Hoppa till innehåll
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         10. Liikenneverkko
              42. Sanomalehdistön tuki
         50. Tutkimus
         60. Liiketoiminta
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 0

40. Viestintäpalvelut ja -verkot sekä viestinnän tukeminenPDF-versio

Selvitysosa:Viestintäpalvelut ja -verkot ovat olennainen osa tietoyhteiskunnan kehittymistä, koska merkittävä osa yhteiskunnan palveluista tuotetaan ja kulutetaan viestintäpalveluja ja -verkkoja hyödyntäen. Suomen talouskehityksen ja kilpailukyvyn kannalta on keskeistä pystyä muuttamaan vahva viestintäinfrastruktuuri- ja palveluosaaminen vahvuuksiksi tietoyhteiskuntapalvelujen tuotannossa ja laajassa hyväksikäytössä. Uutta teknologiaa ja uusia viestintäpalveluita kehitetään ja pyritään ottamaan käyttöön kaikilla elämänaloilla siten, että kansalaisten arki helpottuu.

01. Viestintäviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 7 495 000 euroa.

Kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut budjetoidaan maksuperusteisina.

Selvitysosa:Viestintävirasto rakentaa toimivaa ja turvallista tietoyhteiskuntaa kansalaisten ja suomalaisen elinkeinoelämän hyväksi. Tavoitteena ovat nopeat ja turvalliset tietoliikenneyhteydet, laadukkaat ja kohtuuhintaiset viestintä- ja mediapalvelut, toimivat viestintämarkkinat sekä taajuuksien tehokas jakaminen. Vuonna 2010 toiminnan erityisiä painopisteitä ovat ennakoiva tietoturvallisuustyö, viestintäverkkojen ja -palveluiden laadun, toimivuuden ja turvallisuuden varmistaminen, laajakaistayhteyksien saatavuuden edistäminen, taajuuksien tehokas kohdentaminen ja uusien teknologioiden käyttöönoton edistäminen, viraston sähköisten asiointipalvelujen kehittäminen sekä Yleisradion lakisääteisten tehtävien rahoituksen turvaaminen.

Viestintävirasto hoitaa valtion televisio- ja radiorahaston hallintoa. Valtioneuvosto päättää liikenne- ja viestintäministeriön esittelystä rahaston määrärahojen käytöstä. Rahaston tulot ovat noin 430,3 milj. euroa, josta Yleisradio Oy:n julkiseen palveluun osoitetaan noin 417,9 milj. euroa, Viestintävirastolle perinnän ja tarkastuksen kuluihin noin 10,5 milj. euroa sekä tv-maksujärjestelmän kehittämisen rahoittamiseen 1,5 milj. euroa ja liikenne- ja viestintäministeriön käyttöön 0,4 milj. euroa.

Viestintäviraston yhteyteen perustetaan kansallinen tietoliikenneturvallisuusviranomainen (National Communication Security Authority). Kansallisen tietoturvallisuuden taso nostetaan vastaamaan kehittyneeltä teollisuusvaltiolta edellytettäviä vaatimuksia ja Suomelle turvataan mahdollisuudet osallistua tasavertaisesti kansainväliseen tietoturvallisuusyhteistyöhön.

Liikenne- ja viestintäministeriö asettaa alustavasti Viestintävirastolle vuodelle 2010 seuraavat toiminnalliset tavoitteet, jotka tukevat pääluokkaperusteluissa viestinnän toimialalle asetettuja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteita sekä hallinnonalalle asetettuja yhteisiä tavoitteita:

