Talousarvioesitys 0

3.4. EU:n talouspoliittinen koordinaatio

EU-tason koordinaation merkitys on kasvanut taantuman myötä. Vaikka valtaosa elvytystoimista on kansallisia, on tärkeä, että näitä toimia pannaan täytäntöön yhteisten periaatteiden mukaisesti, jotta sisämarkkinoiden toimintaan ei kohdistu häiriöitä. Tämä koskee sekä reaalitalouteen että rahoitusmarkkinoihin kohdistuvia elvytys- ja pelastustoimia. Koska Eurooppa on hyvin avoin talous, ei ole syytä väheksyä niitä myönteisiä rajat ylittäviä vaikutuksia, joita yksittäisten maiden tai yhteisöbudjetin elvytystoimilla on koko alueen talouden kannalta. Koordinaatio on koskenut myös rahoitusavun myöntämistä niille maille, jotka ovat kriisin vuoksi suurissa vaikeuksissa (Unkari, Latvia, Romania).

Euroopan taloudellinen elvytyssuunnitelma (EERP), jonka komissio käynnisti Eurooppa-neuvoston kehotuksesta syksyllä 2008, koostuu kahdesta pilarista, joista toinen (1,2 % suhteessa bruttokansantuotteeseen) muodostuu jäsenvaltioiden elvytystoimista ja toinen (0,3 % suhteessa bruttokansantuotteeseen) yhteisötason toimista. Suunnitelma näyttää pääosin toteutuvan, joskaan kaikki maat eivät ole kyenneet osallistumaan sen täytäntöönpanoon yhtä suurella panoksella mm. korkean velkasuhteensa vuoksi. Komission arvion mukaan vuonna 2009 jäsenvaltioiden elvytystoimenpiteet olisivat yhteensä 1,1 % suhteessa bruttokansantuotteeseen. Suomessa jokseenkin vertailukelpoisella tavalla arvioitu elvytyksen määrä on tänä vuonna 1,8 % suhteessa bruttokansantuotteeseen v. 2009 ja 1,4 % v. 2010. Julkisen talouden heikentyessä tuntuvasti lisääntyy myös velkaantuminen monissa maissa nopeasti. Euroalueen velkasuhteen odotetaan kohoavan vuosina 2007—2010 lähes 18 %-yksiköllä suhteessa bruttokansantuotteeseen, mikä vaikeuttaa jäsenvaltioiden asemia väestön ikääntymiseen liittyvien kestävyyshaasteiden kasaantuessa.

Keskeinen elvytystoimille asetettu kriteeri suunnitelmassa on ollut niiden väliaikaisuus. Elvytystoimet ovatkin pääosin määräaikaisia, mutta avainkysymys on, kuinka julkista taloutta rasittavista tukitoimista päästään eroon ja kuinka nopeasti julkista taloutta voidaan ryhtyä tervehdyttämään, kun kasvu jälleen vauhdittuu. Komission arvion mukaan tämän vuoden loppuun mennessä jo kahtakymmentä unionin jäsenvaltioita koskee päätös liiallisesta julkisen talouden alijäämästä. Samalla on käynyt ilmi, että kestää useita vuosia ennen kuin julkisen talouden tila korjaantuu riittävästi, jotta eri maat yltävät julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyden varmistaviin keskipitkän aikavälin tavoitteisiinsa.

Päätösperäinen elvytys näyttää EU-alueella helposti vaatimattomalta, kun se rinnastetaan Yhdysvalloissa toimeenpantuihin massiivisiin elvytystoimiin. Vertailu ei ole oikeudenmukainen, koska toisin kuin Yhdysvalloissa Euroopan maissa automaattisilla vakauttajilla on keskeinen suhdanteita tasaava ja elvyttävä merkitys. Elvytyspolitiikkaa verrattaessa olisi myös tarpeellista arvioida toimien tehokkuutta. Kriisin globaalin luonteen ja rahoitusmarkkinoiden keskeisen merkityksen vuoksi on vaikea nähdä, että mikään maa tai alue voisi auttaa itsensä ulos taantumasta pelkästään julkisen talouden panostusten avulla. Lähinnä on kysymys ollut siitä, että mahdollisuuksien mukaan on vahvistettu rahoitusmarkkinoiden ja pankkien toimintakykyä ja ylläpidetty työllisyyttä niin kauan, että rahoituskanavat aukeavat ja reaalitalouden kasvu käynnistyy.

Koska talouskriisi on maailmanlaajuinen, sen syihin on pyritty vaikuttamaan globaalisti, ei vain yksittäisten maiden tai alueiden tasolla. Kun kysymys on perimmältään markkinoiden luottamuksesta, elvytyspanostukset voivat vaikuttaa vain, jos rahoitusmarkkinoilta lähtenyt luottamuspula purkautuu ja luottokanavat lopulta aukenevat. Kriisi on kohdistunut erityisen voimakkaasti maailmankauppaan, joten vaatimus rahoituskanavien avautumisesta koskee myös kaupan rahoitusta. Protektionismin laajeneminen kansallisten tukitoimien ja rahoitusmarkkinoiden vääristymisen seurauksena on todellinen uhka, joka voi johtaa itseään vahvistavaan negatiiviseen kierteeseen. Koordinaatio ei olekaan rajoittunut vain EU-tasolle, vaan kansainvälisten järjestöjen ja yhteistyöelinten — kuten G20 -ryhmän — merkitys ratkaisujen etsimisessä on ollut suuri. EU:lla on vuorostaan ollut olennainen merkitys Euroopan yhteisen kannan välittämisessä näillä areenoilla. Yksi keskeinen syy siihen, että kriisistä on muodostunut poikkeuksellisen syvä ja pitkäkestoinen on se, että ensi kertaa laskusuhdanne toteutuu maailmanlaajuisesti synkronoituneena eli se kohdistuu kaikkiin alueisiin samanaikaisesti.