Hoppa till innehåll
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
              50. Eräät avustukset
              88. Osakehankinnat
         20. Ammatillinen koulutus
         30. Aikuiskoulutus
            (60.) Tiede
         70. Opintotuki
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 0

88. Osakehankinnat (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 4 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Yliopistojen palvelukeskus Certian toimintaa jatkamaan perustettavan osakeyhtiön osakkeiden merkintähinnan ja muun pääoman sekä yhtiöittämiseen ja omistajajärjestelyihin liittyvien menojen maksamiseen. Edellytyksenä määrärahan käytölle on, että perustettavan yhtiön osakkeiden välisessä osakassopimuksessa sovitaan sitovasti siitä, että muilla yhtiön osakkailla on velvollisuus lunastaa valtion omistuksessa olevat yhtiön osakkeet niiden alkuperäiseen merkintähintaan viimeistään vuoden 2012 aikana, jos valtio ei ole niistä siihen mennessä luopunut.

Valtioneuvosto saa päättää omistusjärjestelyistä, joiden seurauksena valtio voi luopua omistuksestaan yhtiössä. Valtio saa luovuttaa perustettavan yhtiön osakkeita vastikkeetta tai muutoin käypää arvoa alemmasta hinnasta.

Selvitysosa:Yliopistojen palvelukeskus Certian toimintaa jatkavan yhtiön on tarkoitus aloittaa toimintansa 1.5.2010. Yhtiöittäminen liittyy yliopistouudistukseen. Määrärahaa käytetään perustettavan osakeyhtiön osakepääoman ja vapaan oman pääoman maksamiseen yhtiökokouksessa päätettävän merkintäsuhteen mukaisesti. Määrärahaa voidaan käyttää myös vieraan pääoman ehtoiseen rahoitukseen. Mahdollisuus perustettavan yhtiön omistuspohjan laajentamiseen vahvistaisi yhtiön liiketoiminnan kehittämistä. Omistajarakenne on ensisijaisesti tarkoitus muodostaa siten, että Yliopistojen palvelukeskuksen asiakasyliopistot tulevat valtion lisäksi yhtiön osakkaiksi sen perustamisen jälkeen. Edellytyksenä kunkin yliopiston osakkuudelle on, että ne sijoittavat pääomaa perustettavaan yhtiöön. Edellytysten täyttyessä valtio luovuttaisi perustamisen yhteydessä osan perustettavan yhtiön osakekannasta vastikkeetta osakkaiksi tuleville yliopistoille.

Valtion omistus perustettavassa yhtiössä on määräaikainen. Määrärahan käyttö edellyttää, että muut yhtiön omistajat sitoutuvat osakassopimuksessa lunastamaan valtion omistuksessa olevat yhtiön osakkeet viimeistään vuoden 2012 aikana alkuperäiseen merkintähintaan. Vaihtoehtoisesti valtion omistamat osakkeet voitaisiin myydä yhtiön ulkopuolisille uusille osakkaille tai yhtiö voisi lunastaa omia osakkeitaan.

Hallitus antaa talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi Yliopistojen palvelukeskuksen muuttamisesta osakeyhtiöksi. Hallitus tekee esityksen perustettavaan yhtiöön siirtyvän henkilöstön lisäeläketurvan järjestämisestä myöhemmin.

Yliopistojen palvelukeskuksen omaisuus on tarkoitus siirtää apporttina perustettavaan osakeyhtiöön.


2010 talousarvio 4 000 000
2009 I lisätalousarvio 1 540 000