Talousarvioesitys 0
01. Hallinto
Selvitysosa:Valtion aluehallinto uudistuu vuoden 2010 alusta lähtien. Lääninhallitusten, Työ- ja elinkeinokeskusten, Alueellisten ympäristökeskusten, Ympäristölupavirastojen, Tiehallinnon tiepiirien ja työsuojelupiirien tehtävät sekä Merenkulkulaitoksen yhteysalusliikenteen viranomaistehtävät kootaan ja organisoidaan uudelleen kahteen uuteen viranomaiseen: Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksiin ja Aluehallintovirastoihin. Hallitus on antanut Eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän hallituksen esityksen aluehallinnon uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi (HE 59/2009 vp).
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten pääasiallisena tehtävänä on tukea alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset edistävät yrittäjyyttä, työmarkkinoiden toimintaa, osaamista ja kulttuuria, maaseudun kehittämistä, joukkoliikennettä ja sen kehittämistä sekä liikennejärjestelmän toimivuutta ja liikenteen turvallisuutta, hyvää ympäristöä sekä luonnon ja luonnonvarojen kestävää käyttöä alueilla sekä työvoiman maahanmuuttoa alueilla. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset toimivat kiinteässä yhteistyössä maakunnan liittojen ja kuntien kanssa. Paikallishallinnon viranomaisista Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ohjaukseen kuuluvat työ- ja elinkeinotoimistot.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia on viisitoista, joista yhdeksässä on kaikki kolme vastuualuetta: 1) elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri, 2) liikenne ja infrastruktuuri sekä 3) ympäristö ja luonnonvarat.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten yleishallinnollinen ohjaus kuuluu työ- ja elinkeinoministeriölle. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toiminnallisesta ohjauksesta vastaavat omilla toimialoillaan sisäasiainministeriö, opetusministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö tai se keskushallinnon virasto, jonka tehtäväksi ohjaus on säädetty. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten strateginen ohjaus tapahtuu ao. ministeriöiden yhteistyönä ja sitä koordinoi työ- ja elinkeinoministeriö.
Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen ohjaavat ministeriöt (sisäasiainministeriö, opetusministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä ympäristöministeriö) asettavat alustavasti Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille seuraavat yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tulostavoitteet vuodelle 2010:
- Alueellisen kilpailukyvyn ja väestön hyvinvoinnin edistäminen
- Ilmastomuutoksen hillintä ja kestävän kehityksen edistäminen
01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 51 461 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös:
1) enintään 17 000 euroa kuluttajatiedon julkistamispalkintoa varten
2) työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelman palkkaus-, matka-, kokous-, koulutus- ja tiedotus- sekä muihin vastaaviin toimintamenoihin sekä
3) julkisten hankintojen neuvontayksikön toimintaan liittyviin avustuksiin.
Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.
Selvitysosa:Työ- ja elinkeinoministeriöön on tarkoitus perustaa 1.7.2010 yhteistoiminta-asiamiehen toimisto, mikä toteutetaan ministeriön nykyisten määrärahojen ja henkilövoimavarojen puitteissa. Yhteistoiminta-asiamiehen toimiston perustamiseen liittyen hallitus antaa eduskunnalle esityksen laiksi yhteistoiminta-asiamiehestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen ministeriön toiminnalle asetetaan alustavasti seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2010:
Toiminnallinen tuloksellisuus
- Eduskunta saa ministeriön vastuulla olevista hallituksen esityksistä 80 % sovittuna aikana (v. 2008: 60 %).
- Sisämarkkinalainsäädännön alaan kuuluvien direktiivien täytäntöönpanovaje on < 1,5 % (v. 2008: 1,2 %).
| Työvoimaopiston toimintaa kuvaavia tunnuslukuja | |||
|---|---|---|---|
| 2008 toteutuma |
2009 tavoite |
2010 tavoite |
|
| Opiskelijapalautteen arvosana (1—10) | 8,3 | 8,3 | 8,4 |
| Koulutukseen osallistuneiden määrä (henkilöä) | 1 531 | 1 350 | 1 500 |
| Määrärahan arvioitu käyttö | € |
|---|---|
| Tutkimus- ja selvitystoiminta sekä strategiset hankkeet | 3 500 000 |
| Työvoimaopiston toimintamenot | 1 110 000 |
| Työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelman palkkaus- ja muut menot | 300 000 |
| Muut toimintamenot | 46 551 000 |
| Yhteensä | 51 461 000 |
Työvoimaopisto vastaa TE-toimistojen valtakunnallisen henkilöstökoulutusohjelman valmistelusta, koulutusohjelmien toteutuksesta ja kehittämisen koordinoinnista. Määrärahan mitoitusperusteena on käytetty 10 000 opiskelijatyöpäivää, jonka puitteissa opiskelijatyöpäivän hinta on noin 111 euroa.
| Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) | |||
|---|---|---|---|
| 2008 toteutuma |
2009 varsinainen talousarvio |
2010 esitys |
|
| Bruttomenot | 54 996 | 56 037 | 54 461 |
| Bruttotulot | 3 490 | 2 395 | 3 000 |
| Nettomenot | 51 506 | 53 642 | 51 461 |
| Siirtyvät erät | |||
| — siirtynyt edelliseltä vuodelta | 10 700 | ||
| — siirtynyt seuraavalle vuodelle | 11 716 | ||
| Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) | |
|---|---|
| Palkkojen tarkistukset ja työnantajan kela-maksun poistaminen (missä kertaluonteista vähennystä 166 000 euroa) | -12 |
| VaEL-maksun muutokset 2005—2010 | 151 |
| Hallinnollinen taakka (kertamenon vähennys) | -350 |
| Siirto momentille 32.20.40 (kertamenon vähennys) | -500 |
| Siirto momentilta 32.30.01 (2 htv) | 110 |
| Tuottavuustoimet (-26 htv) | -1 404 |
| Uudelleenkohdentaminen | -598 |
| Tasokorotus | 422 |
| Yhteensä | -2 181 |
| 2010 talousarvio | 51 461 000 |
| 2009 talousarvio | 53 642 000 |
| 2008 tilinpäätös | 52 522 000 |
02. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 206 128 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös:
1) enintään 1 682 000 euroa pk-yritysten osaamisen kehittämispalveluihin sekä yritysneuvonnan asiantuntijapalvelujen ostamiseen ja yritysneuvontaa suorittaville henkilöille tarkoitettujen koulutuspalveluiden ostamiseen
2) euroneuvontakeskuksista sekä Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen projektiluontoisista tehtävistä aiheutuvien menojen maksamiseen mukaan lukien henkilöstön osaamisen kehittäminen
3) porotilalain, luontaiselinkeinolain, kolttalain ja maatilalakia edeltävän lainsäädännön mukaisesti valtion hallinnassa olevien kiinteistöjen hoitomenojen maksamiseen
4) naisyrittäjien sijaispalvelujärjestelmästä ja järjestelmän kehittämisestä aiheutuvien siirtomenojen maksamiseen sekä
5) EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.
Pk-yritysten osaamisen kehittämispalveluista annetun lain (971/2004) perusteella vuonna 2010 osaamisen kehittämispalveluihin osallistuvilta peritään rahoitusosuus, joka on noin kuudesosa niistä erilliskustannuksista, joita palvelujen tuottamisesta aiheutuu.
Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.
Selvitysosa:Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen ohjaavat ministeriöt (sisäasiainministeriö, opetusministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja ympäristöministeriö) asettavat alustavasti Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille seuraavat toiminnalliset tulostavoitteet vuodelle 2010:
Toiminnallinen tuloksellisuus
- Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toiminnan kehittäminen
- Henkilöstön työhyvinvointi on vähintään hyvällä 3,4:n tasolla (työtyytyväisyysindeksi 1—5)
Pk-yritysten osaamisen kehittämispalveluihin osallistuvilta perittävinä rahoitusosuuksina arvioidaan kertyvän 200 000 euroa momentille 12.32.30.
