Talousarvioesitys 0
70. Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri
Selvitysosa:Tässä luvussa on budjetoitu Maanmittauslaitoksen ja Geodeettisen laitoksen toiminnasta aiheutuvat menot.
Toimintaympäristö
Kiinteistöjen kirjaamisjärjestelmän uudistaminen ja kirjaamisasioiden siirto Maanmittauslaitoksen vastuulle vuonna 2010 vaikuttaa Maanmittauslaitoksen tehtäviin ja voimavaroihin. Kirjaamisasioiden siirto selkeyttää Maanmittauslaitoksen asemaa kiinteistöjärjestelmän ylläpidossa ja luo hyvät edellytykset lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin, sähköisen kirjaamisjärjestelmän ja kiinteistötietojärjestelmän kehittämiselle. Paikkatietojen käytön tehostamiseen tähtäävän INSPIRE-direktiivin kansallinen toteuttaminen lisää Maanmittauslaitoksen tehtäviä ja vaikuttaa maastotietojen, kiinteistötietojen ja ilmakuvien hallintaan sekä niistä annettaviin tietopalveluihin. Geodeettinen laitos osallistuu INSPIRE-direktiivin toimeenpanon edellyttämien palvelujen kehittämiseen sekä kansallisella että Euroopan yhteisön tasolla. Tarkemman valtakunnallisen korkeusmallin tuottamista jatketaan uudella laserkeilaustekniikalla ottaen huomioon muun muassa tulvariskikartoituksen alueellisia tarpeita.
Maatilatalouden tilusrakenteen ja kilpailukyvyn parantamiseksi tilusjärjestelyjä tuetaan. Tilusjärjestelyjen kysyntä ja alueellinen yhteistyö pysyvät edelleen korkealla tasolla.
01. Maanmittauslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 55 671 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös laitoksen toimintaan liittyvien jäsenmaksujen maksamiseen.
Selvitysosa:Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen (HE 30/2009 vp) kiinteistöjen kirjaamisasioiden siirtämisestä 1.1.2010 lukien käräjäoikeuksilta Maanmittauslaitokselle.
Maanmittauslaitoksen tehtävänä on maanmittaustoimitukset, kiinteistöjä koskevat kirjaamisasiat, lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin pitäminen, kiinteistö- ja maastotietoja koskevien tietokantojen ylläpito ja niiden ajan tasalla pitäminen, ilmakuvapalvelut sekä paikkatietojen yhteiskäytöstä huolehtiminen. Lisäksi Maanmittauslaitos tuottaa edellä mainittuihin tehtäviin liittyviä muita palveluja.
Maanmittauslaitos tukee pääluokkaperusteluissa esitettyjen maa- ja metsätalousministeriön toimialan vaikuttavuustavoitteiden toteuttamista seuraavasti:
- Laitoksen tuottamien ja ylläpitämien aineistojen ja rekisterien kattavuutta, laatua ja ajantasaisuutta parannetaan.
- Aineistot tuotetaan yhteensopiviksi ja saatetaan mahdollisimman laajaan käyttöön.
- Kiinteistörekisteri ja siihen kuuluva kiinteistörekisterikartta ovat jatkuvasti ajan tasalla.
- Maastotiedoista ajantasaistetaan vuosittain tietiedot, muut kohteet alueen muutosnopeudesta riippuen 5—10 vuoden välein.
- Huolehditaan kiinteistö- ja maastotietojen valtakunnallisen tietopalvelun jatkuvasta toimivuudesta.
- Jatketaan paikkatietojen yhteiskäytön ja kansallisen paikkatietoinfrastruktuurin kehittämistä INSPIRE-direktiivin soveltamisen mukaisesti.
Maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuoden 2010 talousarvioesityksen valmisteluun liittyen alustavasti Maanmittauslaitokselle seuraavat tulostavoitteet:
| Vaikuttavuus | 2008 toteutuma |
2009 ennakoitu |
2010 tavoite |
|---|---|---|---|
| Maastotietokannan ajantasaisuusindeksi | 90 | 89 | 91 |
| A-laadun kiinteistörekisterikartan kattavuus | |||
| — Haja-asutusalueen rajapyykkien määrällä painotetusta alasta, % | 91 | 94 | 98 |
| Kiinteistörekisterin perusparannuksen kattavuusindeksi (1.1.2003 = 0), % | 49,3 | 55,2 | 61,0 |
| Toiminnallinen tuloksellisuus | |||
|---|---|---|---|
| 2008 toteutuma |
2009 ennakoitu |
2010 tavoite |
|
| Toiminnallinen tehokkuus | |||
| Taloudellisuus, yksikkökustannukset | |||
| — lohkomistoimitukset, euroa/lohkokiinteistö | 752 | 800 | 800 |
| — maastotietokannan ajantasaistus, euroa/km² | 177 | 178 | 180 |
| Tuotokset ja laadunhallinta | |||
| Suoritteiden määrä | |||
| — toimitustuotanto, toimituksia, kpl | 24 405 | 22 600 | 22 000 |
| — tilusjärjestelyt, kpl | 4 | 6 | 6 |
| — kirjaamisasiat, kpl | 277 000 | ||
| — maastotietotuotanto yhteensä, km² | 37 199 | 38 000 | 39 000 |
| Laadunhallinta | |||
| Organisaation palvelukyky | |||
| — lohkomisten kestoaika, kk | 8,1 | 8,0 | 6,0 |
| — maastotiedon keruun täydellisyys, % | 97 | 96 | 96 |
| Henkisten voimavarojen hallinta | |||
| Henkilöstömäärä, henkilötyövuosia, yhteensä | 1 791 | 1 783 | 1 976 |
Henkilötyövuosien määrä kasvaa 193 henkilötyövuodella, missä on otettu huomioon vähennyksenä 23 henkilötyövuotta tuottavuusohjelman johdosta ja lisäyksenä 216 henkilötyövuotta kirjaamistehtävien siirtymisen johdosta pääluokasta 25. Tuottavuusohjelman mukaisen henkilötyövuosivähennyksen euromääräiset vaikutukset on otettu huomioon maksulliseen toimintaan kohdistuvilla osin tulojen vähennyksenä ja muilta osin ostopalveluiden lisäyksenä.
| Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) | |||
|---|---|---|---|
| 2008 toteutuma |
2009 varsinainen talousarvio |
2010 esitys |
|
| Bruttomenot | 112 161 | 113 801 | 126 106 |
| Bruttotulot | 59 934 | 59 094 | 70 435 |
| Nettomenot | 52 227 | 54 707 | 55 671 |
| Siirtyvät erät | |||
| — siirtynyt edelliseltä vuodelta | 16 079 | ||
| — siirtynyt seuraavalle vuodelle | 16 448 | ||
| Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuus (1 000 euroa) | |||
|---|---|---|---|
| 2008 toteutuma |
2009 varsinainen talousarvio |
2010 esitys |
|
| Julkisoikeudelliset suoritteet | |||
| Maksullisen toiminnan tuotot | 53 390 | 54 243 | 64 643 |
| Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset | 55 674 | 54 313 | 65 677 |
| Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) | -2 284 | -70 | -1 034 |
| Kustannusvastaavuus, % | 96 | 100 | 98 |
| Muut suoritteet | |||
| Maksullisen toiminnan tuotot | 6 021 | 4 855 | 5 181 |
| Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset | 5 750 | 4 663 | 4 947 |
| Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) | 271 | 192 | 234 |
| Kustannusvastaavuus, % | 105 | 104 | 105 |
| Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) | |
|---|---|
| Kertameno | -2 800 |
| Palkkojen tarkistukset ja työnantajan kela-maksun poistaminen (missä kertaluonteista vähennystä 197 000 euroa) | 591 |
| Tuottavuustoimet (-23 htv) | -450 |
| Tuottavuustoimet, htv-vähennyksen aiheuttama ostopalvelujen lisäys | 200 |
| VaEL-maksun muutokset | 521 |
| Siirto momentilta 28.70.20 | 4 000 |
| Kiinteistöjen kirjaamistehtävien siirtyminen yhteensä | 11 043 |
| — Siirto momentilta 25.10.03 (213 htv) ja momentilta 25.01.02 (3 htv) | 7 748 |
