Hoppa till innehåll
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         60. Energiapolitiikka
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 0

03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 12 037 000 euroa.

Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon yhteishankkeista muilta osapuolilta saatava rahoitus.

Selvitysosa:Turvatekniikan keskus (Tukes) valvoo ja edistää Suomessa teknistä turvallisuutta ja luotettavuutta. Toiminnan tavoitteena on onnettomuuksien ennaltaehkäisy ja markkinoilla olevien tuotteiden tekninen vaatimustenmukaisuus. Toiminta kohdistuu teollisuuteen, kauppaan, julkishallintoon ja yksityisiin kansalaisiin.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetun lain muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti Turvatekniikan keskukselle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2010:

Vaikuttavuus

  • Turvallisuusriskien hallinnan puutteista johtuvat henkilö-, ympäristö- ja omaisuusvahingot vähenevät Tukesin toimialueilla aikajaksolla 2004—2012: kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien osalta 10 % (10 vuoden liukuma ka. v. 2004: 9,2 ja v. 2012: < 8,3) ja sähköpalokuolemien osalta 23 % (v. 2004: 22 ja v. 2012: < 17).
  • Yritysten ja kansalaisten toimintatavat tulevat turvallisemmiksi.
  • Tuotteiden, laitteistojen ja laitosten tekninen turvallisuus ja luotettavuus paranevat. Markkinoilla olevien vakavasti puutteellisten sähkötuotteiden määrän 5 vuoden keskiarvo vähenee alle 40 kappaleeseen vuodessa (v. 2012).

Toiminnallinen tuloksellisuus

Lukumäärä 2008
toteutuma
2009
tavoite
2010
tavoite
       
Valvonta on näkyvää ja suunnitelmallista      
— Valvontakäynnit 5 796 4 400 4 300
— Luvat ja ilmoitukset 4 022 4 000 4 000
— Rekisteröinnit 12 700 13 000 13 000
— Kyselyt ja selvitykset 1 542 1 500 1 500
— Tavoiteajassa käsiteltyjen asioiden osuus, % 91,0 90,0 88,0
Kuluttajilla ja toiminnanharjoittajilla on käytettävissä tietoa erityisesti sähkölaitteiden vaatimustenmukaisuudesta, sähkötöiden luvallisuudesta ja vaarallisten kemikaalien turvallisesta käytöstä      
— Kävijät www.tukes.fi -etusivulla/päivä 600 850 850
— Tiedotteet 75 75 75

Maksullisen toiminnan tulot on merkitty momentille 12.32.20.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
  2008
toteutuma
2009
varsinainen talousarvio
2010
esitys
       
Bruttomenot 9 653 10 165 12 053
Bruttotulot 201 16 16
Nettomenot 9 452 10 149 12 037
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 508    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 689    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Palkkojen tarkistukset ja työnantajan kela-maksun poistaminen (missä kertaluonteista vähennystä 28 000 euroa) 2
Tuottavuustoimenpiteet (-4 htv) -220
Alueellistaminen 500
VaEL-maksun muutokset 2005—2010 -8
Siirto momentilta 32.20.01 120
Siirto momentilta 32.20.02 120
Siirto momentilta 32.20.06 120
Siirto momentilta 32.40.01 (tuoteturvallisuusvalvonta) 1 009
Tasokorotus 245
Yhteensä 1 888


2010 talousarvio 12 037 000
2009 talousarvio 10 149 000
2008 tilinpäätös 9 633 000