Talousarvioesitys 0
61. Siirto Maatilatalouden kehittämisrahastoon(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 30 940 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Maatilatalouden kehittämisrahastosta annetun lain (657/1966) 2 §:ssä tarkoitetun siirron maksamiseen.
Selvitysosa:Maatilatalouden kehittämisrahaston (Makera) varoista maksetaan maatalouden rakennetukilain (1476/2007), maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999), porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain (45/2000), maa- ja metsätalouden rakennepoliittisista toimenpiteistä annetun lain (1303/1994), maaseutuelinkeinolain (1295/1990) ja porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuesta annettavan lain sekä porotaloutta kohdanneiden vahinkojen korvaamisesta annetun lain mukaisista avustus- ja muista tukitoimenpiteistä aiheutuvia menoja. Rahastosta myönnettävillä avustuksilla on tarkoitus tukea maatilojen tuotannollisia investointeja ja sukupolvenvaihdoksia. Rahaston varoin toteutetaan osaltaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa.
Makerasta arvioidaan vuonna 2010 voitavan myöntää avustuksia noin 86 milj. euroa. Rahaston käytettävissä olevista varoista maksetaan myös luottolaitoksille lainojen hoitamisesta aiheutuvat hoitopalkkiot sekä maaomaisuuden hankkimisesta ja hoitamisesta aiheutuvat menot. Varoja käytetään myös maatalouden, maaseudun, porotalouden ja luontaiselinkeinojen tutkimustoimintaan.
| 2010 talousarvio | 30 940 000 |
| 2009 talousarvio | 30 040 000 |
| 2008 tilinpäätös | 56 840 000 |