| — Siirrolla kattamaton osuus | 3 295 |
| Tuottavuustoimet, htv-vähennyksen vaikutus maksulliseen toimintaan | 250 |
| Kirjaamistehtävien tulojen siirto momentilta 12.25.10 | -11 000 |
| Palkkojen tarkistukset, vaikutus tuloihin | -591 |
| Uudelleenkohdentaminen | -800 |
| Yhteensä | 964 |
| 2010 talousarvio | 55 671 000 |
| 2009 talousarvio | 54 707 000 |
| 2008 tilinpäätös | 52 596 000 |
02. Geodeettisen laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 3 680 000 euroa.
Selvitysosa:Geodeettisen laitoksen tehtävänä on luoda perusedellytykset maanmittaukselle koko maassa ja tuottaa tutkimukseen perustuvaa tietoa mittaamisen, kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuurien, paikannuksen ja kaukokartoituksen kehittämiseksi. Lisäksi laitos edistää geodeettisten, geoinformatiikan, kaukokartoituksen ja navigoinnin menetelmien ja laitteiden käyttöönottoa erityisesti paikkatietojen hankinnassa ja käsittelyssä. Geodeettista laitosta kehitetään paikkatietoalan eurooppalaisena tutkimuslaitoksena siten, että se palvelee tehokkaasti julkista hallintoa ja elinkeinoelämää.
Geodeettinen laitos tukee pääluokkaperusteluissa esitettyjen maa- ja metsätalousministeriön toimialan vaikuttavuustavoitteiden saavuttamista seuraavasti:
- vastaa paikkatietojen metrologiasta ja toimii pituuden ja putoamiskiihtyvyyden kansallisena mittanormaalilaboratoriona,
- tekee valtakunnalliset geodeettiset perusmittaukset sekä sitoo ne vastaaviin naapurimaiden ja kansainvälisiin järjestelmiin,
- ylläpitää tarkkaa ja ajantasaista valtakunnallista koordinaattijärjestelmää ja korkeusjärjestelmää,
- tukee paikkatietojen yhteiskäytön edistämistä ja standardointityötä,
- tutkii uusien kartoitusmenetelmien käyttökelpoisuutta ja tarkkuutta sekä
- kehittää paikannussatelliittien hyödyntämismenetelmiä.
Laitos osallistuu Ympäristö- ja luonnonvaratutkimusyhteenliittymän työhön kehittämällä paikkatietojen hankinta- ja yhteiskäyttömenetelmiä.
Laitos suuntaa tutkimustaan sellaisiin Sektoritutkimuksen neuvottelukunnan tutkimusaiheisiin, joissa voidaan hyödyntää paikkatietojen hankinta- ja yhteiskäyttömenetelmiä.
Laitos ylläpitää ja kehittää Metsähovin tutkimusasemaa sekä yhdessä European Satellite Service Provideerin kanssa Virolahdella olevaa EGNOS/RIMS -asemaa (Ranging and Integrity Monitoring Station). Toiminnalla mahdollistetaan muun muassa tulevan eurooppalaisen Galileo-paikannussatelliittijärjestelmän hyvä hyödynnettävyys koko Suomen alueella, osallistuminen globaalin ja eurooppalaisen koordinaattijärjestelmän kehittämiseen ja ylläpitämiseen.
Maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuoden 2010 talousarvioesityksen valmisteluun liittyen alustavasti Geodeettiselle laitokselle seuraavat tulostavoitteet:
Toiminnallinen tuloksellisuus
| Tunnuslukutaulukko toiminnallisesta tuloksellisuudesta v. 2008—2010 | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Nettomenot, 1 000 € | Htv | |||||
| 2008 | 2009 | 2010 | 2008 | 2009 | 2010 | |
| Tulosalue | Tot. | Arvio | Arvio | Tot. | Arvio | Arvio |
| Johto-, kirjasto-, informaatio- ja hallintopalvelut | 979 | 979 | 970 | 8 | 8 | 8 |
| Geodesia ja geodynamiikka | 1 001 | 1 001 | 980 | 15 | 15 | 15 |
| Geoinformatiikka ja kartografia | 502 | 520 | 500 | 8 | 8 | 8 |
| Kaukokartoitus ja fotogrammetria | 842 | 850 | 830 | 13 | 13 | 13 |
| Navigointi ja paikannus | 293 | 366 | 400 | 5 | 5 | 6 |
| Yhteensä | 3 617 | 3 716 | 3 680 | 49 | 49 | 50 |
Toiminnallinen tehokkuus
Geodeettisen laitoksen menoista katetaan 25 % ulkopuolisilla tuloilla ja 75 % katetaan budjettirahoituksella.
