,068 - 21,670
Vuoden 2010 sitoumukset 3,203 5,502 10,687 5,413 24,805
Yhteensä 23,428 17,200 11,755 5,413 57,796
           
Valtuudet yhteensä 504,583 365,181 252,355 118,116 1 240,235

Myöntämisvaltuuden ja määrärahan käyttö eri ohjelmiin, Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahasto (ESR) sekä köyhyyden torjuntaohjelma, EU-rahoitusosuudet (milj. euroa)
Ohjelma Ohjelmakauden
2007—2013
rahoituskehys
valtuutena
Budjetoitu
valtuutta
v. 2009
talousarvio
Myöntämisvaltuus
v. 2010
Budjetoitu
määrärahaa
v. 2009
talousarvio
Määräraha
v. 2010
           
Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR)          
Itä-Suomi 365,564 57,074 63,149 55,834 60,551
— josta Kainuu 47,654 7,440 8,198 7,278 7,884
Pohjois-Suomi 311,273 43,562 53,320 42,615 51,275
Etelä-Suomi 138,063 19,321 23,650 18,901 22,743
Länsi-Suomi 159,376 22,304 27,300 21,819 26,253
Yhteensä 974,276 142,261 167,419 139,169 160,822
— josta ohjelmareservi 48,714 11,790 10,975    
           
Euroopan sosiaalirahasto (ESR)          
Manner-Suomi          
Valtakunnallinen osio 217,826 30,411 37,313 30,234 35,881
Alueellinen osio 397,613 61,631 68,640 61,055 66,007
   Itä-Suomi 179,787 31,221 31,327 30,820 30,126
— josta Kainuu 23,372 5,227 5,197 5,184 5,045
   Pohjois-Suomi 69,106 9,648 11,838 9,592 11,383
   Etelä-Suomi 69,032 9,637 11,825 9,582 11,371
   Länsi-Suomi 79,688 11,125 13,650 11,061 13,127
Yhteensä 615,439 92,042 105,953 91,289 101,888
— josta ohjelmareservi 30,772 4,750 4,196    
EAKR ja ESR yhteensä 1 589,715 234,303 273,372 230,458 262,710
Köyhyyden torjuntaohjelma - - 0,177 - 0,177
Kaikki ohjelmat yhteensä 1 589,715 234,303 273,549 230,458 262,887

Myöntämisvaltuuden ja määrärahan käyttö eri ohjelmiin Euroopan aluekehitysrahastoa (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahastoa (ESR) vastaavat valtion rahoitusosuudet yhteensä (milj. euroa)
Ohjelma Ohjelmakauden
2007—2013
rahoituskehys
valtuutena
Budjetoitu
valtuutta
v. 2009
talousarvio
Myöntämisvaltuus
v. 2010
Budjetoitu
määrärahaa
v. 2009
talousarvio
Määräraha
v. 2010
           
EAKR          
Itä-Suomi 305,612 42,388 52,955 40,573 48,509
— josta Kainuu 39,839 5,526 6,896 5,289 6,322
Pohjois-Suomi 238,435 33,368 40,843 31,939 37,413
Etelä-Suomi 135,544 18,969 23,218 18,157 21,268
Länsi-Suomi 162,656 22,763 27,862 21,788 25,521
Tavoite 3 ja ENPI CBC 74,729 14,000 13,500 13,401 14,786
Yhteensä 916,976 131,488 158,378 125,858 147,497
— josta ohjelmareservi 45,849 10,489 9,934    
           
ESR          
Manner-Suomi          
Valtakunnallinen osio 245,054 36,828 41,927 31,219 38,391
Alueellinen osio 353,980 46,837 60,947 45,033 55,808
   Itä-Suomi 134,840 16,129 23,361 17,046 21,391
— josta Kainuu 17,529 3,146 4,514 2,868 4,177
   Pohjois-Suomi 51,830 7,321 8,960 6,672 8,205
   Etelä-Suomi 77,661 10,856 13,288 9,894 12,168
   Länsi-Suomi 89,649 12,531 15,338 11,421 14,044
Yhteensä 599,034 83,665 102,874 76,252 94,199
— josta ohjelmareservi 29,952 4,174 4,097    
EAKR ja ESR yhteensä 1 516,010 215,153 261,252 202,110 241,696

Myöntämisvaltuuden arvioitu jakautuminen hallinnonaloittain, Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), EU-rahoitusosuus (milj. euroa)1)
  Itä-Suomi Pohjois-Suomi Etelä-Suomi Länsi-Suomi Yhteensä
           
OPM 2,855 7,460 1,151 2,996 14,462
MMM - 0,750 - 0,074 0,824
LVM 5,377 1,211 0,200 0,734 7,522
TEM 32,532 27,769 10,439 15,510 86,250
STM 0,192 0,555 - - 0,747
YM 1,620 3,128 0,793 1,071 6,612
Kainuu 6,832 - - - 6,832
Yhteensä 49,408 40,873 12,583 20,385 123,249

1) Ei sisällä teknistä apua, ohjelmareserviä (Kainuuta lukuun ottamatta) eikä budjetoinnin aikaistamiseen liittyvää myöntämisvaltuutta.

