Hoppa till innehåll
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         20. Ammatillinen koulutus
         30. Aikuiskoulutus
            (60.) Tiede
         70. Opintotuki
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 0

87. (29.50.87) Valtion rahoitus Aalto-yliopiston pääomaan(kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 100 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Aalto-yliopiston säätiön pääoman maksamiseen. Määrärahan käytön edellytyksenä on, että muut rahoittajatahot sijoittavat samanaikaisesti säätiön pääoman maksamiseen vähintään 40 000 000 euroa.

Selvitysosa:Määräraha on valtion vuoden 2010 osuus Aalto-yliopiston säätiön perustamisen rahoituksesta. Säätiön perustamiseen osallistuu myös muita rahoittajatahoja. Säätiön pääomittaminen on tarkoitus toteuttaa vuosina 2008—2010 siten, että valtion osuus on yhteensä 500 milj. euroa edellyttäen, että muiden rahoittajatahojen osuus on yhteensä vähintään 200 milj. euroa.


2010 talousarvio 100 000 000
2009 talousarvio 200 000 000
2008 tilinpäätös 200 000 000