Tulostavoite 2008
toteutuma
2009
tavoite
2010
tavoite
       
TUOTOKSET JA LAADUNHALLINTA      
Viestintäverkot ja -palvelut toimivat laadukkaasti ja häiriöttömästi. Vakavien viestintäverkkojen ja -palvelujen vikatilanteiden määrä vuodessa, kpl 6 alle 5 alle 5
Ajantasainen tietoturvan tilannekuvapalvelu. CERT-FI:n tilannekuvapalvelun yhteydessä tuotettujen tiedotteiden määrä vuodessa, lkm - 350 350
Luotettava kansallinen verkkotunnuspalvelu. Vuoden aikana myönnettyjen verkkotunnusten määrä, lkm 38 647 36 000 38 000
Luvanvaraisten radiolaitteiden käyttöön osoitettujen taajuuksien vastaavuus kysyntään. Luvanvaraisten radiolaitteiden käyttöön osoitetun taajuusmäärän kasvu vuodessa, % - 3 3
Vapautetaan radioluvista uusia sovelluksia yhteiskunnan eri toimialojen käyttötarpeiden mukaisesti. Uusien sovellusten lukumäärä vuodessa, lkm - 3 3
Merkittävien radiohäiriöiden syiden selvittämiseen kuluva aika, tuntia, enintään 18 18 18
Markkinakehitystä kuvaava keskeinen tieto tuotetaan neljä kertaa vuodessa. Toiminnalliset tunnusluvut (markkinaindikaattorit) tuotetaan kaksi kertaa vuodessa ja investointien kehitystä kuvaava tieto kerran vuodessa. Lisäksi Viestintävirasto selvittää telepalveluiden laatutekijöitä vähintään kerran vuodessa kyselyllä tai erillisselvityksellä. toteutunut toteutuu toteutuu
Vuoden aikana käynnistettävillä valtion tukemilla laajakaistahankkeilla lisätään saatavuutta vähintään 25 000 tilaajan verran. Saatavuus lasketaan tukipäätösten hankekuvausten perusteella. - - 25 000
Tukkumarkkinoita koskevista erimielisyyksistä neuvotellen tai sovitellen ratkaistujen osuus, %, vähintään - - 50
Tele-, posti- ja mediapalvelujen käyttäjien yhteydenotoista kahden kuukauden kuluessa käsiteltyjen osuus, % 93 90 90
Osoitteeltaan virheelliset kirjeet avataan ja niistä perille toimitetaan, %, vähintään 78 75 75
Aktiivisilla toimenpiteillä (tv-maksutarkastus, suora- ja telemarkkinointi, markkinointiviestintä) hankittujen uusien tv-maksun maksajien määrä on vähintään, lkm 86 500 72 000 75 000
Sähköisiä asiointipalveluja kehitetään kansalaisille tarjottavissa palveluissa; erityisesti taajuushallinnossa radiolupien myöntämisessä. - - toteutuu
Asiakaskyselyssä Viestintäviraston yleisarvosana (asteikko 1—5) 3,6 3,4 3,4
       
TOIMINNALLINEN TEHOKKUUS      
Radiotaajuuksien työn tuottavuuden kasvu, % 6,96 2 2
Teletoiminnan ja tietoturvallisuuden ohjauksen ja valvonnan kustannukset ilman kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuja (euroa/yleisen televerkon liittymä), euroa 0,53 0,65 0,60
CERT-toiminnan kustannukset ilman kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuja, euroa/laajakaistaliittymä 0,88 1,15 1,00
Postipalvelujen valvonnan kustannukset ilman kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuja, euroa/postinsaajatalous 0,38 0,42 0,42
Mediapalvelujen valvonnan kustannukset, euroa/tv-katsojatalous 0,23 0,25 0,25
FI-verkkotunnuksen rekisteröimismaksu, euroa, enintään 43/3 v 41/3 v,
15/1 v
39/3 v,
14/1 v
Tv-maksut-tulosalueen kustannukset suhteessa tv-katsojatalouksien lukumäärään, euroa 4,55 4,90 4,90
Työn tuottavuuden kehittyminen, % 3 3 2
Kokonaistuottavuuden kehittyminen, % 6 2 2
Julkisoikeudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus, % 100 94 103
Veronluonteisten maksujen kustannusvastaavuus, % 96 98 99
       
HENKISTEN VOIMAVAROJEN HALLINTA      
Työtyytyväisyys (asteikko 1—5) 3,5 3,4 3,4
Henkilöstön määrä, htv 246 245 244
       
SEURANTA- JA RAPORTOINTIKOHTEET      
Valtion televisio- ja radiorahastoon tuloutettavat televisiomaksutulot (netto), milj. euroa, vähintään 409 413 418

Tulot perustuvat valtion maksuperustelain nojalla annettuun liikenne- ja viestintäministeriön asetukseen Viestintäviraston radiohallinnollisista suoritteista perittävistä maksuista (950/2008) ja liikenne- ja viestintäministeriön asetukseen Viestintäviraston eräistä maksuista (1175/2005) sekä lakiin valtion televisio- ja radiorahastosta (745/1998), lakiin yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta (565/1999), lakiin sähköisistä allekirjoituksista (14/2003), verkkotunnuslakiin (228/2003) ja viestintämarkkinalakiin (393/2003).

Viestintävirasto perii teleyrityksiltä viestintämarkkinamaksua viestintämarkkinalaissa säädetyin perustein, teleyrityksiltä tietoturvamaksua sähköisen viestinnän tietosuojalaissa (516/2004) säädetyin perustein, postiyrityksiltä postitoiminnan valvontamaksua postipalvelulaissa (313/2001) säädetyin perustein sekä televisio- ja radiotoiminnan valvontamaksua televisio- ja radiotoimintalaissa (744/1998) säädetyin perustein. Viestintämarkkinamaksu 2 700 000 euroa, tietoturvamaksu 460 000 euroa, postitoiminnan valvontamaksu 1 338 000 euroa sekä televisio- ja radiotoiminnan valvontamaksu 602 000 euroa tuloutetaan momentille 11.19.04. Näistä toiminnoista aiheutuvat menot on otettu huomioon Viestintäviraston toimintamenomomentin määrärahan mitoituksessa.

Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon 650 000 euron siirto momentilta 31.40.44 käytettäväksi tietoliikenneturvallisuusviranomaisen toimintamenoihin. Liikenne- ja viestintäministeriö kohdentaa tarvittaessa henkilötyövuosia hallinnonalan tuottavuusohjelman puitteissa.

Momentilta palkattavan henkilöstön määrä vähenee yhden henkilötyövuoden tuottavuustoimien vuoksi. Tämä on otettu huomioon maksujen alennuksena.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
  2008
toteutuma
2009
varsinainen
talousarvio
2010
esitys
       
Bruttomenot 32 803 34 004 36 642
Bruttotulot 26 840 27 159 29 147
Nettomenot 5 963 6 845 7 495
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 2 381    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 2 508    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)
  2008
toteutuma
2009
varsinainen
talousarvio
2010
esitys
       
Tuotot      
Radiotaajuudet 9 818 9 505 11 506
Verkot ja turvallisuus 6 565 6 655 7 055
Tv-maksut 10 357 10 933 10 545
Tuotot yhteensä 26 740 27 093 29 106
       
Kustannukset      
Radiotaajuudet 10 341 11 355 11 412
Verkot ja turvallisuus 5 939 6 572 6 396
Tv-maksut 10 357 10 933 10 545
Kustannukset yhteensä 26 637 28 860 28 353
       
Ylijäämä (+) / Alijäämä (-)      
Radiotaajuudet -523 -1 850 94
Verkot ja turvallisuus 626 83 659
Tv-maksut - - -
Ylijäämä / Alijäämä yhteensä 103 -1 767 753
       
Kustannusvastaavuus %      
Radiotaajuudet 95 84 101
Verkot ja turvallisuus 111 101 110
Tv-maksut 100 100 100
Kustannusvastaavuus % yhteensä 100 94 103

Veronluonteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)
  2008
toteutuma
2009
varsinainen
talousarvio
2010
esitys
       
Tuotot      
Verkot ja turvallisuus 628 585 460
Viestintämarkkinat ja -palvelut 3 788 4 437 4 641
Tuotot yhteensä 4 416 5 022 5 101
       
Kustannukset      
Verkot ja turvallisuus 713 589 488
Viestintämarkkinat ja -palvelut 3 907 4 535 4 690
Kustannukset yhteensä 4 620 5 124 5 178
       
Ylijäämä (+) / Alijäämä (-)      
Verkot ja turvallisuus -85 -4 -28
Viestintämarkkinat ja -palvelut -119 -98 -49
Ylijäämä / Alijäämä yhteensä -204 -102 -77
       
Kustannusvastaavuus %      
Verkot ja turvallisuus 88 99 94
Viestintämarkkinat ja -palvelut 97 98 99
Kustannusvastaavuus % yhteensä 96 98 99

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Tietoliikenneturvallisuusviranomainen (siirto momentilta 31.40.44) 650
Tuottavuustoimet -15
Maksujen alennus 15
Yhteensä 650


2010 talousarvio 7 495 000
2009 talousarvio 6 845 000
2008 tilinpäätös 6 090 000

42. Sanomalehdistön tuki(kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtioneuvoston erikseen määräämin ehdoin valtakunnallisilla vähemmistökielillä julkaistavien sanomalehtien ja niitä vastaavien sähköisten julkaisujen tukemiseen sekä ruotsinkielisten uutispalvelujen tuottamisen tukemiseen.

Selvitysosa:Määrärahan tarkoituksena on edistää kotimaisen lehdistön ja tiedonvälityksen moniarvoisuutta ja monipuolisuutta.


2010 talousarvio 500 000
2009 talousarvio 500 000
2008 tilinpäätös 500 000

44. Valtionavustus suomalaisten televisio- ja radio-ohjelmien lähettämiseen ulkomaille(kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 1 350 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustuksena Yleisradio Oy:n julkiseen palveluun kuuluvien Suomesta ulkomaille suuntautuvien radiopalvelujen (YLE Radio Finland) ja televisiopalvelujen (YLE TV Finland) kustannuksiin.

Selvitysosa:Määräraha on tarkoitettu turvaamaan Yleisradio Oy:n julkisen palvelun tehtävään kuuluvan Suomesta ulkomaille suunnattujen televisio- ja radiopalvelujen järjestäminen. Toiminnan vuotuiset kustannukset arvonlisäveroineen ovat arviolta 2 417 000 euroa.

