Talousarvioesitys 0
Kulutus
Palkansaajien reaaliansiot kohosivat alkuvuonna 3½ % viime vuodesta. Heikentyneen työllisyystilanteen takia kotitalouksien yhteenlasketut käytettävissä olevat reaalitulot eivät tänä vuonna lisäänny palkkojen noususta ja tuloveronkevennyksistä huolimatta. Kotitalouksien kulutusmenot kääntyivät laskuun vuosi sitten ja laskuvauhti kiihtyi alkuvuonna. Kulutuksen supistuminen on ollut laaja-alaista, sillä kotitaloudet ovat tinkineet sekä tavaroiden että palveluiden hankinnoistaan. Kotitaloudet ovat näin ollen lisänneet säästämistään merkittävästi. Toisaalta kotitalouksien velkaantuneisuuden kasvu jatkui vuoden alkupuoliskolla, vaikkakin hitaampana kuin vuotta aiemmin. Kulutus supistuu tänä vuonna lähes 3 %. Ostovoima kääntynee niukkaan kasvuun ensi vuonna, mutta työttömyyden edelleen lisääntyessä kotitalouksien varovaisuus jatkunee ja kulutus supistuu edelleen hieman.