Talousarvioesitys 0
31. Vesihuollon ja tulvasuojelun tukeminen (siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 16 458 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) vesihuollon tukemisesta annetun lain (686/2004) mukaisiin vesihuoltotoimenpiteisiin myönnettävien avustusten ja valtion työnä toteutettavista vesihuoltohankkeista aiheutuvien menojen maksamiseen ja
2) vesistötoimenpiteiden tukemisesta annetun valtioneuvoston asetuksen (651/2001) mukaisiin vesistötoimenpiteisiin myönnettävien avustusten ja valtion työnä toteutettavista vesistöhankkeista aiheutuvien menojen maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös enintään 27 henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen ja muiden kulutusmenojen maksamiseen.
Momentin määrärahasta rahoitettu valtion työnä toteutettu ja valmistunut työ saadaan sopia luovutettavaksi kunnalle tai muulle yhteistyökumppanille. Samalla on sovittava niistä ehdoista, joita työn vastaanottajan on luovutuksen jälkeen noudatettava.
Selvitysosa:Vesihuolto- ja vesistöhankkeisiin tarkoitetusta määrärahasta vesistötöiden arvioitu valtion osuus on 825 000 euroa, vesihuoltotöiden 6 033 000 euroa. Vesistöhankkeiden keskeisenä tavoitteena on yhdyskuntien tulvasuojelun parantaminen. Vesihuoltohankkeiden ensisijaisia tavoitteita ovat alueellisen yhteistyön parantaminen sekä vesihuollon turvaaminen erityistilanteissa.
Määrärahasta on tarkoitus käyttää 9 600 000 euroa avustuksina toimenpiteisiin, joilla edistetään vesihuollon parantamista erityisesti maaseutuyhdyskunnissa ja haja-asutusalueilla. Tästä 3 000 000 euroa on tarkoitus käyttää viemäriverkostojen laajentamisen tukemiseen haja-asutusalueilla, joille aiemmin on valtion tuella rakennettu runkovesijohto.
Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon 1 100 000 euroa arvonlisäveromenoina, missä on 200 000 euroa lisäystä. Momentilta maksettavan arvonlisäveron käyttöä seurataan ja tarvittaessa tehdään muutokset määrärahan mitoitukseen.
Vesihuolto- ja vesistöhankkeita rahoitetaan vähäisessä määrin lisäksi työ- ja elinkeinoministeriön pääluokkaan budjetoiduista momentin 32.01.02 määrärahoista lähinnä työmaiden työnjohdon palkkaus- ja muina kulutusmenoina.
| Määrärahan arvioitu käyttö (1 000 euroa) | ||||
|---|---|---|---|---|
| Kokonais- kustannusarvio |
Valtion osuus | Myönnetty aikaisemmin |
Myönnetään | |
| 1. Vesihuolto- ja vesistöhankkeet | ||||
| Uudet hankkeet | ||||
| Pukkila—Mäntsälä -yhdysvesijohto ja siirtoviemäri, Mäntsälä, Pukkila | 5 640 | 2 280 | - | 150 |
| Luopajärven tulvasuojelu, Jalasjärvi | 2 280 | 1 824 | - | 150 |
| Tornionjokisuun tulvasuojelu, Tornio | 6 480 | 2 160 | - | 150 |
| Keskeneräiset hankkeet yhteensä | 28 850 | 10 998 | 4 280 | 5 248 |
| Pienehköt vesihuolto- ja vesistöhankkeet | 1 160 | |||
| Yhteensä | 6 858 | |||
| 2. Avustukset vesihuoltotoimenpiteisiin | 9 600 | |||
| Yhteensä | 16 458 | |||
Viitaten Kainuun hallintokokeilusta annetun lain 10 §:n 1 momenttiin Kainuun maakunnan hallintokokeilualueella päätösosan toimenpiteisiin tukea myönnetään momentin 32.50.63 määrärahasta.
| 2010 talousarvio | 16 458 000 |
| 2009 I lisätalousarvio | 4 000 000 |
| 2009 talousarvio | 18 258 000 |
| 2008 tilinpäätös | 7 763 000 |