Talousarvioesitys 0
01. Valtion ammatillisen koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa 8 300 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös Saamelaisalueen koulutuskeskuksen ja Merenkulun turvallisuuskoulutuskeskuksen kansainvälistämiseen, oppimisympäristöjen kehittämiseen ja tietoverkkojen rakentamiseen sekä tieto- ja viestintätekniikan käyttöön opetuksessa ja opiskelussa, maahanmuuttajien tukiopetukseen, ammatilliseen lisäkoulutukseen sekä työnantajille maksettaviin koulutuskorvauksiin.
Selvitysosa:Merenkulun turvallisuuskoulutuskeskus tuottaa merenkulkuelinkeinon ja vesillä liikkuvien kansalaisten turvallisuustasoa parantavaa ja ylläpitävää sekä ympäristöonnettomuuksia ehkäisevää turvallisuuskoulutusta. Tavoitteena on, että vuonna 2010 Merenkulun turvallisuuskoulutuskeskus kouluttaa 4 000 henkilöä. Merenkulun turvallisuuskoulutuskeskuksen Upinniemen palokoulutuskeskus antaa palokoulutusta, joka on edellytyksenä merenkulkijoilta vaadittavien pätevyyksien saamiseksi ja ylläpitämiseksi. Vuosittain koulutukseen otetaan yli 1 300 henkilöä.
Saamelaisalueen koulutuskeskuksen tehtävänä on antaa koulutusta lähinnä saamelaisalueen tarpeita varten, säilyttää ja kehittää saamelaiskulttuuria sekä poro- ja muita luontaiselinkeinoja sekä edistää saamenkielen oppimateriaalin tuottamista. Koulutuskeskuksen erityistehtävänä on palvella Euroopan unionin ainutta alkuperäiskansaa. Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta annettu laki uudistetaan vuoden 2010 alusta lukien (laki 545/1993 kumotaan). Muutoksella ei ole vaikutuksia koulutuskeskuksen rahoitukseen. Vuonna 2010 koulutuskeskuksen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijamäärä on noin 140 ja ammatillisen lisäkoulutuksen opiskelijatyövuosimäärä noin 30.
| Henkilötyövuodet | ||||
|---|---|---|---|---|
| 2007 toteutuma |
2008 toteutuma |
2009 arvio |
2010 tavoite |
|
| Ammatilliset erityisoppilaitokset | 491,6 | 468,0 | - | - |
| Saamelaisalueen koulutuskeskus | 72,7 | 58,9 | 73 | 72 |
| Merenkulun turvallisuuskoulutuskeskus | 26,4 | 26,1 | 27 | 27 |
| Yhteensä | 590,7 | 553,0 | 100 | 99 |
| Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) | |||
|---|---|---|---|
| 2008 toteutuma |
2009 varsinainen talousarvio |
2010 esitys |
|
| Bruttomenot | 39 061 | 9 925 | 9 800 |
| Bruttotulot | 3 241 | 1 500 | 1 500 |
| Nettomenot | 35 820 | 8 425 | 8 300 |
| Siirtyvät erät | |||
| — siirtynyt edelliseltä vuodelta | 2 525 | ||
| — siirtynyt seuraavalle vuodelle | 1 860 | ||
| Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) | |
|---|---|
| Palkkojen tarkistukset (missä kertaluonteisen vähennyksen poistumisen johdosta lisäystä 13 000 euroa), valtion palkkausjärjestelmä (missä siirtymäkausien päättämisestä johtuvaa kertaluonteista vähennystä 24 000 euroa) sekä työnantajan kela-maksun poistaminen (missä kertaluonteista vähennystä 19 000 euroa) | -7 |
| VaEL-maksun muutokset 2005—2010 | 63 |
| Tuottavuustoimet (-0,6 htv) | -26 |
| Muu muutos yhteensä | -155 |
| Yhteensä | -125 |
| 2010 talousarvio | 8 300 000 |
| 2009 talousarvio | 8 425 000 |
| 2008 tilinpäätös | 35 156 000 |