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon vähennyksenä 650 000 euroa siirtona momentille 31.40.01.


2010 talousarvio 1 350 000
2009 talousarvio 2 000 000
2008 tilinpäätös 2 000 000

50. Valtionavustus valtakunnallisen laajakaistahankkeen toteuttamiseen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 12 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueella annetussa laissa tarkoitetun Viestintäviraston myöntämän valtion tuen maksamiseen ja tästä aiheutuviin hallinto- ja yleiskustannuksiin.

Valtuus

1) Viestintävirasto oikeutetaan solmimaan vuoden 2009 myöntämisvaltuuden mukaisia sopimuksia siltä osin kuin valtuutta ei ole käytetty.

2) Viestintävirasto oikeutetaan solmimaan maakuntaliittojen, kuntien ja teleyritysten kanssa enintään 65,5 milj. euron valtionavustuksen määrästä uusia sopimuksia, joilla valtio osallistuu kaupallisesti kannattamattomien televerkkojen rakentamiseen.

Selvitysosa:Hallitus on antanut eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi laajakaistarakentamisen tuesta sekä laiksi maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista annetun lain muuttamisesta. Tarkoituksena on, että laajakaistarakentamisen tukemiseen käytetään Viestintäviraston päätöksillä tämän momentin määrärahaa sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksien päätöksellä maaseudun kehittämiseen myönnettävästä tuesta säädetyssä laissa tarkoitettua momentin 30.10.61 määrärahaa. Valtion tuen edellytyksenä on, että hankekohtaisesti kunnat sitoutuvat rahoittamaan oman osuutensa julkisesta rahoitustuesta. Julkinen rahoitustuki voi olla enintään 2/3 hankkeen kustannuksista ja valtion rahoitusosuus enintään 2/3 julkisesta rahoitustuesta ja loppuosa julkisesta rahoituksesta kuntien rahoitusosuutta.

Tarkoitus on, että Viestintäviraston ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksien myöntämien avustusten tukiosuudet ovat samat. Tämän seurauksena Viestintäviraston myöntämien avustusten taso on korkeampi ja saajien määrä pienempi kuin vuoden 2009 ensimmäisessä lisätalousarviossa oletettiin. Tämä ei aiheuta lisämenotarvetta.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristokeskukset maksavat vuosina 2010—2013 laajakaistahankkeiden valtion osuuden 25,15 milj. euroa momentilta 30.10.61. Viestintävirasto ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset eivät voi rahoittaa samaa laajakaistahanketta, minkä vuoksi Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset pyytävät Viestintäviraston lausunnon ennen valtiontukipäätöstä.

Valtioneuvosto on asettanut 4.12.2008 tehdyllä periaatepäätöksellä tavoitteeksi, että 31.12.2015 mennessä kaikkialla maassa on kysynnän mukaisesti saatavilla 100 megabitin yhteydet mahdollistava valokuitu- tai kaapeliverkko tai muu ominaisuuksiltaan näihin rinnasteinen verkko, johon liitettävällä enintään kahden kilometrin pituisella kiinteällä tai langattomalla tilaajayhteydellä ainakin 99 prosenttia vakinaisista asunnoista sekä yritysten ja julkishallinnon organisaatioiden vakinaisista toimipaikoista voidaan käyttää erittäin suuria yhteysnopeuksia vaativia viestintä- ja muita tietoyhteiskunnan palveluita.

Maakuntien liitot arvioivat yhdessä kuntien sekä alueella toimivien teleyritysten ja Viestintäviraston kanssa väestö- ja aluekehityksen huomioon ottaen maakunnan nopeiden yhteyksien kysynnän kehityksen ja yleisen televerkon kehittämistarpeet. Siltä osin kuin vuoden 2015 tavoitetasoa ei saavuteta kaupallisesti, maakuntien liitot laativat suunnitelmat vuoden 2015 tavoitteiden toteuttamiseksi. Viestintävirasto arvioi maakuntien liittojen suunnitelmat. Valtioneuvosto päättää laajakaistatuen jakautumisesta maakuntien kesken. Maakuntien liitot kilpailuttavat suunnitelman toteuttamisen.

Viestintävirastolle on myönnetty vuoden 2009 ensimmäisessä lisätalousarviossa 66,0 milj. euron valtuus, josta arvioidaan käytettävän 0,5 milj. euroa vuonna 2009.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)
  2010 2011 2012 2013 2014— Yhteensä vuodesta 2010 lähtien
             
Vuoden 2010 sitoumukset 12 500 10 000 11 000 10 000 22 000 65 500
Yhteensä 12 500 10 000 11 000 10 000 22 000 65 500


2010 talousarvio 12 500 000
2009 I lisätalousarvio 500 000