Talousarvioesitys 0
50. Metsähallituksen eräät julkiset hallintotehtävät (siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 6 083 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) Metsähallitusta koskevan lain 6 §:n mukaisten Metsähallituksen julkisista hallintotehtävistä maa- ja metsätalousministeriön toimialalla aiheutuvien menojen maksamiseen ja
2) enintään 230 000 euroa saimaannorpan suojeluun liittyvistä vesialueiden omistajille maksettavista sopimuspalkkioista aiheutuvien menojen maksamiseen.
Lisäksi Metsähallitus saa käyttää edellä 1) kohdassa mainittuihin julkisiin hallintotehtäviin Metsähallitukselle kertyvät ne julkisten hallintotehtävien tulot, jotka kuuluvat maa- ja metsätalousministeriön toimialaan.
Selvitysosa:Maa- ja metsätalousministeriö asettaa Metsähallituksen julkisille hallintotehtäville maa- ja metsätalousministeriön toimialan osalta seuraavat alustavat tulostavoitteet:
- asiakastyytyväisyys säilyy hyvänä,
- tarjotaan mahdollisimman laajalti kansalaisille metsästys- ja kalastusmahdollisuuksia ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla ja
- parannetaan luontomatkailun ja virkistyskäytön kannalta tärkeiden retkeilyyn ja virkistykseen tarkoitettujen alueiden palveluvarustusta, opastusta ja kulutuskestävyyttä.
Näistä Metsähallituksen julkisista hallintotehtävistä arvioidaan Metsähallitukselle kertyvän tuloja arviolta 4 500 000 euroa.
| Määrälliset ja laadulliset tavoitteet Metsähallituksen julkisille hallintotehtäville | |||
|---|---|---|---|
| 2008 toteutuma |
2009 ennakoitu |
2010 esitys |
|
| Luonnon virkistyskäyttö | |||
| Virkistyspalvelujen asiakastyytyväisyys (asteikko 1—5) | 4,2 | >4 | >4 |
| Valtion retkeilyalueiden käynnit | 347 000 | 350 000 | 350 000 |
| Luontokeskusten ja muiden asiakaspisteiden käynnit (kpl) | 859 000 | 860 000 | 860 000 |
| Eräasiat | |||
| Suurpedot.fi-verkkopalvelun käynnit | 165 408 | 160 000 | 200 000 |
| Metsästysluvat (kpl) | 39 259 | 35 000 | 37 000 |
| Kalastusluvat (kpl) | 80 325 | 66 000 | 80 000 |
| Metsästys- ja kalastusalueiden vuokrasopimusten määrä | 3 488 | 3 500 | 3 500 |
| Moottorikelkkauraluvat (kpl) | 5 833 | 5 800 | 5 800 |
| Urien ulkopuoliset maastoliikenneluvat (kpl) | 863 | 900 | 900 |
| Lupametsästäjien asiakastyytyväisyys (asteikko 1—5) | 3,5 | 3,6 | 3,6 |
| Muut tehtävät | |||
| Kalastuksen rajoitussopimukset saimaannorpan suojelemiseksi (km2) | 518 | 1 200 | 1 500 |
| Määrärahan arvioitu käyttö | € |
|---|---|
| Luonnon virkistyspalvelut | 3 982 000 |
| Eräasiat | 1 385 000 |
| Muut tehtävät | 716 000 |
| Yhteensä | 6 083 000 |
Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon 86 000 euroa siirtona momentilta 35.10.52.
| 2010 talousarvio | 6 083 000 |
| 2009 talousarvio | 6 502 000 |
| 2008 tilinpäätös | 6 048 000 |