Talousarvioesitys 0
03. Autovero
Momentille arvioidaan kertyvän 815 000 000 euroa.
Selvitysosa:Vero perustuu autoverolakiin (1482/1994). Vuoden 2008 alusta otettiin käyttöön auton hiilidioksidipäästöstä riippuva veroprosentin määräytyminen. Vuoden 2009 huhtikuussa siirrettiin autoverolle kannettava arvonlisävero osaksi autoveroa, jonka jälkeen autoveron määrä on 12,2—48,8 % yleisestä kuluttajahinnasta hiilidioksidipäästön mukaan. Keskimääräinen veroprosentti on ollut noin 20 %. Käytettynä verotettavan auton vero perustuu Suomen markkinoilla olevan vastaavan ajoneuvon arvoon veroprosentin määräytyessä vastaavalla tavalla joko hiilidioksidipäästön tai ajoneuvon massan perusteella. Pakettiautojen verotus vastaa eräin vähäisin poikkeuksin henkilöautojen verotusta. Tuottoarviossa on otettu huomioon taksi- ja invalidiautoille suoritettava veronpalautus, jonka määräksi on arvioitu 25 200 000 euroa.
Vuoden 2010 alusta tulee voimaan autoverolakiin lisätty säännös vientipalautuksesta, joka mahdollistaa tietyin edellytyksin ajoneuvon arvossa jäljellä olevan autoveron palautuksen, kun käytetty ajoneuvo viedään maasta pysyvästi toisessa maassa tapahtuvaa käyttöä varten. Tämän ei kuitenkaan arvioida vaikuttavan merkittävästi vuoden 2010 autoveron tuottoon.
Vuonna 2010 uusien henkilöautojen myynnin arvioidaan olevan noin 90 000 kappaletta ja käytettyjen henkilöautojen tuonnin 22 000 kappaletta.
| 2010 talousarvio | 815 000 000 |
| 2009 I lisätalousarvio | -250 000 000 |
| 2009 talousarvio | 1 075 000 000 |
| 2008 tilinpäätös | 1 016 005 178 |