Talousarvioesitys 0
64. Työllisyysperusteiset siirtomenot investointeihin (arviomääräraha)
Momentille myönnetään 19 140 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain perusteella eräiden työllisyysmäärärahojen käytöstä annetun valtioneuvoston asetuksen 1 luvun mukaisiin investointiavustuksiin ja 2 luvun mukaiseen työllisyystyöohjelmaan lukuun ottamatta Kainuun hallintokokeilua sekä
2) investoinneiksi katsottavista valtion hankinnoista aiheutuvien menojen maksamiseen lukuun ottamatta Kainuun hallintokokeilua.
Momentilta saa maksaa myös sijoitusmenoja, jotka budjetoidaan maksatuspäätösperusteisina.
Valtuus.Vuonna 2010 saa Kainuun hallintokokeilualuetta lukuun ottamatta tehdä enintään 13 000 000 euron arvosta uusia sitoumuksia työllisyysperusteisiin investointeihin. Vuoden 2009 valtuuden käyttämättä jäävästä osasta saa tehdä sitoumuksia vuonna 2010.
Valtuudesta varataan 5 000 000 euroa käytettäväksi valtioneuvoston nimeämille äkillisten rakennemuutosten alueille.
Selvitysosa:Työllisyysperusteisten investointien tavoitteena on tukea alueellista ja paikallista työllisyyttä sekä lieventää työttömyyttä ja äkillisten rakennemuutosten aiheuttamia ongelmia. Määrärahaa osoitetaan osarahoituksena kuntien, kuntayhtymien ja muiden yhteisöjen työllisyysperusteisiin investointeihin (investointiavustus) ja valtion rakennuttaville virastoille (työllisyystyöohjelma). Investointiavustuksilla pyritään edistämään uusien työpaikkojen syntymistä. Työllisyystyöohjelmaa käytetään virastojen ja laitosten investointihankkeiden osarahoitukseen ja sillä pyritään aientamaan työllisyyden hoidon kannalta merkittäviä hankkeita. Päätettäessä rahoitettavista hankkeista käytetään apuna työllisyysvaikutusarviointia. Momentilta rahoitettavien investointien rakennusaikaiset työllisyysvaikutukset ovat arviolta 610 henkilötyövuotta.
| Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa) | ||||
|---|---|---|---|---|
| 2010 | 2011 | 2012 | Yhteensä vuodesta 2010 lähtien |
|
| Investointiavustus | ||||
| Ennen vuotta 2010 tehdyt sitoumukset | 10 816 | 3 787 | 2 800 | 17 403 |
| Vuoden 2010 sitoumukset | 2 582 | 4 725 | 1 793 | 9 100 |
| Työllisyysperusteiset investoinnit yhteensä | 13 398 | 8 512 | 4 593 | 26 503 |
| Työllisyystyöohjelma | ||||
| Ennen vuotta 2010 tehdyt sitoumukset | 4 636 | 1 623 | 1 200 | 7 459 |
| Vuoden 2010 sitoumukset | 1 106 | 2 025 | 769 | 3 900 |
| Työllisyystyöohjelma yhteensä | 5 742 | 3 648 | 1 969 | 11 359 |
| Valtuudet yhteensä | 19 140 | 12 160 | 6 562 | 37 862 |
Vuonna 2010 myönnettävien tukien aiheuttamat kokonaiskustannukset (nykyarvo) valtiolle ovat 12,5 milj. euroa.
| Määrärahan arvioitu käyttö | € |
|---|---|
| Investointiavustus | 13 398 000 |
| Työllisyystyöohjelma | 5 742 000 |
| Yhteensä | 19 140 000 |
Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon 2 180 000 euroa ja valtuuden mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon 3 400 000 euroa kertaluonteisten erien poistumisen johdosta.
| 2010 talousarvio | 19 140 000 |
| 2009 I lisätalousarvio | 1 500 000 |
| 2009 talousarvio | 21 320 000 |
| 2008 tilinpäätös | 25 459 933 |