Hoppa till innehåll
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         60. Energiapolitiikka
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 0

01. Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 40 542 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) kansainvälisten jäsenmaksujen maksamiseen sekä

2) EU-rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Geologian tutkimuskeskuksen tehtävänä on tuottaa ja levittää geologista tietoa, jolla edistetään maankamaran hallittua ja kestävää käyttöä. Tutkimuskeskuksen toimintaa ohjaavana tavoitteena on hyödyn tuottaminen yhteiskunnalle, sidosryhmille ja ennen kaikkea elinkeinoelämälle. Tutkimuskeskusta kehitetään kansallisena geotietokeskuksena sekä eurooppalaisena huippuosaajana maankamaran luonnonvarojen ja niiden hyötykäytön tutkimuksessa.

Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti Geologian tutkimuskeskukselle (GTK) seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2010:

Vaikuttavuus

  • Yhteiskunnan ja elinkeinoelämän tarvitseman raaka-ainehuollon ja rakentamisen edellytykset paranevat.
  • Uusiutuvien energialähteiden käyttöönottomahdollisuudet lisääntyvät ja parantavat energiahuollon omavaraisuutta.

Toiminnallinen tuloksellisuus

  • Luonnonvarojen arviointitoiminta kohdennetaan perus- ja jalometalleihin, teollisuusmineraaleihin, luonnonkiviin sekä turve-, kiviaines- ja pohjavesivaroihin.
  • Geologisten luonnonvarojen tilinpito valmistuu keskeisten raaka-ainevarojen osalta.
  • Geologisten aineistojen hallinnointia ja saatavuutta kehitetään palvelukyvyn varmistamiseksi ja parantamiseksi.
  2008
toteutuma
2009
tavoite
2010
tavoite
       
Toiminnallinen tehokkuus:      
Tulosalueittaiset kustannukset, %      
— luonnonvarat ja raaka-ainehuolto 56,0 56,0 55,0
— energiahuolto- ja ympäristö 22,0 22,0 23,0
— maankäyttö ja rakentaminen 22,0 22,0 22,0
Yhteisrahoitteinen toiminta      
— kustannusvastaavuus, % 50,0 50,0 50,0
— osuus ydintoiminnan htv-kertymästä, % 10,7 11,0 11,0
— hankkeiden lukumäärä, kpl 86 80 80
Maksullinen toiminta      
— tulot, milj. euroa 10,1 6,0 6,5
— ylijäämä, 1 000 euroa 1 504 300 455
— ylijäämä, %:ia tuotoista 15,0 5,0 7,0
Tuotokset ja laadunhallinta:      
Raportoidut kallioperän raaka-ainetutkimukset      
— laajat yhteenveto- ja myyntiraportit, kpl 1 4 4
— muut raportit ja selvitetyt aiheet, kpl 29 25 25
Turvevarojen kartoitus      
— kartoitettu suoala, km2 352 350 350
— raportoitu teknisesti käyttökelpoinen turvemäärä, milj. m3 204 100 100
Alueelliset kiviainesselvitykset, kpl 5 3 3
Pohjavesialueiden geologiset rakenneselvitykset, kpl 7 14 14
Merigeologinen kartoitus      
— kartoitettu pinta-ala, km2 380 500 500
— luotaukset linja-km 1 900 1 000 1 000
Julkaiseminen      
— vertaisarvioidut kansainväliset julkaisut 66 65 65
— muut julkaisut ja artikkelit, kpl 305 325 325

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
  2008
toteutuma
2009
varsinainen
talousarvio
2010
esitys
       
Bruttomenot 55 710 50 628 49 542
Bruttotulot 12 495 8 200 9 000
Nettomenot 43 215 42 428 40 542
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 4 008    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 1 985    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)
  2008
toteutuma
2009
varsinainen
talousarvio
2010
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 10 114 6 000 6 500
— muut tuotot -2 - -
Tuotot yhteensä 10 112 6 000 6 500
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset 8 608 5 700 6 045
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 1 504 300 455
Kustannusvastaavuus, % (tuotot kustannuksista) 117 105 108

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Palkkojen tarkistukset ja työnantajan kela-maksun poistaminen (missä kertaluonteista vähennystä 131 000 euroa) 58
VaEL-maksun muutokset 2005—2010 79
Tuottavuustoimet (-40 htv) -840
Siirto momentille 32.20.03 -120
Uudelleenkohdentaminen -1 535
Tasokorotus 472
Yhteensä -1 886


2010 talousarvio 40 542 000
2009 talousarvio 42 428 000
2008 tilinpäätös 41 192 000