Momentin mitoituksessa on otettu huomioon 99 henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimien vuoksi, joista 89 on jo otettu huomioon organisaatioista siirtyvissä määrärahoissa ja henkilötyövuosissa ja 10 henkilötyövuoden kohdentuminen täsmentyy myöhemmin.
| Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) | |
|---|---|
| 2010 esitys |
|
| Bruttomenot | 212 133 |
| Bruttotulot | 6 005 |
| Nettomenot | 206 128 |
| Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) | |
|---|---|
| 2010 esitys |
|
| Maksullisen toiminnan tuotot, suoritteiden myyntituotot | 5 205 |
| Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset | 6 845 |
| Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) | -1 640 |
| Kustannusvastaavuus, % | 76 |
| Määrärahan mitoitus | ||
|---|---|---|
| 1 000 euroa | Htv (vain toimintamenot) |
|
| TE-keskuksista siirtyneet (mom. 32.30.01) | 86 188 | 1 426 |
| Lääninhallituksista siirtyneet (mom. 28.01.(10)) | 10 960 | 247 |
| Maistraateista siirtyneet (mom. 28.40.02) | 495 | 9 |
| Tiehallinnosta siirtyneet (mom. 31.10.01) | 44 309 | 562 |
| Merenkulkulaitoksesta siirtyneet (mom. 31.10.01) | 548 | 6 |
| Alueellisista ympäristökeskuksista siirtyneet (mom. 35.01.(02)) | 64 976 | 1 187 |
| Suomen ympäristökeskuksesta siirtyneet (mom. 35.01.04) | 250 | 4 |
| Työsuojelupiireistä siirtyneet (mom. 33.70.01) | 315 | 7 |
| VaEL-maksun muutokset 2005—2010 (jakamaton) | 1 200 | |
| Tuottavuusohjelma | -450 | -10 |
| Perustamiskulut | 1 000 | |
| Uudelleenkohdentaminen | -3 663 | |
| Yhteensä | 206 128 | 3 438 |
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kautta ohjautuu rahoitusta seuraavilta talousarvion momenteilta: 26.40.30, 30.10.61 ja 62, 30.20.43 ja 49, 30.40.20, 51, 52, 62 ja 77, 30.50.20 ja 31, 31.10.20, 50 ja 76, 31.30.63 ja 64, 32.20.45, 32.30.44, 45, 51 ja 64, 32.50.63 ja 64, 32.60.40, 33.20.31 ja 52, 35.10.21, 61, 63 ja 77 sekä 35.20.64.
| 2010 talousarvio | 206 128 000 |
20. Siviilipalvelus (arviomääräraha)
Momentille myönnetään 6 369 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) siviilipalveluksen toimeenpanosta siviilipalveluslain (1446/2007) nojalla aiheutuviin kustannuksiin sekä
2) työ- ja elinkeinohallinnossa ennen vuotta 2010 palvelunsa aloittaneiden siviilipalvelusvelvollisten päiväraha- ja ylläpitokustannuksiin.
Selvitysosa:Siviilipalvelukseen hakeutuvien määrä on edellisvuosien tasolla ollen noin 2 400 hakijaa vuodessa. Palvelukseen kutsuttavien ja siviilipalveluskeskuksessa koulutettavien siviilipalvelusvelvollisten määrän arvioidaan pysyvän samalla tasolla tai hieman laskevan ollen noin 1 600—1 700 palvelusvelvollista vuodessa.
| 2008 | 2009 | 2010 | |
| toteutuma | arvio | arvio | |
| Siviilipalvelukseen hakeneet, henkilöä | 2 472 | 2 400 | 2 400 |
| Koulutetut, henkilöä | 1 651 | 1 700 | 1 700 |
| Koulutusjakson jälkeen ilman palveluspaikkaa, henkilöä | 150 | 150 | 150 |
Koulutusjakson jälkeen ilman palveluspaikkaa jääneistä siviilipalvelusvelvollisista aiheutuneet ylläpitokustannukset olivat vuonna 2007 yhteensä 424 526 euroa ja vuonna 2008 yhteensä 335 478 euroa. Ilman palveluspaikkaa jäävien siviilipalvelusvelvollisten määrää pyritään vähentämään edistämällä tarjolla olevien siviilipalveluspaikkojen määrän kasvua. Tämän lisäksi palveluspaikan hakemisprosessia pyritään tehostamaan yksilötasolla.
| 2010 talousarvio | 6 369 000 |
| 2009 talousarvio | 6 263 000 |
| 2008 tilinpäätös | 4 505 724 |
21. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 2 140 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ministeriön hallinnonalan tuottavuuden edistämiseen tähtäävien investointien, tutkimusten, selvitysten sekä koulutus- ja muiden palvelujen hankkimiseen.