Laitos jatkaa yhteistyötään sekä koti- että ulkomaisten laitosten kanssa kalliiden tutkimuslaitteiden hankinnassa ja käytössä. Tutkimuslaitteita kehitetään nykyistä automaattisemmaksi ja mittaustietojen keruumenetelmiä tehostetaan.
Tuotokset ja laadunhallinta
Laitosta kehitetään eurooppalaisena tutkimuslaitoksena tekemällä yhteistyötä alan tutkimuslaitosten ja yliopistojen kanssa. Tämä mahdollistaa laitoksen tietotaidon sekä työn laadun kilpailukykyisen kehittymisen.
Laitos arvioi toimintaansa ja sen laatua joka neljäs vuosi toteutettavalla asiakashaastattelulla.
| Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) | |||
|---|---|---|---|
| 2008 toteutuma |
2009 varsinainen talousarvio |
2010 esitys |
|
| Bruttomenot | 3 843 | 4 016 | 4 030 |
| Bruttotulot | 300 | 300 | 350 |
| Nettomenot | 3 543 | 3 716 | 3 680 |
| Siirtyvät erät | |||
| — siirtynyt edelliseltä vuodelta | 956 | ||
| — siirtynyt seuraavalle vuodelle | 1 030 | ||
| Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) | |
|---|---|
| Palkkojen tarkistukset ja työnantajan kela-maksun poistaminen (missä kertaluonteista vähennystä 16 000 euroa) | -15 |
| Tasokorotus | 40 |
| VaEL-maksun muutokset 2005—2010 | -11 |
| Maksullinen toiminta, menojen lisäys | 50 |
| Maksullinen toiminta, tulojen lisäys | -50 |
| Uudelleenkohdentaminen | -50 |
| Yhteensä | -36 |
| 2010 talousarvio | 3 680 000 |
| 2009 talousarvio | 3 716 000 |
| 2008 tilinpäätös | 3 617 000 |
40. Kiinteistötoimitusten tukemisesta aiheutuvat menot (arviomääräraha)
Momentille myönnetään 6 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) uusjakotoiminnan tukemisesta annetun lain (24/1981) ja vuokra-alueiden järjestelystä kaupungeissa ja kauppaloissa annetun lain (218/1962) mukaisten menojen, kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (603/1977) 102 §:n mukaisten lainojen ja korkotuen rahoituksesta ja eräistä vesitilusjärjestelyistä annetun lain (31/1980) 19 §:n mukaisista lunastuksista aiheutuvien menojen maksamiseen
2) vesistöhankkeiden johdosta suoritettavista tilusjärjestelyistä annetun lain (451/1988) 21 ja 22 §:n mukaisten menojen maksamiseen ja
3) kiinteistönmuodostamislain (554/1995) 207 §:n 2 momentissa tarkoitettujen toimitusmenojen maksamiseen uusjakojen ja vesitilusjärjestelyjen osalta.
Määrärahaa saa käyttää myös enintään 12 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen ja muiden kulutusmenojen maksamiseen.
Selvitysosa:Määrärahan käytön arvioidaan jakautuvan siten, että asianosaisilta takaisin perittävä osuus on noin 2 800 000 euroa ja valtion lopulliseksi menoksi jää noin 3 700 000 euroa.
| 2010 talousarvio | 6 500 000 |
| 2009 talousarvio | 7 450 000 |
| 2008 tilinpäätös | 7 000 000 |