Talousarvioesitys 0
95. Eräät oikeudenkäyntikulut ja korvaukset (arviomääräraha)
Momentille myönnetään 20 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) ryhmäkannelain (444/2007) mukaisesta ryhmäkanteesta aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen maksamiseen sekä
2) kilpailunrajoituslaissa (480/1992) tarkoitetuissa oikeusprosesseissa Kilpailuviraston vastapuolelle maksettavaksi määrättyjen oikeudenkäyntikulujen maksamiseen.
Selvitysosa:Ryhmäkanneprosessin hoitaminen voi vaatia huomattaviakin resursseja, joita ei ole mahdollista ennakoida. Ryhmäkanteesta aiheutuu oikeudenkäyntikuluja valtiolle, jos kuluttaja-asiamies häviää ajamansa kanteen.
Kilpailuviraston edellytetään kilpailurajoituslain nojalla ryhtyvän toimenpiteisiin kiellettyjen kilpailunrajoitusten rankaisemiseksi esittämällä markkinaoikeudelle seuraamusmaksun määräämistä laissa säädettyjen edellytysten vallitessa. Kilpailuviraston tehtävänä on myös puuttua yrityskauppoihin, jotka estävät kilpailua Suomen markkinoilla tai niiden oleellisella osalla. Kilpailuvirasto voi määrätä yrityskaupoille ehtoja tai tehdä markkinaoikeudelle esityksen yrityskaupan kieltämiseksi. Kilpailuviraston tekemien päätösten ja esitysten käsittelyyn markkinaoikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa liittyy riski velvollisuudesta joutua korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikuluja, jos Kilpailuvirasto häviää jutun.
Momentin nimike on muutettu.
| 2010 talousarvio | 20 000 |
| 2009 talousarvio | 20 000 |
| 2008 tilinpäätös | — |