Selvitysosa:Momentille on koottu hallinnonalan tuottavuustoimenpiteistä aiheutuneita säästöjä vastaavat määrärahat. Määrärahaa on tarkoitus käyttää tuottavuutta edistävien hankkeiden rahoittamiseen.
| 2010 talousarvio | 2 140 000 |
| 2009 talousarvio | 1 470 000 |
| 2008 tilinpäätös | 737 000 |
29. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 64 356 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös momentin 32.30.51 menoihin liittyvien arvonlisävero-osuuksien maksamiseen ja momentilta 32.30.64 rahoitettavien valtion investointihankkeisiin liittyvien sekä momentilta 32.50.63 hankittavaan työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen ja työllisyysperusteisiin valtion investointihankkeisiin liittyvien arvonlisävero-osuuksien maksamiseen.
Selvitysosa:Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon 2 500 000 euroa siirtona momentille 32.20.40.
| 2010 talousarvio | 64 356 000 |
| 2009 talousarvio | 61 240 000 |
| 2008 tilinpäätös | 64 647 007 |
60. Siirrot hallinnonalan rahastoihin(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 20 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) valtiontakuurahastosta annetun lain (444/1998), vientitakuulain (479/1962) ja valtion vientitakuista annetun lain (422/2001) perusteella myönnettyjen takuiden aiheuttamiin korvausmenoihin sekä
2) valtiontakaustoimintaa koskevien lakien (375/1963, 573/1972 ja 609/1973) nojalla valtiontakaustoiminnasta annettujen takaussitoumusten ja perusraaka-ainehuollon turvaamiseksi annetun lain (651/1985), valtion vakauttamistakauksista annetun lain (529/1993) perusteella myönnettyjen takuiden ja takausten sekä valtion pääomatakuista annetun lain (594/1992) nojalla ennen vuotta 1999 myönnettyjen takuiden aiheuttamien korvausmenojen maksamiseen.
Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.
| 2010 talousarvio | 20 000 |
| 2009 talousarvio | 20 000 |
| 2008 tilinpäätös | — |
66. Kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 10 300 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksujen, rahoitusosuuksien ja velvoitteiden suorittamiseen
2) erityisohjelmien tukemisesta aiheutuvien menojen maksamiseen sekä
3) kansainvälisestä yhteistyöstä aiheutuvien menojen maksamiseen.
Selvitysosa:
| Määrärahan arvioitu käyttö | € |
|---|---|
| Pohjoismainen ydin- ja säteilyturvallisuusalan tutkimusyhteistyö | 320 000 |
| YK:n teollisen kehityksen järjestön (UNIDO) jäsenmaksut | 630 000 |
| Kansainvälisen Atomienergiajärjestön (IAEA) jäsenmaksu | 2 000 000 |
| OECD:n energia-alan järjestöjen toimintaan liittyvät maksut ja rahoitusosuudet | 806 000 |
| Suomen osuus Kansainvälisen Atomienergiajärjestön (IAEA) teknisen avun ja yhteistyön rahastoon | 370 000 |
| Euroopan energiaperuskirjan sihteeristökulut | 46 000 |
| Euroopan avaruusjärjestön (ESA) jäsenmaksu | 3 210 000 |
| Kansainvälisen työjärjestön (ILO) jäsenmaksu | 1 350 000 |
| Kansainvälisen uusiutuvan energian neuvoston (IRENA) jäsenmaksu | 200 000 |
| Muut kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut ja OECD:n maksuosuudet | 368 000 |
| Yhteistyön maksuosuudet kansainvälisille rahoituslaitoksille, järjestöille ja yhteistyöorganisaatioille | 1 000 000 |
| Yhteensä | 10 300 000 |
| 2010 talousarvio | 10 300 000 |
| 2009 talousarvio | 9 395 000 |
| 2008 tilinpäätös | 9 295 000 |
(92.) Korvaus valtion ydinjätehuoltorahastolle (arviomääräraha)
Selvitysosa:Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.
| 2009 talousarvio | 10 210 000 |
| 2008 tilinpäätös | 6 918 121 |
95. Maanomistajien osuus vanhoista kaivospiirimaksuista (arviomääräraha)
Momentille myönnetään 10 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kaivoslain (503/1965) perusteella maanomistajille suoritettavien puolustusmaksujen osuuksien maksamiseen.
| 2010 talousarvio | 10 000 |
| 2009 talousarvio | 10 000 |
| 2008 tilinpäätös | 6 000 |