Talousarvioesitys 0
20. Eläinlääkintähuolto (arviomääräraha)
Momentille myönnetään 5 430 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää:
1) eläintautien vastustamisesta ja ennalta ehkäisemisestä, eläinsuojelusta ja muusta eläinlääkintähuollosta, korvauksista, eräistä valtionavuista, koulutuksesta, Helsingin yliopistolle eläinlääkäreiden erikoistumisesta ja kunnilta ostettavista palveluista sekä tutkimusapurahojen myöntämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen ja
2) enintään 100 000 euroa valtakunnallisille eläinsuojelujärjestöille myönnettäviin valtionapuihin.
Tutkimusapurahoja saa myöntää eläinkokeille vaihtoehtoisia menetelmiä selvittävään ja kotieläinten terveydenhuoltoon ja niiden elintarviketuotantoon liittyviin tutkimuksiin.
Selvitysosa:Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen eläinlääkintähuoltolaiksi ja siihen liittyviksi laeiksi. Määrärahan mitoituksessa on lisäyksenä otettu huomioon 3 540 000 euroa kunnilta ostettavien palveluiden rahoittamiseen eläinlääkintähuoltolain uudistuksen sekä 30 000 euroa Helsingin yliopiston eläinsairaalan vuokrakustannusten väliaikaisen rahoittamisen päättymisen johdosta. Maataloustukirahaston rahoitusosuus tuloutuu valtiolle vasta vuonna 2011.
| Määrärahan arvioitu käyttö | € |
|---|---|
| Eläinsuojelujärjestöjen valtionapu, enintään | 100 000 |
| Eläinlääkäreiden erikoistuminen | 300 000 |
| Tutkimusapurahat | 40 000 |
| Eläintautien torjunta | 400 000 |
| Koulutus | 200 000 |
| Ostopalvelut kunnilta | 3 940 000 |
| Muut menot | 450 000 |
| Yhteensä | 5 430 000 |
| 2010 talousarvio | 5 430 000 |
| 2009 talousarvio | 1 650 000 |
| 2008 tilinpäätös | 1 336 017 |