Myöntämisvaltuuden arvioitu jakautuminen hallinnonaloittain, Euroopan aluekehitysrahastoa (EAKR) vastaava valtion rahoitusosuus (milj. euroa)1)
  Itä-Suomi Pohjois-Suomi Etelä-Suomi Länsi-Suomi Tavoite 3 ja
ENPI CBC
Yhteensä
             
OPM 2,177 5,372 0,962 2,717 2,000 13,228
MMM - 0,475 - 0,040 - 0,515
LVM 4,623 0,663 0,300 0,479 - 6,065
TEM 27,920 21,781 10,577 16,778 9,500 86,556
STM 0,109 0,448 - - - 0,557
YM 0,596 2,287 0,639 0,816 2,000 6,338
Kainuu 5,747 - - - - 5,747
Yhteensä 41,172 31,026 12,478 20,830 13,500 119,006

1) Ei sisällä teknistä apua, ohjelmareserviä (Kainuuta lukuun ottamatta) eikä budjetoinnin aikaistamiseen liittyvää myöntämisvaltuutta.

Myöntämisvaltuuden arvioitu jakautuminen hallinnonaloittain, Euroopan sosiaalirahasto (ESR) EU-rahoitusosuus (milj. euroa)1)
  Itä-Suomi Pohjois-Suomi Etelä-Suomi Länsi-Suomi Valtakunnallinen
osio
Yhteensä
             
OPM 7,121 3,374 3,370 3,890 9,739 27,494
TEM 12,114 5,717 5,711 6,592 16,503 46,637
STM 0,592 0,281 0,280 0,324 0,811 2,288
Kainuu 4,323 - - - - 4,323
Yhteensä 24,150 9,372 9,361 10,806 27,053 80,742

1) Ei sisällä teknistä apua, ohjelmareserviä (Kainuuta lukuun ottamatta) eikä budjetoinnin aikaistamiseen liittyvää myöntämisvaltuutta.

Myöntämisvaltuuden arvioitu jakautuminen hallinnonaloittain, Euroopan sosiaalirahastoa (ESR) vastaava valtion rahoitusosuus (milj. euroa)1)
  Itä-Suomi Pohjois-Suomi Etelä-Suomi Länsi-Suomi Valtakunnallinen osio Yhteensä
             
OPM 5,141 2,553 3,786 4,371 10,675 26,526
TEM 8,756 4,329 6,419 7,409 18,096 45,009
STM 0,427 0,212 0,314 0,363 0,886 2,202
Kainuu 3,755 - - - - 3,755
Yhteensä 18,079 7,094 10,519 12,143 29,657 77,492

1) Ei sisällä teknistä apua, ohjelmareserviä (Kainuuta lukuun ottamatta) eikä budjetoinnin aikaistamiseen liittyvää myöntämisvaltuutta.

Rakennerahasto-ohjelmien rahoituksesta osa on tarkoitus käyttää äkillisten rakennemuutosten alueilla. Tarkoituksena on, että ohjelmareservin määrä olisi vähintään 5 % kunkin rakennerahasto-ohjelman rahoituksesta. Tavoitteena on helpottaa eri maakuntien, niiden yritysten ja muiden toimijoiden yhteistyötä sekä tukea alueiden mahdollisuuksia kohdentaa varainhoitovuoden kuluessa ohjelmien rahoitusta mahdollisesti nopeastikin muuttuvia tarpeita vastaavasti.

Ohjelmareservin jakautuminen, Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahasto (ESR) EU-rahoitusosuus (milj. euroa)1)
  Itä-Suomi Pohjois-Suomi Etelä-Suomi Länsi-Suomi Valtakunnallinen
osio
Yhteensä
             
EAKR 1,400 1,783 6,337 1,455 - 10,975
ESR 1,087 0,493 0,493 0,569 1,554 4,196
Yhteensä 2,487 2,276 6,830 2,024 1,554 15,171

1) Sisältää Etelä-Suomen teemahankkeiden (TL 5) rahoituksen 5,132 milj. euroa (EAKR). Ei sisällä budjetoinnin aikaistamiseen liittyvää myöntämisvaltuutta.

Ohjelmareservin jakautuminen Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitusta vastaava valtion rahoitusosuus (milj. euroa)1)
  Itä-Suomi Pohjois-Suomi Etelä-Suomi Länsi-Suomi Valtakunnallinen ESR (sis. alueosiot pl. Itä-Suomi) Yhteensä
             
EAKR 1,141 1,233 6,082 1,478 - 9,934
ESR 0,783 0,373 0,554 0,639 1,748 4,097
Yhteensä 1,924 1,606 6,636 2,117 1,748 14,031

1) Sisältää Etelä-Suomen teemahankkeiden (TL 5) rahoituksen 5,034 milj. euroa (EAKR). Ei sisällä budjetoinnin aikaistamiseen liittyvää myöntämisvaltuutta.

Teknisen avun jakautuminen, Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahasto (ESR) EU-rahoitusosuus (milj. euroa)
  Itä-Suomi Pohjois-Suomi Etelä-Suomi Länsi-Suomi Valtakunnallinen
osio
Yhteensä
             
EAKR 1,817 1,777 0,788 0,910 - 5,292
ESR 0,869 - - - 2,487 3,356
Yhteensä 2,686 1,777 0,788 0,910 2,487 8,648

Teknisen avun jakautuminen, Euroopan aluekehitysrahastoa (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahastoa (ESR) vastaava valtion rahoitusosuus (milj. euroa)
  Itä-Suomi Pohjois-Suomi Etelä-Suomi Länsi-Suomi Valtakunnallinen
ESR (sis. alueosiot pl. Itä-Suomi)
Yhteensä
             
EAKR 1,817 1,777 0,788 0,910 - 5,292
ESR 0,605 - - - 3,534 4,139
Yhteensä 2,422 1,777 0,788 0,910 3,534 9,431

Teknisestä avusta on tarkoitus kohdentaa yhteensä 850 000 euroa valtiovarainministeriölle EU:n rakennerahastojen tarkastustoiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen sekä yhteensä enintään neljää henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.

Budjetoinnin aikaistamisesta aiheutuvan 20 %:n lisävaltuuden jakautuminen, Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahasto (ESR) EU-rahoitusosuus (milj. euroa)
  Itä-Suomi Pohjois-Suomi Etelä-Suomi Länsi-Suomi Valtakunnallinen
osio
Yhteensä
             
EAKR 10,524 8,887 3,942 4,550 - 27,903
— josta Kainuu 1,366 - - - - 1,366
ESR 5,221 1,973 1,971 2,275 6,219 17,659
— josta Kainuu 0,874 - - - - 0,874
Yhteensä 15,745 10,860 5,913 6,825 6,219 45,562

Budjetoinnin aikaistamisesta aiheutuvan 20 %:n lisävaltuuden jakautuminen, Euroopan aluekehitysrahastoa (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahastoa (ESR) vastaava valtion rahoitusosuus (milj. euroa)
  Itä-Suomi Pohjois-Suomi Etelä-Suomi Länsi-Suomi Valtakunnallinen
osio
Yhteensä
             
EAKR 8,825 6,807 3,870 4,644 - 24,146
— josta Kainuu 1,149 - - - - 1,149
ESR 3,894 1,493 2,215 2,556 6,988 17,146
— josta Kainuu 0,759 - - - - 0,759
Yhteensä 12,719 8,300 6,085 7,200 6,988 41,292

Euroopan aluekehitysrahastosta osarahoitettavien alueellinen kilpailukyky ja työllisyys toimenpideohjelmien päätavoitteet ohjelmakaudelle 2007—2013
Tavoite Uudet yritykset Uudet
työpaikat
Uudet t&k-työpaikat Lissabonin strategian mukaiset hankkeet (%)
         
Itä-Suomi 2 020 13 230 800 86
Pohjois-Suomi 1 500 11 000 1 000 76
Etelä-Suomi 920 4 200 290 82
Länsi-Suomi 2 000 9 800 150 80
Yhteensä 6 440 38 230 2 240 81

Euroopan sosiaalirahastosta osarahoitettavan Manner-Suomen ESR -toimenpideohjelmien päätavoitteet ohjelmakaudelle 2007—2013
Tavoite Työllistämis- ja
koulutustoimenpiteissä aloittaneet
henkilöt
Uudet
yritykset
Uudet
työpaikat
       
Manner-Suomi 450 000 7 000 12 000

Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen (tavoite 3) ja Eurooppalaisen naapuruuden ja kumppanuuden välineen ohjelmissa (ENPI CBC) tuetaan raja-alueiden ja laajempien yhteistyöalueiden integroitumista sekä laajempien verkostojen syntymistä. Lisäämällä yhteistyötä ja edistämällä kokemusten vaihtoa ja hyvien käytäntöjen leviämistä Euroopan alueellinen yhteistyö ja Eurooppalaisen naapuruuden ja kumppanuuden välineen (ENPI CBC) -ohjelmat vaikuttavat alueiden, erityisesti raja-alueiden kilpailukykyyn ja taloudelliseen kehitykseen, sekä parantavat raja-alueiden ja rajat ylittävien työmarkkinoiden toimivuutta. Ohjelmia toteutetaan yhteistyössä usean muun maan kanssa. Näiden ohjelmien EU-varat eivät sisälly valtion talousarvioon.

Tulot on merkitty momentille 12.32.50.

Momentin nimike on muutettu.


2010 talousarvio 504 583 000
2009 I lisätalousarvio 6 531 000
2009 talousarvio 439 100 000
2008 tilinpäätös